”Valkoisten on maksettava 10 dollaria mustille”

Autonomiseksi julistetulla alueella valkoisten on annettava rahaa mustille.

Rappiokulttuuri

Yhdysvaltain tilanne on tulenarka. Mellakat saattavat kestää vielä kuukausia ja maa valmistautuu samaan aikaan presidentinvaaleihin.

Yhdysvaltojen rotumellakat ovat edenneet pisteeseen, jossa vasemmistolaiset ovat mustien massarikollisuutta hyödyntäen vallanneet alueen, jonka he ovat julistaneet omaksi valtiokseen. CHAZ-nimellä (Capitol Hill Autonomous Zone) tällä hetkellä tunnettu alue tarjoaa jo nyt stereotyyppistä liberaalia tahatonta huumoria tapahtumien kulkua seuraaville.

Alueelta on myös levinnyt video, jolla alueen kokouksessa paikalle saapuneita valkoisia ”suositellaan” (käsketään) maksamaan kymmenen dollaria mustalle henkilölle. Varsinaista syytä tälle ei kerrota, mutta oletettavasti vaatimus perustellaan ”valkoisella etuoikeudella”, jolloin liberaalit tilittävät veronsa mielellään.

Anarkiaa käytännössä

Alue on ollut pystyssä vain muutaman päivän, mutta siellä on sosiaalisessa mediassa leviävien videoiden perusteella ehditty riitelemään jo useista asioista, kuten nimestä. Suosittelemmekin lukijoitamme seuraamaan alueen tapahtumia, sillä kyseessä on käytännön anarkistinen projekti, jota tosin käytännössä kaikki monikansalliset suuryritykset sekä valtiolliset instituutiot tukevat.

Mellakka Politiikka Rappiokulttuuri Rotu Ulkomaat Väestönvaihto Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Aikaontullut

    Vastaa

    Joukossa se tyhmyys tiivistyy.

  • tasapeli

    Vastaa

    Ja mustien 100 dollaria valkoisille.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi