UA:n vastine Iltalehdelle: Kansallismielisyys kuuluu kaikille, eikä siinä ole mitään äärimmäistä.

Julkaisemme Uudenmaan akselin vastineen Iltalehdelle. Vastine on julkaistu alun perin Uudenmaan akselin sivuilla.

Aktivismi

Uudenmaan akseli on suomalainen kansallismielinen järjestö, joka tekee työtä kootakseen yhteen Uudenmaan kansallismielisiä nuoria samalla kouluttaen ja kehittäen heidän kykyjään.

Iltalehti julkaisi 19.12. uutisen otsikolla ”Jopa 13-vuotiaita värvätään äärioikeiston riveihin Suomessa – näin se tapahtuu” (Hertta-Mari Kaukonen). Uutinen mainitsee Uudenmaan akselin heti ingressissä, ja jatkaa selostaen äärioikeistolaisesta toiminnasta liittäen sen mm. terrorismiin ja katutappeluihin. Emme tunnista tällaisesta kuvauksesta itseämme eivätkä kuvatun kaltaiset teot ole arvojemme mukaisia. Kuten jokainen viestintäämme seuraava voi todeta, uutisessa esitetylle vihjaukselle ei tältä osin löydy katetta, vaan kyseessä on halpa ja epärehellinen pelotteluretoriikka. Laittomuudet eivät ole koskaan olleet, eivätkä ole nytkään osa toimintaamme.

”Koska nuorten aivot kehittyvät vielä, he ovat otollinen kohde manipulaatiolle.” Lainaus herättää paljon kysymyksiä; sitä voi sanoa jopa tekopyhäksi. Kukaan ei kasva tyhjiössä, ja on selvää, että kasvava ihminen ammentaa ympärillään olevien ihmisten ajatuksia muodostaessaan omia mielipiteitään. Joku pyrkii aina vaikuttamaan ihmisten ja myös nuorten mielipiteisiin. Pelkästään kuluvana vuonna opetus- ja kulttuuriministeriö tuki julkisista varoista poliittisia nuorisojärjestöjä yli 18 miljoonalla eurolla (OKM 11.2.2021) – päivänpolitiikan ulkopuolella toimivien yhteisöjen tukien kokonaismäärää tietää tuskin kukaan.

Meidän tarkoituksemme ei ole aivopestä nuoria vaan tarjota heille foorumi toteuttaa itseään. Mielestämme kansallismielisyys kuuluu kaikille, myös nuorille, eikä siinä ole mitään äärimmäistä. Jäsenyytemme alaikäraja on 15 vuotta, emme rekrytoi ”jopa 13-vuotiaita”. Pyrimme esittämään oikeaksi ja hyväksi kokemaamme ajattelua, ja näyttämään että on muitakin vaihtoehtoja kuin ne, joita tarjoavat SETA:n peruskouluvierailut tai Elokapina-opettajat. Ympäristön ollessa tällainen olemassaolomme on vähintäänkin oikeutettua.

Avoimuus on alusta asti ollut keskeinen periaate toiminnassamme. Meillä ei ole tarvetta piilotella sitä, mitä teemme tai keitä olemme. Artikkeli luonnehtii meitä äärioikeistolaisiksi. Keskitymme itsemme henkiseen ja fyysiseen kehittämiseen, Suomen ja sen luonnon arvostamiseen, yhteisön luomiseen ja vaihtoehdon tarjoamiseen. Jos tällainen toiminta on jonkun mielestä äärioikeistolaista, niin sitten olemme ylpeästi äärioikeistolaisia. Me itse pidämme tällaista toimintaa kansallismielisenä, ja soisimme mielellämme kansallismielisyyden olevan keskeinen koko yhteiskuntamme arvo.

Lähde

Aktivismi Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Poliittiset viholliset Politiikka Uudenmaan akseli Uutiset Valtamedia Yhteiskunta

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Luin iltalehden artikkelin ja vaimon kanssa ihmeteltiin, että mitä vikaa on kamppailulajien harjoittamisessa tai vaikka metsäretkissä?

    Mitä nuorten sitten pitäisi tehdä? Vetää huumeita ja pelata tietokonepelejä?!!

    Toivottavasti toimittajaa kiinnostaa Kankaanpään porukan suunnitellun terrori-iskun yksityiskohdat.
    Eli missä, milloin ja miten aiottu isku piti tapahtua. Toistaiseksi nämä tärkeät yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. Tutkiva journalisti peräänkuuluttaisi tätä näkökulmaa epämäärästen huhujen sijaan.

    • errno

      Vastaa

      > Mitä nuorten sitten pitäisi tehdä?
      Nuorten pitäisi myös homostella ja vaihtaa sukupuoliaan aina kun vähänkin siltä tuntuu.

  • Fckantifa

    Vastaa

    Kansallismielisyys ja isänmaallisuus on täysin tervettä, toisin kuin äärivasemmistolaisuus ja elokapina, mihin lapsia manipuloidaan.

    • pää määrää

      Vastaa

      Kansallismielisyys ja isanmaallisuus on luonnollista, koska sitä on jo terveissä geeneissä. Mutatoituneissa aikuisten geeneissä sen sijaan kannatetaan luonnottomuutta kuten ekokapinaa, pride kulttuuria, cancel kulttuuria ja woke kulttuuria.

  • p.grandell

    Vastaa

    kyllä edesmennyt kenraali adolf ehrnrooth olisi ylpeä näistä nuorista, tuskin liiman-nuuskijoista ja mummon ryöstjistä,talojen töhrijöistä. hienoa, tosi hienoa.…. kyllä puniikit ja elokapinat ovat maanpetturi jengiä

  • Tähän on tulutu

    Vastaa

    Suomi on jo niin vasemmisto kommunistinen viherhölmölä, että olet jo oikeastaan natsi, jos et kurkku suorana kilju noiden hullujen hulluja iskulauseita.

  • Dick Solomone

    Vastaa

    Hyvä vastine. Onko se Iltalehden artikkeli millä nimellä haettavissa? En tajua, että miten se on mennyt ohi. Pitää vissiin selata eilinen Iltalehden Facesivusto läpi, jos se on siellä. Ja jos on, niin voin jo kuvitella ne kommentit.

  • Pasi

    Vastaa

    Yllätys taas,että oli iltalehden ämmäosasto toimittajana. Tuon ämmän mielestä ilmeisesti kaikki isänmaallinen toiminta on äärioikeistolaista toimintaa. Ja kaikki ne,jotka kyseenalaistaa hänen humaanit arvot,ovat äärioikeistolaisia tai natseja. Saatana,että mä vihaan tuon kaltaisia ämmiä yli kaiken.

    • Simo koini

      Vastaa

      Iltalehden naisosastohan on erikoistunut kirjoittelemaan OnlyFans-huoraamisesta Plus-liitteeseen.
      Pitäytyisivät vain sillä erikoisosaamisensa alueella ja jättäisivät poliittiset jutut kirjoittamatta.

  • Suomi

    Vastaa

    Mikä ihme näissä valtamedian uutistoimituksissa on vikana, koska sinne palkataan ainoastaan päästään sekaisin olevia homo-/lesbomyönteisiä, myrkynvihreitä pikkutyttöjä! Miehet, eritoten isänmaallisuuteen ja perinteisiä arvoja kunnioittavat loistavat poissaolollaan. Näiden pikkutyttöjen toimittama uutisointi pyörii ainoastaan homo-/lesboparien ”kullitteluna”, ihmisen syyttelynä ilmastonmuutoksen aikaan saajana jne. Ei ainoatakaan uutista heistä, jotka kovalla työllä rakentavat ja puolustavat Suomea. Ei perinteisistä perhearvoista sanakaan. Eikä myöskään sanaakaan siitä, että maapallo on menossa kylmempään suunta. Liite: YLE MOT Jääkausihälytyshttps://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/05/17/jaakausihalytys-kasikirjoitus

  • Bilderberg-Tiilikaiska

    Vastaa

    Onkohan Kaukonen hybridichekalaisia, vaino-Pissikkan uusi alter ego? Toisaslta, Kaukonenhan on Trotski-Kaganowitch-Mykkänen-Sokolow-Kerenski-Lenin-Mao-Yezhov-Pol Pot ‑Katz-Gates-Scheinin-Henriksson-Kalske-Väänänen-Välimäki-Burstein-Mansikka-aho-Marx-Rubinstein-Rabid-Shakal-Miilutin- Ratschild-jne. suvun nimistöä.
    Sukulaisuuksiinsa viittaa sekin, että noin paranoudis-aggressiivisen harhqisesti hän projisoi viattomiin sivullisiin omien antifa-terroristitoveriensa tekemisiä.

  • TT

    Vastaa

    Iltapaskat valehtelee aina. Se on niitten homma. Ikävä kyllä, liian monet suomi-lampaat uskoo niiden jutut. Jos I‑paskojen juttuja lähtee oikomaan, niin mitään muuta ei sitten kerkeä tekemäänkään. Paskoja seuraamalla moni on tuhonnut elämänsä ja hermonsa.

  • Turo

    Vastaa

    Olen äärikeskustalainen off-centristi. Karvaton partaradikaali. Vihoviimeinen etuilija. Hiljainen suupaltti. Mätämedia mädättää eli ei mitään uutta auringon alla. He palvelevat Saatanan agendaa, ei siinä sen kummemmasta ole kyse. Isänmaallisuus, suomalaisuus ja itsenäisyys on sairasta. Rajat auki ja sillee. Kyl te tiedätte, Ruotsin malliin.

  • Tomppa

    Vastaa

    ”Koska nuorten aivot kehittyvät vielä, he ovat otollinen kohde manipulaatiolle.” Todellakin. Ilmankos nämä joulukalenterin luukuista esille nousevat mielisairaat perverssit hakeutuvat nimenomaisesti nuoriso-ohjaajiksi, opettajiksi ja lastenhoitajiksi. Näin saadaan kokonaisia sukupolvia pilattua paitsi globaalikommunismilla myös homo- ja trans-ideologialla. Kun tähän vielä lisätään näiden perverssien harrastama lasten yliseksualisointi, soppa on valmis. Miten se menikään, minkä pienenä oppii, sen vanhana taitaa?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi