Sinimusta Liike hyväksyi eduskuntavaaliohjelmansa – tavoitteena ”Suomalainen Suomi” – uusia ehdokkaita nimetty

Puolueen vaaliohjelman ”Suomalainen Suomi” perustana ovat etnisesti suomalaisten palveluiden ja sitä kautta hyvinvoinnin kohentuminen sekä haitallisista kansainvälisistä sopimuksista irtaantuminen ja itsenäisen päätöksenteon palauttaminen Suomeen.

Aktivismi

Sinimustan Liikkeen puoluekokous hyväksyi eduskuntavaaliohjelmansa 2023 ylimääräisessä puoluekokouksessa Pirkanmaalla 30.10.2022.


Sinimustan Liikkeen tavoitteena on nolla maahanmuuttajaa Suomessa

Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan ensisijainen tehtävä on varmistaa se, että Suomi pysyy myös tulevaisuudessa valkoisena, eurooppalaisena maana. Maahanmuuton pysäyttämiseksi on lopetettava sekä humanitäärinen että työperäinen maahanmuutto ja ottaa laittomien maahanmuuttajien pakkokäännytys käyttöön.
Sinimustassa Suomessa kansalaisuus myönnetään vain suomalaisille vanhemmille syntyneelle lapselle. Puolue haluaa uudelleenarvioida kaikki ulkomaalaisille ja heidän jälkeläisilleen myönnetyt Suomen kansalaisuudet.

Sinimustan Suomen itäraja pitää

Suomen puolustus nojaa varusmiespalveluksen avulla koulutettavaan laajaan reserviin, jonka taistelukykyä ylläpidetään kertausharjoituksilla. Sinimusta Liike painottaa ohjelmassaan keinoja, joilla vapaaehtoista reserviläistoimintaa voidaan tukea. Sellaisia ovat esimerkiksi varustehankintojen hyvitys, aselupaprosessin helpottaminen, ampumaratojen tukeminen sekä maanpuolustukseen tutustuminen jo keskiasteen kouluissa.


Puolueen tavoitteena on energiaomavarainen ja syväekologinen Suomi

Sinimustan Liikkeen ohjelmassa painotetaan siirtymistä uusiutuvien ja vähäpäästöisten energiavarojen käyttöä ja todetaan, että Suomen tulee olla tämän kehityksen kärkipäässä. Sinimusta Liike linjaa vihreän siirtymän konkreettiseksi tulevaisuuden tavoitteeksi.
Puolueen yksi tärkeimmistä tulevaisuuden tavoitteista on suomalaisten kannustaminen syväekologiseen ajatteluun. Sinimustan Liikkeen Suomessa yhteiskunta korostaa ihmisen vastuuta oman ympäristönsä kunnossapitoon.


Perustulo – sosiaaliturvaa suomalaisille

Sinimusta Liike kannattaa sosiaaliturvan sitomista suomalaiseen syntyperään. Puolue kannattaa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän uudistamista siirtymällä jokaiselle suomalaiselle maksettavaan perustuloon. Perustulo korvaisi nykyiset tukimuodot, kuten työmarkkinatuen, opintorahan ja yleisen asumistuen

Sinimusta Liike julkaisee eduskuntavaaliohjelmansa lähiaikoina www.sinimustaliike.fi

Sinimusta Liike on nimennyt uusia eduskuntavaaliehdokkaita: Merja Fager, Uusimaa; Juuso Heijari, Kaakkois-Suomi; Ossi Laine, Helsinki; Anton Lindeman, Pirkanmaa; Joona Piisinen, Uusimaa; Laura Rantanen, Satakunta; Juho Seppälä, Oulu; Oona Soinio, Uusimaa.

Aiemmin julkaistut ehdokkaat: Lauri Hokkanen, Pirkanmaa; Suvi Hokkanen, Pirkanmaa; Toni Jalonen, Helsinki; Meri Kartta, Häme; Terhi Kiemunki, Pirkanmaa; Antero Kivisaari, Varsinais-Suomi; Pasi Kuronen, Lappi; Tuukka Kuru, Häme; Tapio Rantanen, Satakunta; Miro Sarola, Lappi; Milka Ojala, Oulu; Aleksi Veikkola, Pirkanmaa; Kainu Jokipii, Pirkanmaa; Miika Kallio, Varsinais-Suomi, Roni Nieminen, Varsinais-Suomi; Ville Nurmela, Varsinais-Suomi; Ilmari Ollila, Helsinki; Olli Pasanen, Keski-Suomi; Timo Rumpunen, Varsinais-Suomi; Pyry-Lii Soinio, Uusimaa; Joona Välimäki, Varsinais-Suomi; Toni Helleharju, Pirkanmaa; Tommi Lukkarinen, Keski-Suomi; Janne Peltonen, Uusimaa; Aaro Siironen, Vaasa; Liisa Sirainen, Uusimaa; Eero Snellman, Savo-Karjala; Ilkka Viinikainen, Keski-Suomi; Antti Viljakainen, Savo-Karjala.

Lisätietoja:
Tuukka Kuru
puheenjohtaja
tuukka.kuru@sinimustaliike.fi

Lähde: Kansalainen

Aktivismi Eduskuntavaaliehdokkaat Eduskuntavaalit Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Politiikka Rotu Sinimusta Liike

Keskustelu

24 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Sinimustan Liikkeen kanta tuulivoimaan?

  • Ainakin pari juttua

    Vastaa

    Nyt kyllä ampui yhdistys itseään jalkaan parissakin kohtaa.

    Ensimmäinen oli tuo lapsille myönnettävä Suomen kansalaisuus… Kaikki tietävät että suomalaisten naisten hedelmällisyys on alle 1.3, joka tarkoittaa että kuolemme sukupuuttoon. Jos tästä ruvetaan vielä rajaamaan pois vanhemmat, joista toinen on esim. Venäjältä Ruotsista, Norjasta, Saksasta, Hollannista, Belgiasta, Rankskasta tms. muusta ns. ”valkoisesta” maasta, niin mitä meille jää jäljelle? Jos valkoisten, mutta ei suomalaisten, jälkeläiset jäisivät ilman Suomen passia ja näin yhteiskuntamme ulkopulelle, on selvää että vanhemmat muuttavat siihen maahan jonka kansalaisiksi lapset hyväksytään.

    …jäljelle jää melko tyhjä Suomi värivirheellisine asukkaineen…

    Toinen asia on tuo ampumaratojen ja aselupien helpottaminen… Miten Sinimista liike helpottaa aselupien saantia? Vaihtamalla poliisit? Enäs sitten ampumardat? Monessa maakuntalitossa on lyöty lukkoon jo ampumaratojen vähennykset vuoteeen 2050. Esim. Pirkanmaalle jäisi vain kaksi (2) ampumarataa. Miten siis muuttaa jo kuultu ja päätetty asia? No, asiaanhan voinee vaikuttaa seuraavan kerran 30 vuoden päästä. Jollei perusta yksityistä ampumarataa jonne kaikki ovat tervetulleita.

    • Lemmu

      Vastaa

      1. Ymmärrät varmaan, että vaikka lapsiluku onkin tällä hetkellä 1,3 se ei tarkoita sitä että se pysyy siinä olosuhteista riippumatta? En usko että ymmärrät kun tuollaista kirjoitat.
      2. Suomi jossa on vaikka vain 3 miljoonaa suomalaista, mutta VAIN suomalaista on miljoona kertaa parempi Suomi kuin sellainen jossa on 5 miljoonaa, mutta 40% kaikkia muita kuin suomalaisia. Jos et tätä ymmärrä olet parantumattoman suomalaisvastainen eikä sinun kanssa kannata edes yrittää käydä keskustelua.

      • Kässäri käännös

        Vastaa

        Joo‑o, ymmärrän sen. Mutta koska 1.3 on raja-arvo, niin sukupuutto tulee väistämättä. Vai voisiko olla mahdollista että se vuodessa nousisi 3.5:een? Ei. Se ei nuse ede 1.4:ään.

        Saksassa kesti monta vuotta että se saatiin nouseman 1.30:sta 1.34:ään, jolla saksalaiset ainakin siirtävät sukupuuttoa. 

        Suomessa viiden vuoden keskiarvo on ollut alle tuon 1.30, joten tämä on vääjäämättömän pitkittämistä. Aino tapa muuttaa tilanteen kulkua on saada ulkosuomaaliset sekä toisen polven suomalaiset muuttamaan Suomeen. Vain se tuo lisää kansalaisia maahamme.

    • fennosiippa

      Vastaa

      Aseista oli, että ajokortin tapaan käyt kurssin ja olet oikeutettu ostamaan tietyn tyyppisiä aseita. Rekisteröitäisiin ostaessa mutta erillistä käyttötarkoitusta ei tarvitse liiemmin perustella. Armeijasta saisit tämän oikeuden suoraan. Perustulon pitäisi madaltaa vielä entisestään kynnystä lasten hankintaa mutta aika vain näyttää kuoleeko suomalaisuus sukupuuttoon

  • Aggis

    Vastaa

    ”Sinimustassa Suomessa kansalaisuus myönnetään vain suomalaisille vanhemmille syntyneelle lapselle. Puolue haluaa uudelleenarvioida kaikki ulkomaalaisille ja heidän jälkeläisilleen myönnetyt Suomen kansalaisuudet.”

    Eli miten esimerkiksi Junes Lokan tapauksessa, kun toinen vanhempi ei ole suomalainen, palautus Marokkoon?

  • Suomalainen mies

    Vastaa

    Entä suomalaisten syntyvyyden kasvun kannustaminen ja tukeminen? Sehän on yhtä tärkeää kuin muukalaisten maahanmuuton esto, sekä muukalaisten palautukset ja pakkokäännytykset.

  • TT

    Vastaa

    Onkohan radikalismia lipsahtanut vaaliohjelmaan liikaakin? Itselleni riittäisi globalismin uhan torjuminen. Irtisanoutuminen haitallisista kansainvälisistä sopimuksista on ehdottoman kannatettava juttu. Syväekologiasta en välittäisi. ”Vihreä Siirtymä” särähtää korviin, koska ihmisperäinen ilmastonmuutos tai hiilipäästöjen kauheus ovat globalistien kehittämiä satutarinoita, joilla rankaistaan eurooppalaisia kansoja ja ajetaan niiden elintasot pikavauhdilla alas. Koko juttu on perua YK:n Agenda 2030-ohjelmasta, joka on erittäin anti-valkoinen ja anti-humaani kansojen orjuutusohjelma. Muu luonnonsuojelu ja omavaraisuuteen pyrkiminen ovat kannatettavaa. Suomalaisten alkuvoima on suomalaisessa luonnossa.

    Geenipuhtautta on hyvä vaalia, mutta ei kannata lähteä liikaa riepottelemaan tai kallomittaamaan sitä ei-suomalaista väestöä, joka on jo maan rajojen sisällä. Laittomat on toki karkoitettava pois ja uudet vyöryt estettävä tarvittaessa jopa asein.

  • tymä

    Vastaa

    ”Sinimustan Liikkeen ohjelmassa painotetaan siirtymistä uusiutuvien ja vähäpäästöisten energiavarojen käyttöä ja todetaan, että Suomen tulee olla tämän kehityksen kärkipäässä. Sinimusta Liike linjaa vihreän siirtymän konkreettiseksi tulevaisuuden tavoitteeksi.”

    Rupeaako sinimustat ensin kosiskelemaan vihreiden kanssa? mitä hiton järkeä? eikö puolue ohjelmassa lue että ydinvoima? Miksi jotain vihreää siirtymää heti kättelyssä? Ja entä missä turve joka on meidän huoltovarmuuden kulmakiviä?

    ”Sinimusta Liike kannattaa sosiaaliturvan sitomista suomalaiseen syntyperään. Puolue kannattaa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän uudistamista siirtymällä jokaiselle suomalaiselle maksettavaan perustuloon. Perustulo korvaisi nykyiset tukimuodot, kuten työmarkkinatuen, opintorahan ja yleisen asumistuen”

    Ei tässäkään mitään järkeä. Perustulolla kaikista varmimmin liimataan ihmiset valtion tissiin kiinni. Sitä paitsi tämä just natsaa WEF:in ajamalle universaalille perustulolle, joten taitaa olla että vaan pahentavat asioita suomalaisten ahdingon kustannuksella.

  • Uskottavuus meni siinä

    Vastaa

    Nyt lähti viimeinenkin uskottavuus tältä puolueelta, koska tukevat ”vihreää siirtymää” myös kovinkin innokkaasti. Unohtamatta sinimustan-liikkeen loistavaa ideaa kieltää pornon katselu verkosta. Kumpikin näistä on pelkkää utopiaa ja täysin mahdottomia toteuttaa, sekä tuhlaa vain resursseja. Sri Lanka on hyvä edelläkävijä ”vihreässä siirtymässä”, meni koko maa konkurssiin ja hallitus joutui eroamaan. Tällä vihreän konkurssin tukemisella, eli veronmaksajien kurjistamishankkeella varmistitte, että ensi eduskuntavaaleissa ei kannatusta tule 0,5% enempää. 

    Sinimustaliike tukee nähtävästi samaa täysin järjetöntä ilmastopolitiikkaa , jota nykyinen hallituksemme myös. Ne Suomen päästöt ovat vain 0,14% maailman päästöistä, eli aivan olemattomat ja ihmisen aiheuttama hiilidioksidi on 4% luokkaa ja loput 96% tulee luonnasta. En varmasti äänestä yhtään puoluetta joka on sitä mieltä että Suomen tulee pelastaa maailman ilmastonmuutokselta ja uskoo täysin politisoituneen IPCC ”ilmastoraportteja”, kuten ajattelee sinimusta-liike nähtävästi myös. Tämän puolueen äänestäminen on yhtä hyödyllistä. kuin äänestäisi Kokoomusta tai hallituspuolueita,

    • Olli

      Vastaa

      Ihmetyttää puheet ”uskottavuuden menemisestä” eihän Sinimusta Liikeessä olla oltu missään vaiheessa ylikansallisten suuryritysten juoksupoikia. Uusiutuvien energiamuotojen tukeminen on tietysti luontevaa aidosti isänmaalliselle liikkeelle koska uusiutuvaa energiaa voidaan tuottaa Suomessa ja vähentäö siten maamme riippuvuutta ulkomaisesta energiasta.

      • Nimetön

        Vastaa

        Puhutaan kokoajan ”uusiutuvista energiamuodoista”, mutta edes kysyttäessä SML ei voi vastata kantaansa tuulivoimatuotantoon, miksi?

        • Uskottavuus meni siinä

          Vastaa

          Tuulivoima taas on marginaali sähköntuotannossa, sekä aiheuttaa enemmän haittaa esim. infraääntä, sekä häiritsee puolustusvoimien tutkia. Aurinkovoimalla ei tee myös yhtään mitään varsinkaan talvella. SML ei ymmärrä että fossiilisille polttoaineille ei tule olemaan yhtään mitään toimivaa vaihtoehtoa pitkään aikaan, vaikkapa maanrakennuksessa, metsänhoidossa, lumenaurauksessa, maataloudessa, logistiikassa eikä muissakaan yhteiskunnan kannalta tärkeissä toiminnoissa. Syy on yksinkertaisesti myös siinä, että isoilla työkoneilla tehdään pitkiä työpäivä maastossa tai pellolla, eikä siellä sähköakuissa tule riittämään teho vielä pitkään aikaan noiden työkoneiden käyttöön. SML tukema ”vihreä siirtymä” nostaa vain kustannukset pilviin Suomessa ja teollisuus lähtee muualle siinä tapauksessa. 

          Vihreän siirtymän, eli ”uusiutuvien energiamuotojen” tukemisessa saadaan vain veronmaksajien rahat menemään syvälle kankkulan kaivoon, ei muuhun. Nythän Helsingissä pitäisi korvata kivihiili lämmöntuotannossa jollakin ”uusiutuvalla energiamuodolla”, jota ei ole vain ole olemassakaan. Kylmiä asuntoja tulee olemaan luvassa, koska Venäjältä ei tule enää maakaasua eikä kohta saada enää hukkalämpöä tuotantolaitoksista, sekä turpeen käyttö on myös kielletty. SML ei ole yhtään sen parempaa ratkaisua näihinkään, kuten ei muillakaan ”vihreää siirtymää” tukevilla puolueilla. Vihreä siirtymä on vain utopiaa joka ei tule toteutumaan ikinä.

      • Uskovaisten toinen nimi on papin kumartaja.

        Vastaa

        Ketkä nyt oikeasti uskovat ruotsalaiselle saarnamiehelle alisteisessa asemassa olevien taustojen omaavien nyt hirveän kansalismielisä olevankaan vai luuletko, että sinimustat käräyttäisivät jonkun lestadiolaisen korruptioverkoston mutta luultavasti saavat kunnalispolitiikan kautta jotain etua siitäkin paikasta.

        Eihän sitä nyt sellaisessa kuviossa voi ylikansallisten yhtiöden juoksupoika voi olla, ei ole tarpeeksi meriittejä vielä, siksi varmaan naisia synnytyskoneina pitävät, että tähän pyritään ja sitten sitä kutsutaan kansallismieliseksijuoksupoikuudeksi, ja katsos kun kuntapäättäjillä onpi maanomistusta ja tuulivoimabisnestä jne ei tuo nyt kovin vaikeaa ole ja lestaadiolaiset käyvät vain välillä pyytämässä anteeksi ahneuttaa ja jatkavat taas niin seurakuntakin on kovin tyytyväinen ja pääjehu kirkolla antaa hyvävelikaupat anteeksi ja saa samalla itsekkin ruskean kirjekuoren ja ilmaisen mökin siten oikeudessa oma mies istuu siellä tuomaroimassa, mihin sitä enää ulkomaista korruptiota tarvitseen? Mikä onkaan kauniimpaa kuin anteeksianto!(no se ruskea kirjekuori)

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Tekis nyt selvän pesäeron EUkommunismista ja suurimmasta yhteisvastuusta eli pyhästä ja viattomasta Ukrainan sotilasjuntasta.

  • Nimetön

    Vastaa

    Ehdotan lisättäväksi perustulon lisäksi perustyö. Perustyö tarkoittaa vaikkapa 1700 euron kuukausipalkkaa josta työnantaja ja työntekijä eivät maksa mitään veroja tai sivukuluja, eihän siitä eläkettä kerry mutta ei työttömyydestäkään kerry. Verot alkaisi mennä vasta sen yli menevästä palkasta. Valtio säästäisi työttömyyskorvauksissa ja suurin osa työttömistä saisi oikeaa palkkaa. Työttömien valvontaorganisaatiotakin voidaan leikata reilusti.

    • ....

      Vastaa

      Joo harvinaisen paska ehdotus.. joku raksa ukko saa reilu kympin tunti * 160/kk ei siitä paljoa veroja mene, kokoomus paikka on tuolla ehdotuksella sinulle jo auki, vielä kun sanot, että duunareille ei saa maksaa eläkettä edes ylimenevästä palkasta niin paikka on eduskunnassa on varma.

  • Franz Hohenzollern

    Vastaa

    Huom! Syntyvyys lähtee kyllä nousuun kun aletaan tukea huomattavalla tavalla Suomalaisen perinteisen perheen perustamista.
    Kaikki lähtee jo kasvatuksesta!!!
    Poikkeavuuksilta pitää evätä oikeus vanhemmuuteen ja irtosuhteissa eläville täytyy antaa porkkana Suomalaisen perheen perustamiselle!
    Natsi-Saksassa oli erinomainen kasvatus Saksalaisille nuorille ja syntyvyys nousi huomattavasti asettamalla näitä porkkanoita perheen perustamisesta.
    Kyllä jos Suomalainen lapsiperhe saisi joka toisesta tai kolmesta lapsesta ylimääräisen 1000€ kuukaudessa ja yli kuudesta lapsesta huomattava bonari niin alkaisi Suomalaisia nuoria kiinnostaa muukin kun irtosuhteet ja paneskelu.
    Rotupetturuudesta ehdottomasti ankarat tuomiot Suomalaiselle ja ulkomaalainen karkoitetaan, vangitaan tai tapetaan.

    • Antiryssä

      Vastaa

      Niin nythän suurin lisääntyvä suomalaisjoukko on hihhulit ja niiden geeniperimä nyt ei voi kovin loistava olla koska eihän ne muuten hihhuleita olisi, millainen on sinimustan liikkeen suhtautuminen hihhuleihin ja saada tuon älyllisesti vajavaisen suomalaisen joukon syntyvyys laskuun koska määrä ei korvaa laatua.. Ja en vittu todellakaan halua maksa tonneja hihhuleille. Mutta onneksi franz haluaa nuorten panevan rahasta koska se on arvojen mukaista toimintaa.. 

      Jos saksassa oli niin loistava kasvatus niin miksi saksalaiset on vieläkin ahneita kusipäitä? Monta sukupolvea vielä, että tuo loistava kasvatus tuo jotain tulosta?

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Tuo itäraja pitää saada pitämään siellä 3 kannaksen rajalla 😉 Itsenäisyyden alun rajojen lisäksi miehityskorvauksina Kuola Itä-Karjala ja Nevan suisto, maaraja Eestin kanssa.
    Seppo Lehto valkoinen eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa
    https://Valkoinen-eduskuntavaaliehdokas.blogspot.com

    Viite:
    Suomen puolustus nojaa varusmiespalveluksen avulla koulutettavaan laajaan reserviin, jonka taistelukykyä ylläpidetään kertausharjoituksilla. Sinimusta Liike painottaa ohjelmassaan keinoja, joilla vapaaehtoista reserviläistoimintaa voidaan tukea. Sellaisia ovat esimerkiksi varustehankintojen hyvitys, aselupaprosessin helpottaminen, ampumaratojen tukeminen sekä maanpuolustukseen tutustuminen jo keskiasteen kouluissa.”

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Ohessa esimerkki miten vastustetaan punikkivalheita Punikki yliopisto Tampereella Sinimusta Viheroikeiston edustajana 2017–2018 edustajistovaaleissa.
    Paneelissa Seppo Lehto vastaili ytimekkäästi 😉 vaikka viherkommaripunikit yrittivät estää ja estivät streemauksetkin, niin joku oli tuon nettiin ottanut.
    https://www.youtube.com/channel/UCZunwBcLlSZd6HbBCyVLQ1w

    Seppo Lehto Valkoinen eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa

  • ....

    Vastaa

    Kiinostaisi tietää mikä on sinimustan liikkeen kanta lestadiolaiskorruptioon ja kuntatason hyvävelikauppoihin ja yleiseen korruptioon? Onko tuomittu kovin sanoin?

  • Nimetön

    Vastaa

    Tämäkin luultavasti sensuroidaan mutta Lukkarinen on ollut suurimman osan elämästään vasemmistolainen sekä erityisesti jamaikalaisen kulttuurin ihannoija. Ei nyt ihan täydestä mene tuo ns isänmaallisuus..

  • Nimetön

    Vastaa

    En voi kuin ihmetellä että porukka jaksaa uskoa vielä äänestämiseen ja luottaa ” vaaleihin” noin yleensäkin. Ihan turhaa paskarrella mitään puolueita niitä on jo riittämiin. Saman energian kun saisi asioiden muuttamiseen enkä tarkoita nyt soihtuja, marsseja enkä yksinäisiä lipunpolttohetkiä metsän uumenissa enkä konsertteja ja samoja 20–30 vuotta vanhoja viisuja. Miehet tietää mitä pitää tehdä. Kansa alkaa olemaan kypsä..

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi