38 prosenttia Yhdysvaltain poliisimurhaajista mustia

Mustien osuus maan väestöstä on noin 13%, mutta poliisien murhista epäiltyjen osuus mustilla oli 38%.

Rikos

päivitetty

Yhdysvalloissa on kohistu viime aikoina poliisin käsissä kuolleista mustista ja annettu sen ymmärtää olevan rakenteellisen rasismin syytä. Media kuitenkin järjestelmällisesti jättää kertomatta tilastotietoa esimerkiksi mustien rikollisuudesta.

Esimerkiksi sellainen FBI:n tilasto on jäänyt kertomatta, jonka mukaan vuosina 2008–2017 murhattiin 517 poliisia. Mustien osuus maan väestöstä on noin 13%, mutta poliisien murhista epäiltyjen osuus mustilla oli 38%. Kuolleista poliiseista valkoisten osuus oli 86%, mikä on suhteettoman suuri määrä.

Valtamedia kuitenkin pimittää tämän kaltaiset tilastot, sillä ne eivät aja kulttuurimarxistien agendaa.

Lähde: FBI

Rikos Rotu Ulkomaat

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi