Sinimusta Liike: Tuemme hallituksen eroa vaativia mielenosoituksia

Partisaani julkaisee Sinimustan Liikkeen kannanoton.

Aktivismi

Tulevalle viikonlopulle on tekeillä potentiaalisesti suuri mielenosoitus, jossa vaaditaan hallituksen eroa. Tapahtuman sosiaalisen median sivuille liittyi vain muutamissa päivissä kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Onko tapahtuma loppupeleissä suuri ja onnistunut tai ei kumpaakaan näistä, pelkästään sen näkyvyys eri medioissa, sekä valtavaksi räjähtänyt suosio sosiaalisen median alustoilla kertoo jotain olennaista.

Suomen nykyhallituksen politiikka on ollut huomattavan suomalaisvastaista. Tavallisen työläisen arki on muuttunut vaikeammaksi ja kalliimmaksi, kun hallitus lainsäädännön voimin on asettanut rajoitteita ja nostanut elämisen kustannuksia. Kunnianhimoisen ilmasto- ja energiapolitiikan nojalla hallitus ajaa kotimaisen tuotannon ahtaalle ja verottaa niin ammatti- kuin yksityisautoilunkin kuoliaaksi. Yrittämisen kustannusten kasvu siirtyy väistämättä kuluttajahintoihin. Polttoaineiden verottaminen rankaisee kohtuuttomasti pienituloisia ja haja-asutusalueilla asuvia, joille oma auto on välttämätön työssäkäyntiväline, eikä sähköautoon ole varaa. Me kannatamme myös vihreää siirtymää, mutta luonnollisin keinoin. Sen sijaan että verotamme kaikkia polttoaineita rankalla kädellä, tulisi uusiutuvien polttoaineiden käyttöön kannustaa huomattavilla verokevennyksillä.

Viimeisen kahden vuoden aikana hallituksen ylläpitämä koronapolitiikka on vaikeuttanut tuntuvasti suomalaista elinkeinoelämää ja pakottanut monet kotimaiset yritykset sulkemaan ovensa. Viimeisimmän lakiuudistuksen myötä suomalaisten oikeus tehdä työtään on alistettu ylikansallisten yritysten mielivallalle.

Hallituksen politiikka rikastuttaa globaaleja yrityksiä kiinalaisista tuotantolaitoksista suuriin ulkomaisiin lääkejätteihin samaan aikaan, kun se ajaa Suomea ja sen kansaa köyhyyteen.

Suomalaiset eivät ole tunnettuja siitä, että he nousisivat barrikadeille vähäisin perustein. Maan mielenosoituskulttuuri suhteessa lähestulkoon mihin tahansa muuhun maahan, on olematonta.

Nykyhallitus näyttää toimillaan muuttaneen tilannetta merkittävästi. Hallituksen toimia kritisoivia mielenosoituksia järjestetään ympäri Suomen ja niihin osallistuu koko ajan suurempia ihmismääriä. Ilmiö ei tapahdu turhan takia, vaan se on tavallisten suomalaisten reaktio hallituksen toimiin. Kansanliikkeet kertovat, että suomalaisten mitta alkaa olla täynnä.

Sinimustan Liikkeen mielestä hallituksen politiikka on niin epäonnistunutta ja omaa kansaansa alistavaa, että on täysin aiheellista vaatia hallituksen eroa.

Olemme mielenosoittajien tukena ja jaamme saman agendan: hallituksen on erottava! Suomalaiset tarvitsevat päättäjät, jotka tekevät töitä oman kansansa hyväksi ja välittävät sen hyvinvoinnista. Nykyhallitus on osoittanut monin tavoin, että se toimii suomalaisvihamielisesti omaa kansaansa vastaan. Sinimustan Liikkeen mielestä järjestelmäkriittiset kansanliikkeet edesauttavat nykyisen poliittisen keskustelun monipuolistumista, jota puolueemme pitää toivottavana kehityksenä

Sähköisen kannattajakortin voit allekirjoittaa osoitteessa https://puoluerekisteri.fi/puolue/26.

Lähde

Aktivismi Hyvinvointi Kansallismieliset Kansallismielisyys Koronapolitiikka Kotimaa Kulttuuri Lääketeollisuus Marinin hallitus Mielenosoitus Poliittiset viholliset Politiikka Sinimusta Liike Sosiaalinen media Talous Teknologia Tiede & luonto Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Markku Heksamakkara

    Vastaa

    Niin _miten_ aikovat siis tukea?
    Jaarittelua näyttää riittävän.

  • Jack the Lanter

    Vastaa

    Hei hei Vkk, Hello , sinimusta.

    • Frisky

      Vastaa

      Satavarmana heiheit VKK:lle. Sinimustia tervehdin. Odotan silti ensin kovempia kannanottoja kaikesta koronabularista, koska asia on ilmeinen ja väline kohti suunniteltuja…no kuka ne nyt mitenkin ennalta näkee.

  • TT

    Vastaa

    Kiihtyvä inflaatio tulee olemaan merkittävä kansankurjistaja lähiaikoina. Inflaation siemen on kylvetty koronapolitiikassa, jossa keinoksi valittiin sulkutoimenpiteet. Monissa maissa esim. USA:ssa sulut olivat aggressiivisempia kuin Suomessa. Siellä poliittinen eliitti aloitti keskuspankin avustuksella ennenäkemättömän rahan painamisen ja sen syytämisen töistä pois jättäytyneille kansalaisille. Myös suuryrityksille on jaettu rahaa surutta ”koronatukina”. Rikkaimmat ovat koronan aikana rikastuneet entisestään. Maailman reservivaluutta ja johtava FIAT-valuutta dollari on tietoisesti haluttu ajaa alas. Asialla ovat rikolliset keskuspankkiirit, jotka ovat ajaneet sulkutila-/pakkorokotus-politiikkaa ja näiden seurauksena tuhoisaa inflaatiokierrettä, joka on levinnyt myös Eurooppaan. EKP on samanlainen keskusbanksteiden rikollisjärjestö kuin USA:n FED. Suomen hallitus on ulkoa ohjattu tuhoisaan koronapolitiikkaan, jonka askelmerkit ovat määränneet keskuspankkiirit ym. globalistien ydinryhmät kuten WEF-järjestö, joka kouluttaa uuskommunisteja ja soluttaa niitä kansallisiin hallituksiin.

  • EV

    Vastaa

    Täyttä asiaa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi