Valkoinen Vappu: Tapio Rantasen puhe

Julkaisemme Tapio Rantasen puheen, joka pidettiin Valkoinen Vappu -tapahtumassa Tampereella 1.5.2022.

Aktivismi

päivitetty

Allekirjoita kannattajakortti täällä!

Tervehdys puoluetovereille ja muillekin paikalle saapuneille!

Vappua on perinteisesti pidetty työväen ja vasemmiston juhlana. Työväen vuosikymmeniä vanha iskulause ”kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan tuntia virkistystä, kahdeksan tuntia lepoa“ tiivisti työväenliikkeen vaatimukset huonojen työolojen korjaamiseksi. Räikeimpien epäkohtien korjaukset ovat aikoja sitten tehty vasemmistopuolueiden ja työväenliikkeen ajamien uudistusten myötä ja hyvä niin. Teollistumisen alun työolot olivat kurjat, työ raskasta ja työväen oikeudet olemattomia.

Nykypäivän työ on yhä enemmän tietotyötä, jopa usealla perinteisesti fyysisesti raskaana pidetyllä alalla tietotekniikan ja muiden elektronisten laitteiden hyödyntäminen on arkipäivää. Työkoneiden yleistyminen on tehnyt fyysisistä töistä kevyempää ja automaatio on vähentänyt työntekijämääriä tehtaissa. Tämä kehitys on johtanut korkeakoulutuksen kasvuun, ja sen seurauksena toimihenkilöiden määrä on ohittanut reilusti työntekijöiden määrän palkansaajissa.

Toimihenkilöt on perinteisesti nähty työnantajan ”luottomiehinä” ja heidät on nähty olevan työnantajan edustajia ja kuuluvan työnantajan puolelle työkiistoissa. Mutta onko tämä enää todellisuutta nykypäivänä, sillä useissa toimistoissa koko henkilökunta on toimihenkilöitä? Kansainvälisellä suuryrityksellä ei synny mitään tunnontuskia siitä, että he siirtävät tai sulkevat kokonaisia toimistoja tai tehtaita ja samalla laittavat kilometritehtaalle niin työntekijät kuin toimihenkilöt.

Siksi onkin parempi puhua palkansaajista, sillä kaikkia palkansaajia uhkaa nykypäivänä samat uhat – olit sitten tehdassalissa tai etätöissä kotisohvalla: ulkomainen työvoima ja työn siirtyminen ulkomaille. Vasemmisto edelleen juhlapuheissaan julistautuu suomalaisen palkansaajan edunvalvojaksi, mutta heidän tekonsa kertovat toista. Nykyinen SDP-vetoinen hallitus on valmis tuplaamaan työperäisen maahanmuuton, vaikka pitkäaikaistyöttömyys on korona-ajan takia kasvanut reilusti. Oppositionkin vastustus suomalaisten korvaamisen halpatyövoimalla on ollut ”kriittinen kyllä”.

Kenen puoleen sitten suomalainen palkansaaja voi kääntyä asioitansa parantaakseen? AY-liikkeet parhaimmillaan käyvät viivytystaistelua heikentyviä työoloja vastaan ja pahimmillaan voimattomina kellahtavat vain selälleen ja hyväksyvät kaikki heikennykset työsopimuksiinsa. Tuorein sairaanhoitajien lakko on saanut meidän hallituksemme säätämään pakkolakia, jolla hoitajat voitaisiin viikko kerrallaan pakottaa töihin lakosta huolimatta. SDP ja Vasemmistoliitto suhtautuvat tähän lakiin ”kriittisesti”, mutta hallituspuolueina he voisivat torpata koko lain valmistelun. Jos kerran hoitotyö on yhteiskunnallisesti kriittistä, niin miksei se näy yhteiskunnan arvostuksena työntekijöitä kohtaan, vaan heidän palkkaustaan ja työolojaan pyritään jatkuvasti heikentämään?

Vähemmän puhuttu, mutta modernin yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeä, ict-alan lakko alkoi tämän viikon alussa ja se vaikuttaa pääasiassa teleoperaattorien ja verkonrakennusyhtiöiden toimintaan. Tässäkin lakkotaistelussa on kyse palkkauksen ja vuokratyön käyttöön liittyvistä erimielisyyksistä työntekijöiden ja työnantajan välillä. Osa tämän työtaistelun alaisista tehtävistä ovat yhteiskunnallisesti kriittisiä ja sen perusteella osa työtehtävistä hoidetaan lakon aikana. Jos kerran näin on, niin miksei sitä osoiteta entistä paremmilla työehdoilla ja palkkauksella, heikennyksien sijaan?

Punamultahallituksemme kuitenkin viis veisaa suomalaisen palkansaajan elintason laskusta ja työelämän epävarmuuden kasvusta ja jopa pakottaa yhteiskunnan kriittisiä toimia suorittavia työntekijöitä töihin ilman minkäänlaista varmuutta työn epäkohtien korjaamisesta. Missä on se arvostus suomalaista työtä kohtaan?

Hallituspuolueille, kuten myös oppositiopuolueille, suomalaisuus tänä päivänä tarkoittaa vain Suomen passin omaavaa ihmistä, hänen etnisestä taustastaan riippumatta. Tätä vasten heidän puheensa suomalaisen työn puolustamisesta käyvät järkeen, sillä heille ongelma ratkeaa passien jakamisella ulkomaiselle työvoimalle. Näin tekemällä kaikki halvan työvoiman maista tuodut suomalaisten korvaajat muuttuvat paperilla suomalaisiksi ja taas on tuettu suomalaista työtä.

Tämä kansainvälisyyskiima ja monikulttuurin korostaminen oman kansan etujen edelle tekevät nykypäivän vasemmisto suomalaisen työn vihollisen Sillä heille on tärkeämpää ajaa jokaisen maamme rajojen sisäpuolelle päässeen rotumuukalaisen etua, kuin se että he auttaisivat suomalaista palkansaajaa hänen kasvavassa taloudellisessa, henkisessä ja sosiaalisessa ahdingossaan.

Me Sinimustassa Liikkeessä haluamme, että suomalaista työntekijää arvostetaan ja palkitaan hänen ansioidensa ja osaamisensa mukaan, oli työ sitten siivousta, hitsausta, konesuunnittelua tai mitä muuta tahansa yhteiskunnalle hyödyllistä työtä. Haluamme, että kaikki suomalaiset näkevät itsensä osana yhtä isoa kansaa, eivät tietyn sosioekonomisen luokan edustajana, ja että kaikki suomalaiset tekisivät työtä kykyjensä mukaan sen eteen, että jokaisella suomalaisella olisi mahdollisimman hyvä olla suomalaisessa Suomessa.

Kiitos ja hyvää vappua kaikille teille!

Lähde: Sinimusta Liike

Aktivismi Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Politiikka Sinimusta Liike Tapio Rantanen Työväenluokka Ulkomaalainen työvoima Uutiset Valkoinen Vappu Vappu

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Poliittinen establishment vetää yhtä köyttä ja on kansainvälisesti verkottunutta. Globalistiset ajatuspajat keksivät heille aina ajankohtaiset teemat ja agendat, joita heidän tulee ajaa. Ei ole olemassa enää mitään poliittista oikeistoa tai vasemmistoa, vaan on iso kansainvälinen globalistinen klubi ja sinä kansalainen et kuulu siihen. Kuitenkin sinunkin on ajettava tuon klubin ajamia asioita, muuten olet yhteiskunnan vihollinen. Näin jopa siinä tapauksessa, että tuo klubi aivan tietoisesti pyrkii köyhdyttämään sinut ja tekemään sinusta orjan tai koe- eläimen esim. vihreän siirtymän tai pandemian torjunnan nimissä. Tuo klubi keksii aina ajankohtaisen teeman eli järjettömyyden, jonka varjolla se voi himoverottaa tai hallinnoida sinut kuoliaaksi. Tällä hetkellä eräs sellainen on Ukrainan sota, jota sinut on kutsuttu rahoittamaan.

    • Plääh

      Vastaa

      Venäjän olisi siis pitänyt saada rellestää ilman, että kukaan puuttuu. Seuraavaksi sit Suomeen…

  • FN Fallout

    Vastaa

    Hienoa! Olisi hyvä saada vielä Tuukan ja Laurin puheet tekstin muotoon

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä oli erinomainen puhe, täyttä asiaa ja tuo hienosti esille nykypäivän Vasemmiston ajatusmaailman siitä, mitä he tarkoittavat ”suomalaisella työllä”.

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Natottajat ja Ukrainaa rahoittavat eurokommarit tuottavat sieltä myös määrättömästi pakolaisia- – Kaikki ukrainan pakolaiset tervetulleita twiittasi Huhtasaari. Yksikään ns. Putinisti ei halua Venäjältä pakolaisia eikä halua Venäjää rahoittaa. Ottaa ruplaa valuutaksi.

    • Seppo Lehto

      Vastaa

      olavi koskelan moskovan tiltuna käyttää jälleen sotarikollisen ryssän logiikkaa. Pakolaiset eivät tule Suomen takia, eikä eurokommunismin vaan miehittäjä-Ryssän sotarikosten ja rikollisen hyökkäyssodan takia meheviltä multamailtaan. Pysytään tosiasioissa. Koirana jos haluat olla niin muuta Ryssälään.
      Seppo Lehto https://Suomalaisasiamies.blogspot.com
      https://Ajan-Suunta.blogspot.com

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Itse suosisin termiä Puoluekaverit (Kamrad njet tavarits)
    Seppo Lehto
    https://Sinimusta-liike.blogspot.com

  • Seppo Lehto oikea Suomen vapaussoturi

    Vastaa

    ”Palkansaajan” osa on aina päähänpotkitun rooli. Itsellinen yrittäjyys on vapaa hinnoittelu työlleen, eikä tyytyminen armopaloihin.
    #Toverit kusettivat 1918 suomalaisia punalipun alle. Kohtalonsa oli julma, toisaalta ansaittu.
    Seppo Lehto historioitsija https://valkoinen-vaihtoehto-Tampere.blogspot.com

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi