Kirja-arvostelu: ”Raunioista kohti vallankumousta – amerikkalainen kansallissosialismi”

Monista amerikkalaisten valkoisten kohtaamista ongelmista on kiihtyvällä tahdilla tulossa myös valkoisten suomalaisten ongelmia, minkä vuoksi suomalaisten kansallismielisten kannattaakin tutustua amerikkalaiseen valkoiseen nationalismiin.

Kulttuuri

Kiellettyjen kirjojen nimellä toimiva kansallismielinen kirjakauppa ryhtyi tämän vuoden huhtikuussa myymään itsenäisesti julkaistua 55-sivuista Raunioista kohti vallankumousta – amerikkalainen kansallissosialismi ‑nimistä pamflettia, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa suomalaiset lukijat kolmen eri amerikkalaisen kansallissosialistin ajatuksiin kolmelta eri vuosikymmeneltä. George Rockwellin, William Piercen ja Robert Mathewsin kirjoitukset on asetettu kronologiseen järjestykseen vanhimmasta nuorimpaan, jonka lisäksi niitä edeltää suomalaisen julkaisijan esipuhe. Kirjoitusten suomennus on laadullisesti kaikkinensa hyvä.

Esipuheessa annetaan vähintäänkin tyydyttävä historiallinen taustoitus jokaisesta kirjoittajasta, vaikkakin yhteinen nimittäjä kirjoitusten välillä voi olla välillä hivenen hatara, sillä niiden kirjoittajat eroavat niin sisällöiltään kuin tyyleiltään melkoisesti toisistaan. Pamflettia ei täten voida pitää amerikkalaisen kansallissosialismin analyyttisena ja kuivakkaana historiikkina, vaan enemmänkin yhteenvetona kolmesta eri miehestä, jotka joutuivat omin silmin todistamaan valkoisen hegemonian murtumisen ja rodullisen integraation muodostaman uhan oman rotunsa olemassaololle. Nämä kolme kirjoittajaa tekivät myös tästä muutoksesta toisistaan poikkeavia johtopäätöksiä, ja tarjosivat tähän ongelman kolme erilaista ratkaisutapaa.

Amerikkalainen kansallissosialistinen ajattelu ei aatehistoriallisesti tarkasteltuna syntynyt tyhjiössä, eivätkä sen tekemät havainnot poliittisten kiistojen rodullisesta ulottuvuudesta olleet yksin Euroopasta saapunutta lainatavaraa. Maan valkoisen yliopistoväen keskuudessa vaikutti jo ennen ensimmäistä maailmansotaa voimakas sosiaalidarvinistinen suuntaus, joka arvioi yhteiskuntaa ja maailmanpolitiikkaa tiukasti rodullisesta ja kansanterveydellisestä näkökulmasta. Tämän maailmankatsomuksen perusteella maailmanpolitiikan jakolinjat eivät todellisuudessa perustuneet ideologisiin eroavuuksiin, vaan toisistaan poikkeaviin rotuihin, joilla oli toisistaan poikkeavat ihanteet, tarpeet, tavoitteet ja kyvyt.

Vaikka valkoiset valtakunnat kykenivätkin vielä 1900-luvun alussa ylläpitämään teknologisen ja sivistyksellisen ylivertaisuuden turvin suuria maa-alueita ja niiden värillisiä asukkaita hallinnassaan, niille oli alkanut muodostumaan varteenotettavia kilpailijoita ensin Itä-Aasiassa ja lopulta myös muissa värillisen maailman osissa. Amerikkalaiset intellektuellit suhtautuivat tähän värillisen maailman potentiaaliseen vastaiskuun äärimmäisen vakavasti, ja halusivat siksi jalostaa omista kansalaisistaan sellaisia, jotka kykenisivät tarvittaessa voittamaan maailmanlaajuisessa kilpailussa itseään lukumääräisesti suuremman, joskin alkeellisemman vastapuolen. Nämä samat intellektuellit näkivät Yhdysvallat valkoisen maailmanjärjestyksen etuvartiona, sillä sitä ei rasittanut Euroopan tavoin eri etnisyyksien keskinäinen vihamielisyys ja siitä johtuva sisäinen hajanaisuus.

Amerikan natsipuolueen perustaja George Lincoln Rockwellin maailmankatsomuksessa on selvästi nähtävissä häntä edeltäneiden sosiaalidarvinistien, kuten Lothrop Stoddardin ja Madison Grantin geopoliittisia ajatuksia, kuin myös Ku Klux Klanin toiselle aallolle ominainen panamerikkalainen antikommunismi. 1900-luvun alun valkoisten sosiaalidarvinistien tavoin myös Rockwell kannatti valkoista maailmanjärjestystä, jossa Yhdysvallat johtaisivat globaalia taistelua kommunismin ja värillisen maailman väestöräjähdyksen muodostamaa uhkaa vastaan. Saksalaisesta kansallissosialismista Rockwell lainasi aatteen militaristisen estetiikan ja raivokkaan antisemitismin, jolla hän päivitti värillisen maailman nousua povannutta stoddardilaista maailmankuvaa. Uhka valkoiselle maailmanjärjestykselle ei muodostunutkaan enää pelkästään globaalista väestöräjähdyksestä, kommunismista tai entisten siirtomaiden itsenäistymisestä, vaan myös niistä rodullisista vähemmistöistä, jotka asuivat jo valmiiksi valkoisissa maissa. Nämä vähemmistöt edustivat Rockwellin maailmankatsomuksessa viidettä kolonnaa, jota juutalaiset käyttäisivät liittolaisinaan valkoista kantaväestöä vastaan. Tämän vuoksi valkoisten kansojen tulisikin yhdistyä yhteistä vihollista vastaan yhtenä rodullisena armeijana, jonka tunnuksena toimisi hakaristilippu. In Hoc Signo Vinces.

Siinä missä Rockwellin ajattelu edusti hakaristisymboleistaan huolimatta perinteisempää valkoista konservatismia, William Piercen johtama National Alliance oli selvästi uskollisempi saksalaiselle esikuvalleen. National Alliance ei Piercen mukaan edustanut oikeistoa eikä vasemmistoa, vaan se oli valmis omaksumaan molemmilta politiikan laidoilta niitä teemoja, jotka edistivät parhaiten liikkeen rodullista ja kansallissosialistista maailmankatsomusta. Muista poliittisista liikkeistä poiketen Piercen johtama NA pohjasi koko poliittisen toimintansa valkoisen rodun olemassaolon varmistamiselle, jolle kaikki muut politiikan osa-alueet olivat täysin alisteisia. National Alliance ei kammoksunut monien konservatiivien tavoin vahvaa keskushallintoa, ja piti sitä käytännössä välttämättömänä liikkeen poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. NA ei myöskään kategorisesti vastustanut sosialistista talouspolitiikkaa, saati julistanut olevansa amerikkalaisten paleokonservatiivien tavoin antikommunistinen liike.

George Lincoln Rockwell.

Pamfletissa uudelleenjulkaistu puhe ”Aatteemme” vuodelta 1976 onkin tyylillisesti selvästi modernimpi kuin Rockwellin kirjoitus vuodelta 1960. Sen kritiikin kohteena on kommunistien sijasta liberalismin pehmentävät valkoiset, jotka ovat hylänneet rotusieluun kätketyn luomisen mysteerin ja ikuisen totuuden puolustamisen ja antautuneet korkean elintason mahdollistamalle hedonismille, joka määrittelee elämän mielekkyyden ainoastaan yksilön kokeman onnellisuuden kautta. Pierce muistuttaa, että harva ihminen on yhtä onnellinen kuin mutalammikossa polskutteleva musta lapsi, mutta tämä henkilö ei voi vilpittömästä onnellisuudestaan huolimatta toimia sivistyneen maailman esikuvana.

Pierce myös kuvailee puheessaan erästä valkoisen lukiolaisen kanssa käymäänsä keskustelua, jossa tämä oli tiedustellut Pierceltä perustelua sille, miksi valkoisen rodun tulisi edes olla olemassa. Kysymyksen suoruus kauhistutti Pierceä niin paljon, ettei hän kyennyt alkuun vastaamaan nuorukaiselle yhtään mitään. Pierce painottikin puheessaan, että niin kauan, kun me emme kykene tarjoamaan tämän kaltaisiin kysymyksiin sen kaltaista vastausta, joka kokonaisvaltaisesti hylkää nykyiset liberaalit ihanteet, tulemme väistämättä tuhoutumaan. Siinä missä Rockwell koki valkoisen rotuun kohdistuvan uhan olevan lähtökohtaisesti ulkopuolinen ja fyysinen, näki Pierce kyseisen uhan olevan lähtökohtaisesti sielullinen, ja täten myös valkoisten kansojen sisäinen ongelma.

Pamfletin viimeinen kirjoitus on nimeltään ”Kutsu aseisiin”, jonka on kirjoittanut terroristijärjestö The Orderin perustanut Robert Mathews. Mathewsin osuus on pamfletin lyhyin, ainoastaan kuusi sivua, ja se on tyylillisesti sotaisa ja hurmoshenkinen yllytyspuhe, joka on kohdistettu National Alliancen aktivisteille. Puheessaan Mathews käy läpi valkoisen työväenluokan keskuudessa tehtyä propagandatyötä, ja kyseisen propagandatyön saamaa vastakaikua. Mathews nostaa esiin maaseudun suurkaupungeista poikkeavan luonteen, ja vaatii valkoisen maanviljelijäväestön radikalisoimista arjalaisen vastarinnan taakse. Toisin kuin ideologisiin kysymyksiin ja aatteen kiemuroihin keskittynyt Pierce, Mathewsin puhe on suorasuuntainen, karkea ja iskevä. Sen aatteellinen anti on nähtävillä puheen loppupuolella, jossa hän vaatii jokaisen kuulijan tarttumaan toimeen ja ajamaan vastustajansa mereen ilman armoa, tai kuolemaan sitä yrittäessään. Hän päättää puheensa huudatukseen ”Tappio, ei koskaan! Voitto, ikuisesti!”. Mathews kuoli FBI:n piirityksessä joulukuussa 1984.

Pamfletti tarjoaa kolme toisistaan poikkeavaa kirjoitusta kolmelta eri vaikuttajalta. Se on nopealukuinen kokonaisuus, jonka yhtenä kompastuskivenä voidaan pitää sen lyhyyttä. Se ei avaa valkoista rotuaktivismia siinä laajuudessa, kuin sen otsikko ehkä antaisi ymmärtää, eikä sen sisältämät kirjoitukset muodosta yhtä tasalaatuista aatteellista ja tyylillistä kokonaisuutta. Potentiaalinen yleisö onkin osittain kysymysmerkki, sillä aatteeseen perehtyneelle lukijalle se voi olla sisällöltään hivenen suppea, mutta normaalille kaduntallaajalle taasen turhan radikaali. Kansallismieliseen toimintaan vasta perehtyneelle nuorukaiselle, jota ei pelota pamfletissa esiintyvien vaikuttajien hurja maine, se voi kuitenkin toimia hyvänä johdatuksena amerikkalaiseen kansallisradikaaliin toimintaan. Mikäli teoreettinen nuori lukija innostuu pamfletin johdosta lukemaan esimerkiksi George Rockwellin omaelämänkerran This Time the World tai William Piercen The Turner Diaries ‑klassikon, se on enemmän kuin onnistunut tehtävässään. Kyseisen lukijan on kuitenkin hyvä pitää mielessään se, että Yhdysvallat ja Suomi ovat historiansa, kansanluonteensa ja kulttuurinsa osalta hyvin erilaisia valtioita, eikä yhdysvaltalaisia liikkeitä, saati niiden esittämiä ajatuksia, voida sellaisenaan soveltaa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Monista amerikkalaisten valkoisten kohtaamista ongelmista on kuitenkin kiihtyvällä tahdilla tulossa myös valkoisten suomalaisten ongelmia, minkä vuoksi suomalaisten kansallismielisten kannattaakin tutustua amerikkalaiseen valkoiseen nationalismiin ja valmistautua monirotuisen yhteiskunnan synnyttämiin lieveilmiöihin myös omassa kotimaassaan. Rodullinen sukupuutto on uhka, joka koskee tällä hetkellä kaikkia valkoisia kansoja.

American Nazi Party Arjalainen Vastarintaliike George Lincoln Rockwell Historia Kansallismielinen kulttuuri Kielletyt kirjat Ku klux klan Kulttuuri National Alliance Politiikka Robert J. Mathews Robert Mathews Rotu Sionismi The Order Tuukka Kuru Väestönvaihto William Pierce Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Kohti omaa tulevaisutta

    Vastaa

    No joo, toi Turnerin päiväkirja on kyllä sellaista utopiaa että. Ensin ne on tavallisia ihmisiä eikä niillä ei ole edes satasta rahaa. Sitten niillä on vuokratut hallit ja ne on räjähde- ja elektroniikka ekspertejä. Sitten niillä on painokoneet joilla ne painaa rahaa ja lopuksi ydinaseet lentokoneineen ja armeijan panssarivaunuineen.

    Ei muuten kannata tuhlata elämäänsä sen ”kirjan” lukemiseen. Miksi muuten aina kehotetaan lukemaan joku kirja? Varsinkin sellainen joka ei ole opetuskirja? Mikse kukaan referoi ja kerro sen täüreimpiä oppeja/kohtia? Suomenkin kokoisessa maassa säästyisi tuhansia tunteja joiden aikana voisi tehdä ihan jotain muuta. Kehittää itseään tai valmistautua.

    • Lukija

      Vastaa

      Turnerin päiväkirjat ei olekaan ehkä tarkka dokumentaatio vallankumouksesta. Kirja kuitenkin kuvailee hyvin sitä, minkälainen alue Amerikka tänä päivänä on, ja siinä on se kirjan rakentava osuus, miksi sitä voi suositella ihmisille.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi