Ukrainassa marssineet kansallismieliset: Israel vastuuseen Neuvostoliiton rikoksista!

Kansallismieliset syyttivät juutalaiseliittiä erityisesti Holodomorista, joka oli mahdollisesti 1900-luvun verisin ihmisoikeusrikos Japaniin kohdistettujen atomipommi-iskujen ohella.

Sionismi

Israel on raivoissaan Ukrainassa järjestetystä kansallismielisestä marssista, joka pidetään vuosittain edesmenneen nationalistijohtaja Stepan Banderan kunniaksi. Tänä vuonna marssijat ottivat juutalaisvaltion suurlähetystön erityiseksi huomionsa kohteeksi.

Suuri joukko ukrainalaismielenosoittajia kerääntyi Israelin suurlähetystön edustalle Kiovassa vaatimaan, että sionistit ottavat vastuun Neuvostoliiton historiallisista rikoksista Ukrainaa vastaan. Valtaosa 1900-luvun Itä-Euroopan bolševikkijohtajista oli rodullisia juutalaisia, jotka tahtoivat tuhota perinteiset hallintomuodot ja kulttuurit kommunismin tieltä.

Israelin suurlähettiläs oli jo etukäteen tuominnut Bandera-mielenosoituksen, mikä ruokki entisestään marssijoiden sionisminvastaista mielialaa. Marssijoiden mukaan Israel edustaa koko kansainvälistä juutalaisyhteisöä, joten Israelin tulisi ottaa vastuu juutalaisten 1900-luvun rikoksista.

Tällä hetkellä ainoastaan valkoiset on pakotettu maksamaan korvauksia esi-isiensä väitetyistä rikoksista ”uhrien” jälkeläisille. Eliitti on keskittynyt demonisoimaan ainoastaan kansallismielisyyden nimissä suoritettuja väitettyjä ”rikoksia”. Sen sijaan kommunismin ja sionismin nimissä suoritetut ihmisoikeusrikokset on lakaistu maton alle.

Tien varteen kuolleita Holodomorin uhreja.

Juutalaisyhteisö: ”Holodomoriin syyllistyneitä ei tulisi tuomita”

Ukrainan kansallismieliset syyttivät Neuvostoliiton juutalaiseliittiä erityisesti Holodomorista, joka oli mahdollisesti 1900-luvun verisin ihmisoikeusrikos Japaniin kohdistettujen atomipommi-iskujen ohella. Holodomorilla viitataan ukrainalaisten kansanmurhaan, jonka Neuvostoliitto suoritti luomalla alueelle keinotekoisen nälänhädän.

Ukrainan juutalaisyhteisö ei ole kiistänyt juutalaisten roolia Holodomorissa. Sen sijaan juutalaiset ovat vaatineet, ettei Holodomoriin syyllistyneitä neuvostojohtajia tulisi viedä oikeuden eteen esimerkiksi saksalaisten Auschwitz-vartijoiden tavoin. Toisin sanoen juutalaislobby on vaatinut juridista erityissuojaa kommunistirikollisille näiden rotutaustan perusteella.

Kansainvälinen juutalaislehti The Jewish Telegraphic Agency myönsi 15.6.2009, että valtaosa Holodomorin järjestämisestä syytetyistä poliittisista johtajista on juutalaisia. Ukrainan juutalaiskomitea onkin julistanut, että Holodomorista tulisi vaieta, sillä se on poliittinen ruutitynnyri sionistien kannalta.

Lähde: Jewish Telegraphic Agency (1, 2)

Aktivismi Historia Holodomor Israel Juutalaisjärjestöt Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Rikos Rotu Sionismi Stepan Bandera Ukraina Ukrainan juutalaisyhteisö Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisten kansanmurha Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Sensuroimaton Totuus

    Vastaa

    Emme saa koskaan unohtaa!

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Morgenthau suunnitelma juutalaista käsialaa myös

    Tätä taustaa varten on syytä muistaa juutalaisten hallussa olleen / olevan usan ulkoministeriön hanke Saksan tuhonnasta silpomisen lisäksi saksalaisia holomodor tapaan näännyttäen.
    N. 13.5 miljoonaa rauhan jo tultua karkoitettiin vuosituhantisilta alueiltaan ja ko väestösiirtojen yhteydessä ”voiton päivän” jälkeen murhattiin (oheisraiskauksin etc) n 3 miljoonaa saksalaissiviiliä 1945.

    Seppo Lehto historioitsija kuntavaaliehdokas Tampere

  • juha.

    Vastaa

    R.I.P maailman unohdutetuimmille uhreille! Ne, joista puhutaan joka päivä eivät ole mitään. He, joista EI koskaan puhuta ovat uhreista kalleimpia!

  • tulitikkutyttö

    Vastaa

    Nykyisen agendan mukaan holodomorista pitäisi joutua vastuuseen ne maat joille NL möi Ukrainasta pakko-otettua viljaa. Näiden maiden löytämisen jätän itse kunkin oman aktivismin varaan.

  • Heikki Kaasinen

    Vastaa
  • tutkiva lukija

    Vastaa

    Juutalaistaustaisilla henkilöillä on ikä tapa olla mukana kaikenlaisissa massamurhissa, kuten esim. Eisenhowerin määrämä saksalaisten antautuneitten sotilaitten näännyttäminen hengiltä avoimilla ”vankileireillä” sodan jälkeen. Historiankirjoitus on onneksi saanut talletettua asiakirjoja ko. asiasta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi