PolPo pidätti juutalaisten talous- ja mediavallasta puhuneen puoluejohtajan Kanadassa

Juutalaislobbaajat usuttivat poliisin puoluejohtajan kimppuun.

Sionismi

Travis Patron.

Kanadan PolPo (poliittinen poliisi) on päättänyt tiukentaa otteitaan niitä vastaan, jotka käyttävät sananvapauttaan juutalaisten yhteiskunnallisesta vallasta puhumiseen. PolPo pidätti eilen 29-vuotiaan Travis Patronin, joka on Canadian Nationalist Partyn (CNP) perustaja ja puheenjohtaja.

PolPo epäilee Patronia ”juutalaisvihan levittämisestä”. Hänen epäillään esimerkiksi todenneen, että juutalaiset ovat huijareita, soluttautuneita valtamediaan, keskuspankin hallitsijoita ja kansanruumiille vieraita olentoja. Patron on myös esittänyt holokaustirevisionistisia mielipiteitä.

Juutalaisten yliedustus esimerkiksi Fed-keskuspankin historiassa ja valtamedian johtoasemissa on helppo vahvistaa julkisista lähteistä, mutta poliisia ei vaikuta kiinnostavan Patronin väitteiden todenperäisyys. PolPon mukaan väitteiden todenperäisyyden sijaan merkityksellistä on se, että puoluejohtaja ylipäätään puhui juutalaisista kriittiseen sävyyn.

PolPo saa käskynsä Simon Wiesenthal ‑keskukselta

Tapauksesta uutisoineen juutalaisjulkaisu Jewish Telegraphic Agencyn mukaan poliisioperaatio sai alkunsa siitä, kun Friends of the Simon Wiesenthal Centre ‑niminen juutalainen lobbausjärjestö teki julkisen valituksen Patronin toiminnasta poliisille ja syyttäjälle. Toisin sanoen juutalaislobbaajat usuttivat poliisin puoluejohtajan kimppuun.

Patronia voi odottaa jopa kahden vuoden vankeustuomio, koska hänen poliittiset näkemyksensä eivät olleet juutalaislobbaajien mieleen. Simon Wiesenthal Centren ohella myös Centre for Israel and Jewish Affairs sekä rasistinen juutalaislahko B’nai Brith Canada onnittelivat PolPoa väärinajattelijan pidättämisestä.

Lähde: Jewish Telegraphic Agency

AntisemitismiB'nai BrithCanadian Nationalist PartyJuutalaisjärjestötJuutalaisomisteiset pankitKanadaKanadan juutalaisyhteisöKeskuspankitKorruptioLobbausPoliittinen vainoPolitiikkaRotuSananvapausSensuuriSimon Wiesenthal CenterSionismiTravis PatronUlkomaatValtamediaYhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

  • Nationalisti

    Vastaa

    No, oikeassahan Travis on.
    Sionisteja pelottaa, että tietous asioista leviää laajemmin kansan keskuuteen ja se saisi monet tutkimaan asioita entistä syvällisemmin.

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Ironista asiassa on se että älykkäinä pidetyt juutalaiset panikoivat niin että oikein osoittavat yleisölle sen että nyt osui kipeään paikkaan eli totuuteen jota ei saisi sanoa.

  • KokenutMies

    Vastaa

    Yhdysvaltojen kehityksen johdosta ihmiset ovat selvästi avoimemmin alkaneet ilmoittamaan antisemitistisiä mielipiteitään. Tarvitaan vain riittävän paljon avautumisia, niin virallinen yhteiskunta on ongelmissa. Näissä mielipiteissä ei kuitenkaan uhata väkivallalla tai yllytetä siihen. Ainoastaan mainitaan juutalaisten suuri rooli ja vaikutusvalta kaikessa. Kansan punapilleröinti on hyvässä vauhdissa uudella ja vanhalla mantereella. Meidän johtajamme pitää laittaa valinnan eteen: Joko globalistieliitti tai kansa.

  • juha.

    Vastaa

    Taitaa olla Voltaire, joka loihe lausumwaan: ”Jos, haluat tietää kuka on vallassa. Selvitä ketä ei saa arvostella!!!” Suurinpiirtein, ei sanasta sanaan, mutta tuolla ajatuksenjuoksulla.
    On tyrmistyttävää kuinka länsimaailma on juutalais-mafian kuristusotteessa, mutta kummakos tuo, sillä ne joilla ovat käytössään rahahanat. Heillä on rajaton valta yli maanpiirin! Kaikkein kuvottavinta kuitenkin on, että tätä etnistä ryhmää pidetään Jumalan Valittuna Kansana, joilla on erityisasema ”pyhyytensä” ansiosta. Siis ”esimerkkinä” muille kansakunnille?!?!? Kiitos EI!, mitä minuun tulee!!! Eiköhän vain se maankuulu ”antiseminismikin” ole aivan itse aiheutettua päänsäkyä?

  • J.K.

    Vastaa

    Ajatelkaa kun voisi sanoa siionin juutalaisista: ”No mitä näistä jaksaa uutisoida. Kaikkihan tän tietää. Sikoja ja valehtelijoita ovat olleet aina eikä se muuksi muutu. Heidän QR-kooditusta ei tule lopettaa, vaikka alueidensa johto sitä yrittää”. [Heille olisi annettu suljettuja alueita, missä voisivat keskittyä maanviljelyyn ja omavaraisuuteen, ilman että sekoittaisivat oman opportunisminsa kanssa koko nykyisen maailman eri sektoreita.]

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi