Kiellettyjen Kirjojen boikottikampanja meni reisille – kauppias rikkoo myyntiennätyksiä!

Kirjakauppa Kielletyt Kirjat rikkoo tällä hetkellä myyntientyksiään. Syynä tälle on äärivasemmiston aloittama boikottikampanja.

Aktivismi

Boikottikampanja sai alkunsa, kun äärivasemmistolaiset keksivät kustantajanakin toimivan putiikin tuotteita myytävän isoissa kirjoja myyvissä ketjuissa. Koska kirjakauppa myymässä kirjoja on tietysti väärin, oli aiheesta nostettava mekkala.

Sekä Suomalainen Kirjakauppa että Prisma poistivat Kiellettyjen Kirjojen tuotteet listoiltaan painostuksen alla. Asia aiheutti somekuohuntaa, mikä saavutti myös Ylen ja Helsingin Sanomien toimittajat.

Molemmat mediat ryhtyivät myös painostamaan jälleenmyyjiä varmistaakseen, että kirjat varmasti poistetaan listoilta. Kumpikaan media ei muistanut ottaa itse kustantajaan yhteyttä, vaikka he mainitsivatkin tämän myös nimeltä jutuissaan.

Eräs Partisaanin lukija otti yhteyttä Yleen, jonka aihetta käsittelevässä jutussa ei lukenut toimittajan nimeä. Ylen mukaan toimittaja ei ottanut kauppiaaseen yhteyttä siksi, että se pelkäsi nimensä paljastuvan. Kuitenkin riittävän pitkän viestien vaihdon jälkeen Yleltä otettiin Kiellettyihin Kirjoihin yhteyttä lyhyttä kommenttia varten. Kommentti päivitettiin julkaistuun uutiseen päivä sen julkaisun jälkeen.

Helsingin Sanomien ”journalismi” taas aiheutti naurunremakoita kansallismielisissä: viime elokuussa sosiaalisessa mediassa toimiva äärivasemmistosivusto Varisverkosto julkaisi Kielletyistä Kirjoista kuvan, jossa se kuvailee kaupan keskittyvän ”kirjojen myyntiin natsitapahtumissa ja verkossa.”

Kirjakauppa kopioi kuvan ja julkaisi sen somesivuillaan. Helsingin Sanomat ei ymmärtänyt vitsiä asian taustalla ja kopioi tekstin sellaisenaan ikään kuin Kielletyt Kirjat kuvailisi itseään moisin termein.

Boikottikampanja meni kuitenkin pahemman kerran reisille. Kauppias nimittäin kertoo olevansa valtavan tilaussuman keskellä. Tilauksia on kauppiaan mukaan tullut useita satoja ja ne ovat lähes kaikki uusilta asiakkailta.

Äärivasemmisto ei siis ole oppinut Kärkkäiseen kohdistuvista ”boikoteista” mitään. Aina, kun media ja vasemmisto koittavat boikotoida tavarataloa, ruuhkautuu sen nettikauppa vastareaktiona sosiaalisen median älypuhelinsotureiden valituksiin.

Selvittääksemme asiaa tarkemmin otimme suoraan yhteyttä kauppiaaseen:

Kauppasi on ollut keskustelun aiheena kuluvalla viikolla. Haluatko pyytää anteeksi loukkaamiltasi tahoilta?

En.

Kauppa on ilmeisesti käynyt viime päivinä?

Kyllä. Useita satoja tilauksia parissa päivässä ja lisää tulee koko ajan. Pienelle kirjakaupalle se on merkittävän paljon. Lähes kaikki tilaukset ovat uusilta asiakkailta. Vaikka Taisteluni-kirja on lähes joka ikisessä tilauksessa pääsyy tilaukseen, on asiakkaiden matkaan lähtenyt muutakin kirjallisuutta.

Miten sait kirjojasi suurten ketjujen listoille?

Sehän on ihan normaalia kaupankäyntiä, että kun julkaisee kirjan, niin sitä myydään myös jälleenmyyjille. Ei se ole mitään rakettitiedettä. Kirjat toki ovat tässä maailmantilassa ristiriitoja aiheuttavia, mutta harvoin sitä ihminen tyhmenee kirjoja lukemalla, vaikka kirjat olisivatkin joidenkin silmissä paheksuttuja.

Miltä tuntuu olla boikotin kohteena?

Toki ensi viikon vapaa-aikani on nyt jo ennalta päätetty asiakkaiden toimesta, sillä näiden pakettien pakkaamiseen menee useampi ilta. Mutta lopussa kiitos seisoo ja varmaan moni uusi asiakas tilaa toistamiseenkin. Ihan koko ajan ei olisi aikaa olla boikotin uhri, mutta kyllä näitä voisi useamminkin ottaa vastaan. Mistä näitä boikotteja voi tilata? Voisin varata alkavalle vuodelle useamman.

Laitoit Taisteluni-kirjan reiluun alennukseen. Miksi?

Kirja oli sosiaalisen median keskustelujen keskiössä, joten sen kunniaksi aloitin reilun alennuskampanjan. Sitä ei monesta kaupasta saa muutenkaan ja niistä mistä saa, saa naurettavaa ”kriittistä versiota.” Harvassa taitaa olla kirjat, joista moisia julkaistaan, joten jo siksikin on hyvä tarjota kirjallisuuden ystäville alkuperäistä teosta ilman turhia lätinöitä.

Kiellettyjen Kirjojen valikoimaan voi tutustua osoitteessa kielletytkirjat.com

Äärivasemmisto Aktivismi Boikotti Haastattelu Helsingin Sanomat Ironia J. Kärkkäinen Oy Kansallismieliset Kansallismielisyys Kielletyt kirjat Kirjallisuus Kotimaa Kulttuuri Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Sosiaalinen media Talous Uutiset Valtamedia Varisverkosto Yle

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Mummo

    Vastaa

    Niin odotan ylim. tuloa, että saa vähän taas lisää. Taisteluni ostin jo n. vuosi sitten, mutta aina löytyy mielenkiintoista opittavaaa ja luettavaa.Suomen historia, mytologiat, luonnonusko, filosofia ka lasten perinteiset sadut opetuksineen ovat mummon mielessä. 

    Suom. kirjakauppa jo joulun alla kertoikin, ettei alkuperäispainoksia enää tehdä, vaan yhteissekoituksia. Minä tass haluan että Grimmin veljekset, Andersen ja Topelius jne. ovat alkuperäisiä ja valkoisten eurooppalaisten kuvituksilla. 

    Ehkä dokumentit, luonto, tutkiminen ja huumori kuuluvat mielenlaatuuni, mutta kirjoja ei mikään voita. Jos ne ovat kiellettyjä, aina parempi potku; niissä . 🔥

  • Uljas Kakko

    Vastaa

    Mahtaa sitä ylimielistä ylepolitrukki Rönkää vituttaa. Siihen malliin taas tästäkin jutusta repi suutaan.

  • vaarisse

    Vastaa

    Kirjat tilattu.
    Kaverille kans !
    KIITOS

  • Nationalisti

    Vastaa

    Täysin naurettava ja turhanpäiväinen kohu valtamedian taholta. Miettikää, kirjakauppa myi kirjoja eteenpäin, jotta ihmiset saisivat muodostaa omia mielipiteitään luettuaan kirjat läpi.

    Kertoo paljon roskamedia Ylestä, tehdään mustamaalausartikkeli ja normaalisti kun näkyy toimittajan nimi, niin nyt se oli piilotettu, eikä mustamaalauskampanjan kohteena olleelle kirjakaupalle annettu Ylen toimesta minkäänlaista kommentointimahdollisuutta.

    Aina kun äärivasemmiston säälittävät älypuhelinaktivistit aloittavat masinointinsa, kansallismielinen toiminta ja kaupat saa mainostusta, sekä positiivista kassavirtaa!
    Taitaa suvakkeja taas vituttaa, kun tilausmäärät lähtivätkin suureen nousuun.

  • errno

    Vastaa

    Olisin tilannut Taisteluni, mutta varasto loppu.

  • pertti grandell

    Vastaa

    kommunismi /arkadianmäki eritoten, puhdasta puna-propagandaa..kuinka voidaan sanoa tom of filnladiastakin että demokraattinen maa? noh kommunismi on aina kaatunut..

  • Eikka

    Vastaa

    Media haluaa estää kaikin keinoin mm. sellaisten kirjojen myynnin, joissa kerrotaan kuinka isoveli valvoo herkeämättä kansalaisiaan ja valtamediat on valjastettu syytämään pelkkää viihdettä sekä vasemmistolaista ideologiaa.

    Kielletyt Kirjat on todella hyvä nimivalinta, on helppo palauttaa mieleen mistä löytyy kiellettyä luettavaa. 

    Kielletyt Kirjat piste com
    Siellä se laadukas luettava on

  • nonAQ

    Vastaa

    Karl Marxin Pääoma ja Maon pieni punainen kirja on kyllä saatavilla, jokainen kunnon kommunisti opiskelee ne tarkasti, mutta kohta on raamattukin kiellettyjen kirjojen listalla ainakin sen siteeraamisesta saa nyt jo syytteen.

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Hurraa, kielletyt kirjat !
    Minä ostin Taisteluni aikanani suomeksi, sitten auf Deutsch ja vielä engelskaksikin Etelä-Afrikasta. Ai niin ja onhan minulla vielä Min Kamp myös!

  • Tekijämies

    Vastaa

    Partisaanin joulukalenterin sekopäät taas känselöimässä, mutta hopeaa tuli jälleen kerran.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Suvakistien känkelöintioperaatio meni häneksi. Saivat Kiellettyjen Kirjojen kaupan käymään kuin siimaa ja kaupan nimi on nyt kaikkien tiedossa. 

    Känkelöijät potkivat itseään taatusti takamukselle harmista. Känkeli tulikin silmille.

  • juha II

    Vastaa

    Noinhan siinä aina lopulta aina käy. Sama kuin sylkisi vastatuuleen. Omaan pläsiinsähän se mälli tulee.

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Kommareille voi kettuilla aivan avoimesti, kyllä ne tämänkin lukevat noneen kertaan. Ne eivät opi mitään, siksi niiden mainoskampanjat jatkuvat ja jatkuvat vielä ainakin sata vuotta. Kiitos heille, tekevät asiat helpoiksi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi