Kansallisarkisto luopuu postin käytöstä huonon palvelun vuoksi

Palvelun laadun kehittämisen sijaan posti on keskittynyt maahanmuuttajien rekrytoimiseen ja homolobbaamiseen Pride-kampanjoiden yhteydessä.

Yhteiskunta

Kansallisarkisto ilmoitti luopuvansa postin käytöstä huonon palvelun vuoksi. Posti oli kadottanut kansallisarkiston aineistoa lähetyksen yhteydessä. Julkisen keskustelun jälkeen paketti kuitenkin löytyi ja asiasta aloitettiin sisäinen tutkinta Postissa, mutta kansallisarkiston päätökseen se ei enää vaikuta.

Jatkossa aineistojen kuljetukset järjestetään kuriiripalvelun välityksellä. Kansallisarkisto pyrkii kilpailuttamaan palveluntuottajat mahdollisimman nopeasti, jotta tauko kaukolainojen toimituksissa jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Asiakkaiden käytössä parhaillaan olevat kaukolainat palautetaan kuriiripalvelun avulla, mutta palvelun kustannuksia ei peritä asiakkailta.

Posti on jo vuosien ajan niittänyt mainetta pakettien kadottajana, mikä on monissa herättänyt ärtymystä ja toisaalta raivannut tilaa kilpaileville palveluille. Palvelun laadun kehittämisen sijaan posti on keskittynyt maahanmuuttajien rekrytoimiseen ja homolobbaamiseen Pride-kampanjoiden yhteydessä.

Lähde: Kansallisarkisto

Halpatyövoima Homolobby Infrastruktuuri Kansallisarkisto Kotimaa Maahanmuutto Politiikka Posti Pride Rotu Ulkomaalainen työvoima Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • juha.

    Vastaa

    Nk. ”halpatyövoima” ja postin johdon oma ahneus tuottaa tulosta konkreettisella tavalla, joka saa asiakkaat kaikkoamaan luokattoman palvelun takia!

  • Nimetön

    Vastaa

    huononpaa palvelua ei voi mistään muualta saada kuin postilta

  • Lars

    Vastaa

    Kansan-ja isänmaanpetturit rekrytoivat ulkomaalaisia piittaamatta siitä, että tämän toiminnan vääjäämättömänä seurauksena on jo muutoinkin huonon palvelun laadun totaalinen romahtaminen. Jos se vain on mahdollista, älkää käyttäkö postin ”palveluja”, valitkaa jokin toinen vaihtoehto.

  • Terveystestejä

    Vastaa

    Onkohan noilta otettu edes tuberkuloosi-näytteitä tai testattu poliota? Miten neekerisankkeri?

  • Ilmarinen

    Vastaa

    Liekö ihme, että työntekijät varastavat, kun työnantaja ei maksa kunnollista palkkaa. Palkkaa paskaa työvoimaa, niitä paskaa satoa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi