Konkurssiaalto iskee voimakkaasti Suomeen – ennätysmäärä yrityksiä vaikeuksissa

Konkurssien määrä on kasvanut lähes kaikilla toimialoilla.

Talous

Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan viimeisen 12 kuukauden aikana on haettu konkurssiin yhteensä 3 293 yritystä Suomessa. Luku edustaa korkeinta määrää 25 vuoteen ja herättää huolta erityisesti yrittäjäkentällä. Konkurssien määrä on kasvanut merkittävästi vuoden 2022 vastaavaan jaksoon verrattuna.

Marraskuussa 2023 yksinään vireille pantiin 345 konkurssia, mikä merkitsee 112 konkurssin kasvua verrattuna edellisen vuoden marraskuuhun. Konkurssien määrä tässä kuussa oli suurin sitten vuoden 1997 lokakuun.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Tommi Veistämö kommentoi tilannetta: ”Konkurssihakemusten määrä on kasvanut suuremmaksi kuin finanssikriisin aikaan vuonna 2009. Toisin sanoen konkurssien määrä on suurin 25 vuoteen. Myös kuukausitasolla konkurssien määrä oli marraskuussa iso.”

Lähes kaikki toimialat uhattuina

Konkurssien määrä on kasvanut lähes kaikilla toimialoilla. Eniten konkurssihakemuksia jätettiin muiden palveluiden toimialalla, jossa kirjattiin 127 konkurssia. Majoitus- ja ravitsemistoiminnassa sekä maa‑, metsä- ja kalatalouden toimialalla jätettiin myös paljon konkurssihakemuksia. Sen sijaan teollisuus, kaivostoiminta sekä energia- ja vesihuolto ‑toimialalla konkurssien määrä oli vähemmän kuin vuoden 2022 marraskuussa.

Konkurssien määrän kasvu näyttää olevan huomattavasti suurempi palvelualoilla ja maataloudessa verrattuna finanssikriisiin vuonna 2009. Rakennusalalla konkurssit ovat nousseet samalle tasolle kuin tuolloin.

Tilanteen kehitystä tarkkaillaan nyt tiiviisti, ja yritykset pyrkivät sopeutumaan haastavaan taloudelliseen ympäristöön.

Lähteet: STT, Tilastokeskus

Konkurssi Kotimaa Raha Talous Talouskriisi Tilastokeskus

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • matti m

    Vastaa

    Ja kukaan ei osaa sanoa mistä johtuu.

  • Juhox

    Vastaa

    Jo 10 vuotta sitten puhuttiin, miten ns. zombiyritykset tulevat kaatumaan, kun halpaa lainaa ei enää saa. Nyt korot on noussu ja pankit vaativat kunnollisia takuita.

  • Aivan varmasti

    Vastaa

    Ens vuonna lyödään ennätykset.

  • Zen Spa

    Vastaa

    Kaikki menee suunnitelmien mukaan. Konkreettinen omaisuus ja tehty työ siirtyy nenäklaanin haltuun. Toinen epäonnistuu, toinen voittaa.

  • xx

    Vastaa

    Näin ne alkaa Venäjä pakotteet pureen.

  • Theodor Herzl

    Vastaa

    omaisuuden uudelleenjako alkaa schwabinistiseen tyyliin – oletko valmis?

  • Juha

    Vastaa

    Hölmöläiset. Lähettäkää lisää rahaa globalistieliitille.. saadaan lama loppumaan.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Höpö höpö. Ei terve yritys tarvitse lainaa. Ennakkomaksut kuntoon kuten ryssälän romahtamisen aikaan. Velkaista taloakin on huono myydä (vanhat sananlaskut kunniaan)

    Lainalla rakentaminen toimiminen on jatkuvaa verenvuotamista

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi