Tuomioistuin: Cannonball-prosenttijengiä ei väliaikaiseen toimintakieltoon

Muutama vuosi sitten oikeudella oli täysin toinen linja, kun kansallissosialistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkautusta puitiin.

Rikos

Muun muassa henkirikoksiin sekä vakaviin huumausaine- ja ampuma-aserikoksiin yhdistetty prosenttijengi Cannonball MC ei joudu väliaikaiseen toimintakieltoon. Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa puidaan tällä hetkellä sitä, kielletäänkö moottoripyöräkerhon toiminta Suomen lakien vastaisena.

Syyttäjä vaati, että Cannonball asetetaan väliaikaiseen toimintakieltoon, kunnes oikeus antaa päätöksensä lakkauttamisasiassa. Syyttäjän vaatimus ei kuitenkaan mennyt läpi.

”Jos nyt annamme määräaikaisen toimintakiellon, se tarkoittaisi, että olemme jo käytännössä ratkaisseet asian. Oikeus haluaa kuitenkin tehdä päätösharkinnan rauhassa”, tuomari Juha Kolu totesi medialle.

”Käsittelyssä ei ole tullut esille syitä määrätä väliaikainen toimintakielto muutamaksi viikoksi, kun Cannonball on toiminut jo kymmeniä vuosia”, tuomari jatkoi.

Muutama vuosi sitten oikeudella oli täysin toinen linja, kun kansallissosialistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkautusta puitiin. Tuolloin tuomari piti väliaikaista toimintakieltoa ehdottoman tärkeänä, vaikka Vastarintaliikkeen ”rikokset” rajoittuivat poliittiseen toisinajatteluun ja itsepuolustukseen äärivasemmistoa vastaan.

Lähde: Aamulehti

Äärivasemmisto Ampuma-aserikos Cannonballs Henkirikos Huumausainerikos Itsepuolustus Kotimaa Pohjoismainen Vastarintaliike Poliittinen vaino Politiikka Prosenttijengit Rikos Toimintakielto Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Että näin

    Vastaa

    Tämä se on mielenkiintoista, näyttöä on vaikka millä, mutta annetaan ”armon” käydä vielä ahrkinnassa, tehköön nyt tiliä vielä kun ehtivät.
    PVL:n tapauksessa asia oli pelkästään tulkinnallinen ja perustui vastakkaiseen ideologiaan, toimintakiellossa ei aikailtu; näyttöä ei myöskään ollut rikoksista tai väitetystä väkivallasta.

    Demla kun pääsee vaikuttamaan, niin hyvävelikerholaisten pojat ja sukulaiset ovat suojeluksessa vaikka kuuluisivat matangaan.

    ”Oikeus”laitoshan ei ole korruptoitunut, he vain nauttivat muiden saavuttamattomissa olevia etuisuuksia.

  • Pvl

    Vastaa

    Pvl lakkautettiin koska pvl:n edustama terve arvomaailma ei ollut kulttuurimarxistien mieleen

  • Hh1488

    Vastaa

    Siel on voideltu tuomareita,

  • Ana

    Vastaa

    Järjestäytynyt rikollisuus tekee yhteistyötä virkavallan kanssa, päivänselvä asia Aarnio&Vilhusen ja Katiskan jälkeen. Ehkä pitää vielä sopia yksityiskohdista..

  • Salomon

    Vastaa

    No mistä ministereille pirit hei hei!

    • Tohtori Susivaaratar

      Vastaa

      Sanna Marin näyttää ajoittain ihan amfetanistilta: hyvin huono iho, sairaalloisen laiha. Posket kuopalla.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Katselin hiljattain samaa, näyttää kuvissa todellakin siltä, että on vedelty buranaa vahvempaa.

  • Rasmus Nalle

    Vastaa

    Jos valita pitää niin otan mieluummin suomalaiset gansterit kuin mamujengit.

    • Louhi

      Vastaa

      Niin minäkin, mutta enemmän tai vähemmän kaikki vanhat kerhot ovat tätä nykyä neekeröityjä ja matutettuja. CMC ei ole poikkeus säännöstä, vaikkei se olekaan ihan samanlainen pohjanoteeraus kuin nykyinen Hells Angels. Enkeleiden somepostauksia lukiessa tulee monesti mieleen, että noinkohan kerhon todellinen johtajatar on Li Andersson tai Suvi Auvinen. Ah, sitä matujen ihquisuutta ja rasismin kauheutta!

  • TT

    Vastaa

    Suomen eduskunta voisi lakkauttaa itsensä hallituksesta nyt puhumattakaan. Virkamafiakin saisi mennä. Tavallaan nuo em. instituutiot ovat lakkauttaneet itsensä, koska ovat luovuttaneet Suomen itsenäisyyden rippeetkin pois. Ne eivät kuuntele eivätkä ”edusta” Suomen kansaa, vaan toteuttavat (((globalistien))) agendoja Suomen alueella. 

    Globalistinen valtamedia on tässä tärkeä työkalu, jotta toiminta saadaan ulkoisesti näyttämään demokraattiselta. Median kautta kansan typerin osa saadaan kannattamaan itselleen ja vapaudelleen vahingollisia agendoja. Moderni lumedemokratia on juutalainen mestariluomus matkalla JWO:hon. Juutalaiset hallitsevat mediaa ja ovat ostaneet kansanedustajat itselleen erityisesti USA:ssa, joka hallitsee läntistä ”arvoyhteisöä”. He dominoivat usein myös yliopistoja, pankkeja, keskuspankkeja, suursijoitusyhtiöitä, kansainvälistä finanssipolitiikkaa ja mahtimaiden kuten USA:n ulkopolitiikkaa. Sen mukaista on sitten meno. USA:ssa juutalaiset ovat olleet myös tärkeässä roolissa sikälaisen mafian vallan kasvattamisessa. Juutalaiset soluttautuisivat myös Cannonball MC:kin, jos sillä olisi edes hippunen yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Itse en ymmärrä pätkääkään minkäänlaisten tatuointihuumejengien palvontaa tai minkäänlaista ko suosintaa.
    Joku saatanan huumenisti pölli pihaltanikin arvokkaan japsisahan 2019 toukokuulla.
    IRA-tapaan joka saatanan huumenistiä ja huumeidenvälittäjää on pidettävä vihollisena ja kohdelta ankarimman mukaan.
    Seppo Lehto https://aluepalauttajia-eduskuntaan.blogspot.com

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi