Saksalainen tiedustelu-upseeri Wilhelm Laqua ja tehtävä Suomessa

Laqua osallistui vuosien 1944-45 aikana Suomen kansallissosialistisen vastarintaliikkeen toimintaan Suomessa olevia neuvostoliittolaisia vastaan.

Historia

Jatkosodan aikana Suomi ja Adolf Hitlerin johtama Saksa kävivät sotaa kommunistien johtamaa Neuvostoliittoa vastaan. Sotaa ei käyty vain etulinjassa, sillä taustalla sotavankien joukosta karsittiin mahdollisesti vaaralliset yksilöt, jotka olisivat kiihottaneet muita sotavankeja vastarintaan tai paetessaan olleet potentiaalisia vihollispartisaaneja.

Uhkaa torjumaan perustettiin erikoisosastoja, joista Einsatzkommando Finnland toimi Lapissa. Yksikköä johti aluksi SS-everstiluutnantti Gustav vom Felde ja alkuvuodesta 1942 lähtien SS-luutnantti Wilhelm Laqua, jolla huhutaan olleen suomalaiset juuret.

Vuonna 1909 nykyään Puolaan kuuluvassa Sleesiassa syntynyt Wilhelm Laqua oli posliinimaalarin poika, joka kävi kauppakoulun ja opiskeli useissa eri Euroopan maissa. Hän kävi liikematkoilla Suomessa ja Ruotsissa ostamassa työnantajansa laskuun puuta. Hyvin alkanut työura kuitenkin loppui 1930-luvun lamaan, ja Laquan tulevaisuus oli avoin.

Puolueen vanha soturi

Laqua oli Kansallissosialistisen Saksan Työväenpuolueen ”vanha soturi” eli hän kuului niihin, jotka liittyivät puolueeseen ennen sen valtaannousua vuonna 1933. Wilhelm Laqua liittyi puolueeseen Lyypekissä jo keväällä 1929 ja kuului myös sen nyrkkiin, SA-joukkoihin.

Laqua sai mainetta katutappeluissa vasemmiston kanssa ja joutui 1930 poistumaan Saksasta Ruotsiin. Hän sai työpaikan, oppi ruotsin kielen ja osallistui Sven-Olov Lindholmin ja Birger Furugårdin johtamien ruotsalaisten kansallissosialistien toimintaan. Parin Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen Wilhelm Laqua palasi Saksaan, heti Adolf Hitlerin ja kansallissosialistisen NSDAP:n voitettua Saksan vaalit tammikuussa 1933.

Vaalit eivät kuitenkaan lopettaneet punaista, juutalaisten tukemaa uhkaa. Saksaan palattuaan Laqua sai viran apupoliisina, ja tehtäväkseen tukahduttaa vasemmiston valtionvastainen toiminta.

Laqua oli virassaan tehokas ja pian hän sai ylennyksen Saksan valtiollisen poliisin Gestapon palvelukseen. Kun Saksan eri poliisivoimat liitettiin SS-joukkoihin, Wilhelm Laqua sai upseerin arvon vuonna 1937.

Siirto Pohjolaan

Kun Saksa otti haltuunsa Norjan 1940, Pohjoismaita tuntenut Laqua siirrettiin Norjaan saksalaisten joukkojen erikoistehtäviin, ja sitä kautta Suomeen Einsatzkommando Finnlandin komentajaksi Rovaniemelle. Sekä Einsatzkommando Finnlandin edellinen komentaja Gustav vom Felde että Saksan turvallisuuspalvelu pitivät eri tehtävissä Norjassa kunnostautunutta Laquaa parhaana Einsatzkommando Finnlandin johtoon.

Wilhelm Laquan johdolla Einsatzkommando Finnland sai tehtävänsä suoritettua vuoden 1942 loppuun mennessä ja yksikkö lakkautettiin. Laqua siirrettiin takaisin Norjaan.

Luutnantti Laquan tehtävä Suomessa ei kuitenkaan loppunut siihen. Kun Suomi vaihtoi pakotettuna puolta vuonna 1944, Laqua perusti saksalaismielisen radioaseman Kaaresuvantoon ja osallistui vuosien 1944–45 aikana Suomen kansallissosialistisen vastarintaliikkeen toimintaan Suomessa olevia neuvostoliittolaisia vastaan. Vastarintaliikkeen toiminta Suomessa vaimeni ja meni täysin maan alle Saksan tappion jälkeen keväällä 1945. Wilhelm Laqua jäi liittoutuneitten vangiksi.

Laquaa kuulusteltiin ja tämä kertoi vangitsijoille isänsä suvun olevan suomalaistaustainen. Tietoa ei ole vahvistettu, mutta Suomella ja Saksalla on vuosisatojen mittaiset suhteet. Väkeä on muuttanut kumpaankin suuntaan, ja Wilhelm Laqualla on saattanut olla suonissaan tilkka suomalaista verta.

Sodan jälkeen

Sodan päätyttyä Laquan tiedot kommunistien taktiikasta ja toiminnasta olivat kullan arvoisia läntisille liittoutuneille. Laqua neuvoi muun muassa Norjan tiedustelupalvelua ja pääsi mahdollisesti Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n palkkalistoille. Jotkut uskovat hänen siirtyneen Yhdysvaltoihin osana Applepie-operaatiota, jolla tärkeitä saksalaisia tiedustelijoita siirrettiin CIA:n palvelukseen.

Toisen tiedon mukaan Wilhelm Laqua eli vapaana miehenä Norjassa vuoteen 1948 saakka. Saksa oli jaettu kahteen osaan ja Laqua asettui Länsi-Saksaan, jossa työskenteli kaupan alalla. Perheensä mukaan Laqua oli 1950-luvulla mukana Länsi-Saksan tiedustelupalvelun BND:n toiminnassa.

Suomen, Saksan, Norjan sekä Ruotsin historiaan vaikuttanut Wilhelm Laqua kuoli 60-vuotiaana vuonna 1969.

Adolf Hitler Historia Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallissosialismi Kansallissosialistinen Saksa Kotimaa Neuvostoliitto Norja Politiikka Saksa Sota Tiedustelu Tiedustelupalvelut Toinen maailmansota Vastarintaliike Wilhelm Laqua

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi