Itsenäisyyspäivänä järjestetään perinteinen 612-soihtukulkue

Yhteishenki, eteen päin katsominen, toistemme ja menneiden sukupolvien kunnioitus sekä yhteen hiileen puhaltaminen ovat suomalaisia arvoja, joista on syytä pitää kiinni jatkossakin, järjestäjä kertoo.

Aktivismi

Itsenäisyyspäivänä tullaan järjestämään perinteinen 612-soihtukulkue. Kulkue peruttiin viime vuonna koronarajoitusten vuoksi, mutta tänä vuonna järjestäjät kertovat tapahtuman jälleen onnistuvan.

Järjestäjä kirjoittaa Facebookissa:

”TIEDOTE

612.fi-yhdistys järjestää, viime vuoden poikkeustilan jälkeen, edellisten vuosien tapaan myös tänä vuonna soihtukulkueen Helsingin Hietaniemen sankarihautausmaalle itsenäisyyspäivänä 6.12.2021 klo 18:30.

Oman aikamme poikkeustilan jälkeen me haluamme erityisesti tänäkin vuonna korostaa kansaamme vuonna 1918 jakaneen aseellisen tragedian sijaan sitä kansallista yhtenäisyyttä, josta talvisodan henki ja sotien jälkeinen jälleenrakennus saivat voimansa.

Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja poliittinen polarisaatio on lyönyt kiilaa suomalaisten väliin vaikka juuri epävarmoina aikoina pienen kansan suurin voimavara on yhtenäisyys.
Korostamme edelleen yhdistyksenä kansallista yhtenäisyyttä ja kutsumme kaikki itsensä isänmaallisiksi mieltävät suomalaiset jälleen kerran mukaan osoittamaan hiljaisesti mieltään isänmaan puolesta.

Yhteishenki, eteen päin katsominen, toistemme ja menneiden sukupolvien kunnioitus sekä yhteen hiileen puhaltaminen ovat suomalaisia arvoja, joista on syytä pitää kiinni jatkossakin.
Kulkue järjestetään perinteisesti tänäkin vuonna.

Tapahtuma ja siihen olennaisesti liittyvä soihtukulkue ovat edelleen poliittisesti sitoutumattomia, eikä yhdistys edusta mitään poliittista kantaa. Jätetään omat lokerot kotiin ja kuljetaan jälleen kerran yhtenäisenä soihtukulkueena yhdessä Suomen lipun takana.

Poliittisten merkkien ja tunnusten esilläpitäminen ja käyttäminen tapahtumassa on edelleen kielletty. Myös kulkueen kärjessä liikkuva yhdistyksen asettama lippuairueen saattama Suomen lippu on ainoa sallittu banneri, viiri tai lippu.

Tältä pohjalta toivotamme kaikki isänmaalliset suomalaiset mukaan kunnioittamaan edellisten sukupolvien työtä ja uhrauksia 6.12.2021.”

Itsenäisyyspäivänä myös Suomi Herää-tapahtuma

Itsenäisyyspäivänä järjestetään myös kansallismielinen Suomi Herää ‑tapahtuma. Se oli tarkoitus järjestää myös viime vuonna, mutta se peruttiin tiukkojen rajoitusten vuoksi.

Tänä vuonna järjestäjät kertovat tapahtuman tapahtuvan, sillä kuluneen vuoden aikana on järjestetty mielenosoituksia myös tiukoista rajoituksista huolimatta.

Suomi Herää- ja 612-tapahtumat eivät mene päällekkäin toistensa kanssa, joten halukkaat ehtivät tarvittaessa osallistumaan molempiin. Partisaani seuraa tapahtumien kulkua.

612 Aktivismi Helsinki Itsenäisyyspäivä Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Mielenosoitus Politiikka Suomi Herää Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Ihmeen moni suomalainen on saanut uskomaan, että ”passittomat” hidastavat pandemiaan poistumista ja näin on luotu järjestelmä ja valheellinen oikeutus rajoitusten kohdistamiseksi pelkästään heihin. Näitä täsmärajoituksia tullaan sitten kiristämään nopeasti ja ainakin matkustaminen julkisilla voi mennä pian vaikeaksi. Mutta kaikki kynnelle kykenevät ilman muuta kulkueeseen mukaan.

    • Ilmari

      Vastaa

      Niinhän he hidastavatkin.

  • Ei äänet ratkaise, vaan ne jotka laskee äänet.

    Vastaa

    Nyt ei yksi soihtukulkue talvipimeydessä riitä. Nyt tarvitaan kovia tekoja. Nyt tarvitaan massiivista kansalaistottelemattomuutta koko Suomessa kunnes kommarinatsipassi lopetetaan.

    Itsenäisyyttä ei ole enää, mutta se voidaan ottaa takaisin. Mutta se ei tapahdu puheilla ja äänestämällä. 

    Tarvitaan todella kovia tekoja nyt kaikilta jotka ymmärtävät tilanteen vakavuuden.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä on hieno perinne, tule paikalle nauttimaan kansallismielisestä ilmapiiristä!

  • Asiantuntija

    Vastaa

    Mitä se teidän yhteishenki on jos pienenä promilleliikkeenä vastustatte yhteishenkeä rokotuksissa , pandemien ehkäisyssä, eteenpäin katsomisessa terveellisen elämän vaalimisessa, yhteiskuntarauhan säilyttämisessä, ja monissa monissa muissa asioissa olette yksiä natseja, jotka horjuttavat yhtyeiskuntarauhaa. Esimerkkinä Vääksyn kyläkaupan terrorisointi ja uhkailu ja liiketoiminnan häirintä kaikenlaisin nettiarvosteluin muka heidän tuotteidensa laadusta. Herätkää ja eläkää nyt fiksummin, ei tuo ole edes muodikasta olla noin juntti. Nuorisokin dikkaa ja hehkuttaa kun on luurissa passi! Ette arvaakaan miten ala-arvoisiksi ja yhteiskunnan pohjasakaksi teidät luokitellaan kun menette heiluttelemaan niitä typeriä lippujanne itsenäisyyspäivänä.

  • Isänmaallinen

    Vastaa

    Hienoa että kulkueen tarkoitusperiä ei ole muutettu rokotekammoisten, tai muutoin koronasta päänsä sekottaneiden kokoontumiseksi, vaan aito isänmaallisuus on edelleen ykkösasia.

  • Mc

    Vastaa

    Älkää nyt jumalauta pilatko hienoa ja arvokasta tapahtumaa aloittamalla jauhamaan paskaa myrkkypiikeistä tai korovastaisuudestanne yleensäkään. Unohtakaa edes yhdeksi päiväksi salaliittonne ja kunnioittakaa tapahtumaa ilman koronasta lässyttämistä. Ihan sama onko rokotettu tai ei, kulkie ja sen tarkoitus on prioriteetti numero yksi joten, tehdään hieno tapahtuma niin kuin aiemminkin.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi