Kansallismielisten Liittouma muistuttelee ihmisiä Operaatio Kotkanpesästä

Moni on luullut projektin kuolleen, sillä sen sometileillä ei ole ollut sisältöä. Asia ei kuitenkaan ole näin, vaan rahaa on kerätty koko ajan.

Aktivismi

Kansallismielisten liittouma on kansallismielisten ja isänmaallisten henkilöiden yhteistyöjärjestö.

Kansallismielisten Liittouma aloitti viime kesänä keräämään rahaa ostaakseen talon, joka tulisi kaikkien kansallismielisten käyttöön. Tällöin esimerkiksi tapahtumajärjestäjät voivat avoimesti mainostaa tapahtumiaan myös tapahtumapaikan osoitteella, jolloin myös uusien naamojen saapuminen paikalle on helpompaa.

Moni on luullut projektin kuolleen, sillä sen sometileillä ei ole ollut sisältöä. Asia ei kuitenkaan ole näin, vaan rahaa on kerätty koko ajan. Liittouma muistuttaakin ihmisiä käynnissä olevasta operaatiosta. He myös lupailivat yhteyttä ottaneelle Partisaanin toimittajalle aktiivisempaa näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja muuallakin jatkossa, jotta aihe pysyy pinnalla.

Liittouma kirjoittaa:

Operaatio Kotkanpesä ‑hanke etenee

Keräys kansallismielisten järjestöjen ja yksityishenkilöiden yhteisen kiinteistön hankkimiseksi käynnistyi syksyllä 2021.

Oman kiinteistön hankinnalla torjutaan nykyisin aktiivisesti harjoitettua kansallismielisten systemaattista syrjintää, joka näkyy esimerkiksi vuokratilojen omistajien maalittamisena, joka heikentää omistajan halua vuokrata tilojaan kansallismielisille.

Hankittava kiinteistö on entisen koulun tai kylätalon tyyppinen mahdollisesti kunnostusta kaipaava rakennus, joka sijaitsee maantieteellisesti keskeisellä paikalla maaseudulla. Hankkeessa on mukana motivoituneita osaajia eri aloilta, mutta remonttitalkoissa, ja ennen sitä kampanjoinnissa riittää tekemistä uusillekin asiasta innostuville.

Kiinteistön ylläpitokustannuksien kattamiseksi tiloja vuokrataan muille kansallismielisille yhdistyksille ja yhteisöille käytettäväksi yleishyödylliseen toimintaan.

Lisätietoja:
Liittouma@protonmail.com

Maksutiedot keräykseen osallistumiseksi:

Tilinumero: FI13 4500 0010 1552 70
Saaja: Kansallismielisten liittouma ry
Lupanumero: RA/2021/1043

Aktivismi Kansallismieliset Kansallismielisten liittouma Kansallismielisyys Kotimaa Operaatio Kotkanpesä Politiikka Sosiaalinen media Uutiset

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi