Wisconsinin osavaltio lisää holokaustiopin viidesluokkalaisten opetusohjelmaan

Lapsia aletaan pelottelemaan holokaustisaduilla yhä nuorempina.

Sionismi

Yhdysvaltojen Wisconsinin kuvernööri Tony Evers allekirjoitti viime kuun lopussa julistuksen, jonka mukaan vastedes osavaltion lasten tulee ”opiskella holokaustia” koulussa ainakin kahdesti viidennen luokan ja kahdeksannen luokan välillä sekä myöhemmin myös lukiossa.

Julistus tekee Wisconsinista Amerikan yhdeksännentoista osavaltion, jossa holokaustiopetus on vaadittu osa lukion opetusohjelmaa.

Evers allekirjoitti julistuksen Milwaukeen juutalaisfederaation tiloissa, joka oli kampanjoinut sen puolesta. Juutalaisilla on varallisuutensa vuoksi Yhdysvalloissa ja useissa muissa länsimaissa ylivertainen kyky painostaa poliitikkoja.

Lähde: Jewish Telegraphic Agency

Historian vääristely Holokausti Juutalaisjärjestöt Korruptio Lobbaus Rotu Sionismi Toinen maailmansota Ulkomaat Yhdysvallat Yhdysvaltojen juutalaisyhteisö Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • juha Anttila

    Vastaa

    En hahmota.
    1) Eikö holokausti ole aina kuulunut kaikkialla opetussuunnitelmaan
    2) Miksi se tarvii kahdesti käydä.

    Toinen iso hahmottamispulma on se että eikö kaikkien natsien mielestä Aatu ollut todellinen johtaja (Führer) koska hän ei vaan pelkästään puhunut rodunpuhdistamisen puolesta vaan oli TOIMINNAN MIES. Olen kuvitellut että täällä partisaanin sivuilla jos missä osoitettaisiin kunnioitusta Aatun tekoja kohtaan, mutta asia onkin päinvastoin. Täällä on se porukka joka yrittää tehdä Hitleristä ihan nössön.

    • Plääh

      Vastaa

      Sinulla on talmudistinen moraali. Riemuitset saksalaisten murhaamisesta. Sa´ksalaiset olivat arjalaisia eli sivistynyt ja kristitty kulttuurikansa ja siten murhaamisesta nauttiminen ja massamurhat olivat vierasta heidän kulttuurilleen. Eivät katsoneet tulevansa toimeen juutalaisten kanssa, joten siirsivät pois ja tarkoitus oli sijoittaa lopulta valvottuun reservaatinomaiseen kotimaahan. Kaikki tosiasiat kertovat näin. Valheellisten talmudistien holokaustisatu ei voi olla totta jo väestötilastojen ja väkimäärien ja ‑siirtojen osalta. Sensijaan saksalaisia murhattiin yli 10 miljoonaa. Tämä ja kaikki muutkin veriteot ovat nykyisin sankaruuden aihe. Kommunistisia salamurhaaja- ja kiduttajapartisaaneja ylistetään ja he saavat miutaleja ja eläkkeitä. Maailma on saatanan vallassa.

      SS-sotilaat eivät nähneet eivätkä olleet kuulleet mistään saksalaisten sotarikoksista. Silti nämä sankarieläkeläiset murhasivat esim. Belgiassa satoja heidän vanhempiaan ja muita omaisiaan jo ennen sodan päättymistä. Todelliset massamurhaajat ovat vallassa ja syyttelevät ss-armeijaa ja suomalaisiakin olemattomista hirmuteoista

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi