Israel rahastaa miljardeja Yhdysvalloilta – kansalaisilta adressi kongressille

Lähteiden mukaan Israel on pyytänyt Yhdysvaltoja tukemaan heitä 7,6 miljardin dollarin edestä.

Sionismi

päivitetty

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu Valkoisessa talossa 28. tammikuuta 2020 Washington DC:ssä.

Amerikkalainen konservatiivijulkaisu The National Interest (TNI) on vuonna 2016 kritisoinut sopimusta, jonka mukaan Yhdysvaltojen pitää myöntää suuria määriä apurahaa vuosittain Israelin valtiolle. TNI kertoo Yhdysvaltojen olevan kovasti kärsinyt koronaviruksen tuoman finanssikriisin myötä ja heidän tulisi mielummin ylläpitää omien kansalaistensa etuja kuin israelilaisten.

Aseteollisuudesta kirjoittava verkkojulkaisu Breaking Defense raportoi Israelin saattavan aikoa kysyä tukirahoja jo etuajassa ja mahdollisesti kaksinkertaisena. Yhdysvaltain kansalaiset ovat osoittaneet tyytymättömyyttään allekirjoittamalla adressin Yhdysvaltain kongressille.

Israel kertoo tarvitsevansa tuet aikaisemmin kuin suunniteltu

Breaking Defense kertoo Israelin pyytävän tukea, joka voi olla jopa 7,6 miljardin dollarin könttäsumma. Amerikkalaiset veronmaksajat menettäisivät lähes 21 miljoonaa dollaria päivässä, vaikka Yhdysvallat ovat lähestymässä neljän miljardin dollarin alijäämää (maailman suurin) ja Israelin työttömyysaste on alhaisempi kuin Yhdysvaltojen.

Israelille annettavista tuista on raportoinut Breaking Defensen kirjoittaja Arie Egozi, joka on Israelin armeijassa palvellut Israelin kansalainen, jolla on sisäpiiritietoa Israelin turvallisuuslaitoksesta.

“Koronaviruspandemian takia Israelin puolustusministeri armeijan johdon kanssa ovat laatineet kriisisuunnitelman vetoomuksesta Washingtoniin”, kerrotaan Egozin artikkelissa.

“Lähteiden mukaan COVID-19 pandemia pakottaa Israelin pyytämään Washingtonilta isoja muutoksia [tuki-] sopimukseen, mukaan lukien pyynnön vastaanottaa vuosittainen 3,8 miljardia dollaria aikasemmin kuin suunniteltu.”

Yhdysvaltain talous on kärsinyt pahoin koronaviruksen aiheuttamista rajoitustoimista. Neljä miljoonaa ihmistä jätti viime viikolla työttömyyshakemuksen, nostaen työnsä menettäneiden ihmisten määrän yli 30 miljoonaan.

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa Yhdysvalloissa oli Fortunen mukaan enimmillään 15,3 miljoonaa työtöntä. Nykyinen taso on korkein sitten 1930-luvun laman.

“Tänä vuonna on aika pitää meidän rahat itsellämme”

Philip Giraldi, joka on National Interestin neuvoston toiminnanjohtaja kertoo, että Israel usein vakoilee Yhdysvaltojen toimintaa ja on varastanut amerikkalaista teknologiaa.

Israel on myös yrittänyt upottaa Yhdysvaltojen armeijan laivan, tappaen 34 amerikkalaista ja vahingoittaen 170 muuta.

Giraldi pitää Egozin artikkelia epäselvänä ja hän epäilee Israelin pyytävän jopa enemmän rahaa tänä vuonna. Hän kertoo, ettei olisi yllättynyt, jos he hakevat ennakkotukia monelle vuodelle, mahdollisesti kolminkertaistavansa normaalin tuen määrän.

Giraldi pyytää amerikkalaisia allekirjoittamaan neuvoston adressin, kutsuen Yhdysvaltain kongressia “lopettamaan rahan lähettämisen Israeliin.”

Adressissa kerrotaan: “Meidän pitää huolehtia amerikkalaisista ja lopettaa verorahojemme lähetyksen rikkaaseen ulkomaiseen maahan. Israel on jo saanut miljardeja dollareita amerikkalaisilta veronmaksajilta. Se on saanut yli kymmenen miljoonaa dollaria päivässä, vuosi vuoden jälkeen. Tänä vuona on aika pitää meidän rahat itsellämme.”

Lähteet: Tehran Times, The National Interest ja Breaking Defense

Benjamin Netanjahu Israel Koronavirus Poliittiset viholliset Politiikka Sionismi Talous Ulkomaat Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi