Ukrainan juutalainen ex-presidentti kiinni korruptiosta

Ukrainan nukkehallitsijan vaihtuminen Janukovytšista juutalaiseen Porošenkoon ei ainakaan vähentänyt korruption määrää.

Sionismi

Petro Porošenko vasemmalla.

Ukrainan juutalaisen ex-presidentin Petro Porošenkon korruptiosta on löydetty jälleen uusia todisteita. 2010-luvun puolivälissä Porošenko kaappasi Ukrainan vallankumouksellisen liikkeen varmistaakseen, että Janukovytšin jälkeinen hallitus olisi globalistien kuuliainen orja eikä aidosti itsenäinen ja kansallismielinen toimija.

Korruptionvastaisten hakkereiden ja tutkivien journalistien yhteistyöhön perustunut projekti paljasti, että Porošenko omistaa kymmenien miljoonien dollareiden edestä alkuperältään pimeää varallisuutta ystävänsä Sergiy Zaitsevin nimissä. Juutalainen alkoi piilottaa omaisuuttaan ulkomaille jo ennen Ukrainan presidentiksi nousemistaan ja operaatio jatkui myös presidenttikauden aikana.

Porošenko sai korruptiohankkeelleen tukea itävaltalaiselta Raiffeisen-pankilta. Juutalainen on piilottanut viranomaisilta muun muassa Ilja Repinin ja Salvador Dalin taideteoksia. Taide on tyypillinen rahanpesuväline, sillä taideteosten rahallinen arvo on helppo väärentää. Lisäksi viranomaiset eivät kykene seuraamaan taulujen liikkumista yhtä tehokkaasti kuin rahan liikkeitä pankkitilien välillä.

Kiusallinen uutinen

Uutinen on globalistien kannalta kiusallinen, sillä valtamedia ja poliitikot ylistivät Porošenkoa länsimielisenä ratkaisuna Putin-ystävällisen hallinnon korruptiolle. Tosiasiassa Ukrainan nukkehallitsijan vaihtuminen Janukovytšista juutalaiseen Porošenkoon ei ainakaan vähentänyt korruption määrää.

Porošenko tunnettiin ennen presidenttikauttaan jo yleisesti rikollisena oligarkkina. Poliittisen uransa aikana hän yritti piilottaa juutalaisen taustansa saadakseen tukea myös kansallismielisiltä. Hän esimerkiksi määräsi Forbes-lehtä poistamaan hänen nimensä rikkaimpien juutalaisten listalta.

Porošenkon jälkeen Ukrainan presidentiksi nousi juutalainen Volodymyr Zelenskiy, jonka kaudella maasta tuli Israelin ohella ainut valtio, jossa sekä presidentti että pääministeri olivat juutalaisia. Vaaleissa myös Zelenskiyn molemmat haastajat, Porošenko ja Julia Tymoshenko, olivat juutalaisia.

Lähteet: OCCRP, Forward

Euroopan unioni Julia Tymoshenko Juutalainen mafia Juutalainen rikollisuus Juutalaisjärjestöt Korruptio Petro Porošenko Politiikka Raha Rahanpesu Rikos Sionismi Talous Talousrikos Ukraina Ukrainan juutalaisyhteisö Ulkomaat Venäjä Vladimir Putin Volodymyr Zelenskiy Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Öljykaasu

    Vastaa

    Totuuden nimissä pitää muistaa että tämä ”presidentti” on Itävaltalainen Peter Walzman jolle keksittiin peitetarina ”suklaakeisarina” vaikka hän oli tuomittu kansainvälinen huumerikollinen. Uuden identiteetin ja USA:n tuella siitä tehtiin presidentti Ukrainaan. Heti vallankaappauksen jälkeen Ukrainan kulta kuljetettiin holveista pois amerikkaan paitsi ne muutama kiloa jotka ”löytyivät” oikean presidentin kotoa. 

    Peter koitti kaikin keinoin saada Ukrainaa täysin pankkiirien armoille vastaanottaessaan rahaa maan infran parantamiseen. Jotka kuitekin jakoi kavereidensa kanssa keskenään. Maan infraan ei tullut mitään parannuksia.

    Onneksi Krimin ihmiset hoksasivat mistä oli kyse ja kansalaiset äänestivät itsensä Venäjään. Asia jota yhä edelleen vääristellään ja joka kirvelee EU:ssa ja aina Amerikassa asti. Nimittäin, Krimin aluevesiltä ja siitä pohjuksta löytyi jo ‑73 isompi öljyallas kuin koko lähi-idän öljy yhteensä on. Ja tätä öljyallasta länsi havittelee. Meinaan, Venäjällä on sellainen putkistoverkko valmiina rannalla, että vaikka siitä valuisi 10% matkalla, he pumppaavat helposti enemmän kuin länsi yhteensä. Ja sekös jälleen kirvelee aina USA:ssa asti. Kaasusta puhumattakaan.

  • juha.

    Vastaa

    Kaikkihan nämä ovat korruptoituneita ihan itsensä Israelin maallisen hallinnon pääministeriä Benjamin Netanyahu:a myöten niin, ettei hän uskalla edes luopua vallasta, koska joutuisi oikeustuomioistuimen eteen ”rahan teosta”! Siksipä Israel on rypenyt jo useita vuosia sisäpoliittisessa kriisissä.
    Tämäkin varmasti on osasyyltään vaikuttamassa jatkuvaan nahistelun haluun naapurimaiden kanssa, sillä wanha konsti on suunnata kansan huomio ulkomaiseen kriisiin kun kotimaassa politiikoilla asiat tökkii.
    Muuten kuviskuvassa kipapää näytti äkkiseltään aivan ”EU-presidentti” Sauli Niinistöltä, mutta samalla sapluunalla olisi menty siinäkin tapauksessa!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi