NSA: Juutalaisten ”holokaustista” ei todisteita signaalitiedustelupalveluilla

Signaalitiedustelu ei löytänyt sodan aikana informaatiota kansanmurhista kuolemanleireillä eikä yhtään mitään tietoa kaasukammiomurhista, NSA kirjoittaa.

Lukijan mielipide

Kuva peräisin Englannin signaalitiedustelua toisessa maailmansodassa käsittelevästä elokuvasta.

Partisaani sai hiljattain kirjeen lukijalta, joka tahtoi jakaa toiseen maailmansotaan ja niin sanottuun holokaustiin liittyvän löydöksensä. Julkaisemme kirjeen lukijan pyynnöstä kokonaisuudessaan alla.

Lukijan kirje Partisaanille

Olen viime aikoina tutustunut länsimaisten tiedustelupalveluiden historiaan ja erityisesti signaalitiedusteluun. 1900-luvun alussa signaalitiedustelu eli esimerkiksi radioliikenteen (ja myöhemmin Internetin) salakuuntelu koki vallankumouksen ja siitä tuli nopeasti perinteisiä tiedustelumenetelmiä suositumpi sekä arvostetumpi tekniikka niin armeijan kuin myös poliisin käytössä.

Tutustuessani Britannian signaalitiedustelun historiikkiin nimeltä GCHQ (kirjoittanut Richard Aldrich) ja Amerikan NSA:n historiikkiin The Puzzle Palace (kirjoittanut James Bamford) ihmettelin, miksi toista maailmansotaa käsittelevissä luvuissa ei mainittu holokaustia.

NSA:n ja GCHQ:n silloiset edeltäjäorganisaatiot olivat aikansa eliittitiedustelupalveluita. Mikäli holokausti todellakin oli, kuten valtamedia väittää, ”yleisesti tiedossa ollut” ja ”Hitlerin hallinnon järjestelmällisesti toteuttama” ihmisoikeusrikos, kuinka on mahdollista, että aikansa parhaat tiedustelupalvelut eivät kiinnittäneet siihen lainkaan huomiota saati keränneet siitä todisteita sotarikosoikeudenkäyntejä varten?

Partisaanin lukijoista monet tietänevätkin, ettei juutalaisten kaasukammiomurhista ole tosiasiassa koskaan kerätty muita todisteita kuin ristiriitaisia ”silminnäkijälausuntoja”, jotka perustuvat pääasiassa Neuvostoliiton sodan aikana levittämään propagandaan. Mediassa esiintyvä kuvamateriaali junissa kuljetetuista juutalaisista todistaa ainoastaan sen, että Saksa pyrki siirtämään juutalaiset pois alueeltaan, sillä juutalaisia pidettiin sosiaalisesti ja poliittisesti hyvin ongelmallisena kansana. Väestönsiirto ei ole kansanmurha.

Päätin tutkia NSA:n ja GCHQ:n sodanaikaisten edeltäjien työtä hiukan lisää. NSA:n virallisilta kotisivuilta löytyykin dokumentti otsikolla ”SIGINT ja holokausti” (SIGINT tarkoittaa signaalitiedustelua). Voit lukea sen TÄÄLLÄ.

Kuvakaappaus NSA:n julkaisusta.

Oleellinen tieto löytyy heti väliotsikon ”SIGINT and the death camps” (signaalitiedustelu ja kuolemanleirit) alta. NSA:n julkaisussa lukee: ”Signaalitiedustelu ei löytänyt [sodan aikana] selkeää informaatiota kansanmurhista kuolemanleireillä eikä yhtään mitään tietoa kaasukammiomurhista.

Maailman edistyneimmillä tiedustelupalveluilla – jotka olivat Saksan verivihollisia sodassa – ei siis ollut hallussaan lainkaan tietoa Saksan väitetysti pahimmasta sotarikoksesta! Lukijat voivat pohtia itse, johtuuko tämä siitä, että Amerikan ja Britannian signaalitiedustelu oli liian alkeellista. Vai voisiko syy olla se, ettei mitään holokaustia tai kaasumurhia edes tapahtunut?

Adolf Hitler Britannia GCHQ Historia Holokausti Kansallissosialismi Kommunismi Lukijan mielipide Neuvostoliitto NSA Politiikka Radioliikenne Revisionismi Saksa Saksan juutalaisyhteisö Signaalitiedustelu Sionismi Tiedustelu Tiedustelupalvelut Toinen maailmansota Vakoilu Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

31 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Mielenkiintoinen havainto.
    Kumma juttu, kun yhtäkään kaasulla murhattua ruumistakaan ei ole löytynyt, vaikka kyseessä on ”yleisesti tiedossa olevat tapahtumat”, eikä minkäänlaisia dokumentteja ole olemassa mistään ”kuolemanleireistä”.
    Omituista on myöskin se, että aihetta ei saisi kritisoida, eikä tutkia riippumattomana tutkijana, syy voikin olla siinä, että aiheesta tehdyt aidot tutkimustulokset eivät tue valtavirtahistoriassa esitettyjä väitteitä ja täten niitä ei saisi tuoda julki.

  • Nollia ei lasketa

    Vastaa

    Mikäs se koukkunokilta kerralla onnistuisi… Mitenkäs se nyt menikään: 6+0+0+0+0+0+0=6000 000.

    Tämä artikkeli menee yksiin Punaisen Ristin raportin kanssa jok allekirjoitetiin Arolsenissa. Siinä vahvistettiin että leireillä kuoli yhteensa 131 000 ihmistä. Ei pelkästään juutalaista, vaan kaikki yhteensä.

  • Mikko Simonen

    Vastaa

    Tuskinpa kaasukammiossa oli mitään kuuntelulaitteita kätkettyinä, joten miten sieltä liittoutuneet olisivat signaalia napanneet!

    • Spherical Sapphire

      Vastaa

      Ei kovin älykäs ajatus, sillä eiköhän noin ”valtavan suunnitelman” toteuttamisesta olisi jotain siihen liittyvää signaalia liikkunut viranomaisten välisessä radio- ja teleliikenteessä, salakuuntelusta puhumattakaan.

    • Spherical Sapphire

      Vastaa

      Eiköhän se olisi tullut ennen pitkää selväksi radio- ja teleliikenteen singaalitiedustelulla, mikäli oikeasti olisi ollut 6 miljoonan kaasutus menossa? Tämäkin singnaalitodisteiden puutos vain vahvistaa käsitystä sepityksestä, jonka turvin eräs taho on ratsastanut mammonaa keräten yli 80 vuotta.

    • Plääh

      Vastaa

      Mistä löytäisin tällaiset ”kaasukammiot”?

  • J. Jörgensen

    Vastaa

    Niin, jos miljoonia juutalaisia ei sitten tapettukaan keskitysleireillä, niin minne he sitten katosivat? Tuo ihmismäärä on niin suuri, että vaikka heidät olisi kuskattu elossa minne tahansa, olisi siitä kansanvaelluksesta tallella kyllä tieto jossakin. Vai onko koko puhe miljoonista vain pelkkää propagandaa? En olisi kyllä ihan noin skeptinen aikalaisten väestökirjanpidon toimivuuden suhteen.

    • Plääh

      Vastaa

      Eiväthän ne olekaan kadonneet kuin teikäläisten valhepropagandassa. Walter Sanning on yksi väestötututkimuksen tekijä aiheesta. Miten itse kuvittelet olevan edes mahdollista, että juutalaisten määrä pienenisi ensin 6 miljoonalla ja muutamassa sukupolvessa sikiäisi yli entisen määrän tuosta noin?

    • Toffo

      Vastaa

      Kirjanpidossa ei ole koskaan ollut mitään vialla,sitä ei vaan haluta paljastaa..
      Kannattaa lukea tämä artikkeli:https://www.magneettimedia.com/vainojen-uhrien-muistopaiva-lahestyy-juutalaisten-holokaustin-myytti-6-miljoonasta-uhrista/

    • Patriot

      Vastaa

      Niinhän siitä onkin… väitetty hävitetty määrä ihmisiä maagisesti ilmestyi muualle maailmaa…

    • Hohhoijaa

      Vastaa

      Juutalaisten väkiluku nousi n miljoonalla vuodesta ‑42 vuoteen ‑46 joten joko väität tosissasi että alle 10 miljoonan kansa lähes kaksinkertaisti määränsä vain muutamassa vuodessa tai mitään 6 miljoonaa ei koskaan tapahtunutkaan.
      Väitteitä ”6 miljoonasta juutalaisesta” on lähtien vuodesta 1912 lähtien USEITA SATOJA ja luku 6 miljoonaa valittiin ainoastaan koska se on jutkujen pyhissä teksteissä mainittu luku jonka jälkeen antikristus saapuu alistamaan koko maailman heidän orjikseen. Valoja nyt vähän päälle

      • Dick Solomone

        Vastaa

        Kongressin kirjaston skannatuista sanomalehdistä löytyy vuosilta 1845–1939 ”six million jews” noin 17700 kertaa.
        Vanhin maininta tuosta löytyy Napoleonin sotien jälkeen vuodelta 1815, heti sen jälkeen, kun Venäjän Tsaari ei suostunut mihinkään ”yhteen maailmanhallitukseen”.

        Mistä tuli mieleen tuo Siionin Viisaat, josta on olemassa vuoden 1871 ja 1856 kirjat aivan eri nimillä, mutta asiat ja kirjoitustyyli on aivan samanlaista kuin tuossa tunnetussa teoksessa. Esim.tuo vuoden 1856 kirja oli vielä joskus 1950 luvulla Englannin museossa näytillä, mutta sekin on yllättäen kadonnut sieltä.
        Noita kirjoja käytettiin todisteina oikeudenkäynnissä Sveitsissä, jossa käsiteltiin Viisaiden aitoutta. Ensimmäinen oikeudenkäynti oli aivan puolueellista soopaa, mutta vuonna 1937 korkein oikeus totesi kirjan aidoksi, juuri nuo pari esikirjaa todistivat sen, ettei tuota ole kukaan ulkopuolinen tyhjästä keksinyt.
        Venäjällä tuosta tehtiin jo kahden ihmisen käännös, toinen jo monta vuotta aiemmin. Tuon isomman käännetyn julkaisun saaneen kirjan alkuperäinen versio oli saatu Turkista ja siinä oli 33 asteen vapaamuurarimerkinnät.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Oletko edes tietoinen kuinka paljon juutalaisia oli Saksan hallinnoimilla alueilla? Vinkki, heitä oli vähemmän kuin kuusi miljoonaa..
      Oletan sinun sentään lukeneen edes Punaisen Ristin silloiset merkinnät aiheesta mitä tulee kuolleiden määriin.
      Missä on ne dokumentit ”kuolemanleireistä”? Missä on ”kaasulla murhatut” ruumiit tai suuret joukkohaudat, jotka konkreettisesti todistaisivat jotain?
      Luulisi nyt, että liittoutuneet olisivat saaneet tarkat dokumentaatiot mm. juuri Auschwitzista heti kun he sinne pääsivät, jännä kun mitään konkreettista todistetta ei ole löytynyt.
      Ehkä Nena Kafka voi antaa lisää ”silminnäkijälausuntoja”…

    • Fatwantarkistaja

      Vastaa

      Juutalaisia ilmeisesti ei ollut olemassa tapettua määrää, silti heitä yhä on. Enkä väitä mitään, olen vain kuullut juttuja. Jossain maassa et saa kyseenalaistaa, joka on erittäin hälyyttävää. Joku juttu tässä nyt on? Suomessa saan ihmetellä asiaa, Saksassa joutuisin vankilaan. Ei vaikuta rehelliseltä touhulta.

    • KokenutMies

      Vastaa

      Tuo oletus, että ”miljoonia juutalaisia katosi” juuri vaatii, että meillä on tieto ennen sotaa ja sodan jälkeen väestökirjanpidosta. Ns. virallinen totuus, joka esittää luvun 5.5 miljoonaa nykyisin faktaksi sanoo myös, että miljoona ja vähän päälle jäi eloon. Jos miettii, että natsit olivat vallassa 1933–45, niin tuossa ajassa n. 7 miljoonan populaatiossa (Euroopan ja Venäjän juutalaiset) on kuolleisuus jo miljoonan luokkaa. Entä sitten Venäjän riveissä kuolleet sotilaat, joista osa oli juutalaisia. Heitä kuoli kymmeniä miljoonia ja siviilit tuppaavat kuolemaan sodan jaloissa hurjalla prosentilla. Leirejä tosiaankin oli, mutta niistä vain muutamia pidetään nykyjään ns. kuolemanleireinä. Ja kun tutustuu leirien historiaa, niin en on rakennettu teollisuuden läheisyyteen, johon leireiltä tuli työvoimaa. Ehkä osa kaasutettiin hengiltä, mutta leirien kuolleisuus pitää sisällään myös oloista johtuneet kuolemat, ei pelkästään aktiviisesti tapetut.

  • juha.

    Vastaa

    Aina pomppaa uutta tietoa ajan kuluessa kaikista aiheista haluttiinpa niitä aikanaan peitellä tai ei.
    Yleensä politiikka ja varsinkin ”voittajan historia” kaappaa objektiivisen historiankirjoituksen propakandakäyttöön voiton riemussaan ja demonisoidessa vihollista alimpaan helvettiin samalla ylväästi sivuuttaen omat tehdyt sotarikoksensa.
    On aivan selvää se, ettei Saksan oma kansa voinut tietää hallintonsa tekemisiä, koska WWII aikana kautta maalilman vallitsi ymmärrettävästi sotasensuuri syystä ettei nyt ihan kaikki tieto valu viholliselle. Sitä paitsi jokaisen sotaa käyvän maiden kansalaisilla oli omat arkihuolensa siinä missä rauhan aikanakin on ja vielä enemmänkin. Jo se vie yksittäisen kansalsalaisen huomion pois asioista, jotka eivät häntä suoranaisesti koske. Sen kyllä huomaa kun pommit tippuvat niskaan.

  • Tyrsky

    Vastaa

    @ J. Jörgensen

    1. Artikkeli käsitteli todisteiden olemattomuutta. Kysymyksesi ovat sinänsä oikeutettuja, mutta silloinkaan ei pitäisi oheistaa oletuksia, kuten miljoonien kuskaamisia.

    2. Sikäli kuin koet, että on olemassa kiistattomia fyysisiä todisteita juutalaisten massamurhaamisesta kaasulla, ole hyvä ja esitä ne. 

    3. Eikö holokaustissa ole pikkuisen uudelleenkierrätyksen makua:
    ”The voice is the voice of Jacob and the hands are the hands of Esau:10 ’the voice’ here refers to [the cry caused by] the Emperor Hadrian11 who killed in Alexandria of Egypt sixty myriads on sixty myriads, twice as many as went forth from Egypt. ’The voice of Jacob’: this is the cry caused by the Emperor Vespasian12 who killed in the city of Bethar four hundred thousand myriads, or as some say, four thousand myriads.”
    http://come-and-hear.com/gittin/gittin_57.html

    Voit toki tarkistaa onko tuo katkelma Talmudista luotettavasta lähteestä.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Tuntuu nykyaika ja mennyt menevän monilla sekaisin siitä kuinka ennen oli paljon helpompi väärentää henkilöpapereita ja passeja kuten rahaakin.

    Saksa käytti juutalaisia heidän väärennystaitojensa takia väärentäjinä jopa muiden valtioiden valuuttojen inflatoimiseksi.

    Tulisiko mieleen myös se että näitä passeja, viisumeita väärennettiin niin toisille kuin itselleen.

    Vielä 1980-luvun taitteessa 1992 saakka jolloin lopetin portsarihommat, niin lukiolaistytöt ja pojatkin kykenivät väärentämään ajokortteja etc. Ennen kaikki oli helpompaa. 

    Todisteena: USA:n, E‑Amerikan etc juutalaisasutus mitkä pitkältiä näistä jutikoista 1930-luvulta. Saksan kansallissosialistit tulivat samoin väärin passein naapureikseen sitten sodan loputtua jolleivat joutununeet ”liittotuneiden” orjiksi kuten kuurakettisuunnittelijat Werner von Braunista alkaen.

    Historioitsija kuntavaaliehdokas Tampere
    Seppo Lehto
    https://Valkoinen-kuntavaaliehdokas.blogspot.com

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Juutalaisten kuolema joukottain ei ole automaattisesti kansanmurha. Ihmisiä kuolee poikkeusoloissa ja vaikka heistä yritettäisiin pitää huolta.

  • Red alert

    Vastaa

    Jos aiheeseen haluaa perehtyä hiukan enemmän suosittelen Germar Rudolphin kirjaa ”The Chemistry of Auschwitz”. Se yksistään herättää jo niin monta kysymysmerkkiä holokaustiin liittyen. Kirjoittajalle kävikin sitten kuten holokaustia arvostelluille yleensä, ura tuhottiin järjestelmällisesti.

  • Heikki

    Vastaa

    Hitlerin valtaamissa maissa asui 4.2milj juutalaista,.heista 6 mil. murhattiin ja sodan jalkeen 5.50mil juutalaista sai korvauksia.
    Nayttaa vahvasti silta, etta jotkut ovat propagandassaan unohtaneet matematiikan, tosin se on juutalaispankkiireillekin aika peruskoulutasoa kun heidan kaikkien pankit kaatuvat muutaman vuoden valein ja kansa maksaa veroista kyvyttomyyden laskea…halvemmaksi tulisi laittaa heidat peruskouluun

  • Timo H

    Vastaa

    Usein syyllistymme vain urputtamaan ja valittamaan, kun vihollinen painaa täysillä päälle. Juoksemme pakoon kuin pahaiset hiiret. Vain sormella osoittelemme vihollisen pahoja tekoja.
    – Silloin taistelu pahuutta vastaan on hävitty jo ennen kuin se on kunnolla edes alkanut
    – vaikka jokainen menetetty hetki on vihollisen eduksi.

    Meille pitää olla selvillä se, mistä on kyse: Todellinen taistelu käydään hyvän ja pahan välillä; oikean ja väärän.
    – Informaatiota vastaan ei voi taistella toisella informaatiolla.
    – Kyse on informaation hallinnasta. Ja informaatiota voidaan hallita vain arvoilla. Sillä että tiedämme hyvän ja pahan välisen eron, että tiedämme mikä on oikeaa ja mikä väärää, kaunista ja rumaa.

    Siis mitä meidän on tehtävä silloin kun vihollinen hajottaa asemamme yksi kerrallaan. — Yksi kerrallaan, koska se ei pysty voittamaan, jos olemme yhdistäneet rintamamme, jos yhteen kohdistunut vääryys pysäyttää kaikki saman aikaisesti, saa kaikki reagoimaan vääryyttä vastaa yhtä aikaa ja koordinoidusti. Pysäyttämään koko kansantalouden
    – Meillä on kuitenkin vankka enemmistö ja heillä vain pieni vähemmistö vaikka propaganda antaa ymmärtää toisin.
    – Vihollinen ei voi vangita 100’000 kansalaista, mutta se pystyy vangitsemaan tuon saman joukon pienissä erissä vähitellen ajan kanssa.

    Loppupelissä meidän ainoa aseemme on totuus, oikeus ja hyvyys.

    Väärää tietoa vastaan on taisteltava oikealla tiedolla.
    – Ei sillä, että vain osoitamme naureskellen väärän tiedon levittäjiä — mutta emme tee mitään.

    Tässä konkreettinen esimerkki oikean tiedon tuottamisesta, siitä kuinka Valko-Venäjä vastaa siihen kohdistuvaan informaatiohyökkäykseen:
    – Belarusian-Russian textbook about Great Patriotic War published
    – Esimerkki on valtakunnalliselta tasolta, mutta pätee myös pienemmässä mittakaavassa.

    Valko-Venäjä on viime aikoina ollut ennen kokemattoman USA:n johtaman hybridihyökkäyksen kohteena.
    – Maan presidentti aiottiin murhata 9.5.2021 pidettävässä paraatissa saman aikaisesti, kun koko maasta katkaistaan sähköt ja aiheutetaan sekasorto kansan keskuudessa.
    – Asettaa maata hallitsemaan nukkehallitsija, jonka valta perustuu ulkomaisiin sotavoimiin.
    – Tuoda NATO-joukot maahan „vakauttamaan tilanne”.
    – Luovuttaa Puolalle osan maan pinta-alasta, puolalaisalueet.
    – Ilman Venäjän tiedustelupalvelun antamaa vihjettä hyökkäys olisi saattanut toteutua.

    Yksi Valko-Venäjän monista toimenpiteistä tukalassa tilanteessa on oikean tiedon tuottaminen ja jakaminen.

    Meidän ei pidä väärän tiedon edessä vain vikistä ja osoitella kauhistuneena vihollisen jakamia valheita vaan valheisiin pitää vastata totuudella.
    – https://pastebin.com/ZqYX4daf

  • Onpa sitten ilmeisen vaikeaa lukea.

    Vastaa

    Jokainen voi itse käydä lukemassa miten teksti otsikon ”SIGINT and the death camps” alla jatkuu:

    Though this has gone unnoticed, it might seem to be an opening for the sorry few who
    deny the reality of the Holocaust. The answer is this: Through SIGlNT we have an example
    of Nazi bureaucracy, for we know that most transports, the great majority of Jewish
    arrivals, were destined for immediate murder in the gas chambers. They were never
    processed in but went straight to their deaths and were thus not counted in these daily
    reports which concerned only those who were sent to work as slave labor and who
    ”departed” from disease and mistreatment.

  • Tyrsky

    Vastaa

    @ Onpa sitten ilmeisen vaikeaa lukea.

    1. Väität, että kirjanpitoa ei ollut. Ymmärrän selityksesi, mutta silloin sinun pitää todistaa ettei ollut. 

    2. Signaalitiedustelu olisi poiminut ja esittänyt aihetodisteita, jos sellaisia olisi ollut. Artikkeli ei väittänyt mitään kirjanpidosta, sen tekemisestä tai tekemättä jättämisestä.

    Todistelet siis väitteillä, et todisteilla.

    3. Omassa viestissäni toin jo esille sen, että holokaustinarratiivissa on uudelleenkierrätyksen makua. Talmudin mukaan oli biljoonia roomalaisten murhaamia juutalaisia. Tässä toinen ote samaisesta kirjakokoelmasta:
    ”There were four hundred synagogues in the city of Bethar, and in every one were four hundred teachers of children, and each one had under him four hundred pupils, and when the enemy entered there they pierced them with their staves, and when the enemy prevailed and captured them, they wrapped them in their scrolls and burnt them with fire.”
    Selvyyden vuoksi:
    400 synagogaa x 400 opettajaa/synagoga x 400 oppilasta/opettaja = 64 miljoonaa lasta.
    http://www.come-and-hear.com/gittin/gittin_58.html

    Tämä ei ole antisemitismiä, mutta sellaisesta minut tuomittaisiin vankilaan monessa Euroopan maassa vain koska toin nämä seikat esiin.

  • Tyrsky

    Vastaa

    Oikaisu:

    Sanoin virheellisesti, että Talmudin mukaan roomalaiset tappoivat biljoonia juutalaislapsia, kun oikea luku on ’vain’ 360 miljardia.

    Englanninkielessä biljoona tarkoittaa meikäläistä miljardia.

  • Dick Solomone

    Vastaa
  • Dick Solomone

    Vastaa
  • Dick Solomone

    Vastaa

    On kyllä sääli, että Malluaisen blogit suljettiin, mutta onneksi oli tallentanut melkein kaikki arkistopalveluihin.
    Missäköhän tämä kirjoittaja nykyään on? 

    Osa 3 : https://web.archive.org/web/20160504175441/https://malluaisentoinen.wordpress.com/2015/05/03/siionin-viisaat-tiivistelma-lordi-northcliffe/

  • Dick Solomone

    Vastaa
  • Hh1488

    Vastaa

    ”Neuvostoliiton”(juutalaisten) keksimiä valheita. Nyt venäjä yrittää käyttää sitä samaa vanhaa kaasukammio/polttouuni propagandaa suomea vastaan. Miks suurin osa uskoo neuvostoliiton levittämät valheet, mutta ei venäjän. vaikka kaikki kuitenki sisimmässään tietää miten häikäilemätön ja pelkurimainen maa Neuvostoliitto oli. Juutalaisten kansanmurhaa ei ole tapahtunut, se on valhe jolle on miljoonia syitä. Valkoisten kansanmurhia on tapahtunut ja niitä tapahtuu tälläkin hetkellä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi