Partisaani haastatteli Tuukka Kurua Sinimustien talouskannanotosta

Sinimustien mukaan Suomen tulee kasvattaa radikaalisti omavaraisuuttaan ja kansallistaa rahapolitiikkansa.

Politiikka

päivitetty

Tuukka Kuru.

Kansallisradikaali puolue Sinimusta Liike julkaisi hiljattain artikkelin otsikolla ”Länsimaat ovat oman elintasonsa panttivankeja”. Teksti herätti kansallismielisten riveissä keskustelua ja muutamia kriittisiäkin kysymyksiä, joihin Partisaani päätti selvittää vastaukset. Puheenjohtaja Tuukka Kuru vastasi.

Sinimusta Liike on todennut, ettei politiikkaa tule tehdä talouden ehdoilla. Viittaatteko tällä ennen kaikkea rotu- ja arvokysymyksiin vai myös maanpuolustukseen, teollisuuteen tai energia- ja ulkopolitiikkaan?

Linjauksella viitataan siihen, että globaaliin kilpailuun perustuva markkinatalous ei suoranaisesti hyödy työntekijöiden oikeuksista, kielitaitovaatimuksista tai paikallisuusperiaatteista. Vuonna 2018 arvioitiin, että maailman bruttokansantuote kaksinkertaistuisi, jos ihmisten liikkumista maasta toiseen ei rajoitettaisi lainkaan. Se, mikä saattaisi olla taloudellisen tehokkuuden kannalta lyhyellä aikavälillä kannattavakin linjaus, ei todellisuudessa edistäisi millään tavoin toisistaan poikkeavin kulttuuripiirien olemassaoloa, vaan ne tulisivat korvatuksi kulutuskeskeisellä massakulttuurilla vielä nykyistäkin tahtia nopeammin.

Olen myös nähnyt ulostuloja, joiden mukaan kansallisten kielien korvautuminen englannilla tehostaisi voimakkaasti kansainvälistä kauppaa. Kansallismielinen ihminen ei tietenkään voi kannattaa edellä mainittuja taloudellisia malleja, sillä ne aiheuttaisivat lopulta suomalaisten kansallisen sukupuuton ja kulttuurimme katoamisen. Se, ettei politiikkaa tulisi tehdä puhtaasti talouden ehdoilla, viittaa juuri tähän arvovalintaan. Meille suomalaisen elämäntavan turvaaminen on päämäärä, ja mahdollinen talouskasvu tulee siksi tapahtua sen sanelemissa ehdoissa.

Missä tilanteissa Suomi voisi tehdä kansalaistensa taloudellisen edun vastaista politiikkaa?

Puhtaasti kuluttajan näkökulmasta mikä tahansa toimenpide, joka laskee hänen tulotasoansa tai rajoittaa hänen kulutusvaihtoehtojensa määrää voi olla hänen oman etunsa vastaista politiikkaa. Puolueemme haluaa kuitenkin kasvattaa asteittain kansantaloutemme omavaraisuusastetta, joka tulisi toteutua ensin turvallisuuden kannalta kriittisissä kohteissa (kuten energia- ja ruokaomavaraisuudessa) ja laajentua sen jälkeen myös toissijaisiin kulutustuotteisiin. Ihanteena olisi, että mahdollisimman moni suomalaisten käyttämä tuote olisi Suomessa valmistettu, ja suomalaisten rahojen siirtyminen Suomen ulkopuolelle saataisiin tyrehdytettyä.

Toteatte aiemmin mainitussa artikkelissa, että nykyiset talousongelmat ovat makropoliittisia ilmiöitä, joihin yksittäiset kansakunnat eivät voi tehokkaasti vaikuttaa. Eivätkö kotimainen teollisuus, turpeen käyttö, kotimaisen ydinvoiman lisääminen ja kansallistettu valuutta ole tehokkaita puskureita globaaleja suhdanteita vastaan?

Mainitsemasi asiat ovat tehokkaita keinoja kansallisella tasolla. Ne kuitenkin vaativat onnistuakseen voimakasta julkista ohjausta, joka on globaalikapitalismin aikakaudella ei-toivottu liiketoiminnan muoto. Meidän tulee siksi luopua nykyisestä liberaalidemokraattisesta järjestelmästä, jossa päätökset tehdään kansallisen johdon sijasta ylikansallisissa päätäntäelimissä ja suuryritysten neuvotteluhuoneissa, ja pakottaa merkittävät taloudelliset instituutiot palvelemaan poliittisen vallan edustamia kansallismielisiä päämääriä.

On tietenkin myös paljon makrotaloudellisia haasteita, joita suomalaiset eivät pysty yksin ratkaisemaan. Kulttuurillisen kastraation aiheuttama Euroopan väestön vanheneminen ja sen synnyttämä paine Euroopan ulkopuolisen työvoiman haalimiselle on esimerkiksi haaste, joka säteilee väistämättä myös Suomeen. Kansallisradikaalinkin Suomen selviytymistodennäköisyydet ovat hyvin matalat, jos koko muu Eurooppa sen ulkopuolella muuttuu viidakoksi.

Kannatatteko poliittisia talouspakotteita? Jos kyllä, mihin maihin kohdistuen?

Taloudelliset pakotteet ovat arvovalintoihin pohjautuvia toimenpiteitä, joihin jokainen itsenäinen valtio on nähdäkseni oikeutettu. Mikäli jonkin toisen maan hallinto koetaan lietsovan suomalaisvastaisia mielipiteitä, pakotteet, laajemmat boikotit tai diplomaattisten suhteiden katkaiseminen voivat olla täysin perusteltuja arvopoliittisia linjauksia, vaikka ne eivät aiheuttaisikaan suurta taloudellista vahinkoa kohdemaalle.

Ylikansallisella tasolla toteutettuna kyseisissä pakotteissa on kuitenkin aina häikäilemättömän intressipolitiikan riski, eivätkä ne yleensä kohtele kaikkia maita tasapuolisesti. Sotilaallisesti ja taloudellisesti vahvat valtiot ovat aina vapaampia rikkomaan ns. ”ihmisoikeuksia” kuin pienet ja eristäytyneet maat. Tätä avointa ristiriitaa, joka antaa esimerkiksi Kiinalle vapaat kädet tehdä mitä haluaa, voidaan kutsua oikeutetusti ”taktisiksi ihmisoikeuksiksi”, jotka ovat voimassa aina silloin, kun niistä on taloudellista tai poliittista hyötyä.

Koen, että Suomen kannattaisi yksittäisten pakotteiden sijasta pyrkiä yleisesti ottamaan etäisyyttä sen kaltaisiin maihin ja toimijoihin, joita voidaan pitää turvallisuusuhkina. En pitäisi lainkaan ongelmallisena, jos amerikkalaiseksi viihteeksi kutsuttua mielipiteenmuokkausteollisuutta pyrittäisiin aktiivisesti torjumaan sensuuriviranomaistemme toimesta. On mielestäni myös täysin perusteltua tiedostaa Venäjän pakkomielle puolustaa ”omiansa” myös rajojensa ulkopuolella, ja pyrkiä siksi estämään merkittävän venäläisvähemmistön muodostuminen maahamme. En myöskään pitäisi lainkaan ongelmallisena sitä, jos länsimaat asettaisivat Israelin laajempaan boikottiin laittomien siirtokuntien ja Lähi-Itää epävakauttavan toimintansa takia.

Pidättekö sitä epätasapainoisena, että pakotteet kohdistuvat käytännössä aina Yhdysvaltojen vihollisiin, kun taas valkoisen rodun kannalta yhtä haitallisesta politiikasta ei rangaista liberaaleja valtioita?

Tähän mielestäni vastasin jo aiemmin. Halu vähentää jonkun vieraan toimijan vaikutusvaltaa tulisi tapahtua aina puhtaasti kansallisista lähtökohdista. Suomen ei tulisi lähteä esimerkiksi Puolan ja Unkarin vastaiseen rintamaan muiden EU-maiden kanssa, sillä kyseiset yhteiskunnat eivät muodosta minkäänlaista uhkaa suomalaisille.

Suomalaisten ei tulisi myöskään purematta niellä Yhdysvaltojen tai minkään muun suurvallan sepustuksia ”demokratiasta” ja ”ihmisoikeuksista”. Niillä kun ei koskaan tarkoiteta valkoisten kansojen oikeutta omiin kotimaihinsa.

Jos suomalaisten yrittäjien täytyy maksaa Venäjä-pakotteiden hinta, eikö olisi perusteltua asettaa pakotteita myös esimerkiksi Ruotsille ja Saksalle, jotka käyvät tosiasiallista rotusotaa valkoista väestöään vastaan?

Kansainvälisessä politiikassa ei tarvitse pelata ”reilua peliä”, vaan jokaiseen vieraaseen maahan tulee suhtautua sen hetkisten uhkien ja mahdollisuuksien näkökulmasta. Laajemmassa omavaraisuuteen tähtäävässä kehityksessä pyrimme nimenomaan siihen, että ulkopuolisilta toimijoilta viedään mahdollisuus vaikuttaa kansakuntamme sisäisiin asioihin. Ruotsin ja Saksan kaltaisiin maihin ripustautuminen muodostuu siinä vaiheessa ongelmaksi, jos keskinäisen kaupankäynnin edellytyksenä vaadittaisiin sitoutumista esimerkiksi sen kaltaisiin ihmisoikeustulkintoihin, jotka johtaisivat väistämättä suomalaisten kansalliseen itsemurhaan. Mikäli näin tapahtuisi, Suomen tulisi selvittää mahdollisuuksia lähentyä itäisen Euroopan konservatiivisten kansakuntien kanssa, jotka olisivat siinä tapauksessa todennäköisesti samankaltaisten sanktioiden kohteina.

Venäjä on taasen kiihtyvällä tahdilla aasialaistuva ylikansallinen federaatio, joka ei välitä suomensukuisten kansojen kulttuurien, kielten ja elämäntapojen olemassaolosta, ja joka on historiansa aikana suorittanut lukuisia poliittisia väestönsiirtoja, minkä seurauksena alueiden alkuperäisväestöt korvattiin järjestelmälle uskollisella venäläisväestöllä. Esimerkiksi Viron nykyinen venäläisvähemmistö on suoraan seurausta tämän kaltaisesta rikoksesta. Venäläiset eivät tänä päivänäkään pidä kyseisiä väestönsiirtoja lainkaan ongelmallisina, vaan kokevat suurta ylpeyttä Neuvostoliiton perinnöstä, jota voidaan jälkikäteen tarkasteltuna pitää oikeutetusti kansojen vankilana ja kurjuuden suurvaltana.

Mikä on teoreettinen maksimihinta, jonka suomalaiset yritykset ja lapsiperheet voisivat maksaa pakotteista?

Kyse ei mielestäni ole pelkästään pakotteista, vaan laajemmasta taloudellisesta omavaraistumisesta, jolla pyritään hillitsemään ylikansallisten toimijoiden ja vieraiden valtioiden vaikutusvaltaa maamme sisäisiin asioihin. Suomalaisten elintasoa voidaan seurata karkeasti bruttokansantuotteen kehityksen kautta, joka ei kuitenkaan anna täyttä totuutta tuotannon kokonaisarvosta, saati ihmisten ostovoimasta. 

Tällä hetkellä suomalaisten BKT on henkeä kohti noin 50 000 dollaria, siinä missä syntymäni aikana se oli alle 30 000 dollaria, laskien 90-luvun laman seurauksena alle puoleen sen nykyisestä arvosta. Tämänhetkinen yltäkylläisyys ei kuitenkaan ole poistanut epävarmuutta tulevaisuudesta, sillä ihmisten odotukset ovat elintason myötä kasvaneet. Lisäksi talousjärjestelmämme kärsii tällä hetkellä melkoisesta rakenteellisesta alijäämästä, jota sukupolvi sukupolvelta pienenevä suomalaisten joukko ei välttämättä kykene enää ylläpitämään.

Suomalaiset eivät siten joudu maksamaan kovaa hintaa ainoastaan yksittäisistä pakotteista, vaan vuosikymmenten aikana tehdyistä taloudellisista ratkaisuista, jossa tulevilta sukupolvilta etukäteen lunastettu elintaso on ulkoistettu jatkuvasti harvenevan joukon kannettavaksi. Suomalaiset joutuvat todennäköisesti kokemaan melkoisen elintason laskun tulevaisuudessa riippumatta siitä, mikä puolue maata johtaa, sillä kansantaloutemme perusta ei ole terve. Emme kykene tällä hetkellä mahdollistamaan esimerkiksi luonnollista väestönkasvua, joka ratkaisisi monet niistä valuvioista, mitä järjestelmässämme tällä hetkellä on.

Ironista kyllä, suomalaisten syntyvyys oli huomattavasti korkeampaa silloin, kun elintasomme oli selvästi nykyistä matalampi. Esimerkiksi oma ikäluokkani on noin 20 000 henkeä suurempi mitä vuoden 2022 ikäluokka, minkä lisäksi ikäluokkani etninen koostumus oli lähes täysin suomalainen, toisin kuin nykyään.

Kuinka Suomen tulisi mielestänne kohentaa omavaraisuuttaan?

Suomen tulisi olla täysin energiaomavarainen sekä kykenevä tuottamaan itse tarvitsemansa ruuan. Suomessa pitäisi olla myös valmius tuottaa itse välttämättömimpiä lääkkeitä kriisitilanteiden varalle, sekä kyky tuottaa erityisesti maavoimien tarvitsemaa materiaalia sotilaallisen konfliktin syttyessä. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittinen infrastruktuuri tulee olla julkisen vallan omistuksessa, eikä maaperästämme löytyviä arvometalleja tai pohjavettä tulisi myydä ulkomaalaisille toimijoille.

Suomessa tulisi myös olla valmius tuottaa ja soveltaa vaihtoehtoisia polttoaineita tilanteissa, joissa raakaöljyn saatavuus vaikeutuu esimerkiksi luonnonkatastrofien seurauksena, tai tilanteissa, joissa Suomi joutuu ulkopuolisten painostustoimenpiteiden kohteeksi. Suomen tulisi voida myös hyödyntää ainakin väliaikaisesti maaperässämme olevaa turvetta, vaikka sitä ei voidakaan pitää ympäristökuormansa suhteen neutraalina energianlähteenä. Suomen tulee myös panostaa jatkossakin päästöttömään atomienergiaan, sekä selvittää mahdollisuuksia kotimaisten uraaniesiintymien hyödyntämiselle.

Artikkelissanne toteatte, että suomalaisten tulee tinkiä elintasostaan pysyvästi. Käytännössä Suomen bruttokansantuote olisi siis ajettava nykyistä matalammalle tasolle. Kuinka tästä syntyvä työttömyys tulisi ratkaista?

Suomalaisten nykyinen elintaso tulisi jo lähtökohtaisesti saada laskettua sille tasolle, että sitä pystyttäisiin pitämään yllä suomalaisten omin voimin ilman lainarahaa ja kohtuutonta kuormitusta luonnolle tai tuleville sukupolville.

Elintason laskusta seuraava työttömyys jäisi todennäköisesti väliaikaiseksi, sillä maamme työttömyysprosentti on ollut nykyistä alhaisempi niinä vuosikymmeninä, jolloin maamme elintaso oli nykyistä pienempi. Kasvavat palkkakustannukset nostavat tuotteiden ja palveluiden hintoja, mikä taasen tekee vähemmän automatisoidusta työstä nopeasti kannattamatonta. Tämä asettaa myös korkeampia vaatimuksia työn tehokkuudelle, joka vaikeuttaa erityisesti henkilöstökeskeisten töiden kannattavuutta. Tämä kehitys voi aiheuttaa nopeasti tilanteen, jossa kasvava joukko ihmisiä on varsinaisen tuottavan työn ulkopuolella, ja joiden elämisen entistä harvemmat (mutta paremmin palkatut) työläiset maksavat jatkuvasti kiristyvästä verotuksestaan.

Edellä kuvaamani järjestelmä ei ymmärrettävästi voi olla kovinkaan pitkäikäinen. Puolueen näkökulmasta ideaalein tilanne olisi se, joka maassamme vallitsi vielä 80-luvulla. Noina vuosina vanhusten ja lasten lukumäärä oli historiallisen pieni työikäiseen väestöön verrattuna, ja julkisten palveluiden asiakkaiden määrä siten huomattavasti nykyistä alhaisempi. Tähän tilanteeseen saatettaisiin päästä myös tulevaisuudessa, jos suomalaisten syntyvyys saataisiin pikaisesti kasvu-uralle ja maltillinen luonnollinen väestönkasvu sen avulla varmistettua. Sen minkä suomalainen saattaisi hävitä yksittäisten tuotteiden hinnassa, hän saattaisi voittaa julkisen sektorin pienemmässä asiakasmäärässä.

Olisi tärkeää myös keskustella yleisesti siitä, minkälaisia uhrauksia suomalaiset olisivat kaikista halukkaimpia tekemään, mikäli niitä olisi pakko tehdä. Mikäli nykyistä alemmat palkat riittäisivät parantamaan työn teettämisen kannattavuutta ja siten myös yleistä työllisyyttä, voitaisiinko kyseistä muutosta pitää perusteltuna? Entä olisiko nykyisestä, osittain lainarahalla aikaansaadusta, elintasosta luopuminen hyväksyttävää silloin, jos sen positiivisena kääntöpuolena olisi nykyistä parempi irtisanomissuoja ja kadonnut pelko korvatuksi tulemisesta?

Mitään tarkkaa arviota siitä, mihin elintasoon suomalaisten pitäisi tyytyä, ei ole suoraan olemassa. Yksittäisiä lukuja tärkeämpi on mielestäni keskustella siitä, kuinka kestävänä voidaan ylipäätänsä pitää sen kaltaista elintasoa, joka perustuu julkisen puolen ja yksittäisten ihmisten velkaantumiseen ja kasvavissa määrin myös muukalaisten työpanokseen. Mainitsemani kehitys heikentää väistämättä yhteiskuntarauhaa ja heikentää riippumattomuuttamme muista kansoista.

Millä sektoreilla tuotantoa tulisi erityisesti supistaa?

Niillä sektoreilla, jotka ovat kaikista riippuvaisimpia ulkopuolisesta työvoimasta. Sinimustan Liikkeen maahanmuuttopolitiikka perustuu käytännössä nollamuuttoon, jonka vuoksi monet vierastyöläisten tekemistä työtehtävistä siirtyisi suomalaisten itsensä hoidettaviksi.

Suomen BKT:n alasajo heikentäisi valuuttaamme ratkaisevasti. Tämä voisi heikentää teknologista ja sotilaallista kehitystä, koska raaka-aineiden ja komponenttien maahantuonti kallistuisi pysyvästi. Pidättekö tätä uhkana maanpuolustuskyvyllemme ja siten myös itsenäisyydellemme?

Bruttokansantuotteen alasajo ei ole itseisarvo. Artikkelissa esitetyillä ajatuksilla haluttiin enemmänkin pohtia sitä, että myös korkealla elintasolla on hintansa, jos sen saavuttamiselle ei aseteta minkäänlaisia kansallisia tai ekologisia ehtoja. Tarkoituksenamme ei ole romahduttaa Suomea kivikaudelle, vaan kannustaa maatamme kehittämään sen kaltainen taloudellinen järjestelmä, joka perustuu nykyistä enemmän pitkäjänteisyydelle, ennalta-arvattavuudelle ja omavaraisuudelle.

Kehitysmaissa valmistetuista tuotteista, ulkomaalaisesta halpatyövoimasta tai Suomen ulkopuolella tuotetusta energiasta luopuminen vaikuttaisi ainakin väliaikaisesti suomalaisten kulutustottumuksiin, eikä meidän kannata myöskään luottaa siihen, että maassamme tällä hetkellä olevat ulkomaalaiset yritykset hyväksyisivät kansallismielisen hallinnon poliittisia linjauksia mukisematta. Suomi saattaisi myös itse joutua pakotteiden uhriksi, jos se pyrkisi ratkaisemaan väestöpoliittisia ongelmiaan esimerkiksi massakotiuttamalla maassa asuvia vähemmistöryhmiä. Suomalaisten olisi siten hyvä totutella jo hyvissä ajoin sen kaltaiseen talousjärjestelmään, joka sisältäisi nykyistä vähemmän kulutusvaihtoehtoja, ja jossa esiintyisi ainoastaan sen kaltaista liiketoimintaa, jota suomalaiset kykenisivät itse omin voimin pyörittämään.

Mitä tulee puolustusteollisuuteen, sen osalta Suomen tulisi tehdä yhteistyötä sen kaltaisten maiden kanssa, jotka hyväksyvät maamme kansallismielisen hallinnon, eikä perustaa koko puolustusjärjestelmäänsä sen kaltaisten toimijoiden varaan, joiden ulkopolitiikan ytimessä on sateenkaarilippu ja Black Lives Matter ‑iskulause.

Maailmanpolitiikassa raha on valtaa. Jos valkoiset etnovaltiot omaksuisivat talouden supistamiseen liittyvän politiikan, eivätkö edellisissä kysymyksissä mainitut riskit tekisi meistä äärimmäisen haavoittuvaisia suhteessa esimerkiksi Yhdysvaltoihin sekä Kiinaan, Venäjään ja muihin BRICS-maihin?

Meidän tulee huomioida sekin tosiasia, että monet mainituista Euroopan haastajista ovat itse riippuvaisia eurooppalaisten ostovoimasta, ja ne kärsisivät vähintään yhtä paljon kuin Eurooppa siitä, ettei kyseisissä maissa valmistettuja tuotteita päästettäisi Euroopan markkinoille. Tämä on mielestäni myös siinä mielessä järkevää, koska eurooppalaiset valtiot tuntuvat olevan ainoita, jotka kantavat edes jonkin verran huolta luonnonvarojen riittävyydestä, metsäpeitteestä, pohjavesistöistä ja maapallomme yleisestä asuttavuudesta.

Euroopan haavoittuvuus ei nähdäkseni perustu talouden mahdolliseen supistumiseen, vaan siihen, ettei sillä ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta uskottavia puolustusvoimia, ydinpelotetta, saati luontaista väestönkasvua, joka mahdollistaisi kyseisten puolustusvoimien ylläpitämisen. Eurooppa niin sanotusti näivettyy käsiin, eikä se tule selviämään ilman valtavaa maanosan laajuista korjausliikettä, joka pyyhkii pois liberaalidemokraattisen järjestelmän aiheuttamat ongelmat. Talousjärjestelmän omavaraistuminen on vain yksi osa tätä mittavaa prosessia.

1980-luvulla kansainväliset finanssimarkkinat vapautettiin, minkä seurauksena rehellistä työtä tekevät taloudelliset luokat ovat alkaneet köyhtyä suhteessa globalististen rahoitus- ja teknologiasektoreiden johtavaan luokkaan. Samalla globalismiin liittyvät rappiolliset virtaukset yhteiskunnassa ovat voimistuneet. Eikö puhe elintason tinkimisestä johda (niin kyynistä kuin se onkin) siihen, että raha ja valta vain siirtyvät yhä suuremmissa määrin valkoiselta keskiluokalta vihamieliselle eliitille?

Minusta pikemminkin tuntuu, että elintason kasvun myötä myös yhteiskunnan sisällä esiintyneet tuloerot ovat karanneet käsistä, jota hallitsematon maahanmuutto ruokkii entisestään. Suomi on alkanut muistuttamaan tältä osin muita länsieurooppalaisia maita, joissa eliitti koostuu kosmopoliittista pukumiehistä, supistuva keskiluokka peruskonservatiivisesta kantaväestöstä ja yhteiskunnan alaluokka rodullisista vähemmistöistä ja valkoista syyllisyyttä potevista mt-tapauksista.

Kuten totesin ylempänä, elintason supistuminen ei ole vain itsetarkoituksellinen päämäärä, vaan todennäköisesti väistämätön seuraus taloudellisen järjestelmämme tervehdyttämisprosessissa, jonka avulla voimme lisätä riippumattomuuttamme vieraista maista ja intressiryhmistä. Suomalaiset ovat perinteisesti olleet hyviä kestämään vaikeitakin aikoja, kunhan se vaikeus vain jakaantuu yhteiskunnan sisällä tasapuolisesti, ja syyt sen aiheuttamille toimenpiteille ovat uskottavat. Poliittisella vallalla on edellä mainittujen murroskausien aikana suuri vastuu yhteiskuntavastuun ylläpitämisestä, jota peräänkuulutetaan erityisesti kaikista rikkaimmilta ja vaikutusvaltaisimmiltakin toimijoilta. Emme voi ottaa näissä talkoissa mallia nykyajan vihreiltä, jotka lentävät lentokoneella 20 kertaa vuodessa samaan aikaan kun he syyttävät maaseudun dieselkoneen omistajaa ilmaston lämpenemisestä.

Liberaalin puheet ”vihreästä siirtymästä” saavat osakseen aivan ansaittua skeptisyyttä, sillä sen nimissä tehdyt toimenpiteet kohdistuvat pääosin ainoastaan suurkaupunkien ulkopuolella asuviin kantaväestön edustajiin, samaan aikaan kun kyseisen siirtymän puolestapuhujat eivät ole lainkaan halukkaita keskustelemaan väestöräjähdyksen vaikutuksista maapallon kantokykyyn.

Kerrotteko tarkemmin, mitä tarkoitatte artikkelinne tällä kohdalla: ”Se myös vaatii sitä, että suomalaiset ovat valmiita laskemaan kulutustaan tarvittavan siirtymäajan jälkeen tasolle, joka ei enää aiheuta ympäristölle kestämätöntä kuormaa.” Viittaatteko SML:n suunnittelemaan tulevaisuuden siirtymään vai johonkin jo aloitettuun siirtymään?

Kyseisellä kohdalla viitataan siihen, että tulevaisuuden energiantuotannon tulee muodostua uusiutuvista ja/tai päästöjä tuottamattomista energianlähteistä, jonka lisäksi ihmisten kulutustottumuksia tulee muuttaa siten, että nykyistä suurempi osa heidän tuottamastaan jätteestä saadaan kierrätettyä ja jalostettua uusiokäyttöön, vaikka se aiheuttaisikin lisäkustannuksia. Tarkoitus näillä toimilla on vähentää niin Suomen luonnolle kuin maapallollekin syntyvää kuormaa.

Ekologisuus ei itsessään ole peikko, jota kansallismielisten tulisi pelätä, vaan nähdä se yhtenä osana maailmankatsomustaan. Kaikki nykyiset toimenpiteet, jotka esimerkiksi vähentävät myrkyllisten kemikaalien ja raskasmetallien päätymistä vesistöihin, ovat osa sen kaltaista siirtymää, jota mekin kannatamme. Toimenpiteet, jotka pyrkivät kasvattamaan takaisin aiemmin tuhotun metsäpeitteen sekä vakauttamaan uhanalaisten eläinten kantoja ovat myös oikein hyviä asioita.

Ekologisuuden nimissä tehdään kuitenkin myös paljon asioita, joiden tosiasiallisena tarkoituksena on valkoisten syyllistäminen. Mikäli henkilö puhuu mieluummin ”valkoisuuden reflektoinnista” kuin kehitysmaiden väestöräjähdyksestä, voidaan olettaa, ettei kyseistä henkilö todellisuudessa kiinnosta ympäristö, vaan ainoastaan oman rotunsa vihaaminen.

Mikä on näkemyksenne reaalitalouden ja finanssitalouden välisestä kamppailusta?

Suhtaudun spekulaatioon pohjautuvaan taloudelliseen toimintaan lähtökohtaisesti varautuneesti. Ajatus siitä, että henkilö saisi rahallista hyötyä ainoastaan oikeaan aikaan tapahtuneesta arvopaperien hetkittäisestä omistajuudesta on kaikkinensa outo. Kyseiset uhkapelit tuottavat yleensä vain harvoja voittajia ja lukuisia häviäjiä. 

Pahimmillaan reaalitaloudesta täysin irrottautunut ja täysin omalla logiikallaan toimiva impulssien, hämäysten ja arvausten muodostama finanssiviidakko johtaa kokonaisten pankkien kaatumiseen, mikä asettaa julkisen vallan hyvin vaikeaan asemaan, mikäli kyseisten pankkien kaatumiset uhkaavat esimerkiksi yksittäisten kansalaisten säästöjä ja eläkkeitä. Perinteisestä sijoitustoiminnasta, jonka keskiössä on pääoman kerryttäminen uuden tuotannon mahdollistamiseksi, tämän kaltainen toiminta on hyvin kaukana.

Yksi keino hillitä yksittäisten liikepankkien valtaa olisi poliittisesti johdettu julkinen keskuspankki, joka vastaisi niin ohjauskoroista kuin myös lainojen myöntöehdoista. Tämän keskuspankin rahapolitiikan ytimessä olisi erityisesti suomalaisen teollisuuden tarvitseman pääoman mahdollistaminen, sekä valtion omien sijoitusinstrumenttien vakaavaraisuuden varmistaminen. 

Rahapolitiikan pitkäaikaisena tavoitteena olisi mahdollistaa uusien työpaikkojen kohdentaminen suurten asutuskeskusten ulkopuolelle, sekä maamme teollisen tuotannon turvaaminen valtion osaomistajuuden avulla. Mikäli omaan valuuttaan ja keskuspankkiin siirtyminen ei olisi heti mahdollista, yhtenä toimenpiteenä voitaisiin soveltaa myös uusien transaktioverojen käyttöönottoa, joilla pyrittäisiin hillitsemään arvopaperien ostoa ja myyntiä.

Suhtaudun myös lämpimästi sen kaltaiseen kehitykseen, jossa osa suurten yritysten työntekijöiden palkasta maksettaisiin osakkeina, mikä tekisi heistä eräällä tavalla oman työpaikkansa osaomistajia.

Kuinka kansallismielisten tulisi aktivismissaan ja puoluetyössä suhtautua tuleviin talouskriiseihin?

Kansallismielisten tulisi hahmottaa, että liberaali yhteiskuntajärjestelmä pysyy yllä vain niin kauan, kun se kykenee tarjoamaan ihmisille edes lyhytaikaista yltäkylläisyyttä. Individualismiin ja hedonismiin perustuvat järjestelmät ovat alttiita sisäisille levottomuuksille, sillä niiden alaisuudessa eläviä ihmisiä ei yhdistä mikään muu kuin henkilökohtainen halu hyötyä järjestelmästä. Ne poliittiset, rodulliset, etniset, uskonnolliset ja sukupuoli-identiteetteihin liittyvät ristiriidat, jotka muhivat tällä hetkellä nykyjärjestelmämme pinnan alla, saavat täysin uuden olomuodon mahdollisen talouskriisin aikana.

Talouden luhistuessa nykyinen järjestelmä menettää myös ainoan syyn olemassaolollensa. Liberalismi ilman elintasoa on käytännössä anarkia, ja anarkia on ainoastaan väliaikainen olotila. Kansallismielisten vahvuus on nähdäkseni siinä, että he ovat ainoita, jotka ymmärtävät järjestyksen ja hierarkian todellisen merkityksen.

Tulisiko meidän vaatia kansalaisia sopeutumaan matalampaan elintasoon vai käyttää kriisiä polttoaineena muutokselle?

Kriisit avaavat aina toimintaympäristöä järjestelmäkriittisille toimijoille, riippumatta heidän lippunsa väreistä. Kansallismieliset voivat todeta esimerkiksi tulevan talouskriisin aikana, että liberaali järjestelmä on menettänyt ainoan syynsä olemassaololleen, ja kuinka heikentyvän elintason lisäksi suomalaiset joutuvat kärsimään myös muista liberalismin vitsauksista, kuten etnisistä katujengeistä, sateenkaarikaaoksesta, valkoisesta syyllisyydestä ja hallinnon soveltamasta anarkotyranniasta. Kriisit pakottavat tavan tallaajaa ottamaan kantaa sen kaltaisiin asioihin, joiden olemassaoloa hän ei edes aiemmin tunnustanut.

Käytännössä kaikki vallanvaihdot ovat saaneet historiassa kipinän kansan köyhtymisestä, työttömyydestä ja/tai nälästä. Eikö elintason karsimista vaativa narratiivi riskeeraa tarpeettomasti puolueen kannatuksen?

Puolueemme tehtävä on lähtökohtaisesti varmistaa suomalaisten kansallinen jatkuvuus myös tulevaisuudessa, emmekä usko sen onnistuvan osana nykyistä talousjärjestelmää, joka avaa portit värilliselle halpatyövoimalle ja suuryritysten toteuttamalle taloudelliselle hyväksikäytölle. Pidämme myös huolestuttavana Suomen ja suomalaisten velkaantumista ja nykyisen julkisen taloutemme rakenteellista alijäämää, jonka olemassaolo on revitty vielä syntymättömien sukupolvien selkänahasta. Pidämme valitettavana sitä kehityskulkua, jonka perusteella suomalaiset ovat selvinneet kansakuntana jokaisesta sodasta, kulkutaudista ja nälänhädästä, mutta eivät liian korkeasta elintasosta, joka on avannut portit muukalaisten saapumiselle, sekä luontaisen väestönkasvumme kuihtumiselle.

Koen myös, että puhtaassa elintasoon perustuvassa keskustelussa tulemme aina häviämään niille tahoille, jotka eivät asettaisi mitään rajoitteita taloudelliselle toiminnalle. Suhtautumisemme kansantaloudellisiin kysymyksiin sisältää siten muitakin kysymyksiä kuin sen, johtavatko tehdyt linjaukset talouden kasvamiseen. Me esimerkiksi haluamme varmistaa, että suomalaiset selviävät äidinkielellään kaikissa Suomessa tapahtuvissa taloudellisissa interaktioissa, eli laajentaisimme suomenkielisen yleispalveluvelvoitteen myös yksityiselle sektorille. 

Vaadimme myös suomenkielisten käännösten esiintymistä siellä, missä englantia käytetään mainonnan kielenä. Haluamme suojella suomalaista työvoimaa ulkomaalaiselta halpatyövoimalta laskemalla maahanmuuton lähemmäs nollalinjaa, sekä estää suomalaisen luonnon raiskaamisen estämällä kansallisomaisuuden myyntiä ulkomaalaisille toimijoille. Jokainen näistä linjauksista varmasti synnyttää ylimääräisiä kustannuksia taloudelliseen toimintaan, mutta ne ovat nähdäksemme välttämättömiä uhrauksia suomalaisten itsenäisyyden ja riippumattomuuden varmistamiseksi.

Vaikka emme olisikaan kerskakulutuksen suurimpia puhemiehiä, voimme aina kertoa siitä, mihin joukkoon julkinen tuki tulisi mielestämme kohdentaa. Kysymyksiin, jotka koskevat esimerkiksi sisäistä kuohuntaa, rikollisuutta ja turvattomuuden tunnetta, kykenemme antamaan paremman vastauksen kuin yksikään poliittinen kilpailijamme. Koen, että meidän kannattaa korostaa omia vahvuuksiamme, eikä kilpailla muiden puolueiden kanssa sen kaltaisista päämääristä, joihin emme itse edes usko.

Sinimustan Liikkeen Suomi olisi rauhallinen, talouden vaihteluiltaan nykyistä ennalta-arvattavampi, sisäisesti eheä, rodultaan valkoinen ja pellemaailman järjettömyyksistä tietoisesti irtautunut Suomi, joka kulttuurituotanto, viihde-elämä ja vapaa-ajan toiminta ammentaisivat voimansa uniikista suomalaisesta kansakunnasta sekä kauniista ja hyvin hoidetusta suomalaisesta luonnosta. Uskoisin, että pahimmankin kriisin hetkellä kuvailemamme maailma olisi sen arvoinen, että sen puolesta olisi valmis luopumaan vuoden välein vaihtuvasta elektroniikasta, jokavuotisesta ulkomaanmatkasta ja halpatyövoimalla ylläpidetyistä palveluista.

Toimitus kiittää Tuukka Kurua perinpohjaisista vastauksista!

Energia Energiakriisi Energiapula Finanssikeinottelu Itsenäisyys Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Keskuspankki Kotimaa Luonnonsuojelu Maahanmuutto Maanpuolustus Omavaraisuus Politiikka Raha Rahapolitiikka Rotu Sinimusta Liike Talous Talouskriisi Talouspakotteet Talousromahdus Turve Tuukka Kuru Väestöpolitiikka Ydinvoima Yhteiskunta Ympäristö

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Hyvän kuuloista tekstiä. Ties vaikka äänestän, joskin olen menettänyt uskoni äänestämisen voimaan.

    • society

      Vastaa

      Sinimusta ei ole mikään eliittipuolue vaan tolkku kansallismielinen joka on aidosti nyky järjestelmää vastaan. Ääni siis sinimustille

      • Hans Lankari

        Vastaa

        Ehdottomasti. Vielä kerran täytyy uskoa, että nyt on puolue joka on aidosti kansallinen.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Pitää lukea tarkkaan. Viisas muies, se on selvää, ei pelkästään alykäs, vaan viisas. Juutalaiset ovat usein älykkäitä, mutta yhtäkään viisasta juutalaista ei ole maapallolla elänyt. Sen näkee siitä, mihin heidän valtansa joka kerta johtaa: tuhoon ja kurjuuteen, aina, joka kerta.

  • TT

    Vastaa

    Politiikan perinteinen oikeisto-vasemmisto-akseli on menettämässä merkitystään. Punavihreä sosialismi avaa Suomessa kansainvälisillle ideologeille ja toimijoille suoran väylän päätöksentekoon. Esimerkiksi vihreällä agendalla ja pseudososiaalisella mielenlaadulla ratsastava Maailman Talousfoorumi-järjestö on saanut lujan otteen suomalaisessa päätöksenteossa. Järjestön hirmuisuus perustuu sekä sen valtaviin rahavaroihin että siihen, että se pystyy taivuttamaan omiin agendoihinsa sekä julkisia että yksityisiä toimijoita. Järjestö on luonut mm. ESG (Environmental, Social and Governance)-standardin , jonka kautta se ikäänkuin pakottaa yhteisöt ja yritykset sekä vihreän että monikulttuuriagendan toteuttajiksi. Rahoituslaitokset vaativat esimerkiksi yrityksiltä ESG-normien toteutumista, kun ne tekevät rahoituspäätöksiä. Tällaisia salakavalia ohjausmekanismeja tulisi pikavauhdilla palauttaa kansallista etua arvostavien käsiin.

    Koronapolitiikan melskeessä itselleni syttyi katkera vastenmielisyys ylivahvaa valtiota kannattavia kohtaan ja itsestäni on tullut lähestulkoon libertaari. Inho ehkä laantuisi, jos valtio siirtyisi järkevien ihmisten käsiin (Tuukka Kuru kuuluu ehdottomasti näihin). Kansallissosialismin suhteen olen ollut epävarma. Huonoimmillaan kansallissosialismi ei ole muuta kuin ”ruskeaa kommunismia”, jossa totalitaristinen valtio ja sen haltuunsa ottaneet höyrypäät retuuttavat kansalaisia miten vain tahtovat. Kritiikitön suhtautuminen mm. Natsi-Saksaan laittaa epäilemään joidenkin kansallissosialistein arvostelukykyä. Ovatko kansallissosialistit samanlaisia kultisteja kuin kommunistit tai viherkultistit? Kansallissosialismista voi lainata kuitenkin perusterveet arvot sekä kansallisen ja rodullisen itsekkyyden, jotka erottavat sen toisesta valtioterroria harrastavasta aatteesta eli kommunismista. 

    On totta, että kansallisen tai rodullisen itsekkyyden toteuttamiseen tarvitaan vahvaa ja määrätietoista valtiovaltaa nykyaikana, jolloin globalistit ovat niskan päällä kaikkialla ja kaikessa. Erityisesti nykyinen valtamedia pitäisi laittaa kuriin ja palauttaa sitä suomalaisuutta arvostavien käsiin ja elvyttää mediakentän moniäänisyys ja aito rooli vallan vahtikoirana. Toinen hirmuisuus mikä tulisi laittaa kuriin, on koulujen ja opetuslaitosten tai jopa ev. lut. kirkon harrastama woke- tai lgbt-aivopesu. Tällöin tarvitaan kovia otteita ja puhdistuksia siitäkin huolimatta, että ”valtioterrori” on itsessään paha ja epätoivottava asia.

  • Fikke

    Vastaa

    Fiksu mies tää Tuukka.

  • Salomon

    Vastaa

    Meillä on kyky olla omavarainen valtio… Tai siis meillä oli kyky. Onneksi Marinin pirin veto videosta osataan jo kertoa kaikki ”mitä tiedetään nyt”

  • Salomon

    Vastaa

    Onko Suomi valmis luopumaan kiinalaisesta disneymuovipaskasta jota supermarkettien hyllyt ovat pullollaan?

  • Nimetön

    Vastaa

    Hyvä SML👍

  • T . T

    Vastaa

    No nyt on asiaa! En sitä kyllä ole SML:n kohdalla ikinä epäillytkään, mutta Kurussa on selkeästi ”ohjelman luojan” lahja vahvempana kuin kenessäkään muussa!
    En ole kuitenkaan varma Kurun potentiaalista massojen mobilisoijana tai hienojen aatteiden saattamiseksi suurten joukkojen keskuuteen. Toivon, että olen väärässä tai joku toinen karismaattinen massat tunteva puhuja löytää tiensä liikkeeseen. Ääneni on joka tapauksessa selvä kaikissa tulevissa vaaleissa!

  • FN Fallout

    Vastaa

    Kasvu pelkän kasvun vuoksi on syöpäsolun ideologia ja j**eo-globalismi on syövän nimi.

  • Plääh

    Vastaa

    Kyllä luonto kestää vaikka minkälaista kulutusyhteiskuntaa. Kunhan pidetään huolta siitä, että ei saastuteta ja jätehuolto toimii. Elintasoon ei tulisi koskea tuolla perusteella, vaan niillä muilla mainituilla (velkatalous ym. pois)

  • Nimetön

    Vastaa

    Lähinnä omalla kohdalla naurattaa elintason lasku. Minkä elintason.. Nyt ollaan jo niin tiukilla eikä varaa mihinkään ylimääräiseen eikä välillä pakolliseenkaan. Viime aikoina hintojen nousu on vaikuttanut niin että varmaan usea vanhempi menee nälkäisenä nukkumaan että lapsille jää tarpeeksi ruokaa..

  • Ronald Raygun

    Vastaa

    Suosittelen Tuukka Kurulle (ja muillekkin) kirjaa nimeltä ”Energia ja kokemus”, se käsittelee tuota energiakysymystä varsin monelta kantilta, ja mielestäni varsin hyvin!

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Hyvä. Juuri näin.

  • Joonas Jonne

    Vastaa

    Valtio ja politiikka on pidettävä erillään, muuten se on totalitarismia. Virkamiesten tehtävissä ei saa näkyä virkamiehen poliittinen kanta. Toisin kuin nyt, kun opetustoimi on marxilaisten hallinnassa ja ympäristö sekä elinkeinot viherkommarien temmellyskenttää.

    Ydinvoimasta olen eri mieltä. Se on kallista, tehotonta ja saastuttavaa, (uraanin louhinta ja ydinjätteet, kalakuolemat, säteily).

    Poliittisesta liikkeestä pitää tehdä uskonnon kaltainen vrt. vihreät, kommunistit, demarit.

  • Hans Lankari

    Vastaa

    Platon kannatti sitä että tuloerot ovat yhteiskunnassa sellaiset, että eniten tienaavat saavat 4kertaa sen mitä vähiten tienaavat. Kannatan tätä. Emme tarvitse superrikkaita spekulantteja.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi