Kielletyt kirjat julkaisi uudelleenpainoksen Elias Simojoen Palavasta Pensaasta

Vastikään nettisivunsa avannut Kielletyt kirjat -kirjakauppa ja -kustantaja julkaisi viime viikolla uudelleenpainoksen Elias Simojoen Palava Pensas -kirjasta. Hintaa kirjalla on 15 euroa.

Historia

päivitetty

Kirja on kokoelmateos talvisodassa kuolleelta kansallisradikaalilta aktivistilta. Se sisältää tämän puheita, joten se on sen puolesta myös helppolukuinen.

Elias Simojoki oli Sinimustien puheenjohtaja, Akateemisen Karjala Seuran valajäsen numero 1, Kiuruveden kappalainen, IKL:n kansanedustaja, vapaussoturi, heimosoturi ja talvisodan sankari.

Hän oli myös entinen kansanedustaja, joka lähti eduskuntauransa jälkeen puolustamaan isänmaataan talvisotaan. Hän kaatui rintamalla 25.1.1940.

Alla vielä Kiellettyjen kirjojen sivuilta löytyvä kuvaus kirjasta:

”Talvisodassa tammikuussa Laatokan jäällä kaatunut pastori Elias Simojoki oli kansallinen taistelija ja tulevaisuuden näkijä: Suur-Suomi, jolle hän uhrasi työnsä ja elämänsä ja jonka väistämätöntä tuloa hän alati ennusti, on nyt toteutumassa.
Elias Simojoki oli ensi sijassa pappi, mutta laajin vaikutusala hänellä oli nuorison johtajana.Hänet on luettava kaikkein merkittävimpiin johtajiin, mitä Suomen kansallismielisellä nuorisolla on ollut.Siihen sivistyneeseen nuorisoon, joka maassamme on kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana noussut, hänen vaikutuksensa on ollut ratkaiseva.
Esillä oleva kokoelma ei käsitä kaikkia Elias Simojoen puheita.Valtaosan laajasta puhujatoiminnastaan hän suoritti pappina, sillä ensi sijassa hän sittenkin oli pappi.Hänen eläviä, kohti omaatuntoa käyviä saarnojaan ja seurapuheitaan ei hevin unohda se kuulijakunta, johon hän saarnansa kohdisti.Kokoelma on tahdottu rajoittaa käsittämään vain valikoiman hänen isänmaallisaiheisia ja poliittisia puheitaan.
AKS:n perustamisen 20-vuotispäivänä 22.2.1942 Vilho Helanen
Suomenkielinen
160 sivua”

Voit ostaa kirjan suoraan tästä linkistä: https://www.kielletytkirjat.com/product/palava-pensas/

Aktivismi Filosofia Historia Kotimaa Kulttuuri Pohjoismaat Politiikka Uutiset

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Teppo

    Vastaa

    Pientä tarkkuutta. Simojoki oli tippunut eduskunnasta jo 1939 vaaleissa. Ehkä siis ainoa entinen kansanedustaja rintamalla. 4 kansanedustajaa oli rintamalla joista ainakin yksi kuoli. Parhaimman lisän taisi tuoda Paavo Susitaival osallistuttuaan Raatteen suunnalla venäläisdivisioonien tuhoamiseen samalla pyrkien minimoimaan omat tappiot.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Väärin ja väärin eduskunnasta lähti neljä istuvaa kansanedustajaa talvisotaan ja samat myöhemmin jatkosotaan. Antti Rantamaa, Paavo Susitaival, Väinö Havas ja Heikki Niskanen, Havas kaatui komppanian päällikkönä 21.08.1941 Suojärvellä. Antti Rantamaa joka muuten piti kenttäjumalanpalvelusta legendaarisessa kuvassa Kollaalta marokonkauhun kanssa. Susitaival taisteli talvisodassa ja jatkosodassa ansiokkaasti ja oli politikoivien karriääriupseerien tikkuna silmässä. Heikki Niskanen oli pulamies ja vapaussodan rintamamies joka astui yli-ikäisenä vapaaehtoisena palvelukseen. Havaksesta on tehty elokuva ”Kirkastettu Sydän” Ilmari Unhon ohjaamana missä Joel Rinne esitti pääosaa. Simojoki ei ollut istuva kansanedustaja vaan edellisen kauden, hän muuten on ollut mallina patsaissa Tampereelle ja Lahdessa.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Vielä Havaksesta, Niemisestä, Susitaipaleesta ja Rantamaasta kaikki ovat mielenkiintoisia ihmisiä. Periaatteiden miehiä joilla oli syvä vakaumus ohjaamassa toimia. Kiteytettynä kadonnut ihmislaji eli olivat miehiä eivätkä vellihousuja.

  • Suna K

    Vastaa

    Aktiiviset asialle omistautuneet henkilöt voisivat tehdä kirjakauppiaan kanssa sponsorointisopimuksia. Esimerkiksi

    – Maksaa kauppiaalle 50 euroa, jotta hän voi sitten tehdä tarjouksen:
    – Tästä linkistä kirja Partisaanin lukijoille hintaan 10 euroa kappale. Vain kymmenelle ensimmäiselle tilaajalle.

    Monelle lukijalle konkreettiset ja rahassa mitattavat edut ovat tärkeitä.

    – Kuinka sinä itse edistäisit aatetta?

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Väitetään että Elias Simojoen kaatuminen antoi V. A. Koskenmiehelle aiheen runon ”Latuja Lumessa” kirjoittamiseen 1940. Vaikka Simojokea ei arvosteta niin hän oli todellinen filantrooppi, pelasti useamman tilallisen pakkohuutokaupoilta maksamalla velat. Tarina kertoo että hän antoi talvella omat housunsa vähäosaiselle todeten että kalsareissa tarkenee kappalainen reen vällyissä. Kiuruveden sankarihautuumaa on palaneen kirkon paikoilla ja Simojoen hauta on saarnastuolin kohdalla. Mies oli eläinrakas joka koitui kohtaloksi laatokan jäällä kun kävi lopettamassa venäläisen hevosen kitumisen. Myös hänen huumorintajunsa oli omaa luokkaa. Yksi legendaksi noussut tapaus oli kun haukkui Viron presidentti Pätsiä, sai sakot ja kommentoi ystävälleen kirjeessä mielipidettään oikeusministeristä.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Talvisotaan lähtijöistä Urho Kekkonen myös suunnitteli palvelukseen astumista, mutta hänen nuorempi veljensä silloin kapteeni Jussi Kekkonen torppasi ajatuksen ja käski pysyi eduskunnassa ja hallituksessa. Jussi Kekkonen oli talvisodan Kuhmon sankareita ja haavoittui 1941 sokeutuen pysyvästi.

  • Matias M

    Vastaa

    Kesäkuun 29. on kansainvälinen Partisaanin Päivä.
    – The day of global Insurrection

    Mitä laajemmaksi globalistien valta tulee, sitä globaalimpi on maailman maanalainen toiminta, maailman vastarinta.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Itsellä on ko kirjat alkuperäisen Burning Books – kirjakaupan eka hankinnoista 1997–1998 Mikko Mikonmaalta ostettuna, samoin kuin muutakin neuvostoaikoina kiellettyä kirjallisuutta 😉
    Hyvä että Mikko sen muutaman vuoden kirjakaupan toimineelle kaupalleen sai jatkajan.
    Itse aikoinaan löin Mikolle ko yhtiön paperit että laita vain nimet niin se on siinä. Hieman muokkasi toimialaa ja niin alkoi se kirjakaupan taival. 

    Seppo Lehto historioitsija Tampere
    https://Ajan-Suunta.blogspot.com

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi