Iran teloitti Suleimanin murhaan sekaantuneen Mossad-vakoojan

Vakoojan kuuluisin uhri oli tammikuun alussa surmattu Iranin puolustusvoimien kenraali Qassim Suleimani.

Ulkomaat

Mossad-vakooja Mahmoud Mousavi Majd.

Iranin hallitus tiedotti teloittaneensa Israelin nimissä suoritettuihin salamurhiin sekaantuneen vakoojan Mahmoud Mousavi Majd’n. Vakoojan kuuluisin uhri oli tammikuun alussa surmattu Iranin puolustusvoimien kenraali Qassim Suleimani.

Majd teki salaista yhteistyötä Israelin tiedustelupalvelu Mossadin sekä Yhdysvaltojen CIA:n kanssa. Hän tarjosi sionisteille tietoa, jonka avulla Suleimani paikannettiin ja murhattiin terrori-iskussa nukkepresidentti Donald Trumpin hyväksynnällä.

Marttyyri Suleimani

Suleimani toimi Iranin Vallankumouskaartin Quds-erikoisjoukkojen johtajana. Hän johti menestyksekästä sotaa Isis- ja al-Qaida ‑terroristijärjestöjä vastaan Iranissa ja lukuisissa arabimaissa. Suleimani oli liittoutunut arabinationalistien ja kristittyjen kanssa yhteisessä itsenäisyyssodassa ääri-islamisteja ja sionisteja vastaan.

Mies selvisi kahdeksan vuotta kestäneestä Irakin sodasta ja se loi hänestä myytin elävästä marttyyristä. Suleimani uskoi aidosti vallankumouksen aatteisiin ja oli uskollinen Iranin ylimmälle johtajalle.

Vakooja Mahmoud Mousavi Majd sai Israelilta ja Yhdysvalloilta dollarimääräisen rahapalkkion avustamisesta Suleimanin murhassa. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, ja sionistien sätkynukke saikin lopulta petturille huomattavasti sopivamman palkkion teloituskomppanialta.

Lähde: Press TV

CIA Iran Israel Mossad Politiikka Qassim Suleimani Quds-joukot Rikos Sionismi Tiedustelupalvelut Ulkomaat Vakoilu Vallankumouskaarti

Keskustelu

1 kommentti

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Jones

    Vastaa
  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi