Videoita pääkaupunkiseudun kansallismielisten kollektiivien toiminnasta

Ensin julkaistiin Hammer House -kollektiivin video. Toinen video on Active Helsinki -kollektiivilta. Se järjesti syyskuussa White Boys Fight Club -tapahtuman Hammer Housella, josta löytyy myös painitilat.

Aktivismi

Kansallismieliset pitkin maailmaa ovat innostuneet uudesta visuaalisesta tavasta tuoda kansallismielistä elämäntapaa esille. Maailmalla malli tunnetaan nimellä ”Nationalismi 3.0”.

Myös Suomessa tätä tapaa on alettu viime vuosina harrastamaan yhä aktiivisemmin. Siihen kuuluu erityisesti nationalistikollektiivien ja yksilöiden urheilukulttuuri. Partisaanin lukijat varmasti tuntevatkin esimerkiksi Veren Laki ‑kollektiivin, joka toimittaa erityisesti pioneerin virkaa Suomessa treenikulttuurin luomisen suhteen.

Veren Laki ei kuitenkaan ole ainut tällainen kollektiivi. Pääkaupunkiseudulla toimii ainakin kaksi muutakin ryhmää, jotka korostavat urheilua toiminnassaan. Molemmat julkaisivat toiminnastaan videon viikonvaihteessa.

Ensin julkaistiin Hammer House ‑kollektiivin video. Katso video yllä!

He kuvaavat itseään seuraavin sanoin:

Hammer House on pk-seudulla vaikuttavien nationalistien kollektiivi. Olemme olleet aktiivisia useamman vuoden ajan, mutta nyt alamme myös tuottamaan erinäistä sisältöä tekstin, kuvien, videoiden sekä musiikin muodossa teille kaikille tarkoituksena tuoda inspiraatiota niille ketkä sitä tarvitsevat. Aiomme myös ilmoitella tarkempien ajankohtien kanssa kun meillä on tiedossa avoimia treenejä, keikkoja tai muita julkisempia tapahtumia.”

Voit seurata heidän tiedotuskanavaansa Telegramissa.

Toinen video on Active Helsinki ‑kollektiivilta. Se järjesti syyskuussa White Boys Fight Club ‑tapahtuman aikaisemmin mainitulla Hammer Housella, josta löytyy myös painitilat. Active Helsinki on ottanut mallia maailmalla toimivista Active Club ‑ryhmistä, jotka keskittyvät nationalistiseen elämäntyyliin, urheiluun ja aktivismiin.

Voit seurata Active Helsinkiä Telegramissa. Katso heidän videonsa alla:

Active Helsinki Aktivismi Hammer House Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    The Prodigyn Smack my Bitch Up ‑kappale kuvaa kyllä erittäin epäterveellistä, huonoa ja kaikin puolin välteltävää elämäntapaa, joten vaikka hyvä biisi onkin, saattaa – vaikuttavasta ilmaisutyylistään riippumatta – antaa vastakkaisen vaikutelman kuin mihin sen käyttämisellä tässä pyritään tai ainakin heikentää sanomaa.

    • Observer

      Vastaa

      Samaa mieltä. Video hyvä, musiikki ei. Yleensäkin musiikki, jonka väitetään olevan kansallismielistä, on mielestäni jotain ihan muuta. Räppiränkystysten sun muiden zombietyylien lisäksi joku aggressiivinen örinähevi, jonka sanoista ei saa mitään selkoa ja jossa hypitään sekä riehutaan kuin epilepsiakohtauksen ja vesikauhun yhdistelmässä, ei mielestäni kuvasta laisinkaan niitä perineisiä arvoja ja kansallisylpeyttä, joita minä kannatan.

      • Nimetön

        Vastaa

        Metalli- ja rockmusiikki ovat kuitenkin niitä harvoja valkoisia musiikkigenrejä, joskin olen samaa mieltä siinä, että nämä uudet ”death core” yms. bändit ovat useimiten luokattoman heikkotasoisia.

  • hyötyliikuntaa

    Vastaa

    Hienoa toimintaa tuo kasvilava-kasvatus sekä lenkkipolut. Mietin että renkaitakaan ei tarvitse hakata eikä painoja nostella kun pistää metsurin vermeet päälle, hakee pystyynkuivaneet metsästä ja tekee niistä klapeja. Keväällä kun aloittaa kevätloman aikaan ja lopettelee siinä huhtikuun lopulla niin joka jätkä on ihan varmasti rantsukunnossa. Eikä tarvi tehdä kuin kevätlomaviikko ja pääsiäisen juhlapyhät. Muuten riittää viikonloput. 

    Ja jos ei omat rahkeet riitä kasvattamaan siemenistä kasveja niin ostakaa ensi keväänä erilaisia ruukku-yrttejä ja laittakaa ne lautasten sijaan maahan. Sieltä saatte koko kesä satoa. Se on se helpompi vaihtoehto.

  • jari turpeinen

    Vastaa

    Iäkkäämpänäkin kuntoa voi kohotella. kuukausien kuluessa
    voimat ainakin palaavat, toimintakyky aktivoituu monessa
    tilanteessa. liikettä & lukemista ihminen tarvitsee.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Upeaa ja tervehenkistä toimintaa, lisäksi urheilu hyvässä seurassa on aina iso plussa.

  • Two Hundred Years Together - Solzhenitsyn

    Vastaa

    Kannattaa tarkkailla, ettei näiden sekaan ala uida liian hyvin rahoitettuja ja venäläisvastaisia mielialoja lietsovia liikkeitä. Jutikat saattaa yrittää pystytellä tänne ruohonjuuritasolle samanlaista slaavivastaista rintamaa, kuin Ukrainan puolisotilaalliset juutalaisten oligarkien rahoittamat ja johtamat eri oikeistoliikkeet. Näihin on kai omiakin jo langennut jäseniksi ja lähtenyt tietämättään sotimaan vihollisen sotia. 

    Ei sillä, että Venäjä olisi puhdas jutikoiden vaikutuksesta, mutta siellä ei ainakaan molemmat, presidentti, sekä pääministeri ole toistaiseksi avoimesti juutalaisia. Lisäksi rahvas muistaa vielä, ketkä olivat kommunistivallankumouksen takana ja johtavissa asemissa neuvostoliitossa toimeenpanemassa kansanmurhaa.

    • Nimetön

      Vastaa

      Venäläismyönteisyys se vasta syöpää onkin nykytilanteessa. Mitään desantteja kukaan varmaankaan kaipaa porukoihinsa?

  • pöh

    Vastaa

    Jos nyt itseä jotenkin kuvata voi niin olen aina ollut kansallismielinen.
    Mutta samaan hengenvetoon voin sanoa etten enää näe tätä maata puolustamisen arvoisena, ikävä kyllä.

    • Nimetön

      Vastaa

      Treenaaminen ja itsepuolustuksen kehittäminen kaduilla maleksivia rotumuukalaislaumoja vastaan on kuitenkin sellaista, mitä pitäsi tehdä säännöllisesti. Tästä varmasti olet samaa mieltä?

    • hane

      Vastaa

      >Kansallismielinen
      >ei tahdo puolustaa omaa maata ja hienoa rotua
      Muuta sit Venäjälle jossa on samat ongelmat kuin lännessäkin. Pitääkö antaa tän maan vain luhistua vielä huonompaan suuntaan vai taistella vastaan. Ei Venäjä tule ketään pelastamaan. Demokratia on fake & gay ja Fasismi totuus

  • Jippo

    Vastaa

    Jenkkien demarilippukin vilahti tuossa.

  • Salomon

    Vastaa

    Musiikki oli väärin, liput oli väärin, perkele ne valotkin oli vähän liian pastellia, nii ja jätkät varmaan löikin väärin… Voi vittu saatana

  • society

    Vastaa

    Hyvä meininki

  • Huuh

    Vastaa

    hienoja nakkikiskaheijareita jälkimmäisellä videolla.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi