SML: Suomen erottava Ottawan sopimuksesta

Julkaisemme Sinimustan Liikkeen kannanoton.

Aktivismi

Tällä viikolla nähty Venäjän hyökkäys Ukrainaan on paljastanut EU:n sisäisen solidaarisuuden todellisen luonteen ja asettaa erittäin kyseenalaiseksi EU:n antamat turvatakuut. Me Sinimustassa Liikkeessä näemme, että itsenäisen kansan pitää pystyä puolustamaan itseään ilman ulkoista apuakin.

Sotilaskoulutuksen ja maanpuolustushengen ylläpidon lisäksi uskottava puolustus tarvitsee tehokasta sotilasteknologiaa. Tämän takia me vaadimme Suomen irtautumista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta, jonka Suomi allekirjoitti vuonna 2011 presidentti Tarja Halosen johdolla. Venäjä ei ole allekirjoittanut Ottawan sopimusta.

Jalkaväkimiinat ovat täysin puolustuksellinen ase, sillä se räjähtää vain vihollisen tunkeutuessa miinoitetulle alueelle. Jalkaväkimiinat ovat halpa ja tehokas ase itsessään ja se myös luo vahvan pelotteen vihollisen jalkaväen etenemiselle.

Jalkaväkimiinojen kieltoa on perusteltu sillä, että mm. Kaakkois-Aasian sisällissodissa eri tahot ovat kylväneet miinoja summamutikassa maastoon ja konfliktien jälkeen nämä miinat tappavat ja rampauttavat siviilejä. Tämä ei ole validi peruste Suomen puolustuskyvyn huomattavaan heikentämiseen. Suomen asevoimat ovat valtion virallinen ja vastuullinen toimija, ei puolisotilaallinen sissiliike, ja se ei kylvä miinoja maastoon, miten sattuu.

Sinimusta Liike vaatii Suomen eroa Ottawan sopimuksesta.

Kannattajakortin voit allekirjoittaa täällä.

Lähde

Aktivismi Euroopan unioni Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Maanpuolustus Ottawan sopimus Politiikka Sinimusta Liike Sotilaskoulutus Teknologia Ukraina Uutiset Venäjä Yhteiskunta

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tupauuno

    Vastaa

    Eiköhän Tavja ja Erkki tajunneet, että rypälepommin tapaiset korvaavat aseet ovat paljon vaarallisempia siviileille kuin tarkoin merkatut jalkaväkimiinat. Tavja joutui ulkomaiden johtajien kanssa niin noloon asemaan, kun Suomi ei ollut allekirjoittanut Ottawan sopimusta. Tässä jo näkyi silloin SDP:n kanta: Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista. Tuomioja tekee nyt samanlaista virhettä hannaamalla edelleen Natoa vastaan. Nyt ei ole muka oikea aika liittyä. Kysyn vaan, että mikä on vielä kauheampi tilanne liittymisen kannalta?

  • Puolueeton

    Vastaa

    Onko Ukrainan puolustamisessa ollut mitään merkitystä jalkaväkimiinoilla? Veikkaan vastaukseksi etteivät ne ole haitainneet invaasiota. Niillä kai on merkitystä vain jähmettyneessä rintamasodassa. Siinäkin nykytekniikalla on kehitetty parempia välineitä.

    • Tapsa

      Vastaa

      Puhtaalla mutulla heität näitä juttuja. Ukraina on allekirjoittanut Ottawan sopimuksen, joten jos eivät ole rikkoneet sitä, niin tuskin ovat edes nähneet jalkaväkimiinoja missään kohtaa taisteluja. Venäjä tuskin niin tyhmä on, että omaa etenemistään miinoittaa.

      Jalkaväkimiinat itsessään ei olekaan mikään superase, mutta niiden avulla esimerkiksi telamiinoitteet tehdään huomattavasti vittumaisemmiksi purkaa. Mitään suoraa korvaavaa tuotetta ei ole, sillä tilalle on joko tähystettyjä miinoja tai todella kalliita ja monimutkaisia järjestelmiä. Hinta-laatusuhteeltaan ei ole jalkaväkimiinan voittanutta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi