1 000 juutalaisjohtajaa kokoontuu Yhdysvalloissa juonimaan vaalivaikuttamista

Dollareiden avulla juutalaiset pyrkivät varmistamaan, että heidän sanansa on Yhdysvaltojen korkein laki.

Sionismi

Äärisionistisen AIPAC-lobbausjärjestön suurkokous tuo yhteen noin 1 000 Amerikan vaikutusvaltaisinta juutalaista tällä viikolla Washingtonissa. Tilaisuudessa on määrä linjata, kuinka juutalaiset kykenevät manipuloimaan 2024 vaaleja mahdollisimman tehokkaasti.

AIPAC on 2020-luvulla ryhtynyt rahoittamaan amerikkalaisia poliitikkoja entistä suoremmin. Dollareiden avulla juutalaiset pyrkivät varmistamaan, että heidän sanansa on Yhdysvaltojen korkein laki.

Kokouksen tärkeimpiä teemoja on molempien valtapuolueiden, demokraattien ja republikaanien, uskollisuuden lujittaminen. Kontrolloimalla vaalien molempia osapuolia juutalaiset varmistavat valta-asemansa huolimatta siitä, kumpi puolue menestyy paremmin.

”[Juutalaisten] yhä voimakkaampi poliittinen vaikuttamistyö tulee olemaan korvaamatonta Yhdysvaltojen ja Israelin välisen siteen vahvistamiseksi,” AIPAC:n edustaja summasi medialle.

Lähde: Jewish Telegraphic Agency

AIPAC Israel Politiikka Rotu Sionismi Ulkomaat Yhdysvallat

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    USA:ssa kaikki ovat sionisteja, jopa äärioikeistolaiseksi leimattu MAGA-liikehdintä eli popularistinen oikeisto, mikä koostuu enimmäkseen Trumpin kannattajista. USA:n patriootit suhtautuvat varsin kielteisesti Natsi-Saksan perintöön tai eurooppalaiseen fasismiin, mikä johtuu mm. sotahistoriasta ja USA:n perustuslaista, joka torjuu kaikenlaista, jopa hyvääkin diktatuuria. Tästä johtuen kaikki valta täytyy USA:ssa piilottaa valheiden verkon taakse. Maassa kukoistaa tekopyhyys ja valehtelu. 

    Jenkkien valkonationalismivastaisuus johtuu sikäläisten juutalaisten harjoittamasta voimakkaasta rotusorron vastaisesta kampanjoinnista ja aivopesusta. Amerikkalaisilla ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin valita itselleen edustajiksi vähiten haitalliset sionistit, kuten MAGAt. Edes nekään eivät tahdo päästä vaikuttamaan mihinkään johtuen USA:n erittäin voimakkaasta syvävaltiorakenteesta, jota erinäiset keskushallinnon agentuurit kuten CIA, FBI tai 911 jälkeen perustettu DHS puolustavat virkavallan kaikella voimalla. Media on maassa keskitetyssä omistuksessa ja ohjauksessa, mutta vaihtoehtomediaa on sentään Suomeen verrattuna paljon enemmän. Kaiken taustalla häärii upporikas banksterimafia, jolla on lonkerot sekä Israeliin että Wall Streetille. Kenenkään rehellisen kansan edustajan on äärimmäisen vaikea saada jalkaansa mihinkään sellaiseen väliin, jossa päätetään isoista asioista. Homma on mennyt niin avoimen röyhkeäksi, ettei ainakaan juutalais-lobby välitä enää edes piilotella rahalla ja kiristyksellä ostettua vaikutusvaltaansa.

  • Irmgard

    Vastaa

    Jospa jonain päivänä jossain kehitettäisiin tappava virus joka tehoaa ja vaikuttaa ainoastaan juutalaisiin. Tosin en pahoittaisi mieltäni jos muslimeista päästäisiin eroon samassa pandemiassa.

  • otto suni

    Vastaa

    AIPAC on niin vaikutusvaltainen järjestö että käytännössä USA:n senaatti on kokonaan sen käskyvallassa, samoin EU:n komissio. Suomessa huono historian tuntemus juutalaisten osuudesta Venäjän vallankumoukseen 1917 ja tapahtumiin Euroopassa 1919 ja 1920 vaikuttavat edelleen myös Sinimustan liikkeen nuoriin jotka eivät ymmärrä, että USA on sionistien käsissä ja Suomea johtavat todellisuudessa Klaus Swab ja George Soros!

    Nuoret politiikkaan osallistuvat eivät ymmärrä, että juutalaisten suunnaton vaikutusvalta perustuu median omistamiseen ja siten suoraan, sekä epäsuoraan vaikuttamiseen kansalaisiin! Käytännössä ainoastaan Venäjä, Kiina, Intia ja Iran edustavat selkeää vastavoimaa sionismille joten kaikki kuvitelmat rehellisistä jenkeistä puolustamassa demokratiaa on todellista tyhmyyttä. Suomi voi selviytyä ainoastaan täydellisesti eroamalla kaikista eurooppalaisista ja amerikkalaisista ”yhteistyökumppaneista” ja siirtyä oman maan hyvinvoinnin varmistamiseen!

  • Topi

    Vastaa

    Muistakaa että on olemassa huonoja ja hyviä ”nazzeja”, vaalivaikuttamista, sotaa, tappamista, vehkeilyä, keinottelua, lahjontaa, terrorismia, ”rasismia” jne.

  • Plääh

    Vastaa

    Koko maapallo on suuri Israel jo. Ollut jo kauan. Kulisseja pidetään kai yllä ainakin jonkun verran tulevaisuudessakin. Orjat tuskin saavat koskaan sanoa ääneen, kuka on vallassa. Tämmöinen systeemi on ja jos puhuu asiasta, on kyseessä vallanpitäjän uhmaaminen ja kapinan ilmaus

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi