Terveysfasismia… Vai kommunismia?

Annan kansallisradikaalina muutaman käytännön esimerkin siitä, miten kyse ei ole fasismista vaan jostain aivan muusta.

Kolumnit

Viime aikoina sattuneista syistä kasvanut koronadiktatuuria vastustava kansanliike on ollut yhä enemmän esillä mielenosoitusten, tempaustensa ja mediatiedottamisen kautta. Kyse ei ole mistään varsinaisesti organisoituneesta ryhmästä, vaan joukosta huolestuneita kansalaisia, jotka toimivat resurssiensa puitteissa.

Kansanliike on hyvä asia ja tuen sitä täysin. Kuten kaikissa kansanliikkeissä, mahtuu joukkoon sekalainen sakki. Välillä näkee ja kuulee iskulauseita, joissa vastustetaan ”terveysfasismia.” Siis mitä, ovatko koronarokotelobbarit fasismin asialla?!

Ei, eivät ne ole. Annan kansallisradikaalina (siis joidenkin tulkinnan mukaan fasistina) muutaman käytännön esimerkin siitä, miten kyse ei ole fasismista vaan jostain aivan muusta.

”Koronalla” kerrotaan olevan monia tarkoituksia: sen sanotaan mm. olevan keino kansanmurhata ihmiset tappamalla suoraan muutaman vuoden viiveellä tai steriloimalla nämä rokotteiden avulla. En tiedä, pitääkö tämä paikkaansa, mutta tiedän, ettei kansallismieliset (eli fasistit) tällaista tahtoisi. Jos haluamme kansamme kasvavan ja voivan hyvin, olisi epäloogista haluta tappaa nämä.

”Koronan” varjolla tuhotaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä sekä kokonaisia aloja rajoittamalla näiden toimintaa. Etenkin ravintola-ala on kokenut kovia, mutta niin on moni muukin ala. Tämä tarkoittaa ketjureaktiota esimerkiksi pankkilainojen maksukyvyttömyyden suhteen, millä tulee olemaan valtavia seurauksia. Myös suurten firmojen monopoli vahvistuu entisestään.

Kansallismieliset (eli fasistit) eivät tahdo tuhota keskiluokkaa, ihmisten yritystoimintaa tai työpaikkoja, sillä se heikentää kansaa fyysisesti ja henkisesti, mikä on ristiriidassa sen tavoitteen kanssa, että oma kansa voi mahdollisimman hyvin. Yritysten tuhoaminen ei myöskään ole kansallissosialismin piirre sosialismi-termistä huolimatta, sillä PK-yritysten toiminta on kansallissosialistisessa talousopissa hyväksyttyä (toisin kuin siinä sosialismin mallissa, joka oli esimerkiksi Neuvostoliitossa käytössä).

”Koronan” varjolla kielletään urheilu ja itsensä kehittäminen. Tämä on täysin ristiriidassa fasismin kanssa. Jopa politisoituneimmat ”fasismitutkijat” ovat osanneet aina kertoa, että fasismiin kuuluu ihmisten kehittäminen vahvemmiksi ja voimakkaammiksi ihmisiksi. Urheilun kieltäminen sulkemalla salit ei mene oikein yks-yhteen tämän tavoitteen kanssa.

Myöskään se, että vaihtoehdoksi tarjoaan ihmisen omaa immuniteettia tuhoavaa piikkiä, jonka sivuoireita hoidetaan (tai ”hoidetaan”) lisäpiikeillä ja napeilla, ei mene oikein yhteen sen kanssa, että halutaan ihmiskehosta mahdollisimman vahva.

”Koronan” varjolla ihmiset eristetään omista perheistään. Nuorempia pelotellaan, että he voivat tappaa isovanhempansa, mikäli tapaavat näitä ja vievät heille viruksen. Tämä on aika voimakkaassa ristiriidassa kansallismielisyyteen (eli fasismiin) olennaisesti kuuluvien konservatiivisten perhearvojen kanssa.

Eristykset myös aiheuttavat masennusta ja mielenterveysongelmia etenkin nuorille, mikä edelleen heikentää sekä kansaa että valtiota. Miksi kansallismielinen (eli fasisti) tahtoisi tehdä näin?

Rokotteet aiheuttavat hyvin paljon selvästi nähtävillä olevia ja helposti todennettava sivuoireita, mikä ei ole edes mikään kiistan asia, sillä jopa rokotekauppiaat avoimesti myöntävät asian. Mikäli tarkoitus on edelleen kansallismielinen (eli fasistinen), on oman maan kansalaisten terveydentilan tietoinen heikentäminen täysin ristiriidassa fasististen tavoitteiden kanssa.

Edes vaikka hyväksyisimme historian kirjat sellaisenaan ja hyväksyisimme fasistien ja ”natsien” haluavan murhata ihmisryhmiä, ei se kohdistuisi satunnaisesti omiin kansalaisiin, vaan nimenomaan tiettyihin ryhmiin. (Korostan edelleen, että tämä on hallitsevan osapuolen kirjoittamien historian kirjojen tulkinta aiheesta.) Koronafasismi ei siis edelleenkään kuulosta loogiselta.

Luultavasti fasismi-termille on kaksi syytä: tietämättömyys ja aivopesu. Toisaalta etenkin vasemmistohallituksen syyttäminen fasistiseksi on halpaa ”servailua”. Toisaalta koko ihmiselämän jatkunut tahallinen historian uudelleentulkitseminen joka tuutista aiheuttaa helposti väärin ymmärryksiä. Lisäksi koronadiktatuuria kritisoivissa piireissä on myös mukana vasemmistolaisiksi miellettyjä hippejä, joille fasismi on kaiken pahan alku ja juuri.

Mikä sitten kuulostaisi loogisemmalta termiltä, mikäli käytämme lähihistoriallisten aatteiden termistöä?

Mikä malli haluaa tuhota yritykset ja alistaa kaiken yritystoiminnan valtiolle (eli eliitille)? Minkä aatteen nimissä on murhattu tietoisesti kymmeniä miljoonia oman maan kansalaisia milloin minkäkin tekosyyn perusteella? Minkä aatteen alla toimivissa valtioissa käytetään sosiaalista pistejärjestelmää ja estetään sen perusteella esimerkiksi liikkumista? Mikä aate yritti jo viime vuosisadalla kirjaimellisesti vallata koko maailman yhden maailmanhallituksen alle?

Pinnistä, pinnistä, kyllä se sieltä tulee. Aivan. Kommunismin nimissä. Ero tulevaan on ainoastaan siinä, ettei hallitsijana ole varsinainen valtio, vaan bisneseliitti, jolla on enemmän valtaa kuin valtioilla. Se on siis käytännössä kommunismi 2.0. Fasismin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Lopuksi…

Lopuksi voisin tuoda hieman ”fasistista” faktaa lukijoille. Tarkastin hyvin helpolla googlauksella asiat, joten sinäkin voit asiaa epäillessäsi tehdä saman tarkistuksen.

Pfizerin toimitusjohtaja Albert Bourla on juutalainen.

AstraZenecan toimitusjohtaja Pascal Soriot on juutalainen.

Johnson & Johnsonin toimitusjohtaja Alex Gorsky on juutalainen.

Mitä samaa näillä lääkeyhtiöiden toimitusjohtajilla ja kommunistisen ideologian kehittäneellä Karl Marxilla sekä bolsevistisen vallankumouksen rahoittajilla, johtajilla ja Neuvostoliiton ensimmäisen hallituksen edustuksen lähes 80% osuudella oli?

Jotain sellaista, mitä ”natsit” ja fasistit tuskin hyväksyisivät…

Joka tapauksessa: pienestä nyt selvitetystä yksityiskohdasta huolimatta koronadiktatuurin vastainen kamppailu jatkuu!

Aktivismi Fasismi Filosofia Historia Hyvinvointi Juutalaisomisteiset pankit Kapitalismi Kolumnit Kommunismi Koronarajoitukset Koronavirus Kotimaa Lääketeollisuus Perhe Perhearvot Perheyritykset Pfizer Pienyritykset Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rikos Rotu Sionismi Taloudellinen riisto Talous Teknologia Tiede & luonto Valeoppositio Yrittäjyys

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Sosialisteja ei kiinnosta talous ja realismi vaan valta ja omat ideologiansa. Tasa-arvo on niistä tuhoisin. Joka mahdollistaa vapaan maahanmuuton ja tuomiot raastuvassa.

  • Totuudentorvi

    Vastaa

    Typerin sepustus koskaan… kommunismia ei ole suuryritysten monopolit, kuten pziferit… kyllä se on korporatismia, ja pakotettuna fasismia. Natsi-saksassa oli myös terveyspassit ja ihmisten eristäminen, jaottelu meihin ja heihin. Terveysfasismia tämä on.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Katsohan minkälaista sosiaalista pisteytysjärjestelmää ovat ajamassa sisään, tuo on suoraa kommunismia.
      Fasistit EI kannata sitä, että omaa kansaa alistetaan ja halutaan systemaattisesti tuhota yhteiskuntaa.

    • Nimetön

      Vastaa

      Kommunismin tarkoitus ei ole vahva valtio, vaan vahva eliitti, joka pitää loppuja orjanaan. 1900-luvulla asia vain esitettiin toisin. 

      Nyt eliitti pyrkii hallitsemaan orjiaan toisin keinoin mutta sama lopputulos mielessään. 

      Koronan viimeinen mutaatio on kommunismi 2.0.

    • Hmmm

      Vastaa

      Onko siis todella niin, että kyseessä on typerin sepustus koskaan? Eikä pelkästään sinun itsesi lukemistasi vaan kaikista maailman sepustuksista ikinä?

      Et voi väittää, etteikö se olisi kivenkovan osaamisen takana oleva saavutus.

    • Plääh

      Vastaa

      Suuryritysten monopolit ovat nimenomaan kommunismia. Fasismi oli pienten ja keskisuurten yrittäjien puolela ja nimenomaan vastareaktiona kv. pörssipääomalle ja kv. rahaeliitille ym. Juutalainen kapitalismi ja kommunismi olivat ja ovat melkko identtisiä kaksosia.

      Valeoppositiot (vasemmisto ja konservatiiviset foliohatut ym.) on petkutettu sanalla korporaatio. Se voi tarkoittaa millaista yritystä tahansa. Italiassa sana fasismin syntyaikoina tarkoitti ammattikuntaa, eräänlaista kiltaa. Alunperin fasismi liittyi ammattiliittoihinkin. Korporatismeja on montaa sorttia. Valeoppositio huutaa fasismia, koska se on juuri valeoppositio eli kommunistien luomus. Vasemmisto on aina ollut valeoppositio, jota ohjaa maailman rikkain eliitti. Kyllä tämä nykyinen globalistieliitti ja sen metkut ovat nimenbomaan puhdasta kommunismia. Fasismi on sille kauhistus ja tuholistalla. Siksi se tuhottiinkin ja on nyt kaiellettyä. Tietenkin fasismi on kaiken pahan alku ja juuri eliitin narreille, joita siis selkeästi vedellään naruista kuin nukkea. Joka kritisoi fasismia, on eliitin asialla. Täysin uunotettu ja aivopesty tapaus, jota juutalaisten täysin hallitsemat informaatiovirrat ovat monopolina muokanneet koko eliniän.

      Terveyspasseja on joka lähtöön historiassa. Totta kai maailmassa on kansakuntia ja ne vat ”meitä ja heitä”. Vain kommunismi pyrkii saamaan ihmiset samaksi mössöksi. Natsit eristivät vain valtiolle uhkaavat tapaukset ja rikolliset. Tietenkin eri luku on se, että juutalaiset karkotettiin tykkänään

  • Nationalisti

    Vastaa

    Erittäin hyvä ja asioita aukaiseva kirjoitus.
    Olen itsekin sanonut monesti, että tämä meininki on kaukana fasismista, tämä on suoranaista kommunismia ja (((heidän))) tavoitteena on rakentaa kommunistinen valvontayhteiskunta.

    On hienoa, että ihmisiä on mukana tätä koronadiktatuuria vastustavassa kansanliikkeessä, mutta ensin kannattaisi tiedostaa mitä on fasismi ja mitä se ei ole, moni on todella pihalla tästä aiheesta.
    Jopa ainakin yksi VKK-puolueeseen kuuluva on ulissut jostain ”fasismista”, tuollainen tietämättömyys vie uskottavuutta hyvin paljon pois.

  • Simo Hovari

    Vastaa

    Minun käsittääkseni Hitlerin Saksassa ei oltu mitenkään rokotevastaisia. Se että juutalaiset johtavat länsimaiden lääketeollisuutta on outoa. Mutta toisaalta, nehän ovat mukana johtamassa mitä tahansa globaalia teollisuudenalaa.

    • Jarkko

      Vastaa

      Voi olla, että 1930-luvun rokotteet oli erilaisia kuin vaikkapa mRNA-rokotteen. Mutta eihän se edes ole kirjoituksen pointti.

      Pointti on, että omaa kansaansa rakastavat valtiot eivät antaisi valtaa firmoille, joiden tuotteet heikentävät kansaa. Mikäli Saksassa siis olisi oltu rokoteuskovaisia ja sitten havaittu, että nämähän ovat vedätystä, olisi asialle tehty jotain. Toista se on vaikkapa Suomessa, jossa valtio vihaa kansaa. Saksassa myös panostettiin paljon luonnonmukaisten hoitomuotojen tutkimiseen, mitä ”jostain syystä” ei valtioiden toimesta tänä päivänä tehdä.

    • Neue Deutsche Heilkunde

      Vastaa

      Kyllä siellä ‑30 luvun Saksassa oltiin aika lääke ja rokotekriittisiä ja juuri siksi perustettiin Neue Deutsche Heilkunde tutkimusohjelma valtiorahoitteisesti. Sen avulla pyrittiin saamaan kokonaisvaltaiset hoidot kuten homeopatia, otsoniterapia, yrtit ja vastaavat valtavirtaiseksi jälleen sen jälkeen kun Rockefellerit ja muut juutalaistahot olivat korruptoineet lääketeollisuuden ja saaneet sen avulla jyrättyä kaikki traditionaaliset ja luonnonmukaiset hoidot marginaaliseen asemaan. Oli myös Hessin mukaan nimetty sairaala jossa käytettiin luontaismenetelmiä, homeopatiaa jne.

  • Plääh

    Vastaa

    Ei missään ole oltu. Mutta natseit eivät myrkyttäneet ihmisiä rokotteilla, vaan pyrkivät aidosti estämään tauteja niillä. Kuten ennen ainakin kaikki kuvittekivat asioiden olleen muuallakin

  • Aappa

    Vastaa

    Kysymys on myös symboliikasta ja käsitteistä, jotka voivat tarkoittaa erilaisia tai vastakohtaisia asioita eri ihmisille – tässä yhteydessä on nähtävissä aikamoista pakottamista yms. joka tapauksessa

  • PeterOfPan

    Vastaa

    Fasismin määrittelystä voi saada aikaiseksi ison riidan, kun sillä ei ole selvärajaista määritystä. 

    Ylläolevassa kirjoituksessa on yllättävä veto vetää yhtäläisyysmerkki kansallismielisyyden ja fasismin välille. Omassa kielenkätössäni fasismissa tulee mukaan muutakin, kuten yksilön alistaminen valtiolle ja valtion ja suuryritysten liitto itse kansaa vastaan. Bennito Mussolini:

    ”Fascism should more appropriately be called Corporatism because it is a merger of state and corporate power.”

    ja tässä ”corporate power” ei taida todellakaan viitata mihinkään yhden ravintolan yrityksiin vaan pikemmin jätteihin kuten I.G. Farben tai Google.

    Samaisen Mussolinin aatoksissa yksilö on alisteinen valtiolle:

    ”The keystone of the Fascist doctrine is its conception of the State, of its essence, its functions, and its aims. For Fascism the State is absolute, individuals and groups relative.”

    Tämä ajatus yhdessä edellisen kanssa mahdolistaisi esim. nykyisin esillepuskevat pakkorokotukset, joista on kansalaisille arvaamatonta haittaa, jos vain valtion ja suuryritysten edustajat ovat jotenkin tulleet siihen tulokseen että heille on tästä etua. 

    Muutoinkin fasismilla ja kommunismilla on tiettyjä samankaltaisuuksiaa ja nähdäkseni erimiellisyys muodostuu pikemminkin siitä mikä joukkio on vallankahvassa … tai tarkemmin ajatellen ei välttämättä ei ehdä siitäkään — oletteko tutustuneet Anthony C. Sutton:in teoksiin:

    Wall Street and the Rise of Hitler

    Wall Street and the Bolshevik Revolution: The Remarkable True Story of the American Capitalists Who Financed the Russian Communists 

    Jos nämä pitävät kutinsa, niin Wall Streetin kapitalisteja löyty sekä Hitlerin että Venäjän Bolsevikkien taustajoukoista. Heitä ei nähtävästi haitannut tuolloin oliko systeemi fasismi vai kommunismi, sillä heidän etunsa olivat jollain tapaa turvattu?

    • Plääh

      Vastaa

      Ei pidä kutiaan. Sutton valehtelee silmät päästään Hitlerin osalta

  • Reiska

    Vastaa

    Kerrankin kirjoittaja, joka rehellisesti myöntää olevansa fasisti, eikä piiloudu uuskielisten korviketermien taakse. Siitä minä pidän. Kuten arvostettu valtakunnanjohtajamme (kunnioitettu olkoon hänen muistonsa) Pekka Siitoin aikoinaan sanoi: ”Minä olen perkeleen kova sadisti, rasisti ja fasisti”. Kun valitaan fasismin tunnuksen, liktorien vitsakimpun (fasces) tie, ollaan oikealla tiellä. Kimppu vitsoja on itsessään hauras, mutta sen sisälle on piilotettu kirveen voima. Avanti!

  • Hannu Rainesto

    Vastaa

    Täyttä puppua, liian paljon sanottavaa, että viitsin.. Terveysfasismi on totalitarismia, hallinnon pakkovaltaa, mutta myös terveyden hoitamista.
    Kommunismin kanssa ei tässä nyt ole kyse mistään, turhaa huutelua aiheesta, jota huutelijat eivät tunne eivät käsitä!

    • Nationalisti

      Vastaa

      Oliko sinulla myös jotain sanottavaa?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi