Sinimustan Liikkeen Olavi Saarelainen sai sakkoja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Sinimustan Liikkeen varapuheenjohtaja Olavi Saarelainen sai tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio oli 20 päiväsakkoa.

Aktivismi

Olavi Saarelainen.

Käräjäoikeuden mukaan Saarelainen oli kritisoinut homoja ja maahanmuuttajia Twitterissä. Teksti ei oikeuden mukaan sisällä suoraan vihaan tai väkivaltaan yllyttämistä, mutta se voi lisätä vihaa. Oikeuden mukaan kirjoituksen sisältö on niin solvaava, ettei sen julkaisemista voida perustella sananvapaudella.

Toisin sanoen ”oikeus” päätti, ettei tekstin sisällön tarvitse olla rikollinen rikkoakseen lakia. Sisällön ei tarvitse kuin demlalaisen tulkinnan mukaan ”lisätä vihaa”, jotta ajatusrikollinen voi saada tuomion.

”Voisiko koronan tuomia rajoituksia soveltaa myös mamuihin, homoihin ja muihin syöpäisiin vähemmistöihin? Yhteiskuntaa nakertavat vähemmistöt aiheuttavat enemmän pahaa ajansaatossa kuin yksi virus”, Saarelainen kirjoitti Twitterissä maaliskuussa 2020.

”Kommentti on sellaista vihapuhetta, jota ei sananvapauden nimissä suojata”, oikeus perusteli tuomiota.

Lähde: Yle

Aktivismi Demla Homolobby Kansallismieliset Kansallismielisyys Kiihottaminen kansanryhmää vastaan Koronavirus Kotimaa Maahanmuutto Olavi Saarelainen Poliittinen vaino Politiikka Rappiokulttuuri Rikos Rotu Sananvapaus Sinimusta Liike Sosiaalinen media Twitter Uutiset Vähemmistöt Yhteiskunta

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Ja taas yksi sotarikosoikeudenkäynti, jossa uhreja tuskin oli paikan päällä kuultavana, vaan uhrina esiintyi pikkusieluinen virkamies (syyttäjä).

    Toivottavasti tulevaisuudessa syyttäjä raahaa saliin homoja, matuja, pedofiilejä ja transuja ulisemaan ja uhriutumaan.

    Toistaiseksi nämä ”kiihoittamiset” ovat olleet uhrittomia rikoksia.

  • Schlageter

    Vastaa

    Tällaisiin uutisiin voisi lisätä syyttäjän ja tuomarin nimet. Jos nyt joku sanoo, että se on ”maalittamista”, sillä virkamieshän vain tekee työtään, niin muistutan, miten vihollinen itse toimii: muistanette uutisen (noin kymmenen vuotta sitten?), jossa kerrottiin, että melkein satavuotias keskitysleirin kirjanpitäjä raahattiin oikeuteen tuomittavaksi. Vihollinen oli sitä mieltä, että kirjanpitäjän oli pitänyt kieltäytyä työstään. Samaa sanon minäkin tuollaisista suomalaisista (?) syyttäjistä ja tuomareista. Kyllä kansalaisilla on oikeus tietää, ketkä suomalaisten suita yrittävät tukkia.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Käsittämätöntä, ”teksti ei sisällä vihaa, mutta annamme tuomion, koska se voi lisätä vihaa”.
    Tuo on typerintä taas hetkeen, oikeuslaitos näyttää tässä selkeästi puolueellisuutensa, jälleen kerran.

  • R R

    Vastaa

    Based

  • Taidetta ilman käsiä

    Vastaa

    Erikoinen tuomio, jos/kun se ei perustu lakiin, vaan tuomari on kokenut asioita.
    ”Oikeus on sokea”, sanottiin ennen… nykyään ”oikeus” ilmeisesti onkin kokeva.

  • Utelias

    Vastaa

    Kyseinen Twitter-viesti on näköjään poistettu. Tehtiinkö se Saarelaisen vai Twitterin toimesta?

    Viestistä löytyy tallenne:

    https://web.archive.org/web/20200323111418/https://twitter.com/olavisaa/status/1242006762154328064

  • TT

    Vastaa

    Kommunistien lemmikkejä ei saa pilkata. Typeriä koronarajoituksia sovellettiin aluksi koko väestöön, mikä teki niistä ikään kuin reilumpia. Eliitti ei ole rajoituksista piitannut paitsi kameroiden edessä. Syksyllä 2021 korona-kommunistit aloittivat rajun lääketieteellisen rotuerottelun ja vihanlietsonnan, joka osuu heidän ikiaikaisiin vihollisiinsa eli omilla aivoilla ajatteleviin kansalaisiin. Kommunisti vihaa ja sortaa aina, kun se on mahdollista ja projisoi omia rötöksiään muihin esim. ”natseihin”, jotka eivät ole tehneet mitään. Ajatusrikos on kommunistien kehittelemä pseudolakitieteellinen ja aseistettu poliittinen käsite, jolla kommunistit käyvät vihollisiaan vastaan. Paskamaassa nimeltä Suomi kommareiden sekoilu menee nyt oikeusasteissa heittämällä läpi.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Tähän on tultu: sen mikä on rangaistavaa, määrittelee tekijän henkilö, ei teko.

  • Juha Pekkala

    Vastaa

    Itse jos tuollaisen tuomion saisin, niin pari vuotta pitäisin turpani kiinni ja uisin pinnan alla…sitten olisikin aika arkebuusata päätöksen tehnyt oikeuden puheenjohtaja. Nykyisellään Suomen lailla ei ole itselle, kuin nostalgia-arvo ja tuomarit eivät nauti ihmisoikeuksia silmissäni… Lutikan saa liiskata

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Näytösoikeudenkäynnit sosialismin arkea. Sosialismin vastustajat kansanvihollisia.

  • juha II

    Vastaa

    Nyky käsityksen mukaan noin miehevän näköinen mies on jo sinänsä viharikos niitä kohtaan, joista ei tiedä ovatko he ”lintuja vaiko kaloja”!!!

  • Dr. Bubakles

    Vastaa

    ”Syöpäinen” oli tässä se paha sana. Mutta eikö syöpäkin ole kaunis asia jo tässä suvaitsevaisessa maailmassa? ”Homo” tai vaikkapa perinteinen ”kyrvänimijä” eivät enää voi mitenkään ole haukkumasanoja, vaan ovat ennemminkin kunnianosoituksia.

    Asiaan. Maahanmuuttajaa ei ehkä olisi pitänyt syöpäiseksi kutsua, mutta mielestäni homoihin se voi päteä vallan hyvinkin, sillä HIV on homojen keskuudessa 200 kertaa yleisempää ja yleisin kuolinsyy AIDS-vaiheeseen kehittyneessä HI-viruksen aiheuttamassa immuunikadossa on syöpä.

    • Suomen soturi

      Vastaa

      Se vaan, että ei kai ne homotkaan ole toisaalta valinnut sitä omaa seksuaalista suuntaustaan ja tiedosta että se ajaisi heidät huonoille teille ja eikös niitä toisaalta olekin ihan normaaleja viattomiakin ihmisiä, jotka ei niin pahemmin ole kellekään tehnyt mitään pahaakaan? Onnistunut jopa yhden ihmisen kanssa elämään pitkään. Sama pätee myös mamuihinkin.

      En tiiä kannattaako nyt heti näin rajusti ilmaista kyseisistä ryhmistä vielä tässäkään vaiheessa, kun jos kaikki eivät vielä tiedä paljoa Sinimustasta liikkeestä tai fasismista/kansallissosialismista. Kuvitellaan nyt et jos minä itse en vielä tietäisi, niin mulle tässä vaiheessa muodostuisi vähän juntti, aggressiivinen, epäedustava ja ei-luottamusta herättävä puolue. Varsinkin vielä jos teillä oli tarkoitus luoda itsestänne mahdollisimman hyvä kuva, joten jättäkää tämmöiset kommentoinnit ihan suosiolla.

      • Pertsa

        Vastaa

        Vaikka hetero olenkin,niin en halua,että homoja ruvettaisiin katolta alas heittämään niinkuin ”paremmissa uskonnoissa” tehdään.Mutta sitä en hyväksy että erilaisia perversioita aletaan pitämään sankaruutena niinkuin nykyvihervasemmisto tekee.

  • Huru-ukko

    Vastaa

    Nyky käsityksen mukaan noin miehevän näköinen mies on jo sinänsä viharikos niitä kohtaan, joista ei tiedä ovatko he ”lintuja vaiko kaloja”!!!
    Juurikin näin. Sitä uskottavampi uhriutuja mitä enemmän naama näyttää Rapalan uutuuksia esittelevältä katalogilta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi