Lukijan palsta: Poliittisesta väkivallasta

Media kohisi 12.12.2020 "äärioikeistolaisesta väkivallasta", jota ensitietojen mukaan suunniteltiin sisäministeri Maria Ohisaloa ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista vastaan.

Lukijan mielipide

Heti perään tieto väkivaltasuunnitelmista kuitenkin kiistettiin uhrien nimien osalta. Todennäköisesti joku jossakin päin somea on kirjoittanut jotakin, minkä poliisi tulkitsee ”suunnitelluksi väkivallaksi”, mutta sinänsä asiassa on vinha perä.

Poliittinen väkivalta on tulossa Suomeen. Ruotsissa ja Keski-Euroopassa mielenosoitukset usein muuttuvat väkivaltaisiksi mellakoiksi ja vasemmistolaiset kohdistavat poliittisesti motivoitua väkivaltaa eri mieltä olevia kohtaan.

Poliittinen kamppailu vallanpitäjiä kohtaan ei ole mikään uusi asia. Vasemmistolainen terrori 1970- ja 1980-luvuilla oli politiikan jatkamista väkivallalla ja Yhdysvalloissa 1983–85 Robert Jay Mathews ja hänen The Order ‑järjestönsä käytti väkivaltaa puolustaakseen valkoisia. Mathewsin jalanjäljissä kulkivat muut yrittäjät, joita on ollut meidän päiviimme asti.

Esimerkkejä lähihistoriasta

Euroopassa kansallissosialistinen järjestö NSU 2000-luvulla toimi median ja poliisin mukaan maan alla Saksan hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Naapurimaassa Ruotsissa vaikutti nuorten radikaalien ryhmä joitakin vuosia sitten, joka yritti ajaa Ruotsin vararikkoon vandalisoimalla julkista omaisuutta.

Erityisesti tämä mainittu Ruotsin esimerkki on mielenkiintoinen. Joukko nuoria tunsi epätoivoa nähdessään, miten heidän rakastamansa Ruotsi tummeni sekä muuttui ja valkoisten tilanne kävi jatkuvasti ahtaammmaksi. He eivät nähneet muuta mahdollisuutta kuin ”tehdä jotakin”, mitä tahansa muuta kuin katsoa sivusta ja pusertaa kättä nyrkkiin taskussa kenenkään näkemättä. 

Ruotsalaisen ryhmän toiminta ei ollut tehokasta ja se mahdollisesti vahingoitti enemmän tekijöitä kuin rikasta Ruotsin valtiota, mutta nuoret kuitenkin toimivat ja käyttivät hallussaan olevia keinoja.

Suomi seuraa länsimaista trendiä

Kamppailu kansanvaihtoa vastaan tulee Suomessakin muuttumaan väkivaltaiseksi, aivan samoin kuin muualla länsimaissa. Tämä on tosiasia, jonka totean. Suomi tulee jälkijunassa mutta tulee kuitenkin.

Historiasta näemme, että eri kansojen asuttaminen samalle alueelle johtaa konflikteihin. Taistelu on jo alkanut, muslimien iskut ovat Euroopassa jo arkipäivää. Nyt on jokaisen aika valmistautua tuleviin koviin aikoihin selvitäkseen sitä seuraaviin päiviin.

Tulevan kamppailun lopputulosta ei voi vielä arvata, mutta olen vakuuttunut valkoisten jäävän eloon ja rakentavan uuden, paremman Euroopan.

Lukijan mielipiteet ovat Partisaanin lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita Partisaanin toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen julkaisun yleiseen sähköpostiin.
Hallitus Kansallisradikalismi Kotimaa Lukijan mielipide Maahanmuutto Maria Ohisalo NSU Poliittiset viholliset Politiikka Raija Toiviainen Robert Mathews Rotusota Ruotsi Saksa Sisällissota Suora toiminta The Order Väestönvaihto Vedenhaltija Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Koko ”ääääääärrrioikeisto”- ankka ja siitä mediassa pidetty möykkähän oli suunniteltu juuri sinä päivänä kun se alkoi, peittämään homo-haavistosta julki tulleet kiusalliset asiat. Menetelmä on tuttu jo Neuvostoliitosta ja itä-blokista joissa hallinnon käskytyksessä oleva media aloitti mekkalan mistäpä muusta kuin (yllätys yllätys) juuri ”äärioikeistosta” aina kun oli uhkana tulla julki hallinnolle ja ideologialle kiusallisia asioita.

  • juha.

    Vastaa

    Kyse on luonnonlaista, jota ihmisen historian sykli noudattaa siinä missä taivaankappaleiden liikkeetkin.

  • Plääh

    Vastaa

    NSU oli eliitin satu. Miehet murhattiin ja sitten lavastettiin uskomaton lööperi, koska haluttiin suojella mafiaa ja sen murhien verukkeella jahdata toisinajattelijoita

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi