Amazon rakentaa globaalia monopoliasemaa myös ruokamarkkinoilla

Jokainen voi tukea suomalaista yrittäjyyttä kulutusvalinnoillaan.

Talous

Juutalaisjohtoinen verkkokauppajätti Amazon rakentaa monopoliasemaa ydintoimialansa ohella myös ruokamarkkinoilla. Yritys on ryhtynyt avaamaan miehittämättömiä ruokakauppoja, jotka alkuun pyrkivät kilpailemaan pienten lähikauppojen kanssa. Pitkässä juoksussa yrityksellä on tarkoituksena kilpailla myös supermarkettien kanssa.

Ensimmäinen Amazon Fresh ‑myymälä, joka operoi kokonaan ilman myyntihenkilökuntaa, avattiin Yhdysvaltojen ulkopuolella (”Go Store”) Lontoossa. Britanniassa valmistellaan usean uuden Amazon-myymälän avaamista lähitulevaisuudessa. Sitten on muiden Euroopan maiden vuoro.

Kilpailuetu palkkakuluja polkemalla

Koska Amazon-kaupat eivät omaa juurikaan työntekijöitä, on niillä hyvin matalien kulujen suoma kilpailuetu puolellaan. Toisin sanoen mikäli esimerkiksi Suomeen saapuisi kyseisen ketjun kaupat, maksaisivat suomalaiset asiakkaat rahaa yritykselle, joka ei juurikaan työllistä, joka ei käytännössä maksa juurikaan veroja Suomeen ja joka tappaa suomalaiset yritykset monopoliasemallaan.

Jokainen kuluttaja voi äänestää jaloillaan ja tukea mielummin pieniä suomalaisyrittäjiä kulutusvalinnoillaan jättimäisten amerikkalaisfirmojen sijaan. Tukemalla suomalaista yrittäjyyttä voi edesauttaa kotimaisen tuotannon kasvua sekä suomalaisten hyvinvointia.

Lähde: MV-lehti

Amazon Elinkeinovapaus Juutalaisjärjestöt Koronkiskonta Matalapalkka Monopolit Palkat Raha Sionismi Taloudellinen riisto Talous Työelämä Yhteiskunta

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • m.t

    Vastaa
  • juha.

    Vastaa

    Tämähän nyt viimeistään todistaa ”salaliittoteoreetikkojen” olleen täysin oikeassa. Koronasulut palvelevat PK-yritysten ajamisessa konkursseihin ja näin isot jättiläiset momopoleillaan täyttävät ”tyhjän tilan”.
    Amazon tuki miljoonilla BLM:ää ja Antifaa ei vain hevesingnaloidakseen vaan myös siksi, että nuo kaupunkeja terrorisoivat huligaanit tuhoavat, polttavat ja särkevät kivijalkakauppoja kirjaimellisesti kivijalkaan. Näin kätevästi päästään eroon paikallisista kilpailijoista ja kenttä on vapaa ylikansallisten mammuttiren pystyttää diktatuurinsa eli monopoliaseman, jossa se yksin on määrävä osapuoli niin tuotteiden hinnan kuin laadunkin suhteen. Tästä tulee seuraamaan asiakkaille sairas riippuvuussuhde mm. ostajan poliittisen kannan suhteen sekä tuotteiden hintojen korotukset, jotka ovat ”caruna-luokkaa” olevia.
    Tämä tulee tietämään ”valinnanvaran” suhteen samanlaisia oloja kuin ent. Neuvostoliitossa ”vihreine vallankumouksineen”!

  • Irmgard

    Vastaa

    Amazon boikottiin ehdottomasti. Helvetti jäätyy ennemmin kuin allekirjoittanut tilaa/ostaa mitään Amazonin kautta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi