Kansallismielisten 188-kukkavirta ja ”Operaatio Kotkanpesä” ‑seminaari samana päivänä Turun seudulla

Kansallismielisten liittouma järjestää tänä vuonna koko päiväksi ohjelmaa Turun seudulla lauantaina 20.8. Perinteinen 188 Kukkavirta -kulkue lähtee klo 12 Puutorilta. Kulkueen jälkeen kaikille avoin ”Operaatio Kotkanpesä” -seminaari järjestetään lähikunnassa alkaen noin klo 15. Tarkemmat ohjeet jaetaan lähempänä ajankohtaa ainoastaan ilmoittautuneille.

Aktivismi

Kuva: Kansallismielisten liittouma

188 KUKKAVIRTA

Marokkolaisen jihadistin terroristi-iskusta on 18.8. kulunut viisi vuotta, ja hänen rangaistustaan on jäljellä noin yhdeksän vuotta. Kansallismielisten liittouman tiedotteen mukaan ”Viimeisen vuosikymmenen aikana jihadistiset terrori-iskut, kunniaväkivalta ja raiskaukset ulkomaalaisten tekeminä ovat tulleet osaksi eurooppalaista arkea. Pohjoismaiden tilastoissa on ulkomaalaistaustaisten tekemät rikokset kasvaneet räjähdysmäisesti. Suomessa suomalaisiin on kohdistunut satoja seksuaalirikoksia ja pahoinpitelyitä sekä useita henkirikoksia ulkomaalaistaustaisten tekeminä. Media hyssyttelee ja valtiovalta vaikenee. Suomalaisen elämä ei ole heille tärkeä. Valkoisen elämä ei ole heille tärkeä.”

Muistokulkueen teema on vuosien varrella laajentunut koskemaan Turun uhrien lisäksi terrori-iskujen uhreja kaikkialla Euroopassa. Järjestäjät haluavat samalla osoittaa, että valkoisen elämä on tärkeä, eikä väkivallan uhreja saa enää arvottaa etnisyyden perusteella.

Hiljaisen kulkueen jälkeen lasketaan kukat Aurajoen virtaan. Järjestäjä edellyttää osallistujilta hyvää ja kunnioittavaa käyttäytymistä ja siistiä pukeutumista. Ohjeistuksessa muistutetaan myös tilasiuuden päihteettömyydestä. Oma järjestyksenvalvonta poistaa paikalta päihtyneet ja huonosti käyttäytyvät henkilöt.

Puhujina on aiempina vuosina ollut kansanedustajat Mauri Peltokangas ja Vilhelm Junnila, Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru ja Suomen Sisun puheenjohtaja Henri Hautamäki. Tänä vuonna muistopuheen tulee pitämään Sinimustan Liikkeen aktiivijäsen Tapio Rantanen. Rantanen on aiemmin toiminut mm. Muutos 2011 ‑puolueessa sekä taannoin kielletyssä Suomen vastarintaliikkeessä.

Kansalainen haastatteli Tapio Rantasta

Olet tänä vuonna puhujana 188 Kukkavirta ‑kulkueessa. Kulkue on alunperin järjestetty Turun terrorismin uhrien muistoa kunnioittamaan ja jatkossa sen teema on laajentunut koskemaan muitakin muslimiterrorismin uhreja? Mitä tämä teema henkilökohtaisesti merkitsee sinulle?

Minulle, kuten varmasti monelle muullekin, tämä merkitsee sitä samaa kehitystä mitä on muualla Euroopassa koettu jo usean vuosikymmenen ajan. Kuten muuallakin Euroopassa, niin Suomessakin ainut ratkaisu ongelmaan on poistaa vierasperäinen väestö maasta, jotta etninen terrorismi valkoisia kohtaan saadaan lopetettua.

Kulkueen keulassa on kannettu parina viimeisenä vuonna White lives matter ‑banderollia ja teema toistuu myös jatkossa. Sopiiko tämä mielestäsi muistokulkueen luonteeseen?

Mielestäni White Lives Matter banderolli sopii erittäin hyvin tapahtumaan, sillä meidän kaikkien pitää ymmärtää, että pohjimmiltaan kyse on rotuun ja etnisyyteen perustuvasta kamppailusta. Koska hyökkäykset meitä kohtaan valikoituvat rodun ja etnisyyden perusteella, meidän pitää itsekin järjestää puolustuksemme näiden asioiden perusteella. Muuten emme voi voittaa, jos emme käy taistoa samalla taistelukentällä, vaan kierrämme ja välttelemme tätä faktaa tarkertumalla lillukanvarsiin.

Aivan kuin muinakin vuosina, myös tänä vuonna sekalainen joukko on järjestänyt ns. vastamielenosoituksen ja käynyt häiriköimässä kulkuetta ja sen ohjelmaa. Haluatko lähettää heille terveisiä?

Suurin osa teistäkin on valkoisia, joten te olette samassa joukkueessa kuin me, vaikka ette sitä myönnäkään ja pelaatte vastustajan pussiin. Se ei teitä pitkässä juoksussa pelasta ja te kyllä tiedätte sen, koska toimitte pelon ohjaamana. Jättäkää pelko taaksenne ja seiskää suorana ja ylpeänä omasta kansastanne ja rodustanne.

Mitä haluat viestittää heille, jotka miettivät osallistumista tapahtumaan?

Jokaisen panos on tärkeä, vaikka ei muuta tekisi kuin marssisi tässä kulkueessa. Se voi antaa tarvittavan sytykkeen jollekin toiselle, joka omistaa elämänsä kansansa hyvinvoinnille. Sinä voit olla tuo kipinä. Ja onhan siellä mukavia samanhenkisiä ihmisiä, jolloin huomaat että et ole yksin mielipiteinesi.

Puheen päätteeksi Roni Nieminen johdattaa yleisön yhteislauluun, jonka sanat jaetaan tapahtumapaikalla.
”OPERAATIO KOTKANPESÄ” ‑SEMINAARI

Kaikille avoimessa seminaarissa kuullaan kiinnostavia puheita siitä, miksi kansallismieliset tarvitsevat omaa infraa, mitkä ovat haasteita, uhkia ja mahdollisuuksia ennen ja nykyisin. Puhujana on mm. Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru.

Lisäksi yleisö saa tutustua ”Ruotsalaisten taloon”. Svenskarnas hus on Det fria Sverige -yhdistyksen ylläpitämä kiinteistö, joka on nimensä mukaisesti ruotsalaisten käytettävissä oleva talo. Det fria Sverige on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nationalistinen yhdistys, joka toimii ruotsalaisten kulttuurin ja omaleimaisuuden etujärjestönä.

Ruotsalaisten talossa sijaitsee Det fria Sverigen pääkonttori, kahvila, kirjasto, myymälä ja tilaa koulutuksiin ja kokouksiin, sekä paljon muuta. Yhdistys järjestää talossa tapahtumia ja juhlia, kuten Ruotsin kansallispäivän juhlat.

Ruotsalaisten talosta, sen historiasta ja toiminnasta tulee kertomaan Det fria Sverige ‑yhdistyksen puheenjohtaja Dan Eriksson.

Virallisen ohjelman jälkeen osallistujilla on mahdollisuus saunomiseen, rentoon yhdessäoloon ja yöpymiseen. Koko paketin hinta ruokailuineen on 30 euroa. Ilmoittaudu maksamalla 30 euroa tilille FI13 4500 0010 1552 70 Saaja: Kansallismielisten liittouma ry, laita viestikenttään osallistujien nimet, sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Näin varmistat, että saat myöhemmin lisätiedot ja ohjeet.

Lähde: Kansalainen

Aktivismi Kansallismieliset Kansallismielisten liittouma Kansallismielisyys Kotimaa Kukkavirta Operaatio Kotkanpesä Pohjoismaat Politiikka Rotu Sinimusta Liike Tapio Rantanen Turku Turun terrori-isku 2017 Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisiin kohdistuva väkivalta White Lives Matter

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Vai on marokkolaisterroristilla rangaistusta jäljellä vielä yhdeksän vuotta, mutta minusta tuntuu että jos tämä poliittisesti lahjaton kansa äänestää Pekka Haaviston presidentiksi, niin ei varmasti istu yhdeksää vuotta!.

  • kari k

    Vastaa

    polkupyörälukkojäbä saattaa aiheuttaa ylimääräistä jännitystä,mutta eiköhän pysy hänkin kurissa ja nuhteessa.

  • FN Fallout

    Vastaa

    Itse en ole vielä kansallismielisessä tapahtumassa käynyt, mutta nyt kyllä voisi, kun ajankohtakin on hyvä! Mitä suurimmilla todennäköisyyksillä; siellä nähdään!

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Kyllä marssille mennään – niin on menty tähänkin asti:-)))

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi