Haastattelussa Suomi Herää ‑puhuja Toni Jalonen

Itsenäisyyspäivänä järjestetään Suomi Herää -kulkue, joka kokoontuu Helsingin Rautatientorilla kello 15.00. Tapahtuman toinen julkistettu puhuja on kansalaisaktivisti Toni Jalonen. Haastattelimme häntä tapahtumaan liittyen.

Aktivismi

Hei! Pidät puheen itsenäisyyspäivänä Suomi Herää ‑kulkueessa. Minkälaiset fiilikset sinulla on tapahtumasta?

Tunnelma on omalla kohdallani odottava. Kuulemieni ennakkotietojen perusteella luvassa on hyvin näkyvä ja kuuluva tapahtuma, jonka puitteet ovat ensiluokkaiset. Tämä tulee olemaan suurin tapahtuma, jossa olen ollut puhujana, joten oman puheeni tulee olla sen arvoinen.

Mitä puheesi tulee käsittelemään?

Tapahtuman nimi on Suomi Herää, joten sillä pelikentällä aion puheessani liikkua. Viime aikoina olen lukenut hyvin inspiroivaa kirjallisuutta, josta olen saanut kipinöitä puhettani varten. Minulla on ollut tapana pyrkiä yllättämään kuulijani tavalla tai toisella, joten siihen tähtään myös tällä kertaa.

Aiotko tällä kertaa julistautua fasistiksi?

En koe sitä tarpeelliseksi. Ilmoitan sitten, jos tilanne muuttuu.

Keiden kaikkien toivot tulevan tapahtumaan?

Ensisijaisesti tietenkin kaikkien kansallismielisten, mutta myöskin ihan kaikkien itsenäisyyttä arvostavien suomalaisten. Perinteiseen 612-kulkueeseen osallistuvilla en myöskään näe mitään estettä osallistua Suomi Herää ‑kulkueeseen. Kyseessähän ei ole missään määrin kilpaileva tapahtuma, sillä ne järjestetään peräjälkeen. Itse osallistun luonnollisesti molempiin kulkueisiin.

Olet myös Suomen Sisun ja Sinimustan Liikkeen jäsen, lisäksi olet Suunta-kollektiivin suunnanjohtaja. Olet järjestänyt seminaareja, osallistut aktiivisesti mielenosoituksiin ja kansallismielisiin kokoontumisiin. Mistä löydät aikaa kansallismieliselle toiminnalle?

Jokaisessa vuorokaudessa on 24 tuntia ja aikatauluttamalla menonsa tehokkaasti löytää kyllä aikaa kaikenlaiselle. Itsekin sitä löydän opiskelun ja töiden ohella edellä mainittuihin asioihin ja vielä muuhunkin. Kansallismielisen toiminnan suhteen tietenkin suuri voimavara ovat aktivistit ja ystävät, jotka ovat kyllä olleet aina avuksi kysyttäessä. Onneksi myös tyttöystäväni toimii samoissa piireissä, joten tulitukea löytyy myös sieltä suunnalta.

Perustele, miksi lukijan tulisi osallistua tapahtumaan

Tapahtuman luonne on nähdäkseni taisteluhuuto itsenäisen Suomen kunniaksi ja sen puolesta – se jos mikä on meidän jokaisen yhteinen asia. Kotisohvalla röhnöttämällä et vaikuta yhtään mihinkään, mutta paikan päälle saapumalla voit muuttua osaksi suurempaa kokonaisuutta, joka kykenee luomaan ympärilleen aaltoja. Mitä isompi porukka olemme, sitä vaikeampi meihin on olla kiinnittämättä huomiota.

612 Aktivismi Helsinki Itsenäisyys Itsenäisyyspäivä Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Mielenosoitus Politiikka Sinimusta Liike Suomen Sisu Suomi Herää Suunta Toni Jalonen Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

1 kommentti

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Aatulle järjestettiin valtavilla aukioilla hakaristin muotoon asettautuneita soihtukulkueita. Ehkä joskus Suomessakin…

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi