Nato-johtaja Stoltenberg ryhtyy keskuspankkiiriksi

Keskuspankkiireille tyypilliseen tapaan Jens Stoltenberg on johtanut myös Työväenpuoluetta, joka on Sosialistisen internationaalin jäsen.

Talous

Jens Stoltenberg oikealla.

Sotilasliitto Naton johtaja Jens Stoltenberg aikoo jättää nykyisen toimensa ja siirtyä Norjan keskuspankin johtoon. Kriitikoiden mukaan päätös on vakava isku keskuspankin itsenäisyyttä vastaan.

Päätös on myös osoitus siitä, kuinka tiiviisti rahanvalta ja sotilaallinen valta kietoutuvat toisiinsa globalistisessa järjestelmässä. Keskuspankin ohella Stoltenberg tulee johtamaan maan valtavaa öljyrahastoa, jonka arvo on 1,22 tuhatta miljardia euroa.

Stoltenbergin johtama Nato on ilmoittanut virallisessa historiikissaan, että sotilasliiton tehtäviin lukeutuu eurooppalaisen nationalismin vastustaminen ja eurooppalaisen ”integraation” (lue: liittovaltiohankkeen) edistäminen.

Korruptiota

Keskuspankit ovat olleet viime kuukausina tiiviin julkisen mielenkiinnon kohde, sillä finanssieliitti on alkanut puhua yhä kovempaan ääneen ”inflaation uhasta”. Mikäli keskuspankkiirit päättävät nostaa ohjauskorkoja ”torjuakseen inflaatiota”, tulee historiallisen suuri globaalin velan ruutitynnyri viimein räjähtämään. Tämä taas tulee keskittämään kansainvälisen varallisuuden konkurssien kautta pienen pankkiiri- ja sijoittajaeliitin käsiin.

Stoltenberg on toiminut aiemmin muun muassa Norjan pääministerinä. Keskuspankkiireille tyypilliseen tapaan hän on johtanut myös Työväenpuoluetta, joka on Sosialistisen internationaalin jäsen.

Kriitikoiden mukaan Stoltenbergin keskuspankkiirinimitys on osoitus poliittisesta korruptiosta. Asiasta päätti hallitus, jota Työväenpuolue johtaa. Lisäksi Stoltenberg on pääministeri Jonas Gahr Stoeren henkilökohtainen ystävä.

Lähteet: Reuters, Nato

Globalismi Inflaatio Jens Stoltenberg Keskuspankit Keskuspankkikapitalismi Kommunismi Marxismi Nato Norja Pohjoismaat Poliittiset viholliset Politiikka Sosialistinen internationaali Talous Työväenpuolue Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Danilaiset

    Vastaa

    Noitten molempien takana voisi olla tuo juutalaisten lippu, sillä molemmat ovat sionisteja. Jens:kin nimestään huolimatta ovat Mooseksen aavikolaskennan jälkeisiä Danilaisia. Niitä Mooseksen mustia lampaita, jotka eivät saaneet perinnöksi mitään. Siksi niiden täytyi lähteä aavikolle etsimään omaa maatansa. Ja aikojen kuluessa ne valelsi Tanskaan. 

    Katsokaa niiden kasvonpiirteitä. Poikkeavat kiharoine hiuksineen paljon muista pohjoismaiden kansoista.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    ”Keskuspankin ohella Stoltenberg tulee johtamaan maan valtavaa öljyrahastoa, jonka arvo on 1,22 tuhatta miljardia euroa.”

    Norjalaisten säästöt ovat vaarassa. Omaisuuden tulisi olla sellaisessa muodossa, että omaisuus ei pienene inflaation myötä. Luvut tiliotteessa ovat tosipaikan tullessa vain lukuja tiliotteessa.

    Bidenin astuttua virkaansa Yhdysvaltain liittovaltion velka on kasvanut runsaalla kahdella amerikan englannin triljoonalla eli kahdella tuhannella miljardilla dollarilla. Tämä raha on taiottu tyhjästä ilmasta näpyttelemällä summa tietokoneiden muistiin. 

    Zimbabwessa suurin seteli oli lopulta 100 triljoonaa Zimbabwen dollaria. Kun Rhodesia lakkasi olemassa, Zimbabwen dollarin edeltäjän Rhodesian punnan ostovoima on 1979 ehkä ollut nykyisen 15 euron tietämillä. Jos jollain oli ollut silloin säästöjä, niin niiden ostovoima oli pudonnut vuoteen 2009 mennessä alle kymmenestriljoonasosaan.

    • Nimetön

      Vastaa

      Tätä vastaan Kennedyt oli. Miksiköhän heidät teloitettiin🤔

      • Topi

        Vastaa

        Kuka omistaa Amerikan…

  • juha II

    Vastaa

    Pankki sai hyvän rosvon johtajakseen!!! Ja vieläpä maskeineen päivineen!!!

  • Nationalisti

    Vastaa

    Eipä yllättänyt Stoltenbergin valinta kyseiseen hommaan, tyyppi on kivenkova globalisti ja tätä kautta pääsee sotkemaan asioita lisää.

    ” Keskuspankit ovat olleet viime kuukausina tiiviin julkisen mielenkiinnon kohde, sillä finanssieliitti on alkanut puhua yhä kovempaan ääneen ”inflaation uhasta”. Mikäli keskuspankkiirit päättävät nostaa ohjauskorkoja ”torjuakseen inflaatiota”, tulee historiallisen suuri globaalin velan ruutitynnyri viimein räjähtämään. ”

    Tuosta olen itsekin puhunut jo pitkään, tämä koko show on keinotekoisesti luotu, markkinoille on pumpattu isoja summia olematonta rahaa ja valtiot ovat velkaantuneet kovaa vauhtia, mutta eihän typerä keskiverto kansalainen sitä maskinsa takaa näe, kun samalla pitää kytätä päivän tartuntalukujakin.
    Inflaatio saattaa nousta tästä paljonkin, kansalle tulee eteen huomattavasti kovemmat ajat, hinnat ja korot nousee, ostovoima ei.

  • Pertti

    Vastaa

    NATO, EU, EKP, YK… Nenämiehillä on vaikutusvaltaisia kerhoja joita pyöritetään leikkirahalla. Hyvä systeemi ja eivät nämä nenäkkäät aio koskaan astua alas noilta palleiltaan, vaikka kansa kuinka marssisi kaduilla. Se ihmisten kannattaa tajuta: he eivät aio KOSKAAN luovuttaa tyhjästä taiotun korkovelkarahan avulla aikaansaamaansaa johtoasemaa. Siitä pidetään kiinni hinnalla millä hyvänsä ja se on aivan ymmärrettävää.

  • Hande

    Vastaa

    Täytyy onnitella Norjalaisia tää ukko on läpimätä glopalistien maksama persläpi.

  • TT

    Vastaa

    Tässäpä taas yksi kansainvälisten juutalaisten juoksupoika. Norjassa on kuulemma asukaslukuun suhteutettuna eniten vapaamuurareita. Jostain looshista tuokin Stoltte-nukke on tehtäväänsä nostettu. Breivikin karmea false flag-tempaus ihmetyttää? Pystyykö vain Norja tällaiseen kansallismielisten mainetta pahasti vahingoittavaan toimintaan. Jos Norjassa joku nousee järjestystä vastaan, niin se polttaa kirkon. Mikä tuota kansaa vaivaa? Norjalaiset ovat ostaneet Suomessa paljon bisneksiä omaan haltuunsa esim. Kemiran lannoitekaivokset ja ‑tuotannon Siilinjärvellä. 90-luvun lamavelat myytiin Norjaan ym. ym. Vain Suomi on niin tyhmä maa, että myy pois strategista omistustaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi