Tupakkayhtiö Philip Morris on käynnistämässä suurta lobbauskampanjaa estääkseen WHO:ta asettamasta rajoituksia sähköiselle höyrytupakalle ja vastaaville tuotteille. Asiasta uutisoi The Guardian.
Marlboro-tupakoistaan tunnetun tupakkajätin ulkoasioiden varapääjohtaja Grégoire Verdeaux kehotti 22. syyskuuta lähettämässään viestissä henkilökuntaa kaivamaan esiin ”kaikki yhteydet, kaikki väylät, poliittiset tai tekniset” ennen 182 maan edustajien kokousta. Maailman terveysjärjestön kokouksen asialistaa hän luonnehti hyökkäykseksi savuttomia tuotteita vastaan.
Kun tupakointia koskevat säännökset tiukentuvat eri puolilla maailmaa, Philip Morris on siirtänyt painopistettään savuttomiin tuotteisiin. Vuonna 2016 yhtiö kertoi siirtyvänsä liiketoiminnassaan lämmitettyihin tupakkatuotteisiin, sähköhöyrytupakoihin ja nikotiinipusseihin. Vuonna 2022 yhtiön tulot niistä ylsivät 10,19 miljardiin dollariin.
Jo kolmannes Philip Morrisin liikevaihdosta tuli viime vuonna savuttomista tuotteista, kun taas palavien tupakkatuotteiden määrä väheni 27 prosenttia. Yhtiön brändejä ovat muun muassa IQOS, Bonds, Veev ja tänä vuonna julkaistu kertakäyttöinen Veev.
”Esityslista ja kokousasiakirjat on pääosin julkistettu. Valitettavasti he vahvistivat kaikki huolemme siitä, että tämä konferenssi saattaa jäädä kaikkien aikojen suurimmaksi menetetyksi tilaisuudeksi tupakoinnin torjunnan historiassa… WHO:n asialistalla ei ole muuta kuin systemaattinen, järjestelmällinen, kieltävä hyökkäys savuttomia tuotteita vastaan”, Verdeaux kirjoitti sähköpostissaan.
Elämäntyönsä tupakan haittatutkimuksen parissa tehneen emeritaprofessorin Kirsi Vähäkankaan mukaan sähkötupakoiden ja nikotiinin haittoja on vähätelty.
Osa tupakoitsijoista on voinut vaihtaa savukkeet vapeihin eli sähkötupakoihin. Sähkötupakan vaarattomuus tai terveellisyys on ainoastaan mielikuva.
– Ei ole voitu osoittaa, että sähkötupakka olisi terveellinen. Niissä on samoja aineita kuin tupakassa. Lisäksi on glyserolia, joka höyrystettynä ja hengitettynä vahingoittaa keuhkoja. Sähkötupakassa on monesti savuketta suurempia annoksia nikotiinia ja raskasmetalleja. Myös makunesteissä on selvästi haitallisia aineita, Vähäkangas kertoo.
Sähkösavukenesteiden ja nikotiinin on todettu aiheuttavan syöpää koe-eläimillä. Tupakkateollisuus haluaa, että nikotiinin syöpävaarallisuus todennettaisiin ihmiskokeilla. Ne kuitenkin vievät noin 20 vuotta.
Vähäkangas sanoo, että nuorten vapettamiseen on puututtava nopeasti.
– Vapettamisen vaikutukset tulevat ilmi nuoressa ja kehittyvässä kehossa nopeammin. Meillä voi pian olla parikymppisiä syöpäsairaita poikkeuksellisen paljon.
Sähkötupakoiden makunesteissä on myrkyllisiä aineita, jotka muun muassa tuhoavat maksan. Lisäksi nuorilta on löytynyt suu- ja virtsarakon syöpiä, joita tavataan yleensä iäkkäillä.
Vapenesteistä löytyi muun muassa höyrystettynä myrkyllistä glyserolia, syöpäriskiä lisäävää nikotiinia sekä raskasmetalleja, kuten kuparia, sinkkiä ja lyijyä.
– Lyijy on hermomyrkky, joka vaikuttaa aivojen kehittymiseen, heikentää niiden kuntoa ja altistaa aivosairauksille, Vähäkangas sanoo.
Vähäkangas muistuttaa, että vapettamisesta taloudellisesti hyötyvällä tupakkateollisuudella on kytköksiä moniin tutkimuksiin. Sen vuoksi tutkimuksia arvioitaessa on huomioitava niiden taustatekijät.
Lähteet: Tekniikan Maailma, Yle
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Nationalisti
Kyllähän se nyt on tutkimattakin selvää, että haittaa noista on, mitä ihmiset oikein ajattelee, kun tuollaista vetävät sisuksiinsa?
Kieltää nuo pitäisi.
Amalek
Philip Morris.…yksi tunnetuimmista juutalaisfirmoista maailmalla. No ehkei Yleä seuraavalle tuulipukukansalle.
TT
Laitetaan ainekset rokoteampulliin, niin niistä tulee terveellisiä.
Wapetus on hyvä bisnes roistoille
Eikö ole tullut pieneen mieleen ajatusta, että minkä tahansa sumun tai savun vetäminen henkeen ei ole terveellistä. Sen sanoo terve järkikin.