SML: Tue Ukrainan asiaa – keräämme lahjoituksia etulinjaan vappuna!

Julkaisemme Sinimustan Liikkeen tiedotteen vapputapahtumaa koskien.

Aktivismi

Kuten varmasti tiedätte, on Ukraina käynyt puolustussotaa Venäjää vastaan helmikuusta lähtien Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyksen. Maata puolustavat vapaaehtoiset sotilaat eivät ui rikkauksissa ja monien varusteet koostuvatkin lahjoituksena saaduista tavaroista.

Suuret avustusjärjestöt keskittyvät pakolaisapuun unohtaen kokonaan, että Ukrainasta lähtevän pakolaiskriisin ratkaisu olisi riittävän vahvan puolustuksen tukeminen ja sitä kautta sodan lopetus, jolloin myös pakolaiset voivat palata takaisin kotimaahansa rakentamaan sitä takaisin kuntoon sodan jäljiltä.

Olemme päättäneet antaa oman tukemme maan puolustukselle. Keräämme vappuna sotilaskäyttöön kelpaavaa tavaraa, joka toimitetaan kontaktiemme kautta suoraan Ukrainan kansallismielisille sotilaille etulinjaan.

Mikäli sinulla on jotain asiaan kelpaavaa tavaraa lahjoitettavaksi, tuo ne vappumielenosoituksemme myöhemmin ilmoitettavalle kokoontumispaikalle Tampereen keskustaan. Paikalla on auto, johon tavarat voi viedä.

Alla esimerkkilistaa tavaroista, joita voit tuoda. Lista ei ole täydellinen ja tavaraa voi tuoda myös sen ulkopuolelta.

-Kypärät
-Luoti-/taisteluliivit
-Taktiset kuulosuojaimet
-Lämpökamerat
-Kiikaritähtäimet
-Ensipupakkaukset
-Ballistiset lasit
-Radiopuhelimet
-Makuupussit ja ‑alustat
-Kaikki mahdolliset ensiaputuotteet (siteet, laastarit, ompeluvehkeet, puhdistusvälineet, painesiteet, hemostaattiset jauheet jne.)
-Erilaiset lääkinnälliset tuet (murtuneille luille)
-Kiristyssiteet
-Polvi- ja kyynärsuojat
-Sotilaskäyttöön soveltuvat vaatteet (maastopuvut)
-Taisteluvyöt lisätaskuineen
-Lipastaskut
-Tekniset hanskat
-Maihinnousukengät
-Kenttä-/kuivamuona
-Naamiointiverkko
-Muut naamiointia auttavat välineet, kuten naamiointiväri
-Ruoanteko-/ruokailuvälineet (trangia, pakki, luha)
-Tulentekovälineet
-Taskulamput
-Vinyylikäsineet

Nähdään vappuna Tampereella!

Sinimustan Liikkeen sähköisen kannatusilmoituksen voi tehdä täällä!

Lähde

Aktivismi Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Maanpuolustus Marssi Mielenosoitus Politiikka Sinimusta Liike Tampere Ukraina Ulkomaat Uutiset Valkoinen Vappu Vappu Varustekeräys Venäjä

Keskustelu

29 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Ristiriita

    Vastaa

    Ensin sinimustaliike väittää puolueohjelmassaan, että Suomen tulisi pysyä erossa eri maiden konflikteista, nyt sitten tuette Ukrainaa. Puolueohjelma kestää näköjään päivän ja suunta muuttuu, vai eikö tässä nyt ole ristiriita asian kanssa?..ei ole kovin uskottava puolue sinimustaliike näillä perusteilla.

    • Nimetön

      Vastaa

      Ukrainan kansallismielisiä tukee vapaaehtoispohjalta, kuten tuossa lukee. Kansallismieliset ovat tehneet rajat ylittävää yhteistyötä iät ja ajat.

      • Zardex

        Vastaa

        Nimeä joku taho ukrainassa, kansallismielinen, joka ei polveudu terroristeista joita vastaan Hitlerkin taisteli.

        • Plääh

          Vastaa

          Ukrainalaiset ottivat Hitlerin vastaan tyytyväisenä ja vapauttajana. Haukut väärää puuta. Venäjällä taas on uusi feikkivideo joistain uusnatseista, jotka poliisi ratsasi ja jotka muka yrittivät käydä ropakantaministerin kimppuun. Venäjä taistelee natseja ja fasisteja vastaan ihan avoimesti

  • TT

    Vastaa

    Kaikki humanitäärinen avustaminen on arvokasta, mutta sotilaallinen avustaminen on jo toinen juttu. Ukrainan-Venäjän välisestä kriisistä ei kannata tehdä mitään puoluetason kysymystä, vaan sen voisi nähdä omantunnonkysymyksenä. Tämä siksi että ihmisten mielipide sodasta on erittäin paljon kiinni siitä, mikä on heidän käsityksensä geopolitiikasta ja USA:n roolista siinä. 

    Itse näen Ukrainan USA:n ja brittien geopolitiikka- ja korruptioprojektina, jossa anglo-amerikkalainen ”deep state” eliitti on voinut härnätä Venäjää sekä porsastella ja harjoittaa hämäräbisneksiä jo pitkään. Nykyinen rahan ja aseiden syytäminen Zelenskyn hallinnolle ei ole mitään muuta kuin valtava rahanpesuoperaatio, jossa länsimaista verorahaa siirtyy Ukrainan kautta yksityisille tileille. Maassa on riehunut sisällissota jo 8 vuotta. Argumentteja voi löytää kummankin osapuolen hyväksi tai tappioksi. Olisi parasta pysyä sopasta erossa ellei pysty erittäin tarkasti selvittämään sitä, mitä maassa on tapahtunut tai tapahtuu. Itse en kannata virallisen Suomen vahvaa yksipuolista tukea Zelenskyn hallinnolle. Sodan pitkittyminen on erittäin haitallista kaikille osapuolille paitsi em. rahanpesijöille.

  • Suomalainen mies

    Vastaa

    Vaikka olenkin henkeen ja vereen Sinimustan liikkeen kannattaja, niin tällaista en katso hyvällä. Keräisivät mieluummin lahjoituksia vaikka suomalaisille köyhille ja asunnottomille.

    • Sinimustaliikekin NWO-Ukrainan apuna

      Vastaa

      Juuri näin. Ukraina ei kiinnosta piirunkaan vertaa. Vaan Suomi, suomalaisuus ja suomalaiset.

    • Plääh

      Vastaa

      Suomalainen vaiko suomenvenäläinen? Yleensä suomalaiset tuntevat sympatiaa Ukrainan asialle

    • Nationalisti

      Vastaa

      Suomalaisille perheille kerätään jo vapaaehtoispohjalta avustuksia kansallismielisten toimesta, kerätty vuosikausia.
      Eikö valkoiset saisi auttaa toisia valkoisia?
      Mistään massiivisista tavaramääristä ei kuitenkaan ole kyse.

  • Rautaa Ukrainaan

    Vastaa

    Pieniä ovat silakat joulukaloiksi. Pentagon julkisti listan mitä kaikkea yksin se on toimittanut Ukrainalle ja sielä olevilla palkkasotilaille:

    Over 1,400 Stinger anti-aircraft systems;
    Over 5,500 Javelin anti-armor systems;
    Over 14,000 other anti-armor systems;

    Over 700 Switchblade Tactical Unmanned Aerial Systems;
    90 155mm Howitzers and 183,000 155mm artillery rounds;
    72 Tactical Vehicles to tow 155mm Howitzers;

    16 Mi-17 helicopters;
    Hundreds of Armored High Mobility Multipurpose Wheeled Vehicles;
    200 M113 Armored Personnel Carriers;

    Over 7,000 small arms;
    Over 50,000,000 rounds of ammunition;
    75,000 sets of body armor and helmets;

    121 Phoenix Ghost Tactical Unmanned Aerial Systems;
    Laser-guided rocket systems;
    Puma Unmanned Aerial Systems;

    Unmanned Coastal Defense Vessels;
    14 counter-artillery radars;
    Four counter-mortar radars;

    Two air surveillance radars;
    M18A1 Claymore anti-personnel munitions;
    C‑4 explosives and demolition equipment for obstacle clearing;

    Tactical secure communications systems;
    Night vision devices, thermal imagery systems, optics, and laser rangefinders;

    Commercial satellite imagery services;
    Explosive ordnance disposal protective gear;
    Chemical, Biological, Radiological, Nuclear protective equipment;

    Medical supplies to include first aid kits.

    …näiden lisäksi ovat tietysti maan oma ja muiden lahjoittamat aseet. Niin että kun kaduilla näkyy roinaa joka puolella niin näillä sitä saa aikaiseksi.

    Miettikää tuota määrää ja verratkaa Suomen kalustoon. On siinä eroa. Eikä kokonaisuudellakaan muuta kuin viivytetä Venäjää. Viivytys maksaa muistaakseni noin 1200–1500 miestä/vrk. Se on itsemurhatehtävä.

    Mutta että minä ole yhä edelleen sitä mieltä että en mennä NATO:on. Siitä ei ole meille muuta kuin kustannuksia ja harmia.

    • Nimetön

      Vastaa

      Vaikka kaikki valtiot lahjoittaisivat tavaraa ukrainaan, ei se mitenkään poissulje tämän keräyksen tuomaa hyötyä. Määrät lienee pieniä, mutta niillä varmasti helpotetaan vähintään yhden joukkueen elämää tavalla tai toisella. Ja kyse on nimenomaan kansallismielisistä, joita kohtaan koetaan solidaarisuutta.

      • Johdattua pidemmälle

        Vastaa

        Pitää varmasti paikkansa. Ryhmälle iso apu, joukkueelle apu mutta mikä on apu esim. prikaatille. 

        ja olisiko parempi että nuo kerättäisii Suomalaisille sitä tulevaa sotaa vastaan mikä alkaa nato-papereiden allekirjoituksen jälkeen? Täälä ehkä tarvitaan enemmän varusteita kun olemme paljo Ukrainan 40 miljoon kansasta jäljessä. Suomalaisiahan on vain noin 4 miljoonaa. Reservi+palveuksessa olevat+kantahenkilökunta on noin 830 000 henkilöä. Siinäkin suhteessa olemme jäljessä.

        Tällainen sota yleensä aloitetaan suhteella 3:1 jos halutaan voittaa se pienillä miestappeluilla. Nykyaikainen sota on kuitenkin muuttunut ja nyt jos ei olla asempaikassa 24h sisällä niin tilanne on todella huono. Suomen ilmatila on ongelmallinen koska olemme pitkä ja kapea maa. Tänne tullaan ja ollaan rajan takana 10minuutissa. Suurin piirtein sama aika kun kestää saada ilma-aluksia liikkeelle. Jos eivät satu olemaan kentän laidalla moottorit lämmittettyinä.

        Näistä olisi mukava puhua lisää, varsinkin siitä miksi jokaisen kodissa pitäisi olla kaikki tarvittava. Kyse on 20–40min varoajasta. Ja silloin kannattaa olla kaukana kaikista strategsista paikoista.

    • Lisää poppareita, leffa jatkuu vielä

      Vastaa

      Venäjä laittaa pari ohjusta niin nuo kaikki löytyy pitkin puolaa, Unkaria Itävaltaa. Uskoon ken tahtoo noita ”Pentagonin” tiedotteita. Ukraina on diippareiden rahanpesu ihmiskauppa helvetti ja obidenin hallinto valehtelee silmät ja suut täyteen saadakseen ison sodan aikaiseksi ja rikoksensa peitettyä.

      • Rautaa Ukrainaan, ja...

        Vastaa

        Tämä on sitä mitä minäkin pelkään. Ja samaa sanoivat sekä Kiovan että Kremlin kontaktinikin:”Sinä olet maksanut tämän näytelmän ja Suomella on eturivin paikat. Nauti siis siitä”.

      • Plääh

        Vastaa

        Höpöhöpö. Ukrainalaiset ovat taistelleet uljaasti jo kaksi kuukautta. Kaikkien muidenkin tulisi liittyä sotaan Venäjää vastaan

    • TT

      Vastaa

      Valtava kasa jenkkiaserautaa jäi myös Afganistaniin. Erittäin hämäriä ovat nämä USA:n juut…demokraattihallinnon vetämät sotaprojektit. Jokainen hukattu tai poislahjoitettu ase tullaan korvaamaan uudella ja kalliimmalla. Nato-maille ja täten myös Suomelle, joka on tosiasiallisesti jo Natossa, tämä tulee kalliiksi. Mutta painetaan rahaa ja annetaan se velaksi jäsenmaille ja laitetaan maan veronmaksajat maksamaan hupi joko velan korkoina, lyhennyksenä tai inflaation muodossa. Näin on aina tehty. Velkatörsäys on varsinkin vasemmistolle mieluista ja kun aseista on kyse, niin kelpaa myös Kokoomukselle. Köyhät jääköön ilman tukiaan.

  • Tässä sinun rahat ovat

    Vastaa

    Ukrainalaispohatta palasi sotaa käyvään maahan – yritti poistua 13 ökykellon kanssa. Surkisia pidettiin hetki Puolan ja Ukrainan rajalla, minkä jälkeen hänen annettiin poistua maasta, mutta kellot jäivät.

    Surkis poistui maasta ensimmäisen kerran 15. maaliskuuta, eikä kaikki mennyt tuolloinkaan putkeen. Tuolloin hän meni Unkariin, ja Ukrainska Pravda ‑lehden tietojen mukaan Surkis ei ilmoittanut rajalla tullille mitään käteisestä, vaikka häneltä löydettiin peräti 16,3 miljoonaa euroa käteistä.
    Lähteet:https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/986f6d3e-ed71-4b5a-b21b-b24b51c6ee2e
    https://www.pravda.com.ua/news/2022/04/22/7341340/

  • ValhallaX

    Vastaa

    Ukrainan sota on puhtaasti sionistinen sota. Klassinen sellainen, historiasta löytyy lukemattomia esimerkkejä tällaisista juutalaisten masinoimista ja ylläpitämistä sodista. Itse asiassa tämä on arkipäivän juutalaisuutta, vihan ja sodan lietsontaa ja siitä rikkauksien tekemistä.

    Jos tämä tapahtuisi Suomessa, presidenttimme olisi nyt Ruben Stiller, joka esiintyisi myös (koko globaalin sionistimedian lobbaamana) oikeana sotasankarina t‑paidassa puhumassa kaikkien kansojen kansanedustuslaitoksille. Teemana voisi olla vaikkapa ”Karjala takaisin!” tai ”Putinille kuolema!” tms.

    En voi , en millään tukea juutalaisen koomikon johtamaa ukrainalaisten kansanmurhaa. Tämä Yhdysvalloista johdettu hysteerinen, mielipuolinen sodanlietsonta on toki tuttua, sitä maailman johtava sotarikollinen ZOG USA on tehnyt kymmeniä vuosia, alkaen Vietnamista, kiertäen Afganistanit, Libanonit, Irakit, Syyriat, Jemenit. ZOG USA pommittaa, tappaa, tuhoaa mitä vain, missä vain,milloin vain, jos Isäntä eli Sionisti Israelissa niin haluaa. Toki riittää sekin, jos sotarikollinen ulkoministeri, ZOGlandiasta eli Albright, Obama, Kissinger et al. niin tahtoo. 

    Ai niin, ja osasihan USA käyttää ydinaseita siviilejä vastaan jo Japanissa. Suudelkaamme Bideniä, hän on mahtavan sotarikollisuuden tämänhetkisen jatkumon DementikkoZOG. Sinne nyt joukolla polvistumaan Ison Sotarikollisen edessä, pääsee historiaan suomalaisena, joks polvistui ihmiskunnan julmimpien tappajien edessä. Orpo on jo menossa, saarikot, marinit ja muut mannekiinit ovat jonossa odottamassa vuoroaan.

    Ja kun Ukrainan johtaja on läpi korruptoitunut sionisti par excellence ja AZOV-pataljonaa rahoittaa juutalainen, oikea ehta israelilainen sellainen, niin, anteeksi, hyvät kollegat, en tue tuota jengiä. Hehän ilomielin tapattavat kaikki aidot kansallismieliset ennen kuin päästään ostamaan tuhottu maa sodan jälkeen – halvalla.

    Ehei, en tue sotarikollisia, paskanpuhujia, valehtelijoita ja oman kansansa myyjiä, sellainen on tämä koomikko Zelensky, Ukrainan rubenstiller, laiha lusmu, korruptoitunut, sieluton sionisti. Kiitos ei.

    • L-caine

      Vastaa

      Pitäähän USA:n puolustaa rajojaan 20 000 km:n päästä Amerikasta. Ja Amerikka se on sionistien pääpaikka, ei Israel. Siinä olit väärässä.

      • Kyllä pääpaikka on Palestiinassa

        Vastaa

        Oletko nähnyt sen uude maailman hopearahan? Sen takapuolella on mantereet numerojärjestyksessä. israel on sielä numero 1. Että kyllä se pääpaikka on sielä.

        Tämä uusi uljas maailma astuu voimaan silloin kun Kuningas Salomonin temppelissä kruunataan koko maailman kuningas. Siksi ne remontoi sitä niin kiireellä että se olisi valmis ja entisellään kruunajaisissa.

        Ja se israelin lippu… olet varmaan huomannut ne kaksi sinistä raitaa siinä. Ne ovat joet joiden välinen alue kuuluu ”pyhälle kansalle”. Ja ne joet ovat Niili ja Tigris. Kun katsoo kartalta, niin ymmärtää miten suuruudenhullu niiden agenda on. Ja ne on valmiit tappamaan kaikki saadakseen tuon alueen itselleen.

    • Plääh

      Vastaa

      ”En voi , en millään tukea juutalaisen koomikon johtamaa ukrainalaisten kansanmurhaa”

      Miksi sitten tuet koko ajan kirjoituksillasi jutalaisen koomikon (Putin) johtamaa ukrainalaisten kansanmurhaa?

  • ValhallaX

    Vastaa

    Vielä vähän isompi kuva.

    Tämä sota on kuin onkin tuottanut jotakin hyvääkin. Nimittäin pitkästä aikaa, ellei ihan ensimmäistä kertaa, on otettu senkkaa juutalaisten oligarkkien omaisuudesta. Mm. Putinia liehitellyt ja rahansa Venäjältä Länteen siirtänyt Moshe Kantor ja monet muut vastaavat juutalaiset oligarkit ovat kuin ovatkin joutuneet sanktioiden kohteeksi ja hymy on kuin perkele hyytynyt, ainakin hetkeksi ja jopa Putin, pistäkää tarkoin merkille, on puhunut näistä oligarkkimaanpettureista oikeilla sanoilla, kuvaten täsmällisesti minkälaisia lieroja nämä ovat.

    Itse asiassa isossa kuvassa Ukrainan asia näyttää olevan Lännen oligarkkien kosto siitä, että oligarkkiveljet Venäjällä eivät olekaan kaiken hallitisjoita, kuten Lännessä. Lännessähän KAIKKI on sionistien vallan alla. USA on yhtä kuin ZOG, siinä kaikki. Ja nykyinen sotahysteria muistuttaa EU:ssa päivä päivältä selvemmin Pohjois-Koreaa, mutta vielä enemmän Neuvostoliittoa. Bolshevikkien sijaan mestareita ovat taustalla häärivät klausschwabit, zuckerbergit, rothschildit jne. Seuraa rahaa niin tiedät.

    Taaskin tavoite on valkoisen miehen ja naisen tuho. Tavalla tai toisella ja jos muu ei auta, niin sodalla, sillä niin on tehty lukuisia kertoja ennenkin. Lännessäkin sionistiloigarkin alla maa polttaa, sillä perinteinen tyhjästä valkoisten velaksi luotu raha alkaa näkymään arjessa ja läpitte tyhmäkin kansa alkaa pikkuhiljaa hoksaamaan, että, perkele, kaikki on kohta viety, velka vain jäi. Niinpä tarvitaan ns. distraction, eli sota. Luodaan hysteerinen viha ja yllytetään kansat toisiaan vasten ja seurataan sivusta, odotetaan oikeaa hetkeä ja kun se tulee, ostetaan kansojen loputkin varallisuudet pilkkahinnalla. Kuten Saksassa 1920-luvulla.

    Meidän idioottimme taputtavat ja ihastelevat, kun kansamme ajetaan velan orjiksi ja satojen vuosien ahkeruus palkitaan kurjuudella, ja vielä pahempaa, sodalla ryöstäjän ja kusettajan puolesta.

    Silti, eletään historiallisia aikoja, jopa moshekantorit uikuttavat shekeliensä perään, mikä ihana ääni, sitä ei koskaan kuule liikaa. Oligarkki itkee, kun häneltä otetaan. Ihanaa, se on ihanaa.

    • TT

      Vastaa

      Juuri näin. Esi-isät kuokkivat suota tai palelivat rintamilla juurikin siinä tarkoituksessa, että jossain vaiheessa jälkipolvesta tulee velkaisia valkoisia orjia, joita voi surutta käyttää NWO-projektin koekaniineina? Tätä varten sekoitetaan näiden kaalit loputtomilla psyop-mediapommituksilla tai hämärretään käsitykset oikeasta ja väärästä kulttuurimarxismin tuputtamisella.

      Ukrainan auttaminen on aktivismia, jota arvosta siitäkin huolimatta, että kohde on hiukka kyseenalainen. Auttajat lienevät suoran toiminnan tyyppejä, joilla ei ole aikaa tutkia kriisien taustoja ja kehityskulkuja. Mutta kannustan kaikkia kynnelle kykeneviä tutustumaan USA-vetoisen blokin ulkopoliittisiin operaatioihin. Olisi ollut hienoa, jos Suomi oltaisi voitu pitää näiden ulkopuolella. USA:ssa Trumpia kannattavat toivovat myös politiikkaa, jossa USA ei aina sotkeutuisi maailman asioihin. Trump on hämärä tyyppi, mutta on silti toivottava miehen paluuta valtaan. Suomea ei oikeastaan mikään muu enää pelasta. Tämä maa on jo uponnut suohon ja on seuraava valkoisten asuttama kohde valmiina uhrattavaksi. Uhrataan Suomi ties mille juutalaissaatanalle.

    • Plääh

      Vastaa

      Mutta Venäjän rahathan ovat menneet nimenomaan oligarkkien ökyelämään ja ulkomaiden juutalaisjärjestöille. Putinin ja Rotenbergien ökyilyn lisäksi. Koko kööri juutalaisia ja totaalisesti vallassa

  • En lahjota tonne yhtään mitään

    Vastaa

    Lapsena ja teininä vihasin syvästi Neuvostoliittoa ja halveksin kaikkea venäläistä. Sitten onneksi neukkula kaatui, olin silloin intissä ja sen jälkeen suhtautumiseni muuttui enempi neutraaliksi ja vähän väheksyväksi venäläisiä kohtaan.
    Mutta nyt kaiken tämän lännen sairauden ja kulttuurimarxilaisuuden zunamin + NWO ja Great reset suunnitelmien myötä huomaan muuttuneeni suopeammaksi Venäjää kohtaan.

    Sääliksi käy tavallisia ukrainalaisia, ovat osittain tämän siionismin ja NWO:n uhreja, mutta toivon itseasiassa jo Venäjän voittoa, koska ei sen häviökään mitään hyvää tuo, vain ja ainostaan Great resettiä NWO:ta matuja ja ynnä muuta baskaa hamaan tulevaisuuteen.

    • Plääh

      Vastaa

      No Venäjän touhu se vasta resetointia on. Silkka atuhoamista ja murhaamista

  • Tukea Ukrainalle

    Vastaa

    Hieno aloite.

    Mikäli mahdollista niin olisi hyvä olla keräyspiste lisäksi ainakin Helsingissä.

    Juuri näin:

    ”Suuret avustusjärjestöt keskittyvät pakolaisapuun unohtaen kokonaan, että Ukrainasta lähtevän pakolaiskriisin ratkaisu olisi riittävän vahvan puolustuksen tukeminen ja sitä kautta sodan lopetus, jolloin myös pakolaiset voivat palata takaisin kotimaahansa rakentamaan sitä takaisin kuntoon sodan jäljiltä.”

    USA on antanut Ukrainan kipeästi tarvitsemaa sotamateriaalia, mutta se on vielä aika vaatimatonta kun vertaa siihen miten paljon Afganistanin operaatioon meni resursseja. Ja mitä kaikkea sotamateriaalia jätettiin talebanien haltuun.
    https://www.forbes.com/sites/adamandrzejewski/2021/08/23/staggering-costs–us-military-equipment-left-behind-in-afghanistan/?sh=7d1dcc9f41db

  • Laivakissa

    Vastaa

    Muistamisen arvoista on, että NATOn peruskirjan mukaan jäsenmailla ei ole varsinaisia turvatakuita3, vaan kysymyksessä on avunantovelvoite, joka on keskinäinen sekä vastavuoroinen. 

    Mikäli sota syttyisi Euroopan itäiseen osaan ja Pohjolaan, kukin NATO-maa suunnittelisi omat puolustustarpeensa vain, ja ainoastaan oman maansa puolustusta ajatellen. Näinhän myös Suomi tekisi. Muiden valtioiden auttamiseksi sotilaallisesti ei olisi voimavaroja eikä motivaatiota. 

    NATOlla on kylläkin moniportainen sotilashallinto esikuntineen, mutta vain paperilla. NATOlla ei ole omia joukkoja. NATOn sotavoimat kootaan jäsenvaltioiden sotajoukoista, joiden luovuttaminen käyttöön on kokonaan jäsenvaltioiden päätäntävallassa. 

    Pelastuakseen Suomen pitäisi nopeasti mitätöidä solmimansa isäntämaasopimus (tämä myös rikkoo Venäjän ja Suomen välistä valtio- tai naapuruussopimusta), lopettamalla kaikki Venäjän vastaiset pakotteet ja painottamalla Venäjälle, että Suomi ei ole liittyvä NATOon nyt, eikä tulevaisuudessa. Tämän lisäksi Suomen ulkopolitiikka pitäisi perustua puolueettomuuspolitiikkaan sekä Paasikivi-Kekkosen linjan soveltamiseen. 

    Jokaisen isänmaallisen kansalaisen pitäisi nyt vastustaa sekä kampanjoida Suomen NATOon liittymistä vastaan. Suomessa tarvittaisiin poliittinen ja yhteiskunnallinen murros, mikä suistaisi nykyisen poliittisen hallinnon vallasta. Suomen NATO-jäsenyys tarkoittaisi kansallista onnettomuutta.

  • Boatcat

    Vastaa

    REALPOLITIK: ”Uusi kylmä sota”, Michael Hudson täydellisen pedon rakentamisesta
    SM / 14 tuntia sitten
    Lähde – michael-hudson.com

    ”…Maailmantalous on tulessa, ja Yhdysvallat on valmistautunut sotilaalliseen vastatoimiin ja oman öljy- ja maatalousvientikauppansa aseistamiseen, asekauppaan ja vaatimuksiin, että maat valitsevat, kummalle puolelle uutta rautaesiripppua ne haluavat liittyä… En olisi yllättynyt, jos jostain Afrikan maasta tulee ”seuraava Ukraina”, jossa Yhdysvaltain valtajoukot taistelevat sellaisten maiden armeijoita ja väestöä vastaan, jotka haluavat ruokkia itseään venäläisiltä tiloilta tulevalla viljalla ja kasvattaa talouksiaan Venäjän öljyllä tai kaasulla. Wells – puhumattakaan osallistumisesta Kiinan Belt and Road ‑aloitteeseen, joka oli loppujen lopuksi laukaisin Amerikan uudelle sotalle globaalin uusliberaalin hegemonian puolesta”

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi