Miksi vastustamme Natoa – Sinimusta podcast 021

Sinimusta podcast kertoo keskittyvänsä erityisen painokkaasti ajattomiin ideologisiin, kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin teemoihin päivänpolitiikan sijaan.

Politiikka

Sinimustan podcastin tuoreimmassa jaksossa Lauri Hokkanen ja Tapio Rantanen avaavat Sinimustan Liikkeen kantaa Natoon ja Yhdysvaltoihin.

Aktivismi Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Lauri Hokkanen Nato Politiikka Sinimusta Liike Sionismi Tapio Rantanen Ulkomaat Uutiset Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

21 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Snif

    Vastaa

    Itkunaurua, tuo lillituppipuolue on kyllä aiemmein kannattanut natoa joten haskasti takki kääntyy jo tässä vaiheessa eikä ole edes ainoa kerta, kannattavat vihersiirtymää ja kiletävät tuon vaikka aiemmin se on jo ollut esillä noiden itse sanomana. Joten on kyllä viimeinen puolue mitä äänestäisin.

    • Nimetön

      Vastaa

      Sinimusta Liike ei ole ikinä kannattanut Natoa.

      • Morpheus

        Vastaa

        Nämä ovat Nato vaalit, kun kansanäänestystä ei järjestetty niin nyt mitataan kansan Nato kanta puoluekannatuksella.

        SMLn kannattaisi tuoda tämä puolueen Nato kanta korostetusti esille, koska se on tämän päivän tärkein asia maassamme.

        Uskon että tämä Ei Natolle slogan saa massat liikkeelle ja äänestämään SMLää

    • Nationalisti

      Vastaa

      Milloin SML on kannattanut Natoa?
      Missä Nato on esitetty positiivisessa valossa?
      Tuon typerän turvan aukomisen sijaan sinulla on varmasti esittää lähde tälle.

      • Korde

        Vastaa

        SML ehdokkaiden joukossa on Natoa kannattavia ehdokkaita. Aiemmin puolueohjelmassa luki, että SML ei ole sotillaallisen liittoutumisen kannalla. Aika laimea ilmaisu. On kuitenkin onneksi muita puolueita, jotka selväsanaisesti vastustavat Natoa. Kuten VKK

  • Minä

    Vastaa

    Ei Natoa luotu totauttamaan liberaalia politiikkaa. Se perustettiin aikana, jolloin oli ihan eri arvot politiikassa. Yhtälailla Nato ei ole poliittinen toimija, se toteuttaa poliitikkojen määräämää linjaa. Kun politiikka muuttuu pois liberaaleista idioottimaisuuksista, ne häviävät Natostakin.

    Kerrottu ideaali puolustusliitosta Ruotsin, Baltian maiden ja Puolan kanssa ei ole mitenkään erityisen voimakas liitto. Verrattuna Natoon, se on heikko, eikä ole riittävä takuu Venäjän mahdollista uhkaa vastaan. Se kuulostaa enemmän ideologiselta haihattelulta kuin todelliselta puolustusliitolta. Sitä paitsi Ruotsia lukuunottamatta nuo ovat jo Natossa, joten eivät ne kaipaa mitään heikkoa liittoa sen lisäksi.

    Nato on ainoa realistinen vaihtoehto puolustuksen takuuksi. Yksin oleminen ei ole riittävä turvallisuuden takuu. Se on kuin kutsukortti itään ja siksi se miellyttäisi itänaapuria.

    Kuvitelma, että Venäjä ei ole uhka, on myös haihattelua. Venäjä on mahdollinen uhka, johon tulee varautua. Ei se ole juuri nyt erityinen uhka, koska se on heikko, mutta puolustusta rakennetaan vuosikymmenten tähtäimellä, ei nykyhetken välittömällä näkymällä.

    Nato ei määrää mitään Suomen politiikasta, eikä puolustuksestakaan. Se perustuu vapaaehtoisuuteen. Suomea ei velvoiteta kovinkaan paljoon. On kyllä hyväksi osallistua paljoon, mutta ei välttämättä kaikkeen.

    • TT

      Vastaa

      Natossa vallitsevat poliittiset tunnelmat määräytyvät sen rahoituksen mukaan. Ylivoimaisesti suurin rahoittaja eli USA määrää tahdin. USA:n politiikka ja erityisesti sen ulkopolitiikka on tavallaan kaapattu neokonservatiivihaukkojen haltuun. Juutalaisten osuus tässä ryhmässä on huomattava. Näillä tuntuu olevan valtava katkeruus Venäjää kohtaan jo tsaarinaikaisten pogromien vuoksi. Lännen globalistit haluavat Venäjän valtavat resurssit itselleen. NATO on tässä työkalu, jossa pienet reunavaltiot voidaan uhrata Venäjän heikentämis- ja hajottamiapyrkimysten vuoksi. On huimapäistä kannattaa nyky-NATO:a, jos asuu itse Venäjän kyljessä. Jotkut väittävät NATO:n olevan eurooppalainen puolustusjärjestö, mutta erehtyvät pahoin. Kannattaa tarkistaa NATO:n rahoitus maittain. 

      https://www.statista.com/chart/14636/defense-expenditures-of-nato-countries/

    • turvatakuu

      Vastaa

      esim Ukraina saa ovista ja ikkunoista rahaa, kalustoa ja sotilaita kuulumatta Natoon. Länsi antaa aina miljoonan jotta Venäjä ei saa viittäkymppiä

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hyvä jakso ja esitetyt perustelut ovat asiallisia, Nato-haukat ja globalismin nimeen vannovat voisivat kuunnella jakson ja ottaa oppia.

  • Puolueeton

    Vastaa

    Viimeinen Seymor Hersh’in raporttii saattaa olla jopa este sotien laajenemiselle. Siinä kuvataan Nord Stream ‑putkilinjan v. 2021 alkanutta räjäyttämisen politiikkaa, suunnittelua, toteuttamista ja räjäytystä, jossa Nato oli toteuttajana. Suomikin oli tietämättömänä mukana, koska BALTOPS 22 laivastoharjoitus oli peitetoimi valmisteluille.
    Raportistsa selviää, kuinka vaikea tehtävä oli tehdä sotilasoperaatio salaisesti. Teosta ei ilmoitettu edes USA’n kongressille. Se oli neljän tunnetun poliitikon aiheuttama, joka todellisuudessa voittaa tähän astiset USA’n gatet, joista watergate scandaali oli ensimmäinen.

    • Plääh

      Vastaa

      Ihan ok juttu, jos Saksan kaasuputki räjäytettiin. Saksa veti sillä maton koko Euroopan alta.

      Todisteita tosin ei ole vielä esitetty

  • Sensuroimaton Totuus

    Vastaa

    ”Suomea ei velvoiteta kovinkaan paljon” 😀

    -Taidat olla huumori miehiä?

    • Mr.AG

      Vastaa

      Natosta helvettiin. Suomi ei tarvitse mitään Globalisti voimia suojaamaan itsensä.
      Muistutus. NATO keksittiin koska Globalisti juutalaiset pelkäsivät uutta Natsi-Saksaa. Sama homma Euroopan Unionin kanssa. Suomessa olisi ollut parempaa jos Euroon ei oltu liittynyt.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    NATO ON HYVÄ RENKI MUTTA HUONO ISÄNTÄ!, pitää siis toimia kuten Turkki ja tehdä Natosta hyvä renki jota voi juoksuttaa silloin kun isäntämaalle sopii. Päinvastainen ja karmea esimerkki on tietenkin Saksa jossa Nato on ISÄNTÄ ja näinollen Nato tekee mitä isäntä haluaa ja saksalaiset katkerana katsoo sivusta. Rohkenen veikata että tälle sivistymättömälle Suomen kansalle käy kuten Saksalle, eli isännäksi Nato tänne tulee, koska sivistymättömän Suomen sivistymättömät johtajat tai ”johtajat” eivät pysty MIHINKÄÄN EHDOTUKSEEN SANOMAAN JYRKÄSTI ETTÄ EI!, Sen sijaan kaikkien ulkomailta tulevien ehdotusten edessä taivutaan, nöyristellään ja myötäillään. Rohkenen veikata että alle viidessä vuodessa täällä Suomessa on amerikkalaisten ydinasetukikohtia useampikin ja SUOMETTUMINEN täällä jo osataankin, eli kun 1970- luvulla oli taikasana ”neuvostovastainen”, niin tulevaisuudessa jos meinaa Suomessa julkista työuraa tehdä niin pitää visusti olla sanomatta mitään USA VASTAISTA!.

    • TT

      Vastaa

      Juurikin näin. Voimakkaat oman kansansa etua ajavat johtajat kuten Unkarin Viktor Orban tai hieman kiistanalaisempi hahmo eli Turkin Recep Erdogan eivät anna NATO:n määräillä itseään. Edellinen panee kampoihin EU:lle ja jälkimmäinen uhmaa avoimesti USA:ta. On täysin mahdotonta ajatella, että kukaan suomalaisen poliitikko pystyisi moiseen. Suomalainen poliittinen järjestelmä takaa sen, että vain selkärangattomat myötäilijät tai kiihkokansainvälistäjät pääsevät hallituksiin. 1970-luvulla älyttömäksi käynyt neuvostomyötäily oli esinäytöstä nykyiselle EU:n, USA:n ja NATO:n myötäilylle. NL ei läheskään niin paljon puuttunut sisäisiin asioihimme esimerkiksi kulttuurisodan muodossa. Näin jälkikäteen ajatellen Kokoomuksen pitäminen pois hallituksista ei ollut suomalaisille ollenkaan haitaksi. Oman kokemukseni perusteella rähmälläänoloa neukkuihin päin ei voi verratakaan nykyiseen rähmäläänoloon lännen suuntaan. Paljon itsenäisyyttä, arvokas ulkopoliittinen neutraalius ja tärkeät järkiperustaiset idänsuhteet on hävitetty sen vuoksi pois.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Kerrankin oikea kanta.

    NATO on sotilasliitto suoraan sionistisesta Helvetistä. Ainakin vielä toistaiseksi suomalainen voi luottaa siihen, että oma armeija ei ammu omia kansalaisia ns. kriisitilanteessa, mutta kun NATO:n neekeriarmeija pitää hovia Suomessa niin suomalainen on vapaata riistaa, jos sionistin ”arvot” sitä vaativat, ja voitte olla varmoja, että ne vaativat suomalaisten verta, jos yhdenkin juutalaismiljardöörin omaisuus on vaarassa – ja ne ovat aina, ns. by definition, vaarassa.

    NATO juuri räjäytti Nordstream-putken ja Vapaan Maailman Dementikko, eli Vaippa-Biden (tunnettu myös Teleprompter-Biden) oli mukana suunnittelemassa tätä NATO-operaatiota. Ja eihän tämäkään ole mitään, balttejakin on ollut NATO-operaatioissa (ja suomalaisia) esim. Afganistanissa. Ja NATO on pommittanut Libyaa, Irakia, you name it. NATO on Tappaja vailla vertaa.

    NATO miellyttää kovasti sionisteja, he voivat NATO:n avulla hyvällä omatunnolla tapattaa ihmisiä ympäri mnaailmaa. NATO on sionistin verinen käsi, joka tappaa, ja tappaa, ja tappaa… Nyt Ukrainassa NATO taistelee viimeiseen ukrainalaiseen siinä toivossa, että viimeinkin päästäisiin oikein Maailmansotaan. Se olisi oikea kommunistinen tähtihetki: Valkoiset murhaavat toisiaan miljoonittain ja sionisti odottaa varjoissa pääsevänsä raunioille ostamaan kaiken yhdellä shekelillä…

    NATO on sionistien ikioma oraganisaatio suoraan Helvetistä.

    Jos maatamme johtaisivat viisaat ihmiset, olisimme juuri nyt puolueeton maa, joka voisi sotaan kiihottamisen sijasta tehdä parhaansa Rauhan edestä. Nyt maanpetturit pakottavat meidät polvillemme nuolemaan tappajan sionistista verestä punaista saapasta. Swidu.

  • Spherical Sapphire

    Vastaa

    Miten se on niin ylivoimaista ymmärtää, miksi Venäjä joutui aloittamaan erikoisoperaation Ukrainassa? Suomen valtiojohto ja monet muutkin sotapsykoosin kourissa olevat tahot ovat valinneet puolensa tässä selkkauksessa, eli juutalaisen.

    • Plääh

      Vastaa

      Jos Venäjä ei olisi täysin juutalaistahon alistama, niin Länsi ei olisi rakastanut sitä 22 vuotta eli myös vuodesta 2000 ja nytkin haluaa urheilijat olympialaisiin ja haluaa neuvtteluja ja suhteiden uudelleen solmimista

  • Torme

    Vastaa

    Turkki (ja Unkari?) ottaa Suomen ja Ruotsin erillään NATO:on. Mitenköhän tässä käy? On helkkarin vaikeaa kuvitella Suomen suostuvan minkäänlaisiin terroristien luovutuksiin. Suomi on kuitenkin maailman #1 hyysäyksessä. Tai sitten jokin diili syntyy, Suomi otetaan NATO:on ja hyökkäys Venäjää vastaan aloitetaan. TAI sitten Ruotsi otetaan NATO:on ja Suomea käytetään puskurina ja taistelukenttänä.

    Erdoğanin kuva poltettiin Helsingissä. Tämä on Ylen mukaan rikos, jota tutkitaan. Onkohan tekijästä mitään tietoa vai tutkitaanko muuten vain? Tunnistettavan henkilön kuvaa ei siis saa (julkisesti?) polttaa, sillä kyseessä on kunninaloukkaus. Saako polttaa kotona piilossa ja kertoa poliisille polttaneensa kuvan vai onko sekin rikos? Jos olisin Helsingissä, niin menisin nyt polttamaan helvetin ison kuvan, jossa joku naama, jota ei löydä millään netin käänteisellä haulla. Sitten voin poliisin tullessa vain kieltäytyä kertomasta kuka se oli tai vaihtoehtoisesti kertoa kuvassa olevan vaikkapa Jari Aaltosen eräältä suomalaiselta paikkakunnalta. Siinähän tutkivat kaikki Suomen 15 000 Jari Aaltosta, josko tärppäisi. Tärkeä huomautus: kuvan tulee esittää valkoista mieshenkilöä!

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Puolueeton 😉 maa on totalitarismia 😉 Paradoksia esitetyissä vaatimuksissa?
    Sodassa ja rauhassa ei tunneta puolueettomuutta, eikä sellaista ole ollut käytännössä kuin Sveitsillä, mutta silloinkin vastakkain olevien rahanpesujen takia + Sveitsi luonnonmaantieteellisesti erittäin hankala kohde.
    Seppo Lehto eurovaaliehdokas Tampere
    https://eurovaaliehdokas-Seppo-Lehto.blogspot.com

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Suomen etu olisi kaikkien latinalaisia kirjamia käyttävien, sekä Ukrainan Georgian Japanin osalta laittaa moskovan oblasti laivasto- ja maasaartoon totaalisesti, sekä julistettava P‑Korean tapaiseksi #paariavaltioksi terroristisena miehittäjänämme.
    Bkt:stä jatkossa 6% asevarusteluun kaikille eu- ja ryssälää ympäröiville maille.
    Ryssälän luhistuminen luo uusia valtioita naapureiksemme mm Novgorodin ja luo entistä suuremman Suomen esim miehitettyjen alueidemme palautumisen + Inkerinmaan maayhteyden kautta suoraan Viroon 😉
    Miehitettyjen alueiden liitto ry. (Perustettu 1994)
    https://Miehitetyt-alueet-takaisin.blogspot.com
    Käytettävissä eurovaaliehdokkaana 😉 yhteistoiminta terveisin Suuremman Suomen saastaisen miehittäjä-Ryssän karkoittajana alueiltamme 😉
    Seppo Lehto 15.2.2023

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi