Terhi Kiemunki pitää puheen Suomi Herää ‑tapahtumassa

Kulkue kokoontuu Helsingin Rautatientorilla kello 15.00 itsenäisyyspäivänä.

Aktivismi

Terhi Kiemunki.

Suomi Herää ‑tapahtuma on ilmoittanut kolmannen puhujansa julkisuuteen. Hän on Terhi Kiemunki, joka tunnetaan monista eri kansallismielisistä projekteista. Järjestäjät kuvailevat Kiemunkia seuraavasti:

”Terhi Kiemunki on poliitikko ja kokenut aktivisti, joka on ryhtynyt taisteluun oman kansansa puolesta noin 20 vuotta sitten. Hän on lahjomaton ja peloton nationalisti, jonka arvot eivät ole muuttuneet vuosien kuluessa. Viiden lapsen äitinä hänen huolensa kiinnittyy erityisesti toimintaympäristöön, jossa suomalaislapset ja nuoret nykypäivinä kasvavat.

Kiemunki on Sinimustan Liikkeen perustajajäsen ja sihteeri, Kansallismielisten liittouman perustajajäsen ja puheenjohtaja sekä Suomen Sisun Pirkanmaan varapiiripäällikkö, sekä myös verkkolehti Kansalaisen uuden omistajan, Kansalainen ry:n perustaja ja puheenjohtaja. Lisäksi hän on ollut mukana monissa projekteissa, hankkeissa ja vapaaehtoistöissä jatkaen perääntymättä edelleen elämäntyötään kansakuntansa puolesta.

Tutustu puhujaan:
https://twitter.com/KiemunkiTerhi
https://www.facebook.com/terhi.kiemunki.31/
https://blogit.kansalainen.fi/author/tkiemunki/

Aktivismi Helsinki Itsenäisyys Itsenäisyyspäivä Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Mielenosoitus Politiikka Suomi Herää Terhi Kiemunki Yhteiskunta

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi