Kielletyt Kirjat palaa tauolta – avajaisviikonloppuna ‑10% joka tilauksesta

Kielletyt Kirjat tukee myyntivoitoillaan monipuolisesti erilaista poliittista toimintaa; esimerkiksi viime talvena se teki avokätisen lahjoituksen Sinimustalle Liikkeelle.

Kulttuuri

päivitetty

Kansallismielisten suosima Kielletyt Kirjat -kirjakauppa on tänään perjantaina palannut linjoille. Samalla selvisi kiinniolon syy myös suuremmalle yleisölle: kauppias oli Ukrainassa sotimassa Azovin riveissä.

Avajaisviikonlopun tarjouksena kauppa antaa kymmenen prosentin alennuksen jokaisesta tilauksesta, joka tulee sunnuntaihin kello 23.59 mennessä.

Kielletyt Kirjat sekä jälleenmyy että julkaisee monipuolista kirjallisuutta. Se onkin lyhyessä ajassa noussut kansallismielisten suosioon, sillä se tukee myyntivoitoillaan monipuolisesti erilaista poliittista toimintaa; esimerkiksi viime talvena se teki avokätisen lahjoituksen Sinimustalle Liikkeelle.

Samalla moni muu taho sai lahjoitusrahoja, jotka saatiin kasaan äärivasemmiston aloittaman boikotin seurauksena tulleesta valtavasta tilaussumasta. Partisaani julkaisee pian haastattelun kauppias Ville Nurmelan kanssa, jossa käydään läpi sekä sotareissua, kirjakauppaa että hänen ehdokkuutta tulevissa eduskuntavaaleissa.

Kaupan osoite on kielletytkirjat.com.

Laita kaupan sosiaalisen median tilit seurantaan: Twitter, Instagram, Telegram

Aktivismi Azov Eduskuntavaaliehdokkaat Kansallismielinen kulttuuri Kansallismieliset Kansallismielisyys Kielletyt kirjat Kirjallisuus Kotimaa Kulttuuri Sinimusta Liike Sosiaalinen media Ukraina Ville Nurmela

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Henkka

    Vastaa

    Jumaluta, arvostan!

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Peukku kaupan paluulle ja Villen toiminnalle.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi