Ano Turtiainen: Vihollinen on eliitti, joka omistaa pankit ja median

Turtiaisen mukaan eliitti pyrkii saamaan pienet ihmiset tappelemaan keskenään.

Yhteiskunta

Ano Turtiainen.

Kansanedustaja Ano Turtiainen kertoo Facebookissa suomalaisten todellisen vihollisen olevan eliitti, joka omistaa pankit ja median. Turtiaisen mukaan eliitti pyrkii saamaan pienet ihmiset tappelemaan keskenään ja ryöstämään samalla molempien osapuolten omaisuuden.

Lisäksi hän on päivittänyt Facebook-sivulleen kuvan, jossa nimetään kansanvihollisia. Merkittävä osa kuvassa esiintyvistä eliitin jäsenistä on juutalaisia. Hän ei kummassakaan päivityksessä erikseen mainitse juutalaisuutta.

Ainakaan toistaiseksi ei ole syntynyt kohua, jossa sosiaalisen median älypuhelinsoturit olisivat syyttäneet Turtiaista antisemitismistä, mutta ”Q‑Anon-salaliittoteorioista” häntä on jo syytetty.

Julkaisemme Turtiaisen päivityksen kokonaisena:

Ano Turtiainen Juutalaisomisteiset pankit Korko-orjuus Koronkiskonta Pankit Perussuomalaiset Politiikka Raha Rotu Sionismi Talous Valtamedia Velka Yhteiskunta

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä oli erittäin hyvä kirjoitus Turtiaiselta.
    Turtiainen on sillä tavalla harvinainen poliitikko, että hän ei murru painostuksen alla, eikä kumartele ketään.

  • Aatu Aseenkätkijä

    Vastaa

    Simon Elo oli syyttänyt antisemitismistä twitterissä.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Heh, eipä yllätä, että SionistiSimo kirjoittaa tuollaista.

      • pzkw

        Vastaa

        Olikos tuo simon nainen vai miesoletettu?

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Simpalle nyt voi näyttää pitkää nenää, eli peiliä.

  • Juha6

    Vastaa

    Heh.. Denialistit polvistukaa kommunistisen globalistisen maailmanvallan edessä.

  • Sensuroimaton Totuus

    Vastaa

    Totta joka sana.

  • seuraaja

    Vastaa

    Täyttä asiaa, kiitokset Anolle.

  • 421 god bless

    Vastaa

    Hyvä että porukka herää pikku hiljaa totuuteen.

  • hyvä

    Vastaa

    Erinomaista analyysia Anolta. Erittäin silmiä avaavan ja mielenkiintoisen videon on myös Tokentubeen tallentanut joku hereillä oleva yksilö. Videon nimeksi laitettu: Salaisuus kommunismin taustalla. Perustuu David Duken kirjaan ja on suomenkielisellä tekstityksellä. Suosittelen katsomaan. Kannattaa näinä aikoina olla hereillä myös siitä, mitä historiassa todella tapahtui ja erikoisesti, mikä johti näihin tapahtumiin. Meiltä kun on salattu niin monia asioita joko tietoisesti tai pelkästä tietämättömyydestä.

  • Sami

    Vastaa

    Taattua Turtiaista… puhdas populisti, jonka höpinät uppoavat vain hieman yksinkertaisiin ja asioista tietämättömiin.

    • Vuoroin vieraissa

      Vastaa

      Eivät kuitenkaan herätä niitä, joiden ainoat kaksi jäljellä olevaa toimivaa neuronia on saastutettu kulttuurimarxismilla. Näitä hyödyllisiä idiootteja on onnistuttu saamaan suomalaisten sekaan paljon, aivan liian paljon. Ne suorastaan innolla ajavat myös omaa ja lastensa tuhoamista.

      • Kai Kontturi

        Vastaa

        MIKÄ ihmeen kultuurimarxismi? Eihän sellaista ole edes olemassa!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi