Irakiin laki, joka kieltää yhteydet Israeliin kuolemanrangaistuksen uhalla

Parlamentin 329 edustajasta 275 äänesti lain puolesta. Maan suurin puolue, joka koostuu šiiamuslimeista, kehotti kansalaisia menemään kaduille juhlimaan päätöstä.

Ulkomaat

iraq, flag, national flag

Irakin lainsäätäjät ovat hyväksyneet lain, joka kieltää kansalaisia ja yrityksiä omaamasta yhteyksiä Israeliin. Lain rikkomisesta voi seurata elinkautinen tai kuolemantuomio.

Yhdysvallat eivät pitäneet Irakilaisten päätöksestä. ”Sen lisäksi, että tämä lainsäädäntö vaarantaa sananvapauden ja edistää antisemitismin ilmapiiriä. Lisäksi se on jyrkässä ristiriidassa Irakin naapurimaiden edistyksen kanssa, jonka ne ovat saavuttaneet rakentamalla siltoja ja normalisoimalla suhteet Israeliin, mikä on luonut uusia mahdollisuuksia ihmisille koko alueella”, ulkoministeriön tiedottaja Ned Price sanoi lausunnossaan.

Lähi-idän Israel-vastainen rintama vahvistuu vuosi vuodelta. Eri valtioiden ja järjestöjen aseistus, hallinnollinen valta-asema ja muu infrastruktuuri paranee vuosi vuodelta, mikä on saanut sionistit ymmälleen.

Lähde: Kansalainen

Antisionismi Irak Israel Politiikka Ulkomaat Yhdysvallat

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Loistava päätös Irakissa! Yhteisrintama on ainoa keino pitää jonkinlainen rauha alueella!

  • TT

    Vastaa

    Miksi kaikesta pitää säätää lailla? Ja vieläpä täysin epäsuhteisella rangaistuksella. Jokainen järkevä ihminen tajuaa ilman lakejakin olla kannattamatta Israelin sionistihallinnon likaisia touhuja. Mutta maailma ei ole musta-valkoinen, täytyy pystyä keskusteluun myös epämieluisten hallintojen kanssa ja onhan Israelissa myös oppositio.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Samanlainen laki Eurooppaankin kiitos.
    Sen myötä lähtisi moni poliitikko virastaan nopeasti.

  • Sensuroimaton Totuus

    Vastaa

    Suomeen sama laki!

  • White noise

    Vastaa

    Siinäpä USA:n liittoumalle uusi sota jälleen alotettavaksi.

    • Hh1488

      Vastaa

      Ei taida usalla olla rahaa sellaiseen

  • Mr.AG

    Vastaa

    Saddam on ylpeä nytten.

  • Salomon

    Vastaa

    Yhdysvallat eivät pitäneet Irakilaisten päätöksestä. ”Sen lisäksi, että tämä lainsäädäntö vaarantaa sananvapauden ja edistää antisemitismin ilmapiiriä…
    Aha jaa jaa.
    Ketä niitä sananvapaus lakeja oikeen säätikään?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    iraq, flag, national flag