Yle: Valtion velkakierre ei ongelma, koska poliitikot mestarisijoittajia

Jos uskomme Yleisradioon, voi Sanna Marin muuttaa neljän miljardin EU-jäsenyystappiot yhdeksän miljardin voitoiksi Suomen kannalta.

Kolumnit

Yleisradio on viime vuosina kummastuttanut toinen toistaan tökerömmillä kolumnistivalinnoillaan. Kuin alleviivatakseen poliittisia vääristymiään Yle palkkasi hiljattain suomalaisten veronmaksajien piikkiin kolumnistejaan valikoimaan pornotähti ja kulttuurimarxisti Raakel Liekin.

Liekin suosiman epämääräisen feministikavalkadin ohella kolumnistikaartiin kuuluu myös kourallinen vanhan koulukunnan ”setiä”, joiden poliittinen ymmärrys painii kuitenkin samassa sarjassa 20-vuotiaiden kehopositiivisuusaktivistien, vasemmistoliiton kunnallistason vilttiketjuväen sekä somalikommunistien tuottaman ”yhteiskunnallisen analyysin” kanssa.

Eräs ”setäosastoon” kuuluva Yle-kolumnisti on Kari Enqvist, joka päätti tänään valistaa suomalaisia valtionvelasta, EU:n elvytysrahastosta sekä sijoittamisesta. Rehellisyyden nimissä Enqvist myöntää heti alussa, ettei ymmärrä lainkaan mistä kirjoittaa. ”Valtionvelka on kuin kvanttifysiikka. Joka väittää ymmärtävänsä sen paljastaa, ettei ymmärrä sitä”, kolumnisti toteaa.

Vannoutuneena globalistina Enqvist on närkästynyt siitä, että monet suomalaiset ovat vastustaneet yhteistä EU-velkaa, johon Sanna Marinin hallitus sitoutui tänä vuonna. Valtionvelan ohella suomalaisten taakkana on nyt yhteinen EU-velka, jolla rahoitetaan unionin ”elpymisrahastoa”. Mikäli esimerkiksi Italia jättää maksamatta oman osuutensa EU-velasta, siirtyy Italian taakka Suomen kaltaisille tunnollisille lainanlyhentäjille.

Suomelta riittää rahaa ulkomaalaisillekin?

”Euroopan elvytysrahastosta puhuttaessa kuuluu ääniä, jotka julistavat meidät EUn hölmöläisiksi. Oman alkeellisen laskuoppinsa huumassa nämä räyhähenget virnuilevat: Suomi maksaa seitsemän miljardia ja saa kolme. Onpas hyvä diili! No itse asiassa se voi olla hyvä diili”, Enqvist väittää.

Kolumnistin mukaan on siis ”alkeellista” ajatella, että seitsemän miljardin menot suhteessa kolmen miljardin tuloihin olisi Suomelle tuhoisaa. Seuraavaksi Enqvist perusteleekin, miksi Suomella on varaa lahjoittaa miljardikaupalla euroja ulkomaille. Inspiraation taloustieteeseensä hän ammentaa suoraan Raamatusta:

”Luukkaan evankeliumissa hyvä kuningas Velka antaa palvelijoilleen kullekin kultarahan ja matkustaa sitten pois. Palattuaan kuningas kysyy: mitenkäs rahat? Ensimmäinen vastaa: ’Herra, antamasi kultaraha on tuottanut kymmenen lisää.’

Mutta toinen sanoo: ’Herra, tässä on antamasi kultaraha. Olen säilyttänyt sitä liinaan käärittynä. Minä pelkäsin sinua, koska olet armoton mies.’ Sinä kelvoton tyyppi, kuningas huutaa. Mikset vienyt rahaani pankkiin, niin että olisin palattuani voinut nostaa sen korkoineen?

Oletetaan siis, että kuningas EU antaa minulle kolme rahaa. Otan vaarin Raamatusta. En kääri niitä liinaan. En tuhlaa niitä mallasjuomiin vaan sijoitan ne. Sanokaamme esimerkin vuoksi, että saan viiden prosentin vuotuisen koron.

Voin laskea, että kolmenkymmenen vuoden kuluttua, kun minun pitää maksaa EUlle seitsemän rahaa, kolme rahaani on muuttunut kolmeksitoista. Olen siis tehnyt puhdasta voittoa kuusi rahaa. Olipas hyvä diili! huudahdan iloisena.

Enqvistin talousoppi

Enqvist olisi voinut säästää yleisön pitkältä jaarittelulta ja tiivistää sanomansa ytimekkääksi: Suomi voi lahjoittaa EU:lle seitsemän miljardia vastineeksi kolmesta miljardista, koska päättäjämme ovat mestarisijoittajia. Kun poliitikkomme sijoittavat valtion ottaman velan taitavasti, Suomi voi helposti maksaa neljä miljardia ulkomaalaisille ja jäädä yhdeksän miljardia voitolle.

Poliitikkomme ovat myös taitavia riskinhallitsijoita, joten he saavat sijoituksilleen monta prosenttia Euriboria mehevämmän koron vaarantamatta silti suomalaisten varoja. Liian täydellistä ollakseen totta?

Rautalankaa: Koska päättäjämme ovat Ylen mukaan mestarisijoittajia, Suomi voi ottaa jatkuvasti uutta velkaa ja lahjoittaa rahaa myös ulkomaalaisille ilman huolta perikadosta. Suomi on löytänyt taianomaisen rahantekokoneen, joka jauhaa hyvinvointia niin omille veronmaksajille kuin rahaa tarvitseville ulkomaalaisille.

Mutta miksi tyytyä yhdeksän miljardin voittoon? Koska poliitikkomme ovat mestarisijoittajia, eikö Suomi voisi ottaa kerralla esimerkiksi 1000 miljardin velan, jolloin sijoitusvoitoilla voitaisiin tehdä ihmeitä myös vaikkapa Italian talouden pelastamistalkoissa?

”Oy Suomi Ab”

Enqvistin mukaan Suomi on kuin menestyvä kansainvälinen suuryritys, joka muuttaa velan hetkessä vauraudeksi. ”Velkapelkoisen pitäisikin kummastella, miksi kaikilla menestyvillä suuryrityksillä on velkaa. Ne tekevät voittoa. – – Yritykselle velka on vipu, jolla se voi kammeta itsensä yhä suurempiin voittoihin. Tekemällä korkoa korolle”, Yle-kolumnisti filosofoi.

Mikäli Suomi kykenisi muuttamaan valtionvelan varmoiksi voitoiksi, ei hyvinvointivaltiota tarvitsisi kuitenkaan tuhota jatkuvilla leikkauksilla. Myöskään valtionvelan kasvua kuvaavan käyrän ei tulisi osoittaa jatkuvasti (vuodesta 2008 lähtien) ylöspäin, vaan menestystarina Oy Suomi Ab lyhentäisi velkojaan ilman maksuhäiriöitä. Näin ei kuitenkaan ole, joten jokin Enqvistin teoriassa ei toimi.

Enqvist väittää, että Suomi voi ottaa surutta lisävelkaa, sillä EU on luvannut talouskriisin vuoksi toimia takalautana. Tällä tarkoitetaan sitä, että Euroopan keskuspankki pitää korot keinotekoisesti nollissa kannustaakseen valtioita ja yrityksiä ottamaan jatkuvasti lisää velkaa.

Pysähdytäänpä vielä hetkeksi. Yle-kolumnistin mukaan Suomen kannattaa ottaa siis lisää velkaa, koska olemme historiallisessa talouskriisissä, joka pakottaa Euroopan keskuspankin manipuloimaan jatkuvasti markkinoita, jotta kaikki ei romahtaisi. Tähtitieteellinen velkaantuminen ennen kokemattoman talouskriisin aikana kuulostaa ehkäpä typerimmältä, mihin yksikään valtio voisi ryhtyä. Eikö kriisin aikana tulisi juuri suojautua riskeiltä?

Kriisin yhteydessä lisää velkaa?

Yleisradio ja Enqvist tahtovat vakuuttaa suomalaiset siitä, ettei riskejä tarvitse huomioida, koska suuri ja mahtava eurostoliitto sekä EKP:n rahanpainokoneet suojelevat meitä kaikelta pahalta: ”Tällä hetkellä uusi velka on käytännössä ilmaista – – tilanne tullee pysymään samana hyvin pitkään. Valtionvelalla säikyttely on halpaa populismia.”

Suomen on siis Yleisradion mukaan otettava lisää velkaa, koska korot ovat tällä hetkellä matalia. Entä, kun talouskriisi syvenee, EKP menettää kontrollinsa markkinoista ja korot nousevat? Kuinka valtionvelan nopeasti kohoavat korkokulut sopivat Enqvistin malliin? Katetaanko korot leikkaamalla terveydenhuollosta, koulutuksesta vai maanpuolustuksesta? Vai maksetaanko velka ottamalla taas lisää velkaa?

Ottiko Enqvist lainkaan huomioon Espanjan, Kreikan, Italian ja muiden velkakriisiin ajautuneiden Euroopan maiden ongelmia? Eikö hän ihmetellyt, mikseivät kriisimaat ottaneet vain roimasti lisää velkaa ja sijoittaneet rahoja pörssiin kasvamaan korkoa Yle-kolumnistin fantasioimilla prosenteilla? Finanssikriisin olisi pitänyt opettaa meitä kaikkia siitä, että globaalien rahoitusmarkkinoiden ongelmat muuttavat harmittoman oloisen valtionvelan hetkessä tavallista kansaa armotta kurittavaksi talousruoskaksi. Miksi Yle tahtoo suomalaisten unohtavan edelliskriisin opetukset?

”Toivoisin, että taloustieteilijät selittäisivät minulle nämä asiat. Haluaisin kysyä – – Voisiko EKP vain nollata valtionvelan?” Enqvist pohdiskelee lopuksi. Mikäli Yle-toimittaja ymmärtäisi edes rahtusen verran siitä, mistä hän on kansaa ”valistamassa”, tietäisi hän hyvin, mitä nollaamistoimenpiteen aiheuttama hyperinflaatio tekisi eurolle ja kaikille euroalueen talouksille. EU:n pikaista tuhoa toivovat kansallismieliset eivät varmasti panisi pahakseen Enqvistin esittelemää skenaariota.

Lue myös:

Kari Enqvistin kolumni: Sen sijaan että pelkäämme velkaa, pidetään pää kylmänä ja treenataan prosenttilaskua

Espanja Euro Euroalue Eurokriisi Euroopan keskuspankki Euroopan unioni Hallitus Hyperinflaatio Inflaatio Italia Kari Enqvist Keskuspankit Kolumnit Korko-orjuus Kotimaa Kreikka Pankit Politiikka Raakel Liekki Sanna Marin Talous Talousromahdus Valtamedia Valtionvelka Velka Velkaelvytys Yhteiskunta Yleisradio

Keskustelu

5 kommenttia

  • Viha Voittamaton

    Vastaa

    Tosissaan näitä Ylen juttuja ei kannata ottaa koska kyse on vastapuolen yrityksistä sitoa omaa väkeä hallituksen tukemiseen. Heille ne näitä satuja kirjoitteleekin koska ei kukaan oikeasti asioista perillä oleva näitä usko eikä hyväksy.

  • Rahaa tyhjästä

    Vastaa

    Suomen valtion velan kehitys. https://eurojatalous.studio.crasman.fi/pub/Sis%C3%A4lt%C3%B6tiedostot/Graafit/2017/Artikkelit/Analyysi_20171127_PI_Kuvio2.png
    Katso kuva ja mieti.
    Suomen velka muuttui liki kuusinkertaiseksi EU-liittymistouhussa. Näinä päivinä velka on yli nelinkertainen verrattuna itsenäiseen Suomeen. Jos Suomen valtion herrat tai rouvat olisivat hyviä sijoittajia, olisi tilanne toinen. Kvanttimekaniikka on matematiikkaan perustuvaa tiedettä, talouspolitiikka ei perustu matematiikkaan, mitä Enqvist kuvittelee vanhoilla päivillään.

    Jos maan vanha johto on potkittu ulos (1944) ja tilalle valittu uudet vallanpitäjät pakotteet päällä, valka katoaa nopeasti, kuten tapahtui 1950–1970. Venäjän kanssa kannattaisi olla kauppaväleissä kuten noina vuosina. 

    Kysymys on siis siitä, keitä valitaan maan johtoon. Vanhat ulos ja uudet tilalle, on toiminut aina. 2. maailmasodan jälkeen voittajien johto säilyi ja häviäjien johto vaihtui. Japani, Saksa ja Suomi menestyivät. Voittajista suurvalta NL jopa katosi geopolitiikasta. Taas olisi paikallaan hävitä vallantavoittelussa ja säilyttää itsenäisyys.

  • sotatila

    Vastaa

    Suomalaiset päättäjät – jotka käyttäytyvät kuin vihollinen – lahjoittavat sähköverkot ja kultakaivokset ulkomaalaisten omistukseen.

    Ei ihme että suomalaisia pidetään typeryksinä. Oikeita idiootteja.

    Samaan aikaan esim Venäjä avaa maailman suurimman kultakaivoksen. Venäjän suurin kullankaivaja Polyus kertoi, että se pyrkii saamaan 100 prosentin omistusoikeuden Sukhoi Log ‑kultaesiintymään Siperiassa, jonka kooksi arvioidaan 540 miljoonaa tonnia malmia, joka sisältää 40 miljoonaa unssia kultaa.

    https://mvlehti.net/2020/10/27/venaja-avaa-maailman-suurimman-kultakaivoksen/

  • Jarmo Eklund

    Vastaa

    Tää on aivan ku lukis Pohjois-Korean uutisia!

  • Keponen

    Vastaa

    Ihan populistiroskaa kirjoitetaan. Ei italian maksamatta jättäminen tuo laskua Suomella. Suomella on oma osuus ja se ei siitä kasva.

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi