SML: Ukrainan opit – lisää resursseja puolustusvoimille!

Uudelleen julkaisemme Sinimustan Liikkeen jäsenen kirjoituksen.

Aktivismi

päivitetty

Miksi puolustat Natoa? Miksi puolustat Zelenskyn liberaalia hallitusta, Euroopan unionia ja globalismia ylipäätään? Tämän tyyppisiä kysymyksiä sain, kun ihmiset kuulivat minun menneen Ukrainaan vapaaehtoisena taistelemaan Venäjän lähettämiä miehitysjoukkoja vastaan.

Kun Venäjä viime helmikuussa hyökkäsi Ukrainaan, oli ajatuksissani ensihetkestä lähtien, että tuonne on mentävä. Koska Ukraina on tunnettu voimakkaasta kansallismielisestä kentästä ja esimerkiksi kansallismielisestä sotilasyksiköstä Azovista, tiesin, että aateveljiäni murhataan vieraan valtion toimesta, joka itse ilmoittaa yhdeksi hyökkäyksensä syyksi kansallismieliset tahot. Periaatteellisena ihmisenä siinä meni reilu kaksi viikkoa, kun auto oli pakattu täyteen lahjoitustavaraa ja matka kohti jotain ennen kokematonta pääsi alkamaan.

Syitä lähdölle oli useita: aateveljien auttaminen, maanpuolustushenki, seikkailunhalu, oman panoksen antaminen niillä resursseilla kuin mitä pienellä ihmisellä on antaa. Jotain tarttis tehdä, kuten sanonta kuuluu. En ajatellut Natoa, Zelenskyä tai ”Eurooppalaisia arvoja” eli liberalismia. Ajattelin aateveljiäni, jotka eivät muuten hekään käytyjen keskusteluiden perusteella välitä maansa hallituksesta. Perinteisempi poliittinen työ Ukrainan kansallismielisillä on tällä hetkellä hieman katkolla, sillä heillä on akuutimpia huolenaiheita. Sodan jälkeen he palaavat jälleen politiikan pariin; esimerkiksi vastustamaan Zelenskyn hallintoa poliittisin keinoin.

Sodan aikana kansallismielisten arvostus onkin noussut melko merkittävästi niin Ukrainassa kuin Euroopassakin ja se johtuu juuri heidän taistelumenestyksestään. Ja onhan Azovin yksi perustajajäsenistä, Mariupolista maailman maineeseen noussut Denis Prokopenko, juuriltaan suomalainen. Hän on valitettavasti tällä hetkellä sotavankina Venäjällä [toim. huom. Prokopenko vapautui eilen].

Ukrainassa sitä tuli koettua, opittua ja pohdiskeltua paljon. Siinä on oma romanttinen tunnelmansa, kun juokset satojen metrien matkaa asemapaikalta toiselle vihollisen konekiväärin nakuttaessa rytmiä ja ehkä myös hieman vauhtia askeleillesi. Pidemmältä kuuluu tykin laukaisu ja kohta jo viheltääkin. Maahan! Räjähdyksen jälkeen heti ylös ja matka jatkuu. Tällä kertaa kyseessä ei ollut panssarivaunu, sillä ne eivät varoita viheltämällä. Tämä selvisi, kun sellainen ampui metrin verran ohi ilman vihellyksen tarjoamaa varoitusta. Tinnitti muuten korvissa jonkun verran sen jälkeen…

Taistelutilanteiden todellisuus on kovaa touhua. Pienen metsäkaistaleen valtaamisen aikana ilmassa on lyijyä sen verran, että lyijykaivoksilla saadaan tehdä pitkää päivää koko viikonlopun yli, että vaje saadaan korjattua. Joka puolelta kuuluva pauke, kaikkialta kuuluvat ja näkyvät räjähdykset, ruudin haju, korvissa viuhuvat luodit ja radiolla tulevat epäselvät tilanneraportit muodostavat sellaisen tunnelmakokonaisuuden ja tunteiden sekamelskan, että heikompia hirvittää. Vihollista ei näy, mutta kuuluu kyllä ja ne perkeleet tuntuvat tietävän, missä sinä olet – tai sitten he vain ampuvat kaikkialle ja osa luodeista, siis vähintään useita satoja, lentää suoraan sinua kohti. Hikihän siinä tulee.

Tietojeni mukaan Ukrainassa on haavoittunut kolme suomalaista vapaaehtoista, kuolleita ei ole yhtäkään. Vammojen laatu ei ole hengenvaarallinen kenelläkään ja vakavimminkin haavoittunut palaa taistelukuntoon ajallaan. Kaksi muuta haavoittunutta olivat lieviä tapauksia. Venäjän propaganda puhuu jo lähes kolmestakymmenestä ”eliminoidusta” suomalaisesta, mutta näillä raporteilla voidaan pyyhkiä vaikka Johan Bäckmanin takapuolta, sillä ne ovat silkkaa valheellista propagandaa. Luuleeko joku, että se menisi ohi ilman minkäänlaista esimerkiksi sosiaalisessa mediassa noteeraamista, jos suomalainen kuolisi Ukrainassa?

Tarkoitus ei kuitenkaan ole tässä jaaritella sotajuttuja yleisölle. Niitä voidaan sitten käydä vaikka tuttujen kanssa läpi nuotion tai tuopin äärellä. Mitä Ukrainasta todella jäi käteen, on luotto Suomen Puolustusvoimiin ja kunnioitus sen tarjoamaa koulutusta kohtaan, joka on äärimmäisen hiottu kokonaisuus.

Pelkkä peruskoulutuskausi yksittäiselle varusmiehelle on jo jotain sellaista, mistä jää käteen laaja ymmärrys sotilaallista toimintaa kohtaan. Ja sen jälkeen alkaa vasta todellinen aselajikoulutus.

Suomen Puolustusvoimilla on yksi tarkoitus: puolustaa Suomea sotilaallisen hyökkäyksen osuessa kohdalle. Käytännössä se tarkoittaa vain yhtä valtiota, jota varten harjoitellaan ja varaudutaan. Ja se valtio ei ole Ruotsi. Tästä syystä Puolustusvoimat on äärimmäisen kiinnostunut Ukrainan konfliktista, sillä se on juuri sen tyyppistä sotaa, jota voisimme Suomessa olettaa tapahtuvan, ja vihollinenkin on sama. Tilannetta seurataan Puolustusvoimien tiedustelukeskuksissa epäilemättä kaikki korvat ja silmät auki.

Kyseinen organisaatio on varustautunut mahdollista hyökkäystä varten valtavilla varotoimilla, jotka eivät välttämättä näy niin laajasti arjessa, mutta jotka eivät ole mitään varsinaisia salaisuuksiakaan. Esimerkkeinä mainittakoon kaikenlaisen teitä tukkivan infrastruktuurin räjäytyssuunnitelmat jo rakennusvaiheessa, valtavat määrät tunneleita laajoilla alueilla, valmiit linnoitustyöt potentiaalisilla vaara-alueilla, varastoissa olevien aseiden ja varusteiden määrä puhumattakaan koulutuksen laadusta, jota todella olen kuluvan vuoden aikana oppinut arvostamaan. Ja toivon, että heiltä löytyy myös tulitikkuaski sitä varten, että kriisin äärellä voimme polttaa surullisen kuuluisan Ottawan sopimuksen, jota Tarja Halonen innokkaana meidän kaikkien muiden epäonneksi lobbasi. Lisäksi on tietenkin ne tarkemmin varjellut puolustukseen liittyvät salaisuudet, jotka parantavat puolustuskokonaisuutta merkittävästi.

Puolustusvoimilla on kuitenkin rauhan aikana myös toisenlainen tarkoitus, josta tulee sanonta pojista miehiä. Se vie nuoret miehet suhteellisen äärimmäisiin kokemuksiin harjoitusten aikana, mikä kasvattaa näitä ihmisinä. Se toimii kuntokouluna nuorisolle, mikä on positiivinen ilmiö näinä ihmisiä löysäksi tekevinä aikoina. Lisäksi se on instituutio, joka luo isänmaallisuutta kansalaisiin.

Jo pelkästään näistä syistä Suomen puolustusvoimien budjettia tulisi kasvattaa. Puolustusbudjettiin voisi hyvin lisätä kylkeen kulttuurin rahoittamisen, jossa maanpuolustustahtoa kasvattavaa kulttuuria rahoitetaan, sillä ilman luihin ja ytimiin juurrutettua maanpuolustustahtoa mitkään maailman aseet eivät pelasta kotimaatamme konfliktin äärellä.

Samalla maanpuolustustahtoa sabotoivilta yhdistyksiltä tulisi lakkauttaa kaikki julkinen tuki. Kenen etua ajavat kulttuurimädättäjät, jotka yllyttävät nuorisoa mieluummin menemään vankilaan kuin käymään armeijan? Eivät ainakaan Suomen.

Myös reserviläistoimintaa, kuten myös muuta maanpuolustusta tukevaa harrastetoimintaa, tulee tukea aktiivisemmin niin kannustamisen kuin myös toiminnan järjestämisen kautta. Puolueen puolueohjelmassa kirjoitetaankin:

”Puolueemme kannattaa suojeluskuntien ja Lotta Svärdin kaltaisten maanpuolustushenkisten järjestöjen uudelleenherättämistä. Kyseisten järjestöjen tehtävänä olisi opettaa ja ylläpitää maanpuolustuksen kannalta kriittisiä taitoja myös niiden ihmisten keskuudessa, jotka eivät suorita sillä hetkellä asepalvelustaan. Edellä mainittujen järjestöjen tulisi saada tarvittava rahoitus valtiolta, ja niihin osallistumista rohkaistaisiin julkisesti niin kouluissa kuin asevelvollisuuden aikanakin.”

Toisin sanoen: Sinimustassa Suomessa maanpuolustus olisi merkittävästi korkeammalle arvostettua kuin mitä se on tänä päivänä. Se tukisi enemmän koko puolustusvoimia aina varusmiehistä työntekijöihin sekä rahoittaisi avokätisemmin uusia ase- ja varustehankintoja. Myös kotimaiseen teollisuuteen ja mahdollisimman laajaan omavaraisuuteen panostettaisiin niin puolustusvoimien kuin muidenkin yhteiskunnallisten asioiden äärellä.

Mikäli sinua kiinnostaa maanpuolustushengen ja ‑resurssien kasvatus, liity Sinimustaan Liikkeeseen jo tänään ja vaikuta asioihin politiikan kautta.

Kirjoittaja on Sinimustan Liikkeen jäsen.

Lähde: Sinimusta Liike

Aktivismi Azov Denis Prokopenko Euroopan unioni Globalismi Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Maanpuolustus Nato Ottawan sopimus Pasifismi Puolustusvoimat Reserviläistoiminta Sinimusta Liike Sota Ukraina Ulkomaat Venäjä Volodymyr Zelenskiy

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Itsenäinen Suomi?

    Vastaa

    Sionistien järjestämä ja operoima proxy-sotahan tuo on, se pelaa vain ja ainoastaan sionististen hallintojen pussiin.
    Ukraina on pahassa paikassa sikälikin, että kävi niin tai näin, itsenäisyys on suurella todennäköisyydellä mennyttä.
    Jenkit tulevat näiden jakamiensa ”avustusten” jälkeen saamaan entistä suurempaa poliittista, sekä sotilaallista valtaa Ukrainassa, siinä ei jatkossa kansallismielisten toiminta ja äänet paljoa paina.

    ” En ajatellut Natoa, Zelenskyä tai ”Eurooppalaisia arvoja” eli liberalismia. ”
    No, nämä ”eurooppalaiset arvot” tulevat sinne leviämään ennemmin tai myöhemmin, kun katsoo minkälaisia poliitikkoja siinäkin maassa on ollut ja on tälläkin hetkellä.
    Jos Ukrainassa se ”kansallismielinen henki” on niin vahva ja vahvistunut vain, miksi se ei ole näkynyt maan parlamentissa? Siellä on juutalainen presidentti, sekä pääministeri.
    Tulee todennäköisesti olemaan jatkossakin.

    Suomen itsenäisyydestä kun oli puhe, niin kuka tätä maata pitää enää oikeasti itsenäisenä?
    Päätöksenteko on ulkoistettu keskuspankeille ja kansallisvaltioita vihaavalle EU-eliitille, joka pyrkii muun muassa ”elpymispaketin” kautta luomaan syvää liittovaltiota, ajamaan alati kiihtyvää väestönvaihtoa ja nyt Suomea liitetään väkisin mukaan ylikansallisiin järjestöihin, kuten esimerkiksi sionistiseen natoon.
    Täällä ei kohta saada päättää edes siitä, minkälaisissa saunoissa saamme saunoa ja energiaremontitkin pakotetaan poliittisella päätöksellä suomalaisten koteihin EU:n toimesta, kansa vain velkaantuu.
    Millä mittarilla tämä on itsenäinen maa?

    • Ilmari

      Vastaa

      Ensimmäinen potentiaalinen käpykaartilainen näköjään ilmoittautui. Hän yrittää selittää itselleen ja muille, että Suomi ei muka ole itsenäinen. Aina käpykaartilainen syyt keksii, jos ei halua puolustaa maataan. 

      Nato on puolustusliitto ja sinne mennään kansan enemmistön tahdosta.

      • Itsenäinen Suomi?

        Vastaa

        Voi voi, sinua reppanaa.
        Ei siinä mitään selittelyjä tarvitse. Jos pitää Suomea esimerkiksi edellä mainittujen asioiden jälkeen itsenäisenä, niin täytyy olla täysi aasi.

        Millä mittarilla EU:n ja keskuspankkien talutusnuorassa oleva Suomikin olisi itsenäinen?

        ”Nato on puolustusliitto ja sinne mennään kansan enemmistön tahdosta”.
        Sionistisen jenkkihallinnon työkalu se, joillekin näköjään uppoaa mitkä tahansa valtamedian sössötykset.
        Minkä kansan tahdosta sinne mennään? En muista äänestäneeni yksissäkään vaaleissa asiaan liittyen.

        • Ilmari

          Vastaa

          Olemme äänestäneet nykyisen eduskunnan tekemään päätöksiä. Eteen tulee aina päätöksiä joista ei etukäteen tiedetä. 

          Kun Suomi oli Jatkosodan aikaan liitossa Saksan kanssa, kaikki eivät siitä pitäneet. Suurin osa kuitenkin puolusti maataan niissäkin oloissa.

          Silloinkin oli käpykaartilaisia, joista osa avoimesti ilmoitti, ettei halua sotia Neuvostolittoa vastaan. Osa keksi tämän saman perustelun eli että Suomi ei oikeastaan enää edes ole itsenäinen.

          • Itsenäinen Suomi?

            Odottelinkin vähän, että sieltä tulisi niinkin typerä vastaus kuin ”olemme äänestäneet”.
            Ei, me ei olla äänestetty näin suuresta poliittisesta kysymyksestä yhtään missään.
            Ennen vaaleja poliitikoilla oli aivan päinvastaisia vastauksia vaalikoneissa, sekä vaalitapahtumien keskusteluissa ja monella keskeisenä kysymyksenä ehdokkaan äänestämiselle oli muun muassa kielteinen suhtautuminen natoon.
            Tiedän itsekin useita, jotka äänestivät tällä periaatteella.

            Aiemmin on luvattu, että näin isosta asiasta järjestetään kansanäänestys tai vähintään laajempi kansalaiskysely. Kumpaakaan näistä ei koskaan tullut, joten on aivan turha lässyttää mistään äänestämisistä.
            Jos vertaat asioita ennen ja nyt päätyen itsenäisyyskysymyksessä tuollaiseen tulkintaan, niin kyseessä on todella huono provo, joka ei naurata tai edes ärsytä ketään.
            Suomea ei johda tänä päivänä suomalaiset poliitikot, ei niillä ole mitään tosiasiallista sanomista yhtään mihinkään, toisin oli ennen.

  • Respect

    Vastaa

    Netti on täynnä kaiken maailman länkyttäjiä, mutta teot puhuvat puolestaan

  • TT

    Vastaa

    Mitä juutalainen geostrategi Henry Kissinger toteaa sotilaista ja näiden urhoollisista ponnisteluista:

    “Military men are just dumb, stupid animals to be used as pawns in foreign policy.”

    Vahvoista sotavoimista ei ole mitää hyötyä, ellei poliittista johtoa ei saada haltuun. Niin kauan kuin kasaarimafialla tai WEF:in kaltaisilla järjestöillä on komentovalta ja ote länsimaiden hallituksiin, niin sotilaiden osana on toimia näille vain hyödyllisinä idiootteina. Sotilaallinen kuntoisuus on tietenkin hieno asia, joka pitää saada etnovaltioiden käyttöön. Monietnistä Venäjän Federaatiota on syytä pitää loitolla yhtä lailla kuin lännen juutalaisvetoista ’globohomo’-yhteisöä.

  • Fakta

    Vastaa

    Enemmistökannatuksesta ei ole mitään todisteita.

    • Observer

      Vastaa

      Onko todisteita kannatuksen puutteesta?

      • on

        Vastaa

        Sitä kovasti luvattua kansanäänestystä Natoon liittymisestä ei sitten ikinä järjestettykään.

  • Voi voi

    Vastaa

    Tekee pahaa lukea tällaisesta tietämättömyydestä. Ei ole tainnut historia tai koulumenestys laajemmin kiinnostaa? Tai sitten opetusjärjestelmä on ollut jo luokaton.

    No niin tai näin. Johan Göring sanoi aikoinaan:”Niin, se on aivan totta, mutta oli kansalla äänensä tai ei, voidaan se aina johtaa johtajien mielen mukaiseen tilaan. Se on helppoa. On vain sanottava kansalle, että se on hyökkäyksen kohteena, ja kirota rauhantahtoiset heidän isänmaallisuutensa puutteen ja maan vaaralle alttiiksi saattamisen takia. Tämä toimii samoin valtiosta riippumatta.”

    … ja näyttää se toimineen tälläkin kertaa…

    • Plääh

      Vastaa

      Tuo on juutalaisen ”natsien haastattelijan” vääristely Göringin sanomisista Nürnbergissä tai sitten irrotettu kontekstistaan, jossa hän kuvaa vastustajiensa toimintaa

  • Vesa

    Vastaa

    Vetämällä Nato hakemuksen takaisin Ukraina olisi säilyttänyt kauppasuhteet Venäjän suuntaan, saanut kaasua halvemmalta ja välttynyt sodalta. Pitää vaan toivoa että Suomi ei seuraa Ukrainan mallia ja rupea suurvaltojen välisten konfliktien välikappaleeksi.

    • Ilmari

      Vastaa

      Ukraina EI OLE hakenut Natoon. 

      Taas yksi säälittävä yritys tehdä Ukraina syylliseksi siihen, että Venäjä on hyökännyt sinne.

      • Nimetön

        Vastaa

        Ukraina oli kyllä pyrkimässä natoon, sekä mielellään antoivat jenkkisionisteille oman maaperänsä ”koulutustarkoituksiin”. Älä nyt oikeasti viitsi enää, piikit tainneet sekoittaa Ilmarin käsityksen asioista.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi