TikTok: Juutalaisten maailmankongressi sanelee sensuuripolitiikkaamme

Tästä lähtien holokaustiin liittyvät hakusanat ohjaavat käyttäjän Juutalaisten maailmankongressin ylläpitämille verkkosivuille.

Sionismi

Erityisesti nuorten suosima sosiaalisen median palvelu TikTok on paljastanut tarkempia tietoja sensuurihankkeestaan, jonka lanseeraamisesta uutisoitiin jo viime syksynä. Kuten usein ennenkin, juutalaiset ovat jälleen avainroolissa sosiaalisen median sensuroinnissa.

Israelin ylivaltaa ajavat sionistilobbaajat ovat olleet huolissaan siitä, että sosiaalisen median suosion kasvun myötä valtavirtaisen holokaustitarinan uskottavuus on alkanut rapistua. Tämän vuoksi juutalaisjärjestöt ovat alkaneet vaatia sensuuria.

Revisionistiset historiantutkijat ovat esimerkiksi osoittaneet, ettei kaasulla murhattujen juutalaisten ruumiita, Hitlerin hallinnon antamia kansanmurhakäskyjä tai esimerkiksi keskitysleirien murhakirjanpitoa ole vieläkään löydetty. Tämä on vienyt pohjan tarinalta ”natsien murhaamista kuudesta miljoonasta juutalaisesta”.

Sensuurihankkeen johdossa juutalainen vihajärjestö

Juutalaiset lobbausjärjestöt, kuten Juutalaisten maailmankongressi WJC, pyrkivät nyt parhaansa mukaan sensuroimaan revisionistien kriittiset holokaustikirjoitukset Internetistä. Viimeisin sensuuritaistelun rintama on TikTok.

TikTok ilmoitti kuunvaihteessa, että tästä lähtien holokaustiin liittyvät hakusanat ohjaavat käyttäjän WJC:n ylläpitämille verkkosivuille. WJC kannattaa militanttia sionismia Israelissa ja palestiinalaisiin kohdistuvia etnisiä vainoja. Toisin sanoen TikTok on päättänyt antaa holokaustinarratiivin kokonaan rasistisen ja väkivaltaa kannattavan juutalaisen viharyhmän käsiin.

TikTokin mukaan palvelu tulee tarjoamaan WJC:n propagandaa vastaukseksi niin valtavirtaisille kuin myös holokaustikriittisille hakusanoille. WJC:n johtaja, palestiinalaisia kiivaasti vihaava sionisti Ronald Lauder, onnitteli julkilausumassaan TikTokia esimerkillisestä sensuuripolitiikasta.

Lähde: World Jewish Congress

Historia Holokausti Juutalainen etuoikeus Juutalainen lobby Juutalainen rasismi Juutalaiset viharyhmät Juutalaisjärjestöt Juutalaisten maailmankongressi Poliittiset viholliset Politiikka Revisionismi Ronald Lauder Sananvapaus Sensuuri Sionismi Sosiaalinen media Teknologia Tiktok Toinen maailmansota Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • 18

    Vastaa

    Lisäksi tiktokin videohaku kohdassa on joka päivä teksti ”holocaust memorial day”

    • antiholokausti

      Vastaa

      yllätys tämäkään ei enää ole. sensuuri takaa että holohoax tarinat ei koskaan tule valtavirran tietoon.

  • TT

    Vastaa

    Historian vääristely on vallanhimoisten piirien tapa alistaa vallankäytön kohteitaan. Tämä toteutuu juutalaisten suhteen, mutta asiassa ei ole mitään uutta. Maailmanhistoriaa on typistetty ja pyritään kieltämään kaikki ihmisten ja heimojen omia juuria selventävä tutkimus. Sen sijaan juutalaiset ovat kaikin tavoin levittäneet maailmalle tarujaan siitä, että ovat Egyptistä aikoinaan karanneen ”valitun kansan” jälkeläisiä. Ikuinen jauhaminen holokaustista tietenkin korostaa tätä ”valitun kansan” erityisyyttä.

    Suomi on ollut isompien valtiaiden riepoteltavana jo vuosisatoja ja meillä on haluttu turmella kaikki Suomen heimon vaiheita koskeva rehellinen tutkimus. Kommunistit, svenssonit, ryssät ja maanpetturit vihaavat kaikkea Suomen heimon omaa vahvaa identiteettiä korostavaa aineistoa.

  • Jones

    Vastaa

    Onhan tuo sensuuri ollut jo pitemmän aikaa. Eihän siitäkään pahemmin puhuta, että juutalaisten uskonnollinen risti on hakaristi ja siksi se esiintyy juutalaisten synagoogissa, sekä kirkoissa.
    Hakaristi italialaisessa synagoogassa:
    http://www.proswastika.org/news.php?extend.141.6
    Hakaristi unkarilaisessa synagoogassa:
    http://www.proswastika.org/news.php?extend.829.6
    Hakaristi Viinikan kirkolla
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Viinikan_kirkko

  • Tunnista vihollisesi

    Vastaa

    Näe oikea vihollisesi, se joka Word Econoc Forumin kautta hallitsee:

    The government of Finland.
    https://www.weforum.org/organizations/finland-government

    Sanna Marin – Agenda Contributor | World Economic Forum
    Prime Minister of Finland, Office of the Prime Minister of Finland https://www.weforum.org/agenda/authors/sanna-marin

    Alexander Stubb
    Director, School of Transnational Governance, European University Institute https://www.weforum.org/people/alexander-stubb

    Jyrki Katainen
    President, SITRA (Finnish Innovation Fund)
    https://www.weforum.org/people/jyrki-katainen

    Juha Sipilä
    MSc in Technology. 1985–88, Product Development Manager, LK Products. 1988–98, Production Manager and Managing Director, Solitra. 1998–2002 and 2005-11, Managing Director, Fortel Invest. 2002-05, Managing Director, Elektrobit Corporation. Since 2011, Member of Parliament, Centre Party of Finland. Since 2012, Party Leader, Centre Party of Finland. 2011–14, Member, Committee for the Future, 2013–14, Deputy Member, Foreign Affairs Committee, and 2012–15, Deputy Member, Grand Committee of Parliament. April-May 2015, Speaker of Parliament. Since 2013, Member, Kempele Local Council. Since May 2015, Prime Minister of Finland. Member of the board of directors of several companies.
    https://www.weforum.org/people/juha-sipila

    Mari Kiviniemi
    Deputy Secretary-General, Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD)
    https://www.weforum.org/people/mari-kiviniemi

    Jan Vapaavuori
    Member of the Board and Senior Adviser, Miltton Creative Oy https://www.weforum.org/people/jan-vapaavuori

    Piia-Noora Kauppi
    Managing Director, Finance Finland https://www.weforum.org/people/piia-noora-kauppi

    Annika Saarikko | World Economic Forum Minister of Finance, Ministry of Finance of Finland https://www.weforum.org/people/annika-saarikko

    Carl-Henrik Heldin | World Economic Forum Professor of Molecular Cell Biology, Uppsala University https://www.weforum.org/people/carl-henrik-heldin

    Vesa Veikko Vihriälä | World Economic Forum Managing Director, The Research Institute of the Finnish Economy (ETLA) https://www.weforum.org/people/vesa-veikko-vihriala

    Göran Hultin | World Economic Forum
    Chairman and Chief Executive Officer, Caden Corporation https://www.weforum.org/people/goran-hultin

    Tero Ojanpera | World Economic Forum Chief Executive Officer and Co-Founder, Silo.AI https://www.weforum.org/people/tero-ojanpera

    Olli-Pekka Heinonen – Agenda Contributor | World Economic Forum Director General, Finnish National Board of Education https://www.weforum.org/agenda/authors/olli-pekka-heinonen

    Pasi Sahlberg – Agenda Contributor | World Economic Forum Visiting Professor of Practice in Education, Harvard University https://www.weforum.org/agenda/authors/pasi-sahlberg

    Jyrki Raina | World Economic Forum
    https://www.weforum.org/people/jyrki-raina

    Ainomaija Haarla | World Economic Forum
    https://www.weforum.org/people/ainomaija-haarla

    Sanni Grahn-Laasonen | World Economic Forum Member of Parliament, Parliament of Finland (Eduskunta) https://www.weforum.org/people/sanni-grahn-laasonen

    Olli Rehn – Agenda Contributor | World Economic Forum Minister of Economic Affairs of Finland,
    https://www.weforum.org/agenda/authors/olli-rehn

    Telia Company | World Economic Forum https://www.weforum.org/organizations/teliasonera-ab

    Finland
    https://www.weforum.org/agenda/archive/finland/

    • toivossa elävä

      Vastaa

      Kiitos loistavasta infosta.

    • Topi

      Vastaa

      Myös Jarno ”kansanmurha” Limnell on omien sanojensa mukaan maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen.

  • Fiktiontarkistaja

    Vastaa

    Lause ”.. ettei kaasulla murhattujen juutalaisten ruumiita,..” on huono, holokaustiin uskovien selityshän on että ne tuhkattiin, joten ei pidäkään löytyä. Toisin kuin ampumalla tapettujen yli 3 miljoonan, nykyinen historiankirjoitushan väittää että kaasulla tapettiin vain noin 2,7 miljoonaa. Holokausiin uskovat ovat koko ajan joutuneet pienentämään kaasulla tapettujen määrää, mutta koska eivät pysty myöntämään että holokausti on huijausta, niin vastaavasti kasvattavat Neuvostoliitolta vallatuilla aluella mukamas tapettujen juutalaisten määrää jotta se 6 miljoonaa saadaan täyteen. Kannattaa lukea Carlo Mattognon The Einsatzgruppen in the Occupied Eastern Territories—Genesis, Missions and Actions (Holocaust handbooks 39), yli 800 sivua joilla kerrottu mitä Einsatzgruppen oikeasti teki vallatuilla alueilla, ja miksi holokaustiin uskovien väitteet miljoonista ampumalla tapetuista on satua.

  • antiholokausti

    Vastaa

    kiitos näistä tiedoista 🙏

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi