Salailua ja lehmänkauppoja — kurkistus kuntapolitiikan kulisseihin

Partisaani julkaisee Junes Lokan tekstin hänen kokemuksistaan kaupunginvaltuustossa. "Jostain syystä" Oulun kaupungin oma lehti munoulu.fi ei suostunut julkaisemaan tekstiä, vaikka se on vaalien alla julkaissut ehdolla olevien tekstejä lehdessään. Ota selvää, miksi näin päätettiin lukemalla teksti läpi!

Politiikka

päivitetty

Kaupunginvaltuutettu Junes Lokka odotti oikeudenkäynnin alkamista tehden nettilähetystä Oulun käräjäoikeudessa 20. maaliskuuta 2019.­

Herätys oli karu, kun nousin valtuustoon v. 2017 puolueiden ulkopuolelta ja niitä ”maan tapoja” tuntematta, joiksi korruptiota, salailua ja lehmänkauppoja kutsutaan. Heti vaalituloksen varmistuttua sain soiton Antellilta: minulle olisi kuulemma ilmainen kakku, koska pääsin valtuustoon. Kysyin vain, että eikö tämä ole lahjontaa. Antellin nainen vastasi, että tämä nyt on vain ollut tapana, että uusille valtuutetuille annetaan lahja. Kieltäydyin kakusta. Antell tai muut yritykset eivät tällaista hyvää hyvyyttään tee vaan sitä ajatellen, että Antell sitten muistetaan hyvällä, kun kaupungin ruokapalvelutilauksia tehdään.

Vaikka kyseessä on rahallisesti melko pieni asia, periaatteellisesti se on valtava: ilmaiset yrityslahjat päättäjille ovat ilmeistä lahjontaa, josta jokaisen valtuutetun tulisi kieltäytyä. Ja näitä maan tapoja riittää, enkä ihmettelekään, miksi lähes puolet oululaisista jättää äänestämättä kuntavaaleissa – vaikeapa se on luottamusta kuntapolitiikkaan ylläpitää, kun sen kulttuurina on salailu, korruptio ja lehmänkaupat, ja valtuuston kokoukset ovat vain teatteria, joissa näytellään esitys, jonka lopputuloksen kaikki valtuutetut tietävät jo ennen saliin astumista. Asiat kun on jo puhuttu läpi ja päätetty salaisissa kokouksissa.

Kun kaupungin luottamustehtävistä eli niistä rahakkaista hillotolpista neuvoteltiin, ryhmämme suljettiin neuvotteluista ulos valheellisin perustein. Olisimme halunneet striimata tapahtuman, jotta kaupunkilaiset näkevät, miten lautakuntia muodostetaan, mutta kaikki puolueet olivat ehdottomasti sitä vastaan, joten katkaisimme lähetyksen ennen neuvottelujen alkua.

Esitimme, että paikkoja ei jaettaisi d’Hondtin menetelmän mukaan, koska se luo kumulatiivisen vääristymän edustukseen. Tämän esityksen neuvottelujen johtaja oli tulkitsevinaan niin, ettemme hyväksy sopimusta, vaikka emme niin sanoneet, ja sanoi, että meidän on poistuttava. Myöhemmin Kolmonen väitti medialle, että olisimme käyttäneet asiatonta kieltä kokouksessa, ja siinä kohtaa kadutti, ettemme kuvanneet koko tilannetta, koska tämä oli räikeä vale. He vain halusivat meidät ulos sieltä, että itselleen jää enemmän jaettavaa. Meillehän olisi n. 5 luottamustehtävää kuulunut.

Sitten alkoi itse valtuustotyö, jota tehdään kaikkialla muualla paitsi valtuustosalissa. Laki kun määrää kunnat tekemään niistä yleisölle avoimia, joten ennen jokaista kokousta on liuta muita, salaisia kokouksia, joissa asiat todella päätetään. Jos jokin äänestys näyttää menevän tiukoille valtuustossa, järjestetään jopa äänestyssimulaatioita, jotta puolueet tietävät, onko aihetta yrittää saada lehmänkaupoilla valtuutettuja omalle puolelleen ennen äänestystä valtuustossa, ja jos aihetta on, keitä voisi kalastella oman asian puolelle.

Näin tehtiin mm. viime syksyllä kuntaveroasteen nostosta puhuttaessa. Koska simuloitu äänestys näytti, että olisin vaa’ankieliasemassa, heti kokouksen jälkeen tulikin eräältä puolueelta soitto, että jos kannatan heidän esitystään, he kannattavat minun esityksiäni samassa kokouksessa. Turhaahan se oli. ASYL on johdonmukaisesti vastustanut veroasteen korotuksia samalla, kun kaupunki haaskaa jättimäisiä summia turhamaisuushankkeisiin, joten olisin joka tapauksessa ollut matalimman mahdollisen veroasteen kannalla.

Jos kerrot kaupunkilaisille mitään siitä, mitä salaisissa kokouksissa on tapahtunut, sitä suurempaa syntiä ei valtapuolueiden ja virkamiesten silmissä ole. Eräässä kevään kaupunginhallituksen infossa suuren puolueen ryhmäjohtaja kertoi aikovansa puhuttaa poliisia siitä, että he olivat tiedottaneet turvapaikanhakijoiden koronakaranteenirikkomuksista, koska ”vaalit tulossa”.

Puolisoni ja varavaltuutettuni Tiina Wiik istui samalla sohvalla omissa hommissaan Teams-kokouksen aikana, ja näki sivusilmällä tämän kommentin ja kirjoitti siitä somessa, miten suuresta puolueesta yritetään painostaa poliisia vaikenemaan maahanmuuttajien rikoksista, ettei vihervasemmiston vaalitulos vaarannu.

Tietysti me tiesimme, että sanomista siitä tulee. Mutta ei tietenkään tälle ryhmäjohtajalle, joka käyttää poliittista vipuvoimaansa poliisin painostamiseen, vaan meille siitä synnistä, että Tiina kertoi kaupunkilaisille, että tällaista törkeää vaalivaikuttamista on meneillään.

Ja niinhän kävi, että kaupunginhallituksen pj:ltä nuhteet tuli — vain meille — ja se kertoo kaiken olennaisen siitä, mikä Oulun kuntapolitiikassa on vialla. Mikä tahansa väärinkäytös tai suhmurointi on ”maan tapa”, mutta raotapa vähänkään sitä salailun verhoa, jonka takana se kaikki tapahtuu, ja olet välittömästi päättäjien hyökkäyksen kohteena.

Syksyn ulkoistamisäänestys oli pahimman luokan teatteria, jossa oli tarkkaan laskettu, miten saadaan vaa’ankieliasemassa olleiden perussuomalaisten ja heidän yhden valtuutettunsa poistumisen avulla ulkoistamiset läpi niin, että kokoomus saa kunnian ulkoistamisia kannattavilta äänestäjiltään, eikä perussuomalaisia tuloksesta syytetä. Päätös herätti kaupunkilaisissa raivoa, enkä voi heitä moittia. Päätös oli epäreilu, ja tapa, miten se vietiin läpi, häpeäksi koko kuntapolitiikalle.

Kuten sanoin, ymmärrän täysin, miksi monet ovat menettäneet luottamuksen kuntapolitiikkaan. Mutta se, että asiat ovat nyt tällaista teatteria, ei tarkoita sitä, että niiden täytyisi jatkossakin olla sitä. Tämän me haluamme muuttaa: tuottaa täysin läpinäkyvää päätöksentekoa ja lopun ”maan tavoille”, jotka murentavat asukkaiden luottamusta demokratiaan.

Jos me ASYLissä saisimme päättää, tällaista olisi päätöksenteko Oulussa:

— Kaikki valtuustoseminaarit, lautakuntien kokoukset yms. ovat lähtökohtaisesti julkisia, ja mikäli niissä käsitellään perustellusti salassapidettävää materiaalia, nämä asiat jätetään kokouksen loppuun, joka voidaan hoitaa suljetuin ovin.

— Asukkaiden ja järjestötoimijoiden osallistamista päätöksentekoon. Asukkaiden kyselytunnit, joissa he voivat esittää kysymyksiä valtuustolle ja virkamiehille, tulee ottaa käyttöön, oululaisten mielipiteitä tulee kuunnella heitä koskevissa asioissa, ja tarvittaessa tehdään vaikka mielipidemittauksia, jotta he, jotka päätöksen kanssa joutuvat elämään, pääsevät päätökseen vaikuttamaan.

— Järjestöjen osallistaminen kaupungin ohjelmien, kuten hyvinvointiohjelman, valmisteluun, jotta pöydässä on varmasti ihmisiä, jotka tietävät, millaisia ongelmakohtia kussakin asiassa on, ja mitä esim. vanhukset, omaishoitajat tai invalidit palveluilta odottavat.

— Vaikka päättäjiä ei voi estää salaisia kokouksiaan pitämästä, kaupungin on vaadittava, että kaikki sen tiloissa järjestettävät kokoukset ja seminaarit ovat julkisia. Jos lehmänkauppoja varten halutaan kokoustaa salaisesti, ei ole oikeutettua käyttää veronmaksajien kustantamia tiloja siihen, eikä kaupungin tule kannustaa päättäjiä salailevaan toimintaan ja kulisseissa suhmurointiin.

Asukkaiden luottamus päätöksentekoon ei palaudu kauniilla puheilla päätöksenteon läpinäkyvyydestä vaan todellisin muutoksin, joilla läpinäkyvyyttä luodaan ja jossa kaupunki tekee selkeän kannanoton siihen, että se ei tue salailua tarjoamalla salaisiin kokouksiin tilojaan ja tarjoilujaan.

Päätöksenteon vinoutunut kulttuuri ei kuitenkaan muutu, ellei salailua joka käänteessä vaativia päättäjiä saada vaihtoon ja heidän tilalleen ihmisiä, joita ei pelota se, että äänestäjät saavat kuulla myös ne asiat, joita he niissä kokouksissa sanovat, joissa päätökset todella tehdään.

ASYL on johdonmukaisesti vastustanut salailun ja korruption kulttuuria, ja kaupunkilaisilla on oikeus nähdä, miten heidän elämäänsä vaikuttavat päätökset tehdään ja miten heidän rahojaan käytetään. Päättäjät ovat unohtaneet täysin, että he eivät ole mitään uusaatelisia, jotka voivat toimia miten tykkäävät, vaan heidän tehtävänsä on edustaa päätöksenteossa asukkaita – niitä ihmisiä, jotka heidän palkkionsa maksavat.

Jos haluat luotettavaa, avointa päätöksentekoa, valinta tehdään vaalikopilla: valitsetko heidät, jotka ovat aina läpinäkyvyyttä vaatineet, vai heidät, jotka eivät raivostu mistään niin paljon kuin siitä, että kaupunkilaiset kuulevat mitään siitä, mitä salaisissa kokouksissa on sanottu?

Aktivismi Kotimaa Kulttuuri Politiikka Yhteiskunta

Keskustelu

21 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Viha Voittamaton

    Vastaa

    Ääneni menee ASYLille, juurikin sen rohkean linjan vuoksi. Oululainen päätöksenteko on ollut jo pitkään salailevaa suhmurointia.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Itsekin kuntapolitiikkaa erittäin aktiivisesti viime vuosina seuranneena voin todeta, että tämä kirjoitus pitää todella hyvin paikkansa.
    Kuntapolitiikassa tapahtuu korruptiota, salailua, valtuutetut suoraan jopa valehtelevat kuntalaisille. Kuntalaisten esittämää kritiikkiä ja mielipiteitä ei kuunnella ollenkaan, käytös on todella ylimielistä ja omituisiakin hankkeita ajetaan väkisin läpi, ilmeisesti taustalla on se, että valtuutetut itse hyötyvät näistä hankkeista hyvinkin paljon rahallisesti.

    Nykyiset vallanpitäjät täytyy saada valtuustoista ulos, näitä samoja naamoja äänestämällä mikään ei muutu ainakaan paremmaksi!

  • Yksi esimerkki

    Vastaa

    Kas kummaa kun Oulu solmi atk-sopimuksen Istekin kanssa. Voi kuinka yllättävää.

  • Lapin Ukko

    Vastaa

    JL:n kirjoitus Oululaisesta korruptiosta pitäisi saada jokaiseen oululaiseen kotiin, postiluukusta.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Samaa mieltä, lentolehtisten painattaminen toki maksaa, mutta eiköhän moni kansallismielinen olisi mukana tukemassa asiaa rahallisesti.
      Samanlaista tiedottamista tarvitaan muihinkin kuntiin ja kaupunkeihin.

  • Eikka

    Vastaa

    Olipa hienoa tekstiä Junes Lokalta ! 

    Näitä samaisia suhmurointeja, lehmänkauppoja ja salailuja kaikkine teatteriesityksineen harrastetaan kaikissa kunnissa ja kaupungeissa.

  • Maria O

    Vastaa

    Vasta tuossa juttelin yhden pienyrittäjän kanssa, joka manaili niitä tuhansia ja tuhansia euroja, joita hän on sitoutunut luovuttamaan puolueen kassaan asettumalla ehdolle. Jo ainakin toista kertaa.
    – Miksi sitten asetut? Eihän se ole mikään pakko.
    – No, sitten loppuu kunnan työt ja koneet jäävät seisomaan.

    Suostumalla naimakauppaan puolueen kanssa, hän on jäänyt ikuiseen loukkuun jatkuvasti vaadittavien lisäinvestointien kanssa

    Kelkasta hyppääminen tarkoittaisi välitöntä konkurssia.

    Firmaakaan ei voi noin vain myydä, koska sopimusehdot on tulkittavissa niin, että uuden omistajan pitää «täyttää ehdot», lähteä lypsylehmäksi tähän korruptiopeliin, jossa kunnan koko toiminnan tarkoitukseksi on tullut veronmaksajien rahan kierrättäminen puolueen ja lähipiirin taskuun erilaisten «järjestelyjen» kautta.

    … Niin ja sitten aivan oma tarinansa on veikkausvoittovaroilla tyhjästä pystyyn polkaistu monikulttuurikeskus, joka on vuokralaisena lähipiirin omistamassa kiinteistössä, valopilkku muuten tyhjinä ammottavien liikehuoneistojen rivissä, ja jonka toiminnanjohtaja on kunnanhallituksen jäsenen lapsi.

  • Että näin

    Vastaa

    Ei minkään suuremman kaupungin valtuuston kokoukset ja kytkyt kestä päivänvaloa, hyvävelijärjestelmä ja korruptio on arkipäivää.
    Harvat henkilöt jotka ovat lahjomattomia ja ajattelevat asioita toiminnallisesti sekä taloudellisesti kunta-/kaupunkilaisten puolesta, pidetään vaikeina tai hävyttöminä henkilöinä, kaikkein pahinta jos tällaiset tuovat vielä ”salaisia” päätöksiä julki kaikkien luettavaksi.
    Ylimieleisyys, haitanteko ja oman edun tavoittelu on liian usealle kuntapäätäjälle se ainoa tie, korruptio on se keino jolla näitä hyvyyksiä haetaan ja sen tietävät sen tarjoajatkin.

  • Minä

    Vastaa

    Harvinaisen rehti politiikantekijä tuo Lokka. Noilla asenteilla kulkevaa tietysti monet puolueet vastustavat, kun yritetään lopettaa heidän suhmurointinsa ja kansalle valehtelu.

    Ei ihme, että korruptoituneen systeemin tukijulkaisu ei halua tuollaista julkaista.

    Muissa kunnissa ja eduskunnassakin on ihan varmasti sama meno päällä ja on ollut jo vaikka kuinka kauan.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Pyhimys Lokka on puolisonsa kanssa murskannut Oulun suvakit ja lestat, joten ei ole mikään ihme, että poliittinen ilmapiiri on näin tulehtunut!

    Mitä seuraavaksi? Antifa-pappi ja Latekone radikalisoituu?!!

  • Anu Palosaari

    Vastaa

    Hah hah, onneksi olkoon, Oulu, synnyinkaupunkini! Sama oli meno yksittäisen kansalaisen kohdalla siellä; sain selville virkamiesten etukäteen salassa päättämiä asioita yksittäisten kansalaisten kohdalla ja minua vastaan aloitettiin ihmisjahti, joka huipentui europolin etsintäkuulutukseen kohdallani. Tästä on aikaa jo kohta parikymmentä vuotta. Jouduin lopulta yöpimeällä pakenemaan kaupungista, no tämä on tuttua niille, jotka tietävät mitä tapahtuu, tai niille, jotka joskus seurasivat juttujani netissä kun olin vielä aktiivinen. Mikään ei ole muuttunut. Vitun siat! Mutta yhdestä asiasta olen kiitollinen näille sioille: he opettivat minua oikein valtion ”eliittikoulutuksessa”, että kuinka mennään maan alle ja taistellaan virallisia rakenteita vastaan.

  • Johan_pomppas

    Vastaa

    Nasan astronautti ei saa ottaa virkamiehenä yli 20usd lahjusta. https://yle.fi/uutiset/3–5898373. Suomalaisilla poliitikoilla on rajana vain kiinnijääminen. Junes tekee oikein kieltäytyessään lahjuksista.

  • Ilmari

    Vastaa

    Oulun kaupunginvaltuustossa on 67 jäsentä. Jos yhden hengen valtuustoryhmälke kuuluu 5 paikkaa, se tarkoittaisi että paikkoja pitäisi olla jaettavana yhteensä 335. Ei niitä edes ole niin paljoa Oulussa.

    Lokan mielestä luottamuspaikkoja ei pitäisi jakaa d’Hondtin järjestelmän mukaan, vaikka valtuusto on valittu sen mukaan. 

    Kunnanvaltuustoon on valittu eri puolueiden edustajia. Jos ne eivät neuvottelisi etukäteen keskenään, ei päätöksenteosta tulisi mitään.

  • White noise

    Vastaa

    Kansalaisten osana vaaleissa on ylläpitää puolueiden ja poliitikkojen valtapeliä virkoineen ja tienesteineen pystyssä. Siitä käytetään termiä edustuksellinen demokratia. Sitten on olemassa äskeisen korruptiodemokratian vastakohta ja kansanvaltaa tarkoittava suora demokratia.

  • N. N.

    Vastaa

    Menestystä teille.
    Ette ole ostettavissa.

  • Ari Kärkkäinen

    Vastaa

    Olipahan viimeisen päälle hyvä kirjoitus!
    Eihän tuollainen peli käy, petosta ja vehkeilyä.
    Oulussa tarvitaan ehdottomasti muutosta, sen voi tehdä sunnuntaina!

  • Ihmis saasta

    Vastaa

    Oulu on täynnä kommunisti vapaamuurari Eliitti vihaa teitä PASKOJA ja pilkkaa päivittäin

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Terve Tampereelta
    Toivottavasti äänisaldo riittää nyt 2 Lokka yhtymän eli Junes Lokka ja Tiina Wiik jäsenen saamiseksi valtuustoon. 

    Tampereella nähdään sunnuntai-iltana pääseekö täällä Valkoinen kuntavaaliehdokas 1918 arvoilla valtuustoon.
    Seppo Lehto 649 Valkoinen Tampere Vapaussota 1918 yhteislista

  • Ristus notta

    Vastaa

    Itse tallentaisin salaa kaikki keskustelut, silloin voisi oikeasti tuoda asioita julki todistetusti.
    Kaikki eduskunnan valiokuntien kokoukset tulisi olla julkisia pl. puolustusvaliokunta

  • nappo k.

    Vastaa

    Varmasti tuollaisissa kunnanvaltuustoissa tapahtuu kaikenlaista hämärää ja ei niin kovin hienoa.
    Mutta muuten luulen kyllä, että Lokalla on ollut vähän liian yksinkertainen käsitys siitä, millä tavalla asioita voisi hoitaa. Hyvin nopeasti on Lokka ajanut itsensä valtuuston rettelöijäksi, ja saanut sitten vastaavan kohtelun.
    On kohtuuton oletus, että valtuutetut marssisivat jokaiseen kokoukseen kylmiltään, ja että asioista keskustellaan vain ja vasta valtuustosalissa ennen äänestystä. Kaikkia asioita pitää valmistella kunnolla, ja puolueilla on tapana muodostaa oma puolueen kanta, ennenkuin asia menee valtuustosaliin.
    Vaatimus julkisuudesta ja kaikkien kokousten striimaamisesta niin niin epärealistinen, että tuollaisen asian ajaminen ei ole kannattavaa. Yksi Lokan selkeimmistä virheistä.
    Vaatimus 5 luottamustehtävästä: ehkä olisi ollut aloittelevalle valtuutetulle riittänyt aluksi 1. Asiasta riitely ei ole konstruktiivista.
    Junes Lokan jutut ovat vähän liian värittyneitä, että niitä muu valtuusto ja suuri yleisö voisi ottaa kovin vakavasti. Jos korruptiota näkee joka paikassa vain siksi, ettei maailma ole aivan niin yksinkertainen kuin itse toivoisi, niin ehkä pitää oppia ymmärtämään sitä maailmaa vähän paremmin.
    Ehkäpä siksi jäi kausi valtuustossa ainokaiseksi.

  • Moktar Gubta

    Vastaa
  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi