Biden aikoo kahdeksankertaistaa Amerikan pakolaiskiintiön

Biden sanoi vuonna 2015 haluavansa "loputtoman maahanmuuttajien virran" ja että valkoisten jääminen vähemmistöksi tulee olemaan "voimamme lähde".

Rotu

Joe Biden.

Yhdysvaltain vallananastajapresidentti Joe Biden julisti viime torstaina aikeensa nostaa maan pakolaiskiintiön kahdeksankertaiseksi verrattuna nykymäärään.

Presidentti Trump asetti määrän 15 000:een, mikä on ollut alin lukema sitten vuoden 1980 pakolaislain. Biden aikoo nostaa määrän 125 000:een, joka tulee voimaan tänä vuonna lokakuun ensimmäisenä päivänä.

Aiemmin samalla viikolla Biden allekirjoitti toimeksiannon pakolaislasten perheenyhdistämisen työryhmän luomiseksi.

Biden sanoi vuonna 2015 haluavansa ”loputtoman maahanmuuttajien virran” ja että valkoisten jääminen vähemmistöksi tulee olemaan ”voimamme lähde”, joten hän tulee todennäköisesti kasvattamaan pakolaiskiintiötä presidenttikautensa aikana vielä korkeammiksi.

Lähde: CNBC

Joe Biden Maahanmuutto Poliittiset viholliset Politiikka Rotu Sionismi Ulkomaat Väestönvaihto Valkoisten kansanmurha Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Valkoisten vastaiset toimet tulevat vain kiihtymään. Ilmiselvää on, että valta anastettiin Trumpilta, niin paljon vaaleihin liittyy epäilyttäviä toimia.
    Biden oli ilmeisesti vielä juutalaismyönteisempi vaihtoehto, joka tulee ajamaan väestönvaihtopolitiikkaa ja kansainvälisen rahaeliitin etuja entistä kiivaammin.

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Niin, eihän se valehtele tässä asiassa. ”voimansa lähde” vasemmistolle on juuri kurjalisto, poliittiset plantaasiorjat joita hankkimalla ja rankalla verotuksella kurjuutta ylläpitämällä vaalikarja pysyy runsaslukuisena eikä nouse pois luokastaan. Siksi niitä täytyykin hankkia ulkomailta koska tuontitavara ei vielä tajua rooliansa vasemmistopaskemmiston toimintatavassa.

  • Eikka

    Vastaa

    USA:n talous tulee romahtamaan lähivuosina kun Biden on ohjaksissa, mutta sitä saa mitä tilaa.

  • juha.

    Vastaa

    ”…valkoisten jääminen vähemmistöksi tulee olemaan ”voimamme lähde”, Erittäin kuvaava lausunto joka kertoo kaiken tulevasta valkoisten kansanmurhasta. Ei tavitse olla einstein arvatakseen ketkä ovat tämän takana! Käy vielä niin, ettei edes ”valkoista pakoa” tulla sallimaan, koska yksikään valkoinen ei saa pelastua, koska ilmeisesti valkoisen rodun on jonkin järjettömän syyn vuoksi tuhoutua tämän planeetan kannen päältä ikuisiksi ajoiksi! Si6tä paitsi on jo olemassa ”yksi voimanlähde” eli Afrikka, jonne länsimaailma rahtasi leipäviljaa 60-vuotta ja jokseenkin saman ajan kommunistinen blokki aseita ja ammuksia. NWO on tähänastisista viritelmistä se kaikkein viimeisin johon kaikki tämän maailman kumuloitunut hulluus tulee päättymään! By the way, tuo wanhan kaakkin on hyvä puhua, sillä hän ei tule koskaan itse näkemään dementisten kättensä töitä. Ja Kekkonen oli kyvytön toimimaan virassaan… Ja HAH!
    Amerikkaa ei pelasta enää Jumalakaan!!!

  • Nimetön

    Vastaa

    Valkoisiin kohdistuvat toimet tulevat kiihtymään myös Suomessa vasemmiston toimesta. Peiliin katsomisen paikka, hekin ovat valko-ihoisia.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi