Helsingin yliopisto kehitti halvan koronarokotteen – Marin valitsi huippukalliin ulkomaisen vaihtoehdon

Suuret lääkeyhtiöt rikastuvat patenttien ja tuotteidensa keinotekoisten korkeiden hintojen avulla.

Pääkirjoitukset

Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä puhuttanut Jacobin-julkaisun laaja artikkeli siitä, kuinka Sanna Marinin hallitus päätti rahoittaa ulkomaalaisia lääkemonopoleja, vaikka Helsingin yliopisto kehitti jo viime keväänä oman halvan koronarokotteen.

Tapaus on selkeä osoitus siitä, ettei kansallinen rokotusohjelma pyri pelastamaan ihmishenkiä saati säästämään veronmaksajien rahoja. Sen sijaan Marinin koronapolitiikalla on kaksi luonteeltaan huomattavasti synkempää tavoitetta: Lisätä ulkomaisen rahaeliitin valtaa sekä tehdä Suomesta poliisivaltio, jossa kansan liikkumista säännellään ja valvotaan herkeämättä.

Artikkelin mukaan ”Suomella oli patenttivapaa koronarokote valmiina jo yhdeksän kuukautta sitten – mutta silti päätimme ostaa rokotteen ulkomaalaisilta lääkemonopoleilta”. Suomen hallitus päätti toisin sanoen, että koronapolitiikkaa tulee tehdä ulkomaalaisten suuryhtiöiden voitontekoperiaatetta syleillen.

Ei tukea suomalaistutkijoille

Lehti haastatteli muun muassa Helsingin yliopiston virologian osaston johtajaa Kalle Sakselaa, joka osallistui suomalaisen patenttivapaan ja halvan rokotteen kehittämiseen. Hän kertoo olleensa kollegoidensa kanssa viime vuonna varmoja siitä, että Marinin hallitus tukisi projektia, joka olisi tullut valtiolle huomattavasti halvemmaksi kuin rokotteiden hankkiminen esimerkiksi Pfizeriltä kuukausia myöhemmin. Suomen eturivin tieteilijöistä koostunut tutkijaryhmä kuitenkin erehtyi pahemman kerran, sillä Marin ei tahtonut rahoittaa hanketta sentilläkään.

Suuret lääkeyhtiöt rikastuvat patenttien ja tuotteidensa keinotekoisten korkeiden hintojen avulla. Sakselan tutkijaryhmän patenttivapaa vaihtoehto olisi tullut valtioille monin verroin halvemmaksi myös siksi, että heidän rokotteensa säilömis- ja kuljetuskulut olivat huomattavasti matalammat kuin suurten lääkemonopolien rokotteiden vastaavat kulut.

Lääkeyhtiöt ja niiden omistajat (suuret pankit ja rahastot) ovat länsimaissa erittäin voimakkaita lobbaajia. Lääkeyhtiöt toisin sanoen lahjovat poliitikkoja, jotta lainsäätäjät suosivat niiden keinotekoisen kalliita tuotteita sen sijaan, että valtiot rahoittaisivat julkisia ja patenttivapaita lääkkeiden kehityshankkeita. Koska Pfizer, Moderna ja AstraZeneca lahjovat jatkuvasti Marinin tosiasiallisia esimiehiä Euroopan unionissa, pääministeri linjasi, että koronapolitiikan avaimet annetaan rikkaiden ulkomaalaisten riistäjien käsiin.

Veronmaksajia huijataan kolmeen otteeseen

Jacobin muistuttaa, että tilanne on ”erityisen absurdi” siksi, että ulkomaalaiset lääkeyhtiöt ovat saaneet veronmaksajien rahoitusta koronarokotteiden tutkimus- ja kehitystyöhön. Tämän jälkeen ne ovat myyneet veronmaksajien rahoittamat rokotteet takaisin veronmaksajille ylihintaan. Lisäksi valtiot ovat luvanneet ottaa vastuun koronarokotteiden mahdollisista haitallisista sivuvaikutuksista, jotka voivat aiheuttaa massiivisia vahingonkorvaus- ja oikeudenkäyntikuluja.

Toisin sanoen Marinin ”vasemmistolainen” hallitus lahjoittaa valtavia summia kansalaisten rahaa ulkomaalaisille rahaelitisteille, vaikka hankkeelle olisi halpa ja korruptiovapaa kotimainen vaihtoehto.

Tämä vahvistaa näkemystämme siitä, että koko korona- ja rokotekriisi on vain savuverho, jonka takana globalistinen eliitti tuhoaa Suomen ja muiden kansallisvaltioiden taloudellista ja poliittista itsenäisyyttä.

Lähde: Jacobin

Hallitus Helsingin yliopisto Hyvinvointi Koronavirus Koronkiskonta Korruptio Kotimaa Lääketeollisuus Lobbaus Pääkirjoitukset Poliittiset viholliset Politiikka Rokotteet Sanna Marin Taloudellinen riisto Talous Teknologia Terveys Vasemmisto Yhteiskunta

Keskustelu

25 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Otsoni ja klooridioksidi

    Vastaa

    Vieläkin halvempi ”rokote” vaihtoehto olisi ollut ja on otsoni injektio suoraan laskimoon. Otsonia ei voi patentoida joten sillä ei voi rikastua. Se tehostaa immuniteettia kaikkia mahdollisia tauteja vastaan.

    http://www.otsonoituoliivioljy.fi/2020/04/otsoni-ja-otsonoidut-tuotteet.html

    Tai toinen on klooridioksidi joka tunnetaan kauppanimellä MMS tai CDS. Saksalainen biofysiikan tutkija Andreas Kalcker on kehitellyt protokollia sen käyttöön:

    https://andreaskalcker.com/en/

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Eipä tuo nyt yllätyksenä tule koska tiedossa on että S.M:n olemisen tarkoitus on vahingoittaa Suomen kansallisvaltiota sen minkä ehtii. Kyseessähän on internationaaliin kommunismiin uskova otus joka omien sanojensa mukaan liittyi omasta näkökulmastaan maltilliseen SDP:hen ainoastaan sen suomien valtaankiipimismahdollisuuksien vuoksi, ja joita mahdollisuuksia pienpuolueet paskemmistoliitto tai ajoittain puoluerekisterissä häälyvä SKP eivät olisi voineet suoda.

  • Vähän lisää faktaa kehiin

    Vastaa

    Korjauksena tai lisäyksenä puutteelliseen uutiseen: kyseinen rokote ei ole pelkästään Helsingin yliopiston kehittämä, vaan myös yhtälailla ellei enemmänkin Itä-Suomen yliopiston.
    Rokotteelle olisi myös jo tuotantolinjat valmiina Finvectorilla Kuopiossa, jos sille saisi vain myyntiluvan. Ei olisi enää paljosta kiinni.

  • Blut und Ehre

    Vastaa

    Rokotetut voisi pakottaa kantamaan hihanauhoja, jotta tunnistaisimme heidät väkijoukosta. Ehdottamassani mallissa on kaksi rokoteneulaa ristikkäin taitettuna valkoisessa huomioympyrässä verenpunaisella taustalla.

  • sotatila

    Vastaa

    Eikö Suomen eduskunnasta löydy lainsäätäjiä jotka vaativat pääministeri Marinin hallitusta Valtakunnan oikeuteen?

    Perustuslakia on varmasti rikottu räikeällä tavalla ja rikotaan tälläkin hetkellä.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Perustuslailla pyyhittiin persettä jo kun suomineito huorattiin EU:lle, ja on pyyhitty säännöllisesti siitä lähtien.

      • Ahti

        Vastaa

        No ovat ilmeisesti Diplomaattisen koskemattomuus suojan turvassa. Niinhän Katainen teki myös Eu komissaarin virassa. Ovat lain yläpuolella, siksi eivät joudu vastuuseen mistään.

  • ms

    Vastaa

    Nämä uuskommunistit ovat pahimman luokan kapitalisteja ja finanssi-hyeenoiden uskollisia kätyreitä ja tukijoita.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Toimivat yhteistyössä kapitalistien kanssa siihen asti kunnes maailmassa on vain muutama monopoliyritys joka hoitaa kaikkien ihmisten elämien kaikki osa-alueet aina kulutuksen- liikkumisen- ja mielipiteiden seurantaa ja valvontaa myöten jolloin ei enää lopulta ole eroa sillä onko järjestelmä nimitykseltään mikä. Totalitaarinen marxismi voi toteutua myös tätä kautta. Teos ”Pääoma”:ssa tämäkin skenaario on kuvailtu. Nythän jo valmistellaan ja testaillaan perusoikeuksien hävittämiseen soveltuvia menetelmiä ja lakipolkuja sitten ajallaan sujuvammin käytettäviksi.

  • Äärinormaali

    Vastaa

    Tästä oli juttua valtamediassa jo viime vuoden huhtikuussa, lähes vuosi sitten. Ei näköjään pitkässä juoksussa kiinnostanut. Se puhuu minusta vahvasti sen puolesta, että joku agenda tässä on takana. Lisäksi löysin juttua influenssasumutteesta jo vuodelta 2012. Ajatella, jos tämäkin sumute olisi samaa osastoa ja tekniikkaa, suhtautuminenkin siihen voisi olla suopeampaa. Mutta jostain syystä sinunkin kehoosi pitää heidän päästä pistämään ”uutta tekniikkaa”. Vanhat konstit eivät kelpaa. Se on epäilyttävää.

    • Äärinormaali

      Vastaa

      Muuten, se syy sille, että oma tuotanto ei kiinnosta, johtunee siitä, että tämä kotimainen rokotetuottaja ei ole kiinalaisten taskussa.

  • sotatila

    Vastaa

    Suomi on muutettu Marinin kaltaiseksi ilmeeksi; syrjäisen maan tyhjä, lasittunut katse kohti totalitarismia ja tyhjyyttä

    Orwellimainen painajainen jossa Marinin naiskaarti terrorisoi ihmisiä jotka vain haluavat elää ja olla rauhassa.

    Valheellisen kulissin takana on globalistien maksetut naiset jotka vihan ja katkeruuden kyllästäminä valitsevat uhreikseen heidän järjestelmälleen sopimattomia ihmisolentoja. Iisalmelainen yrittäjä on viimeisin uhri mutta ei taatusti viimeinen.

    Korona juntta ei epäröi käyttää väkivaltaa ja kidutusta jotta Marinin naiskaarti saisi tyydytystä. Pride kulkueet ja sateenkaariliput vaihtuvat käden käänteessä salakavalasti panssareihin ja poliisivaltioon.

    • Sneikki

      Vastaa

      Sä oot niin oikeassa tässä sun kommentissa.
      Marin on täysin vallan sokaisema zombi.
      Sitä ei kiinnosta pätkääkään Suomalaisten hyvinvointi.
      Käskyt tulee ”ylhäältä”,
      mitä tää vallanhimoinen
      Ku..p… noudattaa kirjaimellisesti.
      Onhan Suomi EU:N mallioppilas,siitä tää maanpetturi Pm. haluaa pitää kiinni että näin ois myös jatkossa.

  • juha.

    Vastaa

    Marinin hallitus on sairasmielisten ja kieroutuneiden akkojen täyttämä politbyroo, joka on kaiken Suomi vihamielisyyden huippu! Vain osaamaton, kokematon ja näin epävarmaa politiikkaa harjoittava hallitus tuhoaa maan riuduttaen sen kuoliaaksi kuin anoreksisen teinitytön

  • Psykopaatin katse

    Vastaa

    Ei tarvitse kun katsoa sen ”muovista naamaa”. Sillä on aina sama ilme namalla. Sellaista ilmettä sanotaan ”psykopaatiksi”.

  • Klaus

    Vastaa

    Kestäkää nyt vielä tovi tätä hulluutta, tulee päivä kun nämä maanpetturit vastaa tekemisistään oikeuden edessä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tämä hallitus pitää saada nurin kaikkien muidenkin syiden takia.

  • Väinö Kukkonen

    Vastaa

    Tämä hallitus pitää saada nurin kaikkien muidenkin syiden takia.

  • Kyllästynyt

    Vastaa

    Näin se kelkka kääntyy. Marinin kirjoituksia kymmenen vuoden takaa:
    ”Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat. Mutta kuka oikein hyötyi possujen kärsillä ja saparoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?
    Rokotevalmistajat saivat yksin Suomelta 100 miljoonaa euroa paksumman lompakon rokotteista, joiden vaikuttavuudesta terveyden laatuun ja tilaan on heikosti näyttöä. Euroopan tasolla possurokotekustannukset kipuavat miljardeihin. Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta. Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa.”

    Linkki blogiin: https://www.sannamarin.net/blogi/2010/08/10/34342/

  • Benjamin Kivilohkare

    Vastaa

    SANNA MARIN ON ISÄNMAAN PETTÄJÄ
    Sanna Marin on ensimmäisiä, jotka asetetaan syytteeseen isänmaan pettämisestä, kun vallankumous tapahtuu Suomessa. Sanna Marin hylkäsi Helsingin yliopiston kehittämän halvan rokotteen, jonka se kehitti muutamassa kuukaudessa, ja hyväksyi ulkomaisen kalliin rokotteen, jonka turvallisuudesta ei ole mitään takeita. Sanna Marin ottaa muissakin suhteissa määräyksiä kansainvälisiltä voimilta, jotka hallitsevat THL:ää WHO:n kautta, joka on täysin kansainvälisen eliitin ja Siionin Viisaiden hallinnassa. WHO:lta tulevat typerät maskisuositukset, sulkutilamääräykset ym., joilla ei ole minkäänlaisia tieteellisiä perusteita. Päinvastoin, esim. maskit ovat selvästi terveydelle vaarallisia etenkin lapsilla aiheuttaen aivovaurioita. Sulkutilat eivät estä virusten leviämistä. Kaiken muun lisäksi Sanna Marin hyväksyy valheellisen ja kalliin RT-PCR-testin maksimaalisen käytön, jonka kustannukset ovat esim. tälle vuodelle 1,4 miljardia (sic!) euroa. RT-PCR-testi antaa vääriä positiivisia tuloksia, vaikka mistä, ja niin ”brittimuunnokset” sun muut huijaukset esitetään koronaviruksina, vaikka todennäköisesti on kyseessä aivan muu virus; koronaepidemia meni ohi viime kesänä. Kun RT-PCR-testi tutkitaan tieteellisesti, havaitaan vuosisadan petos. Mutta Sanna Marinilla on hallussaan valtamedia ja nyt hän vielä keskittää tiedottamisen koronasta valtioneuvostolle eli sananvapaus yhä kaventuu. Koska uskon vallankumouksen voittoon koronahuijauksessa näen jo sieluni silmillä Sanna Marinin siinä, missä muutkin isänmaan petturit: hirsipuussa. ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    Benjamin Kivilohkare

  • Jep

    Vastaa

    Ennemmin helvetti jäätyy, ku marin”maailman vanhin ammatti” häpee…

  • Olavi Laakkonen

    Vastaa

    Että sillee, mutta näinhän Marinin hallitus on toiminut, koko ajan rahaa jaetaan ulkomaille jos johonkin kissan ristiäisiin, veroja nostetaan ja lisää velkaa otetaan, että ollaan EU:N malli oppilas, elikkä ihan sama miten oma kansa voi tärkeintä on että ei olla änkyröitä, Saksan ja Ranskan ajamalle politiikalle.
    Näin on myös rokotus ohjelmassa ei uskalleta olla EU:N politiikkaa vastaan ja en ymmärrä keskusta myötäilee tätä politiikkaa, missä on Suomen etu? 🇫🇮

  • Senjo Riitta

    Vastaa

    https://www.thetimes.co.uk/article/who-chief-tedros-adhanom-ghebreyesus-may-face-genocide-charges-2fbfz7sff

    Tämmöistä porukkaa WHOssa, mitä ylipäätään pitäisi tapahtua että ihmiset tajuaisivat tämän huijauksen?

  • Petteri

    Vastaa

    Olen Benjamin Kivilohkareen kanssa ensimmäisen lauseen verran samaa mieltä, jos ihan noin kovasti sanoen sitäkään. Sanoisin muutaman asian hieman muunnellen. EN ole moniasiantuntija, niinkin ei B.K ilmeisesti myöskään.
    Sen verran olen 55 vuoden aikana oppinut, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää tai tuntuu. Siksipä lopetankin insinööripuheeni tähän.

  • Petteri Hirvonen

    Vastaa

    Olen Benjamin Kivilohkareen kanssa ensimmäisen lauseen verran samaa mieltä, jos ihan noin kovasti sanoen sitäkään. Sanoisin muutaman asian hieman muunnellen. EN ole moniasiantuntija, niinkin ei B.K ilmeisesti myöskään.
    Sen verran olen 55 vuoden aikana oppinut, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää tai tuntuu. Siksipä lopetankin insinööripuheeni tähän.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi