Katso video Lauri Hokkasen puheesta: Länsimaisen maailmankuvan juuret

Tunne juuresi -tapahtumasarjan tavoite on syventää suomalaisten ymmärrystä omasta kulttuuriperinnöstään ja itsenäisyyskamppailusta.

Filosofia

Kansallisradikaali kulttuurikeskus Otsola (osoite: Koneenkatu 11, Hyvinkää) tarjosi hiljattain tilat Suunta-kollektiivin järjestämälle Tunne juuresi 5 ‑tapahtumalle. Tunne juuresi ‑tapahtumasarjan tavoite on syventää suomalaisten ymmärrystä omasta kulttuuriperinnöstään ja itsenäisyyskamppailusta.

Otsola kuvasi 27.1. järjestettyä Tunne juuresi ‑seminaaria sosiaalisen median tileillään menestykseksi. Tapahtumassa useat kansallisradikaalit vaikuttajat pitivät esitelmiä, minkä lisäksi paikalla esiintyi Pyhä Kuolema.

Tilaisuuden järjestänyt Suunta-kollektiivi totesi, että paikalla kuvattuja videoita tullaan julkaisemaan lähiaikoina. Ensimmäisellä julki tulleella videolla Suunnan Toni Jalonen otti kriittisesti kantaa niin sanottuun vainojen uhrien muistopäivään, joka sattui samalle päivälle kuin seminaari.

Nyt Suunta on julkaissut tapahtumasta toisen videon, jossa muun muassa Sinimustasta Liikkeestä tuttu Lauri Hokkanen puhuu länsimaisen maailmankuvan taustoista. Videon voi katsoa yllä tai suoraan tästä osoitteesta: https://youtu.be/tAt7A_rU8Q8?feature=shared

Partisaani kannustaa lukijoita tukemaan kansallismielistä kulttuuri‑, urheilu- ja valistustoimintaa sekä taloutta osallistumalla Otsolan tilaisuuksiin ja ostamalla paikalla olevien kansallismielisten kauppojen tuotteita. Kaikki myyntituotot ohjataan lyhentämättömänä toiminnan laajentamiseen. Vieraile myös Suunnan kotisivuilla: https://suunta.info/

Aktivismi Filosofia Historia Kotimaa Kulttuurikeskus Otsola Lauri Hokkanen Otsola Politiikka Pyhä Kuolema Suunta Toni Jalonen Tunne Juuresi Yhteiskunta

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Täytyisi olla parempi videoalusta kuin JewTube

  • Kuinka voi amerikkalainen valkoinen mies olla

    Vastaa

    I do not include the informed American visitors to this website in this generalisation who I have high regard for.

    The American public are the most brainwashed first world population in the world. There is a veneration of “veterans” in the USA exemplified by rhetoric and the often seen veteran style caps that show what ship or regiment they served in. This is — like the poppy ritual in the UK — simply primes the pump for more cannon fodder.

    The American Revolutionary War was not a liberation, but the replacement of one set of (masonic) land holding oligarchics over a more distant set. The only wars — to begin with —serving ordinary American interests were zero sum affairs against the Indians and the Mexicans.

    This veteran veneration is supreme propaganda, where ribbons and media applause signifies nothing more than banker serfdom. Britain is nearly as bad, but empire days are further back in time, and I don’t believe we fall for the BS so much — but we do nevertheless. The “reflected glory” of empire allows slave and serf of empires to feel they are somehow “included” in imperial “achievements”.

    There is a lot to commend American ingenuity in various engineering endeavours, but the political naivety, I believe, owes a lot to a brand of Christianity that doesn’t even possess the modifying philosophical strains of the enlightenment. When I visited the USA — Florida — the channels were saturated with conmen in suits waving bibles. Churches seemed to be everywhere.

    The English speaking world is sick of American bible quoting idiots on internet forums who think they have the secret of the universe when they are the most stupid uneducated White people in the world.

  • Mitä sitten kun avaruus loppuu?

    Vastaa

    Tuota… ilman sarvia ja hampaita… Tätä kulttuuriperimämme ja sen historia, siitä on puhuttu kohta 15 vuotta. Mihin se on johtanut? Mitä konkreettista hyötyä siitä on?

    Itse olen jo vähän vanhempi ja minulle asiat on olleet selvillä jo ‑70 luvun kouluhistoriasta. Ihan kuten ‑80 luvun alussa hoksasin että suomalaiset tulevat kuolemaan sukupuuttoon. Sillä samalla hetkellä kun koko luokka hörötti ”Ruotsalaiset kuolee sukupuuttoon”. Jo silloin tajusin että suomalaisia odottaa sama kohtalo reilun kymmenen vuoden päästä. Vaikka silloin vielä neekeri on harvinaisuus kaupungissa ja puolen tunninkin päästä saattoi kysellä ”näitkö sitä neekeriä”. Ja kaikki tiesivät kenestä puhuttiin.

    Mutta asiaan… viimeiset 15 vuotta on puhuttu suomalaisten ja suomalaisuuden juurista. Entä nyt sitten? Mitä seuraavaksi? Mitä me sillä tiedolla teemme? Miten konkreettisesti muutamme sillä nyky-yhteiskuntaa ja miten sillä tiedolla minimoimme kaikkien niiden päätösten vaikutukset, jotka ovat olleet isänmaallemme ja sen kansalle huonoja? 

    Meillä on tieto, miten me sitä käytämme kansamme hyväksi?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi