Uusi tutkimus: Sähkötupakka vaurioittaa keuhkoja ja immuunijärjestelmää

Tutkijat testasivat sähkötupakan vaikutuksia hiiriin ja vauriot olivat odotettua pahempia. Miljoonat ihmiset käyttävät säännöllisesti sähkötupakkaa, vaikka sen pitkän aikavälin terveysvaikutuksista on todella vähän tutkimustietoa.

Hyvinvointi

Uusi tutkimus osoittaa, että sähkötupakan käyttö aiheuttaa hiirillä merkittäviä solu- ja molekyylimuutoksia, etenkin keuhkoissa. Tutkimuksessa hiiret altistettiin sähkötupakan höyrylle kolmesti päivässä neljän viikon ajan, ja tutkimuksen jälkeen hiirien keuhkoissa oli merkkejä tulehduksista ja molekyylivaurioista.

”Olimme aika yllättyneitä tuloksista,” kommentoi tohtori Carolyn Baglole. Tutkimuksella pystyttiin todistamaan, että maltillinenkin toistuva altistuminen sähkötupakan höyrylle voi aiheuttaa solumuutoksia keuhkoihin. Vaikka keuhkoissa ei näkynyt massiivista tuhoa, oli havaittavissa kuitenkin selviä muutoksia jotka voivat johtaa isompiin vaurioihin tulevaisuudessa.

Yksi tutkimuksen isoimmista löydöistä oli valkosolujen kohonnut määrä. Tämä tarkoittaa, että sähkötupakointi tekee kehosta alttiimman tulehduksille, autoimmuunisairauksille, kroonisille keuhkosairauksille ja keuhkosyöville.

”Mikä tahansa muutos keuhkoissa on pahasta, koska sen jälkeen ne toimivat eri tavalla kohdatessaan muita haasteita,” sanoo professori Crotty Alexander. Alexander on tutkinut aihetta jo kymmenen vuotta, ja hänen mukaansa ”vapettajat” saavat muun muassa bakteeri-keuhkokuumeesta ankarampia oireita. Hänen mukaansa ihmiset eivät suhtaudu asiaan tarvittavalla vakavuudella.

Kansallissosialistinen Saksa muistetaan terveysvalistuksen pioneerina. Kuva vuodelta 1941. 

E‑savukkeiden eettisyys

Tutkimus toteutettiin Juul-yhtiön tuotteilla. Juul ei vastannut Vicen haastattelupyyntöön tutkimuksen tuloksista.

Sähkötupakkaa markkinoidaan erityisesti nuorille käyttäjille ”vähemmän haitallisena vaihtoehtona”, joka on viimeistään nyt todistettu melko heikoksi valttikortiksi. Toisaalta tuotteilla tarjotaan pitkän linjan tupakoitsijoille mahdollisuutta tupakoinnin ”lopettamiseen”, vaikka sähkötupakan huoleton tupruttelu sisätiloissa moninkertaistaa käyttäjän nikotiinin saannin.

Lähde: Vice

Hyvinvointi Kansanterveys Rappiokulttuuri Tiede & luonto Vape

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Sähkötupakkamies

    Vastaa

    Lopetin normaali tupakoinnin noin 5 vuotta sitten sähkötupakilla ja en ole ollut kuin kerran flunssassa viimeisen 5 vuoden aikana. Aiemmin joka ikinen flunssa tarttui ja meni poikkeuksetta aina keuhkoihin tuloksena keuhkoputken tulehdus. En sano enkä väitä että sähkötupakka olisi vaaratonta koska sanoohan sen nyt järkikin että mikä tahansa muu kuin happi ei vain kuulu keuhkoihin. Mutta väitän että ei se ainakaan niin haitallista ole kuin tavallinen tupakka. Nikotiinimäärään voi myös itse vaikuttaa. Nykyään laitan yhden ”normaalin sähkötupakka nestepullon” minkä koko on 10ml ja sekoitan siihen 90ml muita maku ja nikotiinittomia pohja-aineita. Tuntuu tosi hyvältä kun aiemmin meni askipäivässä ja kalliiksi se tuli, mutta nyt vajaan askin hintaan saa nesteen riittämään helposti kahdeksi viikoksi. En haluaisi ikinä enää polttaa tavallista tupakkia, mutta pahoin pelkään että Suomessa valtio onnistuu tuhoamaan politiikallaan koko sähkötupakkahomman Suomesta, niin kuin kaiken muunkin.

    • T . T

      Vastaa

      Jos asialla on terveyshaittoja se ei tarkoita, että siitä tulee ”flunssaa” tai vastaavaa ”oiretta”. Tupakan ja sähkötupakan terveyshaitat näkyvät hieman eri tavoin kuin ”flunssa” ja pidemmän käytön jälkeen kummassakin. Voin kertoa että kyseiset haitat ovat täysin eri kaliiperia kuin flunssat sun muut… On täällä vain niin älykästä porukkaa.

      Sähkötupakin hävittämisen lukisin kyllä minkä tahansa hallituksen onnistumisiin.
      Mieti nyt mitä saastetta hengität sähkötupakista. Mistä ne litkut tehdään? Jossain Myanmarissa ja Intiassa joku lapsipaja keittää jostain moottoriöljystä ja kusesta litkuja, joihin laitetaan ”makua” luoja tietää millä kemikaaleilla. Hyi perkele

    • society

      Vastaa

      Nikotiini riippuvuudesta pääsee eroon viikossa tai parissa. Muutaman päivän ajan saattaa olla hieman ärtynyt mutta se on pieni hinta siitä ettei tarvitse enään paskoa itteään

    • Rokottamaton

      Vastaa

      Heikot sortuvat ja kärsivät. Valitettavasti myös me terveet joudumme usein maksajiksi. 

      Laittomaksi vain molemmat imemisaddiktiot.

    • Puolueeton

      Vastaa

      Voit olla hyvin oikeassa, itse tietää parhaiten. Onhan moni tehnyt kemian toitä, maalaustoitä, siivoustöitä ym. joissa haistellaan erilaisia hemiaalikaasuja ja silti jääneet eläkkelle terveinä.
      Nykymaailma on täynnä pseudotieteitä. Tieteen tutkimuksista nykyään on 85% virheellisiä jopa täysin virheellistä.
      Media valehtelee. Venäjää syytettiin Suomessakin monen virkamiehen voimin Nord Stream putkien räjäytyksestä. Nyt on amerikkalainen palkittu tutkijatoimittaja on selvittänyt, että teon takana on 4 amerikkalaista politiikan huippua, jotka sen on suunnitellut ja teettänyt CIA’lla ja Natolla (Norja). Itse sotilatoimeksi (act of war) sanoneet virkamiehet salasivat pahan teon jopa Yhdysvaltojen sotilaviranomaisilta, koska teosta olisi pitänyt raportoida kongressin edustajille.

  • Väärinajattelija

    Vastaa

    Olen saanut alkuvuoden aikana vähennettyä tupakointia sähkötupakan avulla varmaan 80%. En polta sisällä juuri tuosta artikkelissa mainitusta syystä, ettei sähkötupakointi olisi jatkuvaa. Nikotiinia ei nesteissäni ole. Olen ilmeisesti aina ollut enemmän riippuvainen siihen keuhkotunteeseen polttaessa kuin tupakan sisältämiin myrkkyihin ja nikotiiniin. Vaikeaa uskoa, että tämä olisi ainakaan perinteistä tupakointia haitallisempaa.

  • Epäterveellistä

    Vastaa

    Ei tämä tutkimus nyt niin uusi ole. Jo muutama vuotta sitten todettiin että sähkötupakasta irtoaa hyrystyviä öljyjä jotka menevät keuhkoihin ja ”pinnoitavat” keuhkorakkuoita. Osa niistä puhdistuu elimistön puolustusreaktion kautta. Osan niistä keuhkot puolustautuessaan pinnoittavat ne sitkeällä limalla. Joka vähentää keuhkojen kapasiteettia.

    Yhtä kaikki, ihminen ei tarvitse tupakkatuotteita elääkseen. Ne kaikki voi jättää pois. Ja vaikka ihmiset kaupungeissa hengittävät kilokaupalla kivipölyä ja pienhiukkasia elämänsä aikana, ei kaupungissa asumista ole vieläkään kielletty terveydellisistä syistä. Ihmisillä tehdään kaupungeissa rahaa. Ja vain se merkitsee.

    Nyt on juuri alkamassa se kevään ”2kk” kun kaupunki-ilma on harmaana kivipölystä. Ei muuta kuin onnea kaupungeissa asuville ja sähkötupakoitsiloille. Määrä ja altistus luo myrkyn.

  • Evplasse

    Vastaa

    suorastaan terveellistä verrattuna tutkittuihin ja turvallisiin

  • Voitto

    Vastaa

    Leukkarit on kaikilla tupakoitsijoilla yleensä koholla veriarvoissa, oli sitten purutupakka tai sähkötupakka. Eikä se ole mikään uusi ja mullistava tieto.

  • Mr.AG

    Vastaa

    Ite en ole ikinä tupakoinnut.

  • Heikki Salama

    Vastaa

    Tällaisia täysin vapaaehtoisia ”harrastuksia” tutkitaan, mutta pakollisista rokotteista ei saada tutkittua tietoa. No jaa, paitsi positiivista ja väärää.

  • gg

    Vastaa

    En ole ikinä kuullut Juul merkistä. Luulisi että olisin jossain vaiheessa kuullut kun höyryteltyä on tullut tosi kauan. Ehkä joku mysteeri kiina merkki vissiin. Mutta kun höyryttely aiheuttaa nyt sata varmasti keuhkosyöpää, immuunikatoa ja tulehduksia yms. niin mites kalja. Jos kaljaa tai vastaavaa juo lähes päivittäin niin tekeekö se tuhoa kehossa pitkän ajan myötä ja tulisiko se ja sen käyttö siten lailla kieltää suomessa ? Entäs limsa ? Limsahan aiheuttaa kaikenlaisia maha ja suolistosairauksia, diabeteksia yms. ja yleensäkkin on aika kovaa myrkkyä.

    • Rokottamaton

      Vastaa

      Jos kalja ja limsa kiellettäisiin Suomessa, niin kadut täyttyisivät valtavista riippuvatissisten miesoletettujen massoista, kun ne löntystäisivät osoittamaan mieltään. 

      Kieltoon vaan.

  • THL

    Vastaa

    Jos se on vaaralista tuo sähkötupakka, niin sittenhän sen pössyttelystä pitää tehdä pakollista. Näin päästään maapallon liikakansoituksesta. Nyt vain kovaa sauhuttelua Vihreän Siirtymän nimissä.

  • Ihmeellistä

    Vastaa

    Näin meillä Suomessa: https://www.friatider.se/salde-falska-covid-intyg-nu-ar-han-lakare-pa-aland
    Rikollinen ruotsalainen muslimilääkäri ilman lääkärin ammatin harjoittamiseen vaadittavaa lisenssiä sai tostavaan lääkärin viran Ahvenanmaalla. Valtamedia ei sano mitään. Näinkö lääkäripulaa ratkotaan?

  • Ollaan me tyhmiä

    Vastaa

    Kansa on niin tyhmää että se menee nenä kiinni toisen perseessä ilman omaa tahtoa kun tarjotaan ”leipää ja sirkushuveja”. Ei ole pienintäkään ajatuksen tynkää siihen kysymykseen ”Miksi meille myydään alkoholia ja tupakkaa?” Perustellaan omia valintoja vaikka millä verukkeilla. Samaan aikaan kun globalistit nauraa ja kerää rahat.

  • Lapuan Aurinkokuningas

    Vastaa

    Jos 50 eri kemikaalia sekotetaan kiinassa että saadan sulle vesimelonin maku suuhun. Mitä sä vedät syvälle keuhkoihin niin ehkä se ei kovin terveellistä ole.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi