Video: Convoy Finland ‑mielenosoitukseen osallistui tuhansia perjantaina!

Convoy Finland -mielenosoitukseen osallistui perjantaina useita tuhansia ihmisiä. Suomen mittakaavassa kyse on valtavasta mielenosoituksesta.

Aktivismi

Tapahtuma alkoi perjantaina kello 18 keskustassa. Ihmiset kokoontuivat eduskuntatalolle. Autoletkoja odotellessa ihmiset päättivät sulkea Mannerheimintien jalan kävelemällä tielle. Myöhemmin paikalle saapui myös autoja.

Paikalla oli karnevaalitunnelma. Ihmiset kokoontuivat yhteisen asian eteen osoittaakseen hallitukselle, että kansa on saanut tarpeeksi. Hieman sivummassa kansalaistorilla oli tarjolla ruokaa, bändilava, kansalaisaktivistien tuomia bajamajoja sekä peli, jossa globalistikäärme Sanna Marinin päätä sai heittää irti rokotepassi-palloilla.

Loppuillasta poliisi ryhtyi tyhjentämään katua ja hinaamaan autoja pois. Tämä johti kevyihin nujakoihin, mutta ei mihinkään vakavaan.

Mielenosoitukseen osallistui tuhansia ihmisiä. Eduskuntatalolla ja kansalaistorilla olleiden lisäksi autosaattueita oli pitkin Suomen teitä vastassa ihmisiä kannustamassa, joten heidät voidaan laskea mukaan mielenosoitukseen osallistuneiden saldoon.

Tapahtuman on tarkoitus jatkua lauantaina. Lisäksi lauantaina eduskuntatalolla on Save Sote ‑mielenosoitus, joka sekin on samalla, koronakommunismin vastaisella teemalla.

Aktivismi Convoy Finland Eduskuntatalo Helsinki Hyvinvointi Koronakommunismi Kotimaa Marinin hallitus Poliisi Poliittiset viholliset Politiikka Rokotepassi Talous Tiede & luonto Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

23 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Mr.AG

    Vastaa

    Pakkoa sanoa. Koko mielenosoitus tuntui aika tyhmälle ja huonolle. Ärsyttää miten jotkut nämä konservatiivi roskat tekee heidän vale uutisia miten ”mielenosoitus muuttui väkivaltaseksi!” tai ”Poliisit ovat kuin natseja!” tai jotain sellaista p#skaa

  • K.Lehto

    Vastaa

    Rekkoja on matkalla lisää yhä.

  • jani korhonen

    Vastaa

    oli vakavaa,joitain pamputettiin maassa pahasti ja joku oli mennyt sairauskohtauksen eli luultavasti pamputtamisen takia elottomaksi,saa nähdä kuoliko kukaan tai tuliko pysyviä vammoja.

  • pöh

    Vastaa

    Poliisin ilmoittama 700 ihmistä oli kyllä rankasti alakanttiin hatusta vedetty numero.
    Niin kuin aina jos on joku hallitusta tai ”virallista totuutta” vastustava mielenosoitus.

  • Jussiboy

    Vastaa

    Vai oikeen tuhansia ihmisiä, jos lasketaan valikoiden maanteillä liikkuvat autot johonkin suuntaan. Nyt yritetään suurennella lukumäärää, kun mielenosoitus oli pelkkä tussahdus ennakkohypen huomioonottaen. Oli aika huvittavaa kuunnella huutelua, joka osoitti joidenkin huutavien sanavaraston kapeuden.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Taitaa harmittaa, kun paikalle tulikin oikeasti iso määrä ihmisiä ilman valtamedian ja julkkisten julkista masinointia.
      Jos älysi riittää etsimään ne kaikki videot tapahtumapaikalta (koska en usko sinun olleen paikalla), niin ymmärrät itsekin, ettei mussutuksellesi ole mitään pohjaa.

      • Jussiboy

        Vastaa

        Minä luotan paljon enemmän viranomaisten ilmoittamaan lukumäärään. Teillä on niin monenlaisia lukumääriä, joista ei ota kukaan selvää. Yksi (kiemunki) kirjoittaa, että oli oikein 15000 ihmistä. Ihan hatusta vedetty lukema ja erehdyttämintarkoituksessa ilmoitettu luku, joka oli siepattu Ilta-Sanomien uutisesta, joka koski Kanadan mielenosoitusta. Ei videoiden etsimiseen mitään älyä tarvita, laskemiseen kylläkin tarvitaan ja siihen ei valenationalistien laskutaito riitä. Minua harmittaa vain tuollainen typeryys, joka teitä vaivaa.

        • Nationalisti

          Vastaa

          Niin, valtamediankin mukaan paikalla oli noin 6000–7000. Osaatko lukea?
          Olisit mennyt paikalle katselemaan.
          Typeriä ovat ainoastaan sinunlaisesi ihmiset, jotka uskovat kaiken kusetuksen mitä heille valehdellaan.
          Muista, että eka piikki vapauttaa ja rokotepassia ei tule kansalliseen käyttöön.
          Sinä olet malliesimerkki siitä, minkä takia kaikki asiat ovat menneet ihan päin helvettiä tässä maassa viimeiset 30 vuotta.

      • Ilmari

        Vastaa

        Meinaatko että kaikki eri videoilla esiintyneet ihmiset pitää laskea yhteen ja siitä saadaan osanottajamäärä ?

  • Hande

    Vastaa

    Hienoa toimintaa kansalta, Arvostan. Poliisi pyrki kostamaan tuolla tappajaryhmällä mutta se ei ollut yllätys.

  • Passipoliisi

    Vastaa

    Noh, mitäs saavutitte? Telkassa sanottiin, että karnevaalimeininki eikä kukaan tiennyt mitä hulinoidaan. Toimittaja sanoi vaan, että nyt kun sulut on poistettu niin ihmiset vaan tulivat chillailemaan ja ulkoilemaan!

    • Jns. Man

      Vastaa

      Ei kukaan varmaan luullut että hallitus eroaisi. Ei Suomessa sellaista tapahdu. Suomessa on liian vähän nuorta ihmismassaa, että todellinen kumous voisi onnistua. Suomessa on erittäin syvä kahtiajako kansan ja päättäjien/virkakoneiston välillä.
      Todellinen hyöty tästä tapahtumasta oli se vapauttava riemu ja yhteenkuuluvaisuuden tunne joka siellä vallitsi. Naurettiin päin naamaa hallituksen (EU:n, WHO:n) kauhupornolle. Pelko on voitettu ja tästä seuraa tervettä kansalaistottelemattomuutta pakkorokotuksia ym. Kohtaan.
      Tämä on vasta alku.

      • Pepe K.

        Vastaa

        Positiivista että ihmiset yhdistyvät ja näyttävät tyytymättömyytensä. Mitään muutahan emme voi edes odottaa. Valitettavasti kovin monen suomalaisen sanavarastossa yhä ”natsi=paha”. Eli on natsipassia, rokotenatsia, natsipoliisia jne.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Upeaa kansalaisaktiivisuutta, keli oli huonohko, mutta paikalle tuli paljon ihmisiä siitä huolimatta!
    Kun tietää suomalaisen mielenosoituskulttuurin, näin suuren väkimäärän saaminen kaduille ei ole tavanomaista, varsinkaan kun tapahtuma ei ole ohjailtu valtamedian, poliitikkojen ja julkkisten toimesta!

    Polposta on pakko sanoa sen verran, että he olivat jälleen kerran todella ylimielisiä ja ehkä jopa hieman aggressiivisen oloisia.

  • TT

    Vastaa

    Suomalaiset syttyy kansalaistoimintaan hitaasti, sehän on ollut jo tiedossa. Siihen nähden convoyt ym. ovat hienoa katseltavaa. Myös tietoisuustasolla suomalaisilla on pahoja ongelmia. Omassa lähipiirissäni lähes kaikki ovat omikronia pelkääviä triplarokotettuja ja rätit pysyvät sitkeästi naamalla. Tuttavapiiri on kaventunut huomattavasti, sillä eihän ääliöitä kestä katsella eikä ylen aivopesemiä mielipiteitä pysty kuuntelemaan. Epäilen vahvasti sitä, onko suomalaisten km. älykkyysosamäärä todellakin 99? Joku 79 on kai lähempänä totuutta. On turha moitiskella neekereitä, ellei suomalaisten meno tästä parane.

    • Suomen soturi

      Vastaa

      Toki kannattaa vielä huomioida, ettei Suomikaan vielä ole tosin niin yhtä pahasti kuseessa, kuin vaikkapa Ruotsi, Ranska, Saksa tai Britannia.

      Vielä kun on edelleen näitäkin aika paljon, joilla elämässä pyyhkii ihan tarpeeksi hyvin ettei näe mitään syytä ja siihenkin ehkä vielä yhdistettynä sokeus ja pitkään jatkunut median aivopesu, että ainoa tehokas lääke siihenkin voi vaan olla pahimmillaan joku raju vastoinkäyminen omassa elämässä.

    • Suomen soturi

      Vastaa

      Ja tiedän muuten joitain kansallismielisiäkin, jotka käyttää maskeja, kun on havaittu disinformaatiota maskivastaistenkin jutuissa. Eivät hyödytä mitään, mutta toisaalta välillä sanotaan että on hyvä olla pitämättä niitä, jotta oma immuniteetti siitä vahvistuisi 😂 ja paketeissa muka lukee etteivät suojaa viruksilta, vaikka jännä juttu etten ole itse tuota kyseistä tekstiä nähnyt yhdessäkään niissä paketissa, mitä marketissa ainakin nähnyt.

      Facessakin yhdessä ryhmässä, yksi päivä oli yksi ryhmäläinen postannut sinne yhden vaihtoehtomedian tutkimuksen, missä kerrottiin että lapsille aiheutunut viime kuukausina aivojen kehityshäiriöitä näistä maskeista, vaikka toisaalta tuollaisten tutkimusten tekoon menisi ainakin vähintään pari vuotta ja sitäkään ollut silloin vielä täysin kulunut.

      Itse kun mitä vielä olen ollut maskin kanssa tai ilmankin maskia julkisilla kulkuvälineillä tai koulussa, niin maskin kanssa ei ole tullut mitään noita nuha, tai muita korona-oireita, siis viimeistään ainakin kun ollut ffp2-maski. Kirurgimaskeista ainoa, mikä ei ole tuntunut antavan oikein minkäänlaista suojaa on nää siniset Suomessa valmistetut ohkaiset, mut nämä kirurgimaskit, mistä taas jo voi tulla hengitysvaikeuksiakin, niin on ainakin jonkun verran onnistunut suojaamaan.

      Että tämän verran epäkohtia ainakin löydän jo maskittomien jutuista!

  • Kansallismielinen

    Vastaa

    Hienoa toimintaa.

  • Pressa

    Vastaa

    Tuo jos mikä oli natsiporukan masinoima, valkoiset naamarit päällä kannettiin pahvilappuja jossa luki vapaus tms. Näitä oli n.10 henkeä. Natsithan suodivat rotuoppia= kansallimielinen, yrittivät väärällä tiedolla, valehtelulla disinformoida ja disviisastuttaa kansaa ja antiholokaustia disalentamalla päästä valtaan. Se on natsismia ja tämä jos mikä on sitä.

  • Ana

    Vastaa

    Menkää vaikka töihin tai jtn. Foliohattu-jengi kasassa

    • Nationalisti

      Vastaa

      Mikäs taho niitä ihmisten työpaikkoja on sulkenut ja supistanut aukioloja?
      Olisiko hallitus?
      Olisiko muun muassa sillä jotain vaikutusta, että ihmiset ovat lähteneet kaduille?
      Mitäs, jos olisikin niin, että ihmisiä on paikalla ihan sen tehdyn työpäivän jälkeenkin? Monella on jo aikaa sitten tullut mitta täyteen, eikä jaksa enää katsella tätä kommunismia.

      Aikamoinen foliohattu oli sekin, että koronapassi tulisi kansalliseen käyttöön… ei ku, sehän tulikin.
      Miksi ne ”foliot” ovat aina oikeassa?

  • Anonymous

    Vastaa

    Insolence! Sacrilege! This is unacceptable! Do not think you can escape my gaze for long! Enjoy this! The virus continues!

    -Albert Burla
    Pfizer CEO

  • N.N.

    Vastaa

    Jospas hallitus jo lähtis.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi