Sinimusta Liike ei ole populistinen puolue

Partisaani julkaisee Sinimustan Liikkeen kannanoton.

Aktivismi

Sinimustan Liikkeen symboli.

Voit täyttää kannattajakortin osoitteessa: https://puoluerekisteri.fi/puolue/26.

Populismilla tarkoitetaan kansansuosioon pohjautuvaa poliittista toimintatapaa, jossa puolue pyrkii kanavoimaan yhteiskunnassa esiintyvän kriittisen muutospaineen itseensä poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi. Yhteiskuntaluokkien, etnisyyksien tai uskonnollisten ryhmäsidonnaisuuksien sijasta populistit jakavat ihmiset usein kahteen ryhmään: niihin, joilla on poliittista valtaa, sekä niihin, jotka ovat kyseisen vallan ulkopuolella. Nämä poliittisen päätöksenteon ulkopuoliset ihmiset, ns. rahvas, nähdään pääosin aina moraaliltaan puhtoisena toimijana, siinä missä valtaa pitävä eliitti on lähestulkoon aina vähintäänkin epäilyttävä entiteetti, joka toimintaa tulee seurata tarkasti.

Populistiset liikkeet pyrkivät usein asemoimaan itsensä unohdetun kansan äänitorveksi ja sen todellisen tahdon edustajaksi, jolloin mikä tahansa päätös, jolla on takanaan tarpeeksi suuri kannattajajoukko, muuttuu automaattisesti hyväksi päätökseksi. Kyseinen tapa tehdä politiikkaa, jossa ainoastaan lyhytaikainen kansansuosio määrittelee oikean ja väärän, muuttaa demokraattisen päätöksenteon nopeasti kakofoniseksi rahvaanvallaksi, jossa moraalista kompassia määrittelevät ne demagogit, jotka osaavat parhaiten synnyttää tunnetiloja ihmisjoukossa, jonka edustajilta usein puuttuu kokonaisvaltainen ymmärrys käsiteltävästi aiheesta.

Sinimusta Liike hylkää mustavalkoisen ajatuksen puhtoisesta kansasta ja korruptoituneista päättäjistä, ja korostaakin vastavuoroisesti politiikan henkilökohtaisista valinnoista riippuvaista ulottuvuutta. Puolueemme näkökulmasta joka ikinen suomalainen, niin päättäjä kuin rahvaankin edustaja, tekee elämässään suuren joukon päätöksiä, jotka joko edesauttavat tai vaikeuttavat kansallista olemassaoloamme. Jokainen perhe, jonka ihmiset jättävät perustamatta elämänsä aikana, pienentää tulevien suomalaisten sukupolvien kokoluokkaa. Jokainen tekemätön työpäivä, jonka avulla ihmiset voisivat palvella suorasti ja epäsuorasti kansallista yhteisöään, on pois meidän yhteisestä hyvinvoinnistamme. Jokainen välinpitämättömyyden hetki, joka mahdollistaa jonkun estettävissä olevan onnettomuuden, on aktiivinen rikos kansaamme kohtaan.

Sinimusta Liike näkeekin politiikan miljoonien yksittäisten valintojen summana, jonka suuriin muutoksiin jokainen suomalainen voi itse aktiivisesti vaikuttaa. Tavallinen kansa ei siten ole yhtään sen puhtoisempi kuin maamme päättäjämmekään, sillä ilman tavallisen kansan myötävaikutusta nykyinen dekadenssi ei olisi ikinä noussut hallitsevaan asemaan yhteiskunnassamme. Talousjärjestelmä, jota ei kyetä ylläpitämään ilman siirtotyövoimaa, pariutumiskulttuuri, joka ei kykene enää luomaan uutta elämää, uskonnollinen elämä, joka ei tunnusta yliluonnollisen olemassaoloa, maahanmuuttopolitiikka, joka syrjäyttää valtaväestön sen omassa kotimaassaan sekä ulkopolitiikka, joka ei mahdollista maamme itsenäisyyttä, ovat kaikki kansan enemmistön mahdollistamia valintoja.

Sinimusta Liike on vahvasti ideologinen puolue, jonka arvopohja perustuu kansallisen olemassaolomme ja suomalaisen elämäntapamme turvaamiselle. Puolueemme linjaukset edustavat liikkeemme jäsenille sen kaltaisia päämääriä, jotka pätevät kaikissa olosuhteissa, ajaisipa kyseisiä päämääriä sitten pieni marginaaliryhmä tai kokonainen kansakunta. Samalla tavoin me vastustamme epäkansallista toimintaa sen kaikissa muodoissa, harjoittaisi sitä sitten poliittisessa valta-asemassa oleva henkilö tai vähäosainen kaduntallaaja. Sinimustan Liikkeen näkökulmasta jako rahvaan ja eliitin välinen on siten keinotekoinen, ja siksi haluammekin korostaa kummankin puolen yhteistyön tärkeyttä kansallisen voiton saavuttamiseksi. Yksittäisten ammattiryhmien, yhteiskuntaluokkien tai kuluttajasegmenttisen sijasta Sinimusta Liike nostaa politiikanteon keskiöön ja kohteeksi suomalaisen kansakunnan, joka muodostuu eurooppalaisesta, rodullisesti valkoisesta ja suomalaisesta kansasta.

Lähde

Aktivismi Hyvinvointi Kannattajakortit Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Maahanmuutto Politiikka Puoluehakemus Rotu Sinimusta Liike Talous Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Hyvä kirjoitus. SML näyttäisi pyrkivän elvyttämään taannoisten isänmaallisten tai jopa fasististen liikkeiden parhaita ajatuksia kansallisesta yhtenäisyydestä. Tämä aatemaailma on sattuneesta syystä rankasti demonisoitu. Kansallisuusaatteisiin ja perinnejatkumoihin suhtaudutaan nykyisin halveksuen, mutta tuloksena näyttäisi olevan sekasotku. Tämä sekasotku pahenee koko ajan ja samalla vihamieliset kansainväliset voimat pyrkivät tekemään Suomesta vasallivaltion ja sen asukkaista persoonatonta massaa ja kauko-ohjattavia numeroita digitaalisessa verkossa. Kuitenkin, jos ihmisen halutaan olevan kokonaisvaltainen persoona ja ihminen sanan varsinaisessa merkityksessä, hän tarvitsee etnisen yhteisön, joka tunnustaa hänen arvonsa ihmisenä sekä kotikonnun, johon kiinnittyä. Normaali ihminen osallistuu tällöin yhteisön rakentamiseen ilman keinotekoisia pakkoja tai houkutteita. Kommunistinen koneisto ei koskaan tätä tee, vaan muuttaa ihmisen numerosarjaksi ja joko imee tämän kuiviin työsuoritteista tai heittää tämä nurkkaan kitumaan pienen sosiaaliturvan varaan. Kommunismin äärimuoto tappaa ihmisen, jos ei näe tälle käyttöä. Pienet kansat kommunismi sulauttaa suurempiin ja tekee näistä kalergisoitua massaa omaan teknokraattiseen koneistoonsa.

  • Agenda ja mandaatti

    Vastaa

    Tuota, eivätkös kaikki puolueet ole populistisia puoleita? Kansaltahan ne saavat mandaattinsa eli äänestäjät äänestävät niitä kertomiensa agendojen vuoksi. Sillä eihän kukaan äänestä puoluetta joka ei aja äänestäjän asiaa. No, paitsi sossujen äänestäjät. …ja Kokoomuksen…ja KEPU:n.

    Vai pitääkö tämä ymmärtää siten että jos osa kansasta haluaa peruttaa niiden ihmisten pakolais statuksen jotka käyvät lomilla lähtömaissaan tai kotimaissaan, niin Sinimustat viittaa kintaalla jollei se satu olemaan agendalistalla?

    Sanan populistinen käyttö on toisaalta lavea ja toisaalta kapea. Sen määre kannattaa rajata tarkoin. Esim. ”Perinteisellä tavalla populistinen”.

  • Populisteja

    Vastaa

    Suurin populistipuolue Suomessa on SDP. Vähän alkaa jostain tulla valituksia leikkauksista, niin johan on, Marin, perumassa nekin. Sitten luvattiin äänestäjille vappusataset, joihin ei ollut varaa. Lisäksi saimme takaisin aktiivimallin, joten miten meni SDP äänestäjien mielestä. Eikä missään nimessä kannata myös äänestää Kokoomusta, Vihreitä, Vasemmistoliittoa eikä Keskustaa, joka on täysi vihervasemmistopuolue, Annika Saarikon, johdolla varsinkin. Kokoomus olisi voinut kaataa velkapaketin, mutta ei. Kiitos, Kokoomuksen se meni läpi. Vihreät taas haalivat tänne vain lisää maahanmuuttoa SDP kanssa. Lisäksi tuhoavat teollisuuden vihreällä siirtymällä ja aiheuttavat ison laskun veronmaksajille.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi